Wim Wenders
Ernst Wilhelm ”Wim” Wenders (s. 14. elokuuta 1945 Düsseldorf) on saksalainen elokuvaohjaaja,[1] joka on ohjannut sekä näytelmä- että dokumenttielokuvia. Hänen ensimmäinen arvostelumenestyksensä oli road movie Alice in den Städten, mutta kansainvälisesti hän löi läpi vuoden 1977 elokuvalla Amerikkalainen ystävä. Wendersin menestynein elokuva on Paris, Texas, josta Wenders voitti Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun. Cannesin parhaan ohjaajan palkinnon hän sai puolestaan elokuvasta Berliinin taivaan alla. Hänen musiikkidokumenttinsa Buena Vista Social Club ja Pina Bauschin urasta kertonut Pina ovat olleet ehdolla parhaan dokumentin Oscar-palkintoon.
| Wim Wenders | |
|---|---|
 Wim Wenders vuonna 2008. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ernst Wilhelm Wenders |
| Syntynyt | 14. elokuuta 1945[1] Düsseldorf, Saksa[1] |
| Ammatti | elokuvaohjaaja, dokumentaristi |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1971– |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Amerikkalainen ystävä, Paris, Texas, Berliinin taivaan alla, Buena Vista Social Club, Pina |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Nuoruus ja opiskelu muokkaa
Wim Werners syntyi Düsseldorfissa vuonna 1945. Hänen isänsä oli katolilaisen sairaalan lääkäri. Hänen virallinen nimensä on Ernst Wilhelm, sillä Wim-nimi hylättiin epäsaksalaisena.[2]
Ennen elokuvauraansa Wenders opiskeli useita eri aloja. Hän jätti lääketieteellisen kahden lukukauden jälkeen, opiskeli sen jälkeen Freibergissä filosofiaa ja tämän jälkeen sosiologiaa Düsseldorfissa, kunnes hän keskeytti kokonaan yliopisto-opintonsa. Wenders oli tässä vaiheessa kiinnostuneempi vesivärimaalauksesta kuin akateemisesta urasta. Düsseldorfissa Wenders tutustui kuitenkin itävaltalaiskirjailija Peter Handkeen, josta tuli myöhemmin hänen monivuotinen yhteistyökumppaninsa. Wenders pyrki jatkamaan opintojaan Pariisissa, mutta tällä kertaa taidekouluissa. Hän haki École des Beaux-Artsiin ja Institut des hautes études cinématographiquesiin mutta ei päässyt kumpaankaan. Tämän jälkeen hän aloitti oppisopimuskoulutuksen kaivertaja Johnny Friedlanderin alaisuudessa.[3]
Pariisissa Wenders tutki elokuvaa itsenäisesti ja kävi usein Cinémathèque françaisessa katsomassa maailman merkittävimpiä elokuvia.[3] Oman arvionsa mukaan hän katsoi Pariisin-aikanaan yli tuhat elokuvaa. Hän palasi Saksaan 1967, kun hänet hyväksyttiin Münchenin televisio- ja elokuvakorkeakouluun. Ennen kirjautumistaan kouluun Wenders suoritti kolme kuukautta kestäneen harjoittelujakson United Artistsin Saksan-toimistossa. Tuona aikana hän vakuuttui siitä, että kaupallinen elokuva ei ollut häntä varten. Opiskeluaikanaan Wenders ohjasi joitakin lyhytelokuvia, ja hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa oli koulun lopputyö, vuonna 1971 valmistunut Summer in the City.[2]
Ura muokkaa
Uran alusta kansainväliseen läpimurtoon muokkaa
Wenders perusti 12 elokuvantekijän kanssa Filmverlag der Autorenin, jonka tarkoituksena oli levittää ja tuottaa uusia saksalaisia elokuvia. Samana vuonna valmistui elokuva Die Angst des Tormanns beim Elfmeter, joka perustui Handken romaaniin. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui Wendersin uran ensimmäinen arvostelumenestys, road movie Alice in den Städten. Siinä elokuvan protagonisti, kuten monissa myöhemmissäkin Wendersin elokuvissa, oli eskapisti.[4] Alice in den Städtenin jälkeen Wenders teki elokuvan Väärä liike. Se oli Handken kanssa yhteistyössä tehty modernisointi Johann Wolfgang von Goethen romaanista Wilhelm Meisters Lehrjahre. Ajan mittaan puolestaan oli Walker Evansin valokuvista inspiraationsa saanut road movie.[2] Alice in den Städten, Väärä liike ja Ajan mittaan muodostavat niin sanotun road movie -trilogian.[3]
Amerikkalainen ystävä (1977) oli Wendersin kansainvälinen läpilyöntielokuva. Jännityselokuvan pääosissa olivat Dennis Hopper ja Bruno Ganz.[2] Se kiinnitti myös Francis Ford Coppolan huomion. Coppola oli hiljattain ollut perustamassa American Zoetrope -elokuvayhtiötä ja kutsui Wendersin Yhdysvaltoihin tekemään elokuvaa.[3] Wendersin Yhdysvalloissa tekemä elokuva Hammett – tehtävä Chinatownissa sai ensi-iltansa vuonna 1982. Sen tuotanto venyi, kun pääosaan ei löydetty oikeaa näyttelijää ja elokuvan lopusta syntyi erimielisyyksiä.[4] Coppola ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja kuvasi uudelleen monia elokuvan osia. Elokuva ei menestynyt, mutta Wenders käytti pitkittyneet Yhdysvaltain-vierailunsa uusien ystävien ja uuden materiaalin keräämiseen.[2]
Palkitut Paris, Texas ja Berliinin taivaan alla muokkaa
Hammettin tuotantotauolla Wenders teki elokuvan Der Stand der Dinge, joka kertoi ongelmia kohdanneesta elokuvatuotannosta. Wenders voitti elokuvasta Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan.[4] Elokuva oli syntynyt sattumien kautta. Wenders oli vieraillut Raúl Ruizin elokuvatuotannossa Portugalissa. Ruizin kuvaukset ajautuivat vaikeuksiin, kun ryhmältä loppui elokuvafilmi. Wenders auttoi ryhmää ja pyysi kuvausten jälkeen Ruizilta lupaa käyttää täysin samaa portugalilaista elokuvaryhmää oman elokuvansa tekemiseen. Toinen Hammettin tuotannon aikana kehittyneistä elokuvista oli Paris, Texas. Se syntyi Wendersin ja Sam Shepardin yhteistyöstä. He olivat tavanneet Hammettin kuvausten aikana, ja Paris, Texas perustui heidän tekemään käsikirjoitukseen. Paris, Texas tehtiin kokonaan studiojärjestelmän ulkopuolella, ja sen kuvausryhmä koostui vain noin 20 henkilöstä. Siitä muodostui yksi Wendersin taiteellisesti ja taloudellisesti menestyneimmistä teoksista, ja elokuva palkittiin Cannesin elokuvajuhlien Kultaisella palmulla.[3]
Paris, Texas oli Wendersin Yhdysvaltain-kauden viimeinen elokuva. Hänen seuraava elokuvansa Tokyo-ga tehtiin Japanissa.[2] Dokumenttielokuvan aiheena oli japanilainen ohjaaja Yasujirō Ozu.[4] Tämän jälkeen hän palasi Saksaan, missä ohjasi seuraavaksi elokuvan Berliinin taivaan alla (1987). Se oli allegorinen tarina enkeleistä ja ihmisistä jaetussa Berliinissä. Wenders sai elokuvasta Cannesin parhaan ohjaajan palkinnon.[3] Elokuvan suosion ansiosta Wenders tuotti oman tieteisrunonsa elokuvaksi Maailman ääriin (1991), jota hän oli suunnittelut jo vuosikymmenen ajan. Ylipitkä elokuva ei aivan pystynyt täyttämään Wendersin odotuksia.[4]
Monet Wendersin 1990-luvun elokuvista ei menestynyt aivan samanlaisesti kuin hänet aiemmat elokuvansa.[2] In weiter Ferne, so nah! oli elokuvan Berliinin taivaan alla jatko-osa. Wendersiä kritisoitiin, koska hän oli käyttänyt elokuvassa saksalaista veteraaninäyttelijä Heinz Rühmannia, joka oli pysynyt maassa natsi-Saksan kaudella. Cameoroolin elokuvassa teki Mihail Gorbatšov, joka lupautui näyttäytymään elokuvassa Wendersin ohjattua Gorbatšovin sukulaiselle Toyotan mainoksen. Wendersin seuraava elokuva oli Portugalissa kuvattu road movie Lisbon Story (1994). Tämän jälkeen hänet palkattiin viimeistelemään Michelangelo Antonionin elokuvan Pilvien takana, joka perustui Antonionin päiväkirjoihin ja novelleihin. Wenders palasi seuraavaksi vanhaan kouluunsa Müncheniin ja teki mahdollisesti Lisbon Storyn sisällä olleen elokuvan inspiroimana koulun oppilaiden kanssa elokuvan Die Gebrüder Skladanowsky (1995).[3]
Oscar-ehdokkaana olleet musiikki- ja tanssielokuvat muokkaa
Los Angelesiin Wenders palasi vuonna 1997 kuvaamaan elokuvaa Väkivallan loppu.[4] Wenders teki yhteistyötä monien aiempien kumppaniensa kanssa. Heihin kuului muun muassa muusikko Ry Cooder, jonka kautta hän tutustui havannalaiseen Buena Vista Social Club -klubiin.[3] Hän teki sen jäsenistä samannimisen elokuvan, joka menestyi maailmanlaajuisesti ja avitti kuubalaisen son-musiikin uutta heräämistä.[4] Elokuva oli ehdolla parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkintoon.[2] Wendersin seuraavalla Los Angelesissa kuvatulla elokuvalla oli myös vanhat musiikkitaustat, sillä The Million Dollar Hotelin käsikirjoittaja oli Bono U2-yhtyeestä, jonka musiikkivideon coverkappaleesta ”Night and Day” Wenders oli aiemmin ohjannut.[3] Vaikka The Million Dollar Hotel saikin Hopeisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla, se sai ristiriitaisen vastaanoton sekä kriitikoilta että elokuvayleisöltä.[4]
The Million Dollar Hotelin jälkeen Wenders teki dokumentin Viel passiert – Der BAP-Film ja osan televisiodokumentista The Blues (2003).[4] Ensimmäinen dokumenteista oli kunnianosoitus saksalaiselle rockyhtyeelle BAP:lle. The Blues oli puolestaan lyhytdokumenttisarja, johon osia ohjasivat myös muun muassa Martin Scorsese, Clint Eastwood ja Mike Figgis.[3]
Pitkien elokuvien pariin Wenders palasi elokuvassa Runsauden maa (2004), joka kritisoi yhdysvaltalaista mediaa. Seuraavana vuonna Cannesissa ensi-iltansa saanut road movie Don’t Come Knocking oli jälleen arvostelumenestys. Vuonna 2008 ensi-iltaan tullut Palermo Shooting oli puolestaan eksistentialistinen draama.[4] Pina (2011) oli dokumenttielokuva tanssitaiteilija Pina Bauschista, jonka Wenders oli tuntenut henkilökohtaisest parin vuosikymmenen ajan. Sitä on sanottu ensimmäiseksi taide-elokuvaksi, joka on toteutettu 3D-tekniikalla.[5] Bausch kuoli heinäkuussa 2009 kesken tuotannon, mutta Wenders ja Bauschin johtaman Tanztheater Wuppertalin jäsenet päättivät viedä silti elokuvan loppuun.[6] Pina toi Wendersille toisen Oscar-ehdokkuuden parhaasta dokumentista. Hän jatkoi sen jälkeen 3D-elokuvan parissa, sillä vuonna 2013 hänen ilmoitettiin tekevän 3D-tekniikaa hyödyntävää draamaelokuvaa Every Thing Will Be Fine.[7]
Yksityiselämä muokkaa
Wim Wenders on ollut kuudesti naimisissa. Hänen nykyisen vaimonsa Donata Wendersin kanssa hän meni naimisiin 1993. Hänen ensimmäinen liittonsa oli Edda Köchlin kanssa, ja he olivat naimisissa 1968–1974. Wendersin toinen vaimo oli saksalainen näyttelijä Lisa Kreuzer, joka esiintyi muutamissa Wendersin elokuvissa ja jonka kanssa hän oli naimisissa 1974–1978. Heidän liittonsa päättyi, kun Wenders muutti Yhdysvaltoihin tekemään elokuvaa Hammett – tehtävä Chinatownissa. Yhdysvalloissa hän meni naimisiin laulaja Ronee Blakleyn kanssa, mutta heidän liittonsa kesti vain kolme vuotta. Wendersin neljäs liitto oli vielä lyhyempi; hän oli 1981–1982 naimisissa Isabelle Weingartenin kanssa. Vuonna 1993 hänellä oli lyhyt liitto ranskalaisen näyttelijän Solveig Dommartinin kanssa, joka näytteli Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla.[8][3]
Elokuvaohjaukset muokkaa
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkukielinen nimi | Maa[9] | Huomautuksia |
|---|---|---|---|---|
| 1968 | Same Player Shoots Again | Saksan liittotasavalta | Lyhytelokuva | |
| 1969 | Alabama: 2000 Light Years | Saksan liittotasavalta | Lyhytelokuva | |
| 1969 | Drei Amerikanische LP's | Saksan liittotasavalta | Lyhytelokuva | |
| 1970 | Summer in the City | Ensimmäinen pitkä elokuva (omistettu The Kinks-yhtyeelle) | ||
| 1972 | Die Angst des Tormanns beim Elfmeter | Saksan liittotasavalta | Perustuu Peter Handken romaaniin | |
| 1972 | Der Scharlachrote Buchstabe | Saksan liittotasavalta | Perustuu Nathaniel Hawthornen romaaniin | |
| 1974 | Alice in den Städten | Saksan liittotasavalta | Road movie -trilogian ensimmäinen osa | |
| 1975 | Väärä liike | Falsche Bewegung | Saksan liittotasavalta | Road movie -trilogian toinen osa |
| 1976 | Ajan mittaan | Im Lauf der Zeit | Saksan liittotasavalta | Road movie -trilogian kolmas osa |
| 1977 | Amerikkalainen ystävä | Der Amerikanische Freund | Saksan liittotasavalta | Perustuu Patricia Highsmithin romaaniin |
| 1980 | Lightning Over Water | Saksan liittotasavalta | Dokumentti yhdessä Nicholas Rayn kanssa | |
| 1982 | Hammett – tehtävä Chinatownissa | Hammett | Yhdysvallat | Perustuu Joe Goresin romaaniin |
| 1982 | "Chambre 666" | Ranska | Lyhyt dokumentti | |
| 1982 | "Reverse Angle" | Lyhytelokuva Wendersin kiistoista Coppolan kanssa Hammett-elokuvan aikaan | ||
| 1982 | Der Stand der Dinge | Saksan liittotasavalta | ||
| 1984 | Paris, Texas | Saksan liittotasavalta | ||
| 1984 | Docu Drama | Dokumentti | ||
| 1985 | Tokyo-Ga | Saksan liittotasavalta | Dokumenttielokuva Yasujirō Ozusta | |
| 1987 | Berliinin taivaan alla | Der Himmel über Berlin | Saksan liittotasavalta | |
| 1989 | Aufzeichnungen zu Kleidern und Städten | Saksan liittotasavalta | Dokumentti | |
| 1991 | Maailman ääriin | Bis ans Ende der Welt | Saksa | |
| 1992 |
|
|||
| 1993 | In weiter Ferne, so nah! | Saksa | Jatko-osa elokuvaan Berliinin taivaan alla | |
| 1995 | Lisbon Story | Saksa | Osittain jatko-osa elokuvaan Der Stand der Dinge | |
| 1995 | Die Gebrüder Skladanowsky | Saksa | ||
| 1995 | Lumière et compagnie | Antologiaelokuva, joka on tehty yhteistyössä 41 kansainvälisen elokuvaohjaajan kanssa | ||
| 1995 | Pilvien takana | Par-delà les nuages | Ranska | Yhdessä Michelangelo Antonionin kanssa |
| 1997 | Väkivallan loppu | The End of Violence | Yhdysvallat | |
| 1998 | Willie Nelson at the Teatro | |||
| 1998 | Buena Vista Social Club | Saksa | Dokumentti | |
| 2000 | The Million Dollar Hotel | Yhdysvallat | ||
| 2002 | Viel passiert – Der BAP-Film | Saksa | Dokumentti BAP-yhtyeestä | |
| 2002 | "Twelve Miles to Trona" | – | Jakso elokuvasta Ten Minutes Older: The Trumpet, jossa myös Aki Kaurismäen ohjaama jakso | |
| 2003 | "Other Side of the Road" | Lyhytelokuva | ||
| 2003 | The Soul of a Man | Yhdysvallat | Jakso dokumenttisarjasta The Blues | |
| 2004 | Runsauden maa | Land of Plenty | Yhdysvallat | Perustuu Scott Derricksonin tarinaan, mukana Michelle Williams ja John Diehl |
| 2005 | Don't Come Knocking | Ranska | Käsikirjoitus Wenders ja Sam Shepard | |
| 2007 | "Invisible Crimes" | Espanja | Dokumentti lyhytelokuvasarjasta Invisibles | |
| 2007 | "War in Peace" | Jakso antologiaelokuvasta To Each His Own Cinema | ||
| 2008 | Palermo Shooting | Omistettu Ingmar Bergmanille ja Michelangelo Antonionille | ||
| 2008 | "Person to Person" | Jakso antologiaelokuvasta 8 | ||
| 2010 | "If Buildings Could Talk" | Lyhyt dokumentti | ||
| 2010 | "Il volo" | Lyhyt dokumentti maahanmuuttajista | ||
| 2011 | Pina | Saksa | Kolmiulotteinen dokumenttielokuva | |
| 2012 | "Ver ou Não Ver" | Jakso elokuvasta Mundo Invisível | ||
| 2014 | "The Berlin Philharmonic" | Dokumentaarinen jakso kolmiulotteisesta antologiaelokuvasta Cathedrals of Culture[10] | ||
| 2014 |
|
Dokumenttielokuva Sebastião Salgadosta | ||
| 2015 | Every Thing Will Be Fine | |||
| 2016 |
|
Kolmiulotteinen elokuva perustuu Peter Handken näytelmään | ||
| 2017 |
|
Saksa | Perustuu JM Ledgardin romaaniin | |
| 2018 |
|
Dokumentti | ||
| 2023 |
|
Kolmiulotteinen dokumentti | ||
| 2023 | Perfect Days |
Lähteet muokkaa
- Tacon, David: Wim Wenders. Senses of Cinema, 5/2003, nro 26. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
- ”Wim Wenders”. Teoksessa. Gale Encyclopedia of Biography. The Gale Group, Inc, 2006. Answers.com (viitattu 3.10.2013). (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 1068–1072. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h Gale Encyclopedia of Biography.
- ↑ a b c d e f g h i j k Tacon.
- ↑ a b c d e f g h i j Wim Wenders filmportal.de. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
- ↑ Higgins, Charlotte: Wim Wenders taps into 3D for documentary on Pina Bausch The Guardian. 13.2.2011. Guardian News and Media Limited. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
- ↑ Nyyssönen, Pasi: Pina 3D 13.2.2011. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 3.10.2013.
- ↑ Pulver, Andrew: Charlotte Gainsbourg fine to join Wim Wenders' 3D drama The Guardian. 13.2.2011. Guardian News and Media Limited. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
- ↑ Wim Wenders NNDB. Soylent Communications. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
- ↑ (ei hakusanaa) | Hakutulokset | Elonet elonet.finna.fi. Viitattu 21.6.2023.
- ↑ ROAD MOVIES | Cathedrals of Culture roadmovies.com.
Kirjallisuutta muokkaa
- Wenders, Wim: [E]motion pictures. Kuvien logiikka. Suomentanut Kaisa Isto. Helsinki: Like Kustannus, 1989. ISBN 951-8929-17-3.