Willye Brown White (31. joulukuuta 1939 Money6. helmikuuta 2007 Chicago) oli yhdysvaltalainen pituushyppääjä ja pikajuoksija. Hän osallistui viisiin olympialaisiin vuosien 1956 ja 1972 välillä. Hän voitti kaksi olympiahopeaa. Hän oli myös ensimmäinen yhdysvaltalainen yleisurheilija, joka osallistui viisiin olympialaisiin.[1]

Mitalit
Willye White
Willye White
Maa:  Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Melbourne 1956 pituus
Hopeaa Hopeaa Tokio 1964 4x100 m

White syntyi pieneen Moneyn kylään Mississippin osavaltiossa. Hänen isovanhempansa kasvattivat hänet, sillä hänen isänsä ei tunnustanut Whiteä omaksi lapsekseen. Hän aloitti työskentelyn puuvillaplantaasilla kymmenvuotiaana. Samalla hän aloitti urheilu-uransa pikajuoksijana, mutta siirtyi pituushyppyyn myöhemmin. Hän osallistui ensimmäisiin olympialaisiinsa Melbournessa 1956, jossa voitti pituushypyssä hopeaa. Hän oli näin ensimmäinen yhdysvaltalainen nainen, joka voitti olympiamitalin pituushypyssä. Hän osallistui tämän jälkeen jokaisiin olympialaisiin Münchenin olympialaisiin 1972 asti. Hän joutui jättämään Montrealin olympiakisat 1976 väliin loukkaantumisen vuoksi. Hän voitti toisen olympiahopeansa Tokiossa 1964 4 × 100 metrin viestissä. Urheilu-uransa jälkeen White toimi valmentajana sekä joukkueenjohtajana. Hän kuoli haimasyöpään 6. helmikuuta 2007.[1][2]

Whiten ennätys pituushypyssä on 6,55 metriä ja 100 metrin juoksussa 11,5.[3]

White olympialaisissa muokkaa

[3]

Olympialaiset Laji Sijoitus Tulos
Melbourne 1956 Pituushyppy 2. 6,09
Rooma 1960 Pituushyppy 16. 5,77
Tokio 1964 Pituushyppy 12. 6,07
Tokio 1964 4 × 100 m 2.
Meksiko 1968 Pituushyppy 11. 6,08
München 1972 Pituushyppy 11. 6,27

Lähteet muokkaa

  1. a b Willye B. White, the First 5-Time U.S. Track Olympian, Dies at 67 7. helmikuuta 2007. The New York Times. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
  2. Willye B. White The History Makers. Arkistoitu 30.9.2015. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
  3. a b Willye White sports-reference.com. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)