William Wallace
William Wallace (gaeliksi Uilleam Uallas, anglonormanniksi William le Waleys; n. 1270 – 23. elokuuta 1305) oli skotlantilainen vapaustaistelija. Häntä pidetään yhtenä Skotlannin suurimmista kansallissankareista, sillä hän johti maan vapaustaistelua 1200–1300-lukujen vaiheessa. Hän oli taitava sotilas ja tunnettu rohkeudestaan ja isokokoisuudestaan. Wallace tuli tunnetuksi suuren yleisön keskuudessa vuoden 1995 elokuvasta Braveheart – taipumaton.[1]
Kapinan tausta muokkaa
Wallace oli aatelismies, jonka varhaisista vaiheista ei tiedetä juuri mitään, mutta hänen arvellaan viettäneen lapsuutensa pappisenonsa holhouksessa. Näinä aikoina Skotlannin tilanne oli sekava. Maa oli käytännössä Englannin miehittämä, ja vallasta kamppailevat skottiruhtinaat liittoutuivat usein englantilaisten kanssa toisiaan vastaan. Englantilaiset joukot toimivat linnoituksistaan käsin vapaasti Skotlannin alueella ahdistaen toisinaan aseetontakin väestöä. Epävarman tiedon mukaan englantilaiset tappoivat vuonna 1291 William Wallacen isän[1], mikä oli omiaan lisäämään hänen taistelutahtoaan.
Skottiaatelisten pyynnöstä Edvard I ratkaisi Skotlannin vallanperimyskiistan Robert Brucen (jonka pojanpoika oli myöhempi samanniminen kuningas Robert Bruce) ja John Balliolin välillä Balliolin eduksi vuonna 1292. Edvard I katsoi kuitenkin tämän jälkeen Balliolin ja Skotlannin vasalleikseen, ja kun Balliol ei suostunut Edvardin vaatimaan sotilasapuun Ranskaa vastaan, kokosi hän 1297 suuren armeijan ja marssi Skotlantiin. Skotlanti vallattiin, Balliol vangittiin ja Edvard I nimitti itsensä Skotlannin hallitsijaksi. Skotlannin hallitsijoiden kruunaamiseen aina 800-luvulta käytetty Sconen kivi ("kohtalon kivi") vietiin Lontooseen Edvard I:n valtaistuimen alle, missä se oli vuoteen 1996 ja Skotlantiin asetettiin Surreyn jaarlin vasallihallinto. Tiukimmin englantilaisten hallinnassa olleiden ydinalueiden ulkopuolella kyti kuitenkin kapina ja sekasorto.
Wallace joutui taisteluun englantilaisten sotilaiden kanssa Ayrin kylässä, ja surmattuaan heistä muutaman hänet voitettiin ja heitettiin vankityrmään nääntymään nälkään. Kyläläisten avulla Wallace selvisi, ja toivuttuaan hän liittoutui paikallisten kapinallisten kanssa ja aloitti järjestelmällisen vastarinnan. Hän onnistui surmaamaan ritarin seurueineen, minkä jälkeen hän oli kapinallinen, joka oli surmannut englantilaisia ritareita, ei enää pelkkä lainsuojaton.
Stirling Bridgen taistelu muokkaa
- Pääartikkeli: Stirling Bridgen taistelu
Huolimatta englantilaismiehityksestä Wallace onnistui värväämään puolelleen väkeä, etupäässä aatelittomia ja pientalollisia. Hänen joukkonsa kohtasi 11. syyskuuta 1297 Surreyn jaarlin Warennen huomattavasti suuremman armeijan Stirlingin linnan edustalla. Englannin joukkojen tarkoituksena oli valloittaa Stirling 10 000 miehen armeijan voimin, joista 3 000 oli ritareita. Kaupunkia puolusti Wallacen johtamat alle 2 000 skotlantilaista. Joukot kohtasivat Forthjoen sillalla, ja syntyi Stirling Bridgen taistelu. Wallace voitti sen ja lähes 5 000 englantilaista kaatui.[1]
Piilottelu, paljastuminen ja mestaus muokkaa
Tämän jälkeen Wallace hyökkäsi Pohjois-Englantiin, Northumberlandiin ja Cumberlandiin. Palattuaan hänet lyötiin ritariksi ja nimitettiin Skotlannin vartijaksi, hallitsemaan John Balliolin nimissä. Monet skottiaateliset olivat kuitenkin yhä Edvard I:n puolella, ja Wallacen menestyskausi jäi lyhytaikaiseksi. Kesällä 1298 englantilaiset tulivat uudelleen raja-alueelle ja yrittivät houkutella skotteja avoimeen yhteenottoon. Wallace kuitenkin vältteli taistelua ja suuntasi voimansa sissisotaan. Kesäkuussa 1298 Edvard I tuli Skotlantiin 90 000 miehen kanssa ja murskasi Wallacen johtamat joukot Falkirkin taistelussa, jossa käytettiin ensimmäisen kerran laajassa mitassa myöhemmin menestykselliseksi osoittautunutta pitkäjousta. Wallace onnistui pakenemaan, mutta hänen sotamaineensa oli mennyt. Tästä eteenpäin Wallace piilotteli, eikä hänen vaiheistaan juuri tiedetä. Joidenkin viitteiden mukaan hän olisi ollut Ranskassa pyytämässä tukea Filip IV:ltä, mutta nämä yritykset kuivuivat kokoon lopullisesti Ranskan ja Englannin tehtyä rauhan. Hänen piilopaikkansa kavallettiin englantilaisille vuonna 1305.[1]
Englantilaisten puolella olleen skottiritarin petettyä Wallacen hänet vangittiin 1305 Glasgow'n lähistöltä. Wallace vietiin vangittuna Lontooseen. Kuulusteluissa hän myönsi sissihyökkäykset ja niiden aikana tehdyt verityöt. Syytökset maanpetoksesta hän kielsi, koska ei omasta mielestään koskaan ollut kuningas Edvard I:n alamainen. Wallace tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin samana vuonna 23. elokuuta julmalla tavalla eli hirttämällä, repimällä ja paloittelemalla. Wallacea raahattiin aluksi hevosen perässä ja sitten hirtettiin, mutta kuoleman partaalla laskettiin irti, hänen sukuelimensä ja sisäelimet poistettiin ja lopulta hänen ruumiinsa katkaistiin kahtia. Hänen ruumiinsa pilkottiin ja sen osat lähetettiin varoituksiksi eri puolille Englantia.[1] Pää asetettiin London Bridgelle, toinen käsivarsi vietiin Newcastleen, toinen Berwickiin, toinen jalka Perthiin ja toinen Aberdeeniin. Ilmeisesti Edvard I uskoi tällä tavoin murtavansa skottien henkisen vastarinnan, mutta totuus oli päinvastainen: julma teloitustapa lisäsi Wallacen marttyyrin sädekehää ja auttoi Robert Brucea jatkamaan kapinaa.
Braveheart ja todellisuus muokkaa
William Wallacen hahmo on tullut tunnetuksi Mel Gibsonin vuonna 1995 ilmestyneen elokuvan Braveheart – taipumaton kautta. Elokuva kuitenkin ottaa huomattavan suuria taiteellisia vapauksia kuvatessaan todellisia tapahtumia ja henkilöitä. Elokuva sisältää useita historiallisia virheitä. Skotit eivät Wallacen aikaan käyttäneet kilttejä eivätkä sinisiä kasvomaalauksia. Wallacen naimisiinmenosta ja siihen liittyneistä vihollisuuksista ei ole faktatietoja.[1] Elokuvan taistelukohtaus ei tapahdu Stirlingin sillalla vaan elokuvallisista syistä avoimella kentällä. Wallacea ei todellisuudessa kutsuttu nimellä Braveheart. Hän ei valloittanut Yorkin kaupunkia, sillä hänen joukkojensa eteneminen katkesi jo pohjoisempana.[2]
Tietojen epävarmuus muokkaa
Täsmälliset tiedot Wallacesta on vain vuosilta 1297–1298 ja 1305. Hänen perheestään ja nuoruusvuosistaan on eri tulkintoja, mutta ei varmoja tietoja. Ensimmäinen kuvaus hänen elämästään on 1470-luvulla kirjoitettu runoeepos Acts and Deeds of Sir William Wallace, Knight of Elderslie. Siinä Wallacen isäksi nimetään Sir Malcolm of Elderslie. Wallacen omassa sinetissä on kuitenkin merkintä, että isä on Alan Wallace. Useissa lähteissä kuvataan Wallacen olleen nuoruudessaan pappina ja ruvenneen sotilaaksi vasta poliittisen tilanteen kiristyttyä. Hänen hyvien sotilastaitojensa perusteella tämä on kyseenalaistettu. Wallacen sinetissä on kuva pitkäjousesta, minkä perusteella on arveltu hänen olleen nuoruudessaankin sotilas, mahdollisesti Englannin armeijassa.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Wallace Wikimedia Commonsissa
- William Wallace. Historic Figures. BBC.