Wilhelm List
Siegmund Wilhelm List (14. toukokuuta 1880 – 17. elokuuta 1971) oli saksalainen toisessa maailmansodassa palvellut sotamarsalkka.
Listin isä oli lääkäri. Liityttyään Saksan armeijaan hän joutui ensimmäiseen maailmansotaan jonka jälkeen hän palveli saksalaisissa Freikorpseina tunnetuissa vapaajoukoissa. Myöhemmin List palveli Weimarin tasavallan Reichswehrissä kohoten korkeisiin virkoihin koulutustehtävissä, ja vuonna 1930 hän sai ylennyksen kenraalimajuriksi. Vuonna 1932 List sai jälleen ylennyksen, tällä kertaa kenraaliluutnantiksi[1]. Adolf Hitlerin päästyä valtaan aiemmin kansallissosialistisen puolueen pidätyksiin osallistunut List varoi vaarantamasta sotilasuraansa eikä enää noussut kansallissosialisteja vastaan 1930-luvulla.[2]
Saksan liitettyä Itävallan itseensä List komensi Itävallassa toiminutta armeijaryhmää. Myöhemmin hän osallistui myös Sudeettimaan ja Tšekkoslovakian miehittämiseen. Vuonna 1939 kenraalieverstiksi ylennyksen saanut List komensi 14. armeijaa Puolan offensiivissa[1]. Listin esimiehenä toimi Gerd von Rundstedt.[2]
Ranskan valtauksessa Listillä oli merkittävä rooli yhtenä tärkeimmistä jalkaväen komentajista. Hänen silloin komentamansa 12. armeija eteni jalkaväeksi erittäin nopeasti, ja sotaretken loppupuolen kenraali Heinz Guderian palveli hänen alaisuudessaan. Kunnianosoituksena menestyksestä Hitler ylensi Listin sotamarsalkaksi 10. toukokuuta 1940. Seuraavana vuonna List palveli myös Balkanin sotaretkellä osallistuen Jugoslavian ja Kreikan valtaukseen. Lokakuussa 1941 hänet kuitenkin määrättiin Balkanilta muihin tehtäviin.[2]
Heinäkuussa 1942 List kutsuttiin uudelleen palvelukseen, tällä kertaa Neuvostoliiton rintaman eteläosassa. Tavoitteenaan vallata Taka-Kaukasian öljykentät Listin joukot etenivät Kaukasian lävitse. Saksan joukot kuitenkin kohtasivat vuoden 1942 offensiivinsa loppuvaiheessa vakavia ongelmia ja hyökkäys tyrehtyi. Tyytymättömänä tuloksiin Adolf Hitler erotti Listin 9. syyskuuta. Lopun sotaa List vietti kotonaan.[2]
Sodan jälkeen List tuomittiin sotarikoksista, muun muassa juutalaisten joukkomurhan edesauttamisesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Huonon terveyden vuoksi hän kuitenkin sai armahduksen vuonna 1952. Vankilasta pääsyn jälkeen hänen terveytensä kohentui ja hän eli vielä 19 vuotta ennen kuolemaansa 1971.