Warlock on vuonna 1982 perustettu saksalainen heavy metal -yhtye. Yhtye muutti nimensä vuonna 1987 laulajansa ja viimeisen alkuperäisjäsenensä mukaan Doroksi.

Warlockin laulaja Doro Pesch esiintymässä vuonna 2007.

Historia muokkaa

Warlock perustettiin Düsseldorfissa, Saksassa, vuonna 1982. Tuolloin yhtyeen jäsenet olivat Peter Szigeti (kitara), Frank Rittel (basso), Rudy Graf (kitara) ja rumpali Michael Eurich. Pian yhtyeeseen liittyi laulajaksi Snakebite-yhtyeestä Dorothee Pesch. Yhtye otti runsaasti vaikutteita esimerkiksi Acceptilta ja Scorpionsilta, ja sen musiikki oli punk rock -tyylisesti yksinkertaista ja hyökkäävää. Yhtye julkaisi debyyttinsä Burning the Witches levy-yhtiö Mausoleumille ja kenties raskaimman albuminsa Hellbound Vertigo Recordsille. Kitaristi Niko Arvanitis korvasi Rudy Grafin kesken Hellbound-kiertueen.

1980-luvun puolivälin jälkeen yhtye siirtyi Phonogramille ja joutui muuttamaan tyyliään aikakauteen sopivammaksi ja popahtavammaksi. Yhtye itse ei ollut tyytyväinen uuteen, tuohon aikaan suosituilta yhtyeiltä kuten Scorpionsilta ja Dokkenilta kuulostavaan soundiinsa, ja soittikin livenä kappaleensa huomattavasti raskaampina. Albumi True as Steel sisälsi hitin ”Fight for Rock”, mutta albumin jälkeen Frank Rittel ja Peter Szigeti erosivat yhtyeestä ja tilalle liittyivät Tommy Bolan (kitara) sekä Tommy Henriksen (basso). Seuraavasta albumista Triumph and Agony tuli yhtyeen suosituin. Albumi sisälsi muun muassa hitit ”Für Immer” ja ”All We Are”, jonka videosta tuli MTV:llä suosittu. Pitkät kiertueet Amerikassa osoittautuivat kuitenkin liian rankoiksi Niko Arvanitikselle ja Michael Eurichille, ja heidän tilalleen yhtyeeseen liittyivät kitaristi Jon Levin sekä rumpali Bobby Rondinelli (ex-Rainbow). Tämän jälkeen Doro Pesch oli ainoa alkuperäisjäsen yhtyeessä.

Warlock ryhtyi uudessa kokoonpanossaan äänittämään viidettä albumiaan, jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Yhtye nimittäin hävisi oikeudet nimeensä ex-managerilleen. Yhtye joutui siis vaihtamaan nimensä Doroksi, mutta kokoonpano pysyi kasassa, ja Doron vuoden 1989 albumista Force Majeure tulikin yhtyeen menestynein ja ainoa Yhdysvaltojen Billboard Top 200 -listalle päässyt albumi.

Warlock on esiintynyt vuonna 2004 muutaman kerran yhdessä vuoden 1986 kokoonpanossa.

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

  • Burning the Witches (1984)
  • Hellbound (1985)
  • True as Steel (1986)
  • Fight for Rock EP (1986)
  • Triumph and Agony (1987)

Singlet muokkaa

  • Without You (1984)
  • All Night (1985)
  • You Hurt My Soul (On and On) (1985)
  • All We Are (1987)
  • East Meets West (1987)
  • Für Immer (1987)

Lähteet muokkaa