Sune Walter Gräsbeck (19. kesäkuuta 1892 Viipuri8. tammikuuta 1952 Helsinki)[1] oli suomalainen teollisuusmies.

Gräsbeck suoritti Helsingissä 1912 Högre Svenska Handelsläroverketin korkeakouluosaston. Sen jälkeen hän matkusteli Euroopassa ja Yhdysvalloissa. 1912 hän oli töissä Pietarissa Bureau Vegassa ja sen jälkeen vuosina 1917–1918 suomalaista paperia ja selluloosaa myyvässä Oy Bumagan toimitusjohtajana. Vuonna 1918 hänet palkkasi Suomen selluloosayhdistys (myöhemmin Finncell), jonka toimitusjohtajaksi hänet pian nimitettiin. Hän hoiti tehtävää kuolemaansa asti.[2] Hänen johdollaan Finncell saavutti mainiot tulokset, muun muassa vuosina 1921–1935 selluloosan vienti kasvoi kymmenkertaiseksi.[3]

Gräsbeckillä oli lukuisia luottamustehtäviä valtiollisissa, kaupallisissa ja akateemisissa järjestöissä, liitoissa ja komiteoissa. Vuosina 1940–1941 hän oli muun muassa Petsamon Nikkeliä pohtivan neuvostoliittolais-suomalaisen sekakomitean ja vuonna 1944 sotakorvauskomitean puheenjohtajana. Sujuvasti venäjää puhuvana ja huumorintajuisena henkilönä Gräsbeck onnistui näissä tehtävissään aikaansaamaan Suomelle edullisia päätöksiä. Hän johti myös menestyksekkäästi kauppavaltuuskuntien matkoja Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, ja hankki sieltä merkittäviä lainoja.[4] Hän vastaanotti lukuisia kunnianosoituksia, sai vuorineuvoksen arvon 1940, tekniikan kunniatohtoriksi hänet vihittiin 1949 ja hän sai lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia kunniamerkkejä. Hänestä tuli muun muassa Knight Commander, Order of the British Empire.

Lähteet muokkaa

  1. Seppinen, Ilkka: Gräsbeck, Walter (1892–1952) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004 (päivitetty 16.6.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.11.2017.
  2. Pousar Jarl, toim. (1989). Släktbok. Ny följd. Gräsbeck 3. 2/3. Helsingfors: Sv. litteratursällsk. i Finland. Libris 332909. ISBN 951-9018-57-3
  3. Rantakari, K. N. (1944) Suomen Selluloosayhdistys 1918–1943. Lyhyt katsaus Suomen Selluloosateollisuuden syntyyn ja kehitykseen sekä Suomen Selluloosayhdistyksen neljännessatavuotiseen toimintaan. Helsinki. Frenckellin Kirjapaino Osakeyhtiö.
  4. Ekberg Henrik, toim. (2004). Uppslagsverket Finland. 2, Fim-kep. Esbo: Schildt. Libris 9600693. ISBN 951-50-1369-0 Verkossa[vanhentunut linkki]