Vuoden jalkapalloilija

suomalainen jalkapallopalkinto

Vuoden jalkapalloilija on ansioituneimmalle suomalaiselle jalkapalloilijalle jaettava tunnustus.

Samannimisiä palkintoja on kaksi. Toista jakaa Urheilutoimittajain liitto ja toista Suomen Palloliitto. Urheilutoimittajain liitto on jakanut palkintoa vuodesta 1947 lähtien Vuoden urheilija -palkinnon yhteydessä. Suomen Palloliitto on jakanut omaa palkintoaan vuodesta 1953 lähtien.[1] Palloliitto siirtyi palkinnossaan niin sanotusti eurooppalaiseen rytmiin vuonna 2016, mikä tarkoittaa, että jatkossa palkinto jaetaan jo kesällä edeltävän syys–kevätkauden osalta.[2]

Eniten tunnustuksia ovat saaneet Sami Hyypiä ja Jari Litmanen. Hyypiä valittiin vuoden jalkapalloilijaksi toimittajien ja Palloliiton kesken yhteensä 18 ja Litmanen 17 kertaa. Vuoden urheilijaksi on valittu neljä jalkapalloilijaa, Litmanen vuonna 1995, Hyypiä vuonna 2001, Teemu Pukki vuonna 2019 ja Lukas Hradecký vuonna 2020.[1]

Voittajat muokkaa

 
Sami Hyypiä
 
Petri Pasanen
 
Jussi Jääskeläinen
 
Antti Niemi
 
Jari Litmanen
Vuosi Urheilutoimittajain liitto[1] Suomen Palloliitto[1]
1947 Leo Turunen (Sudet)
1948 Thure Sarnola (HPS)
1949 Aulis Rytkönen (KuPS)
1950 Aulis Rytkönen (KuPS)
1951 Kalevi Lehtovirta (Pyrkivä)
1952 Aulis Rytkönen (KuPS)
1953 Mauno Rintanen (HJK) Mauno Rintanen
1954 Matti Hiltunen (KPT) Pekka Kupiainen (Jäntevä)
1955 Matti Jokinen (VIFK) Matti Jokinen
1956 Lauri Lehtinen (HJK) Lauri Lehtinen
1957 Alpo Lintamo (HPS) Alpo Lintamo
1958 Kai Pahlman (HPS) Kai Pahlman
1959 Unto Nevalainen (HIFK) Unto Nevalainen
1960 Juhani Peltonen (Haka) Juhani Peltonen
1961 Olli Heinonen (Reipas) Olli Heinonen
1962 Juhani Peltonen (Haka) Juhani Peltonen
1963 Olli Heinonen (Reipas) Olli Heinonen
1964 Juhani Peltonen (Haka,   HSV) Juhani Peltonen
1965 Juhani Peltonen (  HSV) Lars Näsman (UPallo)
1966 Matti Mäkelä (UPallo) Pertti Mäkipää (UPallo)
1967 Lars Näsman (UPallo) Timo Kautonen (Reipas)
1968 Timo Nummelin (TPS) Jouni Jalonen (TPS)
1969 Seppo Kilponen (OPS) Tommy Lindholm (HIFK)
1970 Timo Kautonen (Reipas) Timo Kautonen
1971 Arto Tolsa (  Beerschot) Arto Tolsa
1972 Miikka Toivola (TPS) Miikka Toivola
1973 Jouko Suomalainen (KPT) Jouko Suomalainen
1974 Arto Tolsa (  Beerschot) Arto Tolsa
1975 Göran Enckelman (TPS) Göran Enckelman
1976 Aki Heiskanen (KPT) Ari Mäkynen (VPS)
1977 Arto Tolsa (  Beerschot) Arto Tolsa
1978 Atik Ismail (HJK) Miikka Toivola (HJK)
1979 Seppo Pyykkö (OPS) Seppo Pyykkö
1980 Aki Lahtinen (OPS) Aki Lahtinen
1981 Juha Dahllund (HJK) Aki Lahtinen (OPS,   Notts County)
1982 Pasi Rautiainen (  Bremen,   Bielefeld) Olli Huttunen (Haka)
1983 Kari Ukkonen (  Cercle Brugge) Kari Ukkonen
1984 Olli Huttunen (Haka) Olli Huttunen
1985 Ismo Lius (Kuusysi) Jukka Ikäläinen (KePS)
1986 Esa Pekonen (Kuusysi) Petri Tiainen (Kuusysi,   Ajax)
1987 Ari Hjelm (Ilves) Ari Hjelm
1988 Mixu Paatelainen (  Dundee United) Mixu Paatelainen
1989 Ari Heikkinen (TPS) Jari Europaeus (RoPS)
1990 Jari Litmanen (Reipas) Jari Litmanen
1991 Marko Myyry (  Lokeren) Marko Myyry
1992 Jari Litmanen (MyPa,   Ajax) Jari Litmanen
1993 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1994 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1995 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1996 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1997 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1998 Jari Litmanen (  Ajax) Jari Litmanen
1999 Sami Hyypiä (  Willem II,   Liverpool) Sami Hyypiä
2000 Sami Hyypiä (  Liverpool) Jari Litmanen (  Barcelona)
2001 Sami Hyypiä (  Liverpool) Sami Hyypiä
2002 Sami Hyypiä (  Liverpool) Sami Hyypiä
2003 Sami Hyypiä (  Liverpool) Sami Hyypiä
2004 Antti Niemi (  Southampton) Antti Niemi
2005 Sami Hyypiä (  Liverpool) Sami Hyypiä
2006 Sami Hyypiä (  Liverpool) Sami Hyypiä
2007 Jussi Jääskeläinen (  Bolton) Jussi Jääskeläinen
2008 Petri Pasanen (  Bremen) Sami Hyypiä (  Liverpool)
2009 Sami Hyypiä (  Liverpool,   Lerverkusen) Sami Hyypiä
2010 Sami Hyypiä (  Leverkusen) Sami Hyypiä
2011 Roman Eremenko (  Dynamo Kiova,   Rubin Kazan) Roman Eremenko
2012 Niklas Moisander (  AZ,   Ajax) Niklas Moisander
2013 Niklas Moisander (  Ajax) Niklas Moisander
2014 Roman Eremenko (  Rubin Kazan,   TsSKA Moskova) Roman Eremenko
2015 Roman Eremenko (  TsSKA Moskova) Tim Sparv (  Midtjylland)
2016 Lukas Hradecký (  Eintracht Frankfurt) Lukas Hradecký
2017 Lukas Hradecký (  Eintracht Frankfurt)[3] Lukas Hradecký
2018 Lukas Hradecký (  Eintracht Frankfurt)[4] Lukas Hradecký
2019 Teemu Pukki (  Norwich City FC)[5] Teemu Pukki [6]
2020 Lukas Hradecký (  Bayer 04 Leverkusen)[7] Teemu Pukki (  Norwich City FC)[8]
2021 Lukas Hradecký (  Bayer 04 Leverkusen)[9] Lukas Hradecký (  Bayer 04 Leverkusen)[10]
2022 Natalia Kuikka (  Portland Thorns)[11] Glen Kamara (  Glasgow Rangers)[12]
2023 Lukas Hradecký (  Bayer 04 Leverkusen)[13]

Eniten voittoja muokkaa

Urheilutoimittajain liitto muokkaa

# Pelaaja Voittoja
1. Sami Hyypiä 9
2. Jari Litmanen 8
3. Lukas Hradecký 6
4. Juhani Peltonen 4

Suomen Palloliitto muokkaa

# Pelaaja Voittoja
1. Jari Litmanen 9
= Sami Hyypiä 9
3. Lukas Hradecký 4
4. Juhani Peltonen 3
= Arto Tolsa 3

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Finland – Player of the Year Awards 20.9.2018. RSSSF. Viitattu 17.1.2019. (englanniksi)
  2. Captain’s Ball – Vuoden pelaajat 3.11.2017. Suomen Palloliitto. Viitattu 5.11.2017.
  3. Lajien parhaat urheilijat 2017 on valittu 17.1.2018. Urheilutoimittajain Liitto. Arkistoitu 19.1.2018. Viitattu 20.1.2018.
  4. Kolmatta kertaa Vuoden jalkapalloilijaksi valittu Hradecky: "Nyt jaksaa taas jalkapallo kiinnostaa ainakin hetken aikaa" yle.fi. Viitattu 17.1.2019.
  5. Jakonen, Nina: Lajien parhaat urheilijat 2019 on valittu urheilutoimittajat.fi. Viitattu 3.1.2021.
  6. Teemu Pukille sataa kunniaa – nyt Palloliiton Vuoden pelaajaksi yle.fi. Viitattu 5.7.2019.
  7. Lajien parhaat urheilijat 2020 on valittu Urheilutoimittajain Liitto. Viitattu 13.5.2021.
  8. Teemu Pukki ja Natalia Kuikka arvostettiin Vuoden pelaajiksi yle.fi. 3.12.2020. Viitattu 3.1.2021.
  9. Lajien parhaat urheilijat 2021 on valittu urheilutoimittajat.fi. 10.1.2022. Viitattu 1.1.2023.
  10. Kaikki Captain's Ballissa 2021 jaetut palkinnot veikkausliiga.com. 2.12.2021. Viitattu 1.1.2023.
  11. Jakonen, Nina: Lajien parhaat urheilijat 2022 on valittu 9.1.2023. Urheilutoimittajain liitto. Viitattu 9.1.2023.
  12. Porvari, Riku; Vainikka, Jussi: Vuoden parhaita palkittiin jälleen Captain's Ball -gaalassa Yle Urheilu. 1.12.2022. Viitattu 1.1.2023.
  13. Lajien parhaat urheilijat 2023 on valittu urheilutoimittajat.fi. 8.1.2024. Viitattu 9.1.2024.

Aiheesta muualla muokkaa