Vitsebsk

kaupunki Valko-Venäjällä

Vitsebsk (valkoven. Ві́цебск) eli Vitebsk (ven. Ви́тебск; puol. Witebsk) on kaupunki Valko-Venäjän pohjoisosissa. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2009 väestönlaskennassa 347 928.[4] Vitsebsk on Vitsebskin alueen (maakunnan) pääkaupunki ja Valko-Venäjän neljänneksi suurin kaupunki.[5]

Vitsebsk
(Ві́цебск, Ви́тебск)
Vitebsk
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Vitsebsk

Koordinaatit: 55°11′35.97″N, 30°12′22.74″E

Valtio Valko-Venäjä Valko-Venäjä
Alue Vitsebskin alue
Perustaminen 974
Korkeus 120–200 m
Väkiluku (10/2009) 347 928
Aikavyöhyke UTC+3
Postinumero 210001–210041, 210101[1]
Suuntanumero(t)

+375-212 (ulkomailta)

8-0212 (maan sisäinen)[2][3]









Historiaa muokkaa

 
Näkymä kaupunkiin vuonna 1912.
 
Näkymä kaupunkiin.

Kaupunki sijaitsee kohdassa, jossa kaupungille nimensä antanut, idästä saapuva, nykyään purona virtaava Vitbajoki laskee suureen Väinäjokeen. Vitsebsk kehittyi paikalla sijainneen jokisataman ympärille. Ensimmäinen maininta kaupungista on vuodelta 1021, mutta sen virallinen perustamisvuosi on 974.[6] 1100-1200-luvulla kaupunki oli pienen ruhtinaskunnan keskus, joka hyötyi Itämeren, Mustanmeren ja Välimeren välisestä kaupasta. Vuonna 1320 se liitettiin Liettuan suuriruhtinaskuntaan,[7] josta tuli Puola-Liettua 1569lähde?.

Kaupunki liitettiin ensimmäisessä Puolan jaossa vuonna 1772 Venäjän keisarikuntaan. Kaupunki oli keisarikunnan Vitebskin kuvernementin keskus, ja se rakennettiin uusklassiseen tyyliin. Se oli myös merkittävä juutalaisille sallittu kaupunki. Vuoden 1897 väestönlaskennan aikaan hieman yli puolet väestöstä oli äidinkieleltään juutalaisia (eli puhui jiddišiä tai vastaavaa).[8]

Toisessa maailmansodassa suuri osa vanhaa kaupunkia vaurioitui vuosien 1941–1944 saksalaismiehityksessä ja taisteluissa.lähde?

Asukasluvun kehitys muokkaa

Vuosi 1811[9] 1840[10] 1863[9] 1897[11] 1914[9] 1931[12] 1959[13] 1970[14] 1979[15] 1989[16] 2009[4]
Väkiluku &&&&&&&&&&016900.&&&&0016 900 &&&&&&&&&&017861.&&&&0017 861 &&&&&&&&&&027900.&&&&0027 900 &&&&&&&&&&065871.&&&&0065 871 &&&&&&&&&0108200.&&&&00108 200 &&&&&&&&&0108151.&&&&00108 151 &&&&&&&&&0148300.&&&&00148 300 &&&&&&&&&0230804.&&&&00230 804 &&&&&&&&&0296605.&&&&00296 605 &&&&&&&&&0350004.&&&&00350 004 &&&&&&&&&0347928.&&&&00347 928

Vitsebskin kaupunkipiiri ja kaupungin piirijako muokkaa

Vitsebskin kaupunki on maakuntahallinnon ohjauksessa Vitsebskin kaupunkipiirin kautta (ven. Витебский горсовет, Vitebski gorsovet). Kaupunkipiirissä oli 2009 väestönlaskennan mukaan yhteensä 355 062 asukasta. Vitsebskin kaupungin (347 928 as.) lisäksi kaupunkipiiriin kuuluu kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Ruban kaupunkimainen taajama (7 134 as.).[4][17]

Sisäisesti Vitsebskin kaupunki jakautuu kolmeen hallintopiiriin[4]:

  • Tšyhunatšny ("rautatiepiiri") (valkoven. Чыгуначны, ven. Железнодорожный, Železnodorožnyi): 45 766 as.
  • Kastrytšnitski ("lokakuun piiri") (valkoven. Кастрычніцкі, ven. Октябрьский, Oktjabrski): 131 192 as.,
  • Peršamaiski ("toukokuun 1:sen piiri") (valkoven. Першамайскі, ven. Первомайский, Pervomaiski): 170 970 as.

Vitsebskin kaupunkipiiriä ympäröi erillinen maalaiskuntamainen 40 552 asukkaan hallintopiiri Vitsebskin piiri.lähde?

Kulttuuria muokkaa

Kaupungissa on vuodesta 1992 järjestetty vuosittainen slaavilaisen musiikin festivaali Slavjanski bazar v Vitebske.lähde?

Kaupunki on myös taidemaalari Marc Chagallin syntymäkaupunki. Kaupungissa on Chagallin kotimuseo ja taiteilijan nimeä kantava taidekeskus. Koska Chagall loi päätuotantonsa suurelta osin muualla kuin Valko-Venäjällä, museoiden anti on ennen kaikkea taidehistoriallinen. Vitsebsk oli Chagallin aikana yksi Neuvostoliiton avangarden keskuksia.lähde?

Korkeakoulut muokkaa

Vitsebskissä sijaitsee neljä valtiollista, ylempään korkeakoulututkintoon valmistavaa oppilaitosta: Vitsebskin P. Mašerovin valtionyliopisto, Vitsebskin lääketieteellinen valtionyliopisto, Vitsebskin teknillinen valtionyliopisto ja Vitsebskin eläinlääketieteellinen valtionakatemia.[18]

Lähteet muokkaa

  1. Vitebskaya oblast: Postal codes. City Vitebsk belindex.ru. Viitattu 3.7.2014. (englanniksi)
  2. Numbering plan in Belarus Beltelecom, beltelecom.by. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 3.7.2014. (englanniksi)
  3. Telefonnyje kody gorodov Respublika Belarus Belb2b.by. Viitattu 3.7.2014. (venäjäksi)
  4. a b c d Перепись населения Республики Беларусь 2009 года, Таблица 1.2, Численность Населения Областей и Районов - Витебская (pdf) (Valko-Venäjän tasavallan väestönlaskenta 2009, Alueiden ja piirien väestö: Vitsebskin alue) 5.8.2010. belstat.gov.by. Arkistoitu 18.9.2010. Viitattu 28.2.2011. (venäjäksi)
  5. Е. Л. Макаревич (toim.): Атлас Автомобиьных Дорог (Atlas Avtomobilnyh Dorog), 2005 1:500 000. sivu 71. Minsk: Издательство Янсеян, 2005. (venäjäksi)
  6. Vitebsk region - History 2001-2006. Vitebsk Regional Executive Committee. Arkistoitu 22.9.2007. Viitattu 2.11.2008. (englanniksi)
  7. Vitebsk. Summary Belarus.by. Arkistoitu 16.10.2008. Viitattu 2.11.2008. (englanniksi)
  8. The First General Census of the Russian Empire of 1897. Breakdown of population by mother tongue and districts* in 50 Governorates of the European Russia (Venäjän keisarikunnan väestönlaskenta 1897. Vitebskin kuvernementin Vitebskin kaupunki) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (englanniksi)
  9. a b c Glava 3. Obštšaja harakteristika dinamiki tšislennosti gorodskogo naselenija za 1811-1913 gg (Osa 3. (Venäjän keisarikunnan) Kaupunkiväestön dynamiikan yleisiä piirteitä vuosina 1811-1913) istmat.info. Arkistoitu 24.4.2015. Viitattu 4.5.2013. (venäjäksi)
  10. Statistitšeskija tablitsy o sostojanii gorodov Rossijskoi imperii (Tilastotaulukoita Venäjän keisarikunnan kaupungeista (1840). Vitebsk löytyy julkaisun sivulta 10/41 otsikon Vitebskaja gubernija yhteydestä) dlib.rsl.ru. 1840. Pietari. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  11. Pervaja Vseobštšaja perepis naselenija Rossijskoi imperii 1897 g., Vitebskaja gubernja (Venäjän keisarikunnan väestönlaskenta 1897. Vitebskin kuvernementti) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  12. Administativno-territorialnoje delenije Sojuza SSR - rajony i goroda SSSR. (na 1 janvarja 1931 goda). Administativnoje delenije, territorija i nanselenije Sojuza SSR: II Belorusskaja SSR (Tšentralnyi ispolnitelnyi komitet sojuza SSR. Vserossijski tšentralnyi ispolnitelnyi komitet, Valko-Venäjän SNT:tä koskevat sivut 218-225 (pdf)) 1931. Moskova: pdf-kopio netissä: http://istmat.info/node/17630. Arkistoitu 19.1.2021. Viitattu 5.5.2013. (venäjäksi)
  13. Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  14. Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  15. Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  16. Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Gorodskoi (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013. (venäjäksi)
  17. Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilnyh Dorog) 1:200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi) (& (englanniksi))
  18. Utšreždenija vysšego obrazovanija gosudarstvennoi formy sobstvennosti (Ministerstvo obrazovanija Respubliki Belarus (The Ministry of Education of the Republic of Belarus)) edu.gov.by. 2013. Arkistoitu 10.3.2013. Viitattu 2013-05-05 (päivitetty). (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa