Vitaaliveljet
Vitaaliveljet tai vitaliaanit olivat 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun Itämerellä ja Pohjanmerellä vaikuttanut merirosvojen ja kaappareiden löyhä kokonaisuus. Kyse oli enemmän tai vähemmän löyhästi toistensa kanssa tekemisissä olleista saksalaisista aatelismiehistä tai porvareista, jotka olivat hankkineet laivoja itselleen ja rosvosivat miehineen laivoja kuninkaiden nimissä. Vitaaliveljet sanoivat olevansa ”Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia”. Heitä oli enimmillään yhteensä parisen tuhatta, ja he pystyivät varustamaan noin sata laivaa. Tärkeä keskuspaikka oli Gotlanti, mutta 1300-luvun lopulla vitaaliveljiä majaili myös Suomen rannikon linnoissa ja saaristossa.
| Vitaaliveljet | |
|---|---|
 Vitaaliveljien johtajan, Klaus Störtebekerin teloitus vuonna 1401 Hampurissa, puupiirros vuodelta 1701. |
|
| Tunnuslause | Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia |
| Perustettu | 1393 |
| Lakkautettu | 1398 |
| Toimiala | merirosvous |
| Päämaja | Visby, Gotlanti |
| Toiminta-alue | Itämeri ja Pohjanmeri |
Vitaaliveljet ryöstelivät laivoja pääasiassa Tanskan salmien ja Ahvenanmeren välisellä alueella. Tiedossa on useita dokumentoituja tapauksia kaappauksista ja ryöstöistä, jopa kaupunkien ryöstelystä[1]. Vitaaliveljien toiminta loppui Itämeren kaupankäynnin kasvaessa, kun kauppalaivat aseistettiin vahvemmin ja alukset alkoivat liikkua suuremmissa saattueissalähde?.
Vitaaliveljeskunnan historia muokkaa
Vitaaliveljien toiminta alkoi 1300-luvun lopulla Gotlannista käsin Ruotsin kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen antamien kaapparikirjeiden valtuuttamana. Kun kuningatar Margareetan joukot saartoivat Tukholman, kaapparijoukkiot yhdistyivät murtamaan saartoa ja toimittamaan elintarvikkeita saarrettuihin kaupunkeihin. Tästä tuleekin vitaaliveljien nimitys (lat. victualia, elintarvikkeet), elintarvikkeiden kuljettamisesta piiritettyyn Tukholmaan Mecklenburgilaisen tukijoiden taistellessa Margareetaa vastaan.[1]
Kaappaustoiminnan alku muokkaa
Vitaaliveljet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1392, kun he kaappasivat kaksi elbingiläistä laivaa. Eritoten vitaaliveljet vainosivat Margareetaa tukeneiden lyypekkiläisten laivoja. Vitaliaanit kaappasivat vuonna 1392 piispa Tordin, ja hänet vietiin vangiksi Tukholmaan. Sen seurauksena Albrekt Mecklenburgilainen ja Tukholma julistettiin pannaan. Kaapparikapteeni Hanneksen johdolla vitaliaanit hyökkäsivät Norjan Bergeniin vuoden 1393 kiirastorstaina. Mukana olivat muun muassa vitaliaanikaappareista Klaus Störtebecker, maisteri Wigbold ja Gödeke Michels koostuva laivasto, jota oli vahvistettu 900 asemiehellä. Norjalaisten alun kiivaasta vastarinnasta huolimatta kaupunki ryöstettiin perin pohjin.[1]
Gotlannista vitaaliveljien tukikohta muokkaa
Vuonna 1394 vitaaliveljet ottivat haltuunsa Gotlannin Visbyn, josta tuli heidän tukikohtansa ja pakopaikkansa. He toimivat myös Turun saaristosta käsin. Turun linnan päällikkönä vuosina 1395–1398 toiminut Knut Bosson oli liittoutunut mecklenburgilaisten kanssa, minkä vuoksi hän tuki vitaaliveljien kaapparitoimintaa ja antoi heidän toimia alueella.[2]
Vuonna 1398 Saksalaisen ritarikunnan suurmestari Konrad von Jungingen tuli Gotlantiin 84 aluksella ja nousi maihin noin neljän tuhannen asemiehen kanssa. Vitaaliveljet pakenivat, ja Visby antautui heti. Saksalainen ritarikunta piti Gotlantia hallussaan vuoteen 1408.[1] Margareetan päästyä voitolle valtataistelussa osa vitaliaaneista,[1] kuten Sven Sture, Arent Styke ja Otto von Peccatel,[3] siirtyivät hänen palvelukseensa, mutta enemmistö jatkoi kaapparitoimintaansa. Koska Albrekt Mecklenburgilaisen myöntämät kaapparikirjat eivät olleet enää minkään arvoisia, kaappareista tuli virallisesti merirosvoja.[1]
Suomessa vitaaliveljet ryöstelivät 1395 Viipurin seuduilla ja Nevajoella, Turun saaristossa sekä Pohjanmaalla, ja joksikin aikaa he saivat haltuunsa Korsholman linnan.[4]
Vitaaliveljien loppu muokkaa
1400-luvulle tultaessa vitaaliveljien toiminta oli tyrehtynyt tukijoiden ja tukikohtien puutteeseen. Käännekohtana voidaan pitää vuotta 1398, jolloin heidät karkotettiin Gotlannista. Tämän jälkeen joukon johtajista vain Klaus Störtebecker, Maister Wigbold ja Godeke Michels jatkoivat toimintaansa Pohjanmerellä Friiseinsaarilta 1 500 miehen kanssa.[1] Johtajat vangittiin ja teloitettiin parin vuoden aikana, joten vitaliaanien olemassaolo lähestyi loppuaan.[5] Vitaliaanit mainitaan viimeisen kerran 1429, jolloin tällä nimellä kutsuttu ryhmä ryösti ja poltti Bergenin.[1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Ruusuvuori, Juha: Itämeren merirosvot – piraattitarinoita pohjoisesta. Helsinki: Teos, 2004 (2. p.). ISBN 951-851-005-9.
- Gosse Philip: The History of Piracy. Mineola, New York: Dover publications, inc, 2007 (org. 1932). ISBN 978-0-486-46183-0. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Ruusuvuori 2004, s. 40–61
- ↑ toim. Janne Harjula ym.: Koroinen - Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus, s. 17. Turun historiallinen yhdistys, 2018. ISBN 978-952-7045-08-4.
- ↑ Ruusuvuori 2004, s. 47–48
- ↑ Vitaaliveljekset Tietosanakirja osa 10, palstat 1401–1402. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919.
- ↑ The History of Piracy, Philip Gosse, 2007 (1932) s. 90–92
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vitaaliveljet Wikimedia Commonsissa
- Vitaliveljekset "Jumalan ystävät ja kaikkien viholliset", Hakkapeliitta, 06.04.1937, nro 14, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Riikka Suikkari: Pahamaineinen merirosvosakki herätti keskiajalla kauhua Suomen rannikolla – Katso kartasta, missä vitaaliveljet ryöstelivät ja majailivat - Yle
- Vitaaliveljet – Keskiajan merirosvot Itämeren rannoilla - Kalmistopiiri 26.4.2022
- Otso-Petteri Siirilä, Vitaliaaniveljien käsittelyn muuttuminen Itämeren lähteissä vuosina 1390-1398 Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, 2021
- Vitalianer - Nordisk familjebok, Uggleupplagan. (ruotsiksi)