Vincent Gardenia

yhdysvaltalainen näyttelijä

Vincent Gardenia (7. tammikuuta 1920[1]9. joulukuuta 1992) oli italialais-yhdysvaltalainen teatteri-, elokuva- ja televisionäyttelijä.

Vincent Gardenia vaimonsa kanssa vuoden 1988 Oscar-gaalassa

Varhainen elämä muokkaa

Gardenia syntyi Vincenio Scognamigliossa Napolissa, Italiassa[2]. Hänen vanhempansa olivat Elisa ja Gennardo Gardenia Scognamiglio. Muutettuaan kaksivuotiaana Yhdysvaltoihin hän asui suurimman osan elämästään Brooklynissa, New Yorkissa.[2] Lapsena hän esiintyi perhenäyttelyryhmässä italialaisamerikkalaisessa naapurustossa New Yorkissa ja sen ulkopuolella.[2]

Ura muokkaa

Gardenia aloitti näyttelemisen teatterissa 28-vuotiaana, ja hänen teatteridebyyttinsä oli vuonna 1956 näytelmässä The Man with the Golden Arm.[2] Hän kuvaili rooliaan elokuvassa Little Murders "käännekohtana".[2] Hän voitti Obie-palkinnon vuosina 1960 ja 1969.[2]

Vuonna 1972 hän voitti Tony-palkinnon esiintymisestään näytelmässä The Prisoner of Second Avenue, ja vuonna 1979 hän oli ehdokkaana parhaan musikaalinäyttelijän palkinnon saajaksi esiintymisestään musikaalissa Ballroom.

Televisiossa Gardenia voitti vuoden 1990 Emmy-palkinnon esiintymisestään Age-Old Friendsissä Hume Cronynin kanssa.[3] Yksi hänen parhaiten muistetuista televisiorooleistaan oli hänen esiintymisensä Frank Lorenzona, Archie Bunkerin naapurina, sarjassa Perhe on pahin (1973–1974) sekä esiintyminen J. Edgar Hooverina minisarjassa Kennedy vuonna 1983.

Kuolema muokkaa

Gardenia kuoli sydänkohtaukseen Philadelphiassa vuonna 1992 ja hänet on haudattu Pyhän Charlesin hautausmaalle Farmingdalessa Long Islandilla New Yorkissa.

Osittainen filmografia muokkaa

Vuosi Elokuva Rooli Muuta
1945 92. kadun talo poliisiharjoittelija
1962 Näköala sillalta Lipari
1960 Murder Inc. Tuomari Laslo
1961 Suurkaupungin hait Baarimikko
1967 The Rat Patrol Eversti Centis
1971 Little Murders Herra Newquist
Uskomaton tupakkalakko Pormestari Wappler
1973 Bang the Drum Slowly – hiljennä-hidasta Dutch Schnell Ehdokkuus parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi
1973–1974 Perhe on pahin Frank Lorenzo
1974 Väkivallan vihollinen Etsivä Frank Ochoa
1974 Etusivu uusiks’ Sheriffi Pete Hartmann
1977 Fire Sale Benny Fikus
1982 Väkivallan vihollinen 2 Etsivä Frank Ochoa
1986 Hullu - hullumpi - Hollywood
Pieni kauhukauppa Herra Mushnik
1987 Kuuhullut Cosmo Castorini Ehdokkuus parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi
1989 Pinnallisia suhteita Baarimikko Barny
1991 Superläävä Big Lou Kritski

Lähteet muokkaa

  1. "Vincent Gardenia", All Movie Guide. Luettu 2009-06-22. Archived from the original on 2012-10-21. 
  2. a b c d e f Murphy, Mary. "Vince Gardenia and the Actor as Coach", Los Angeles Times, 1974-01-16, pp. E1. Luettu 2009-06-13. 
  3. Miller, Ron. "2 Movies Usher in New Deal Between Cable and Networks", The Charlotte Observer, Knight Ridder, 1992-06-19, pp. 3E. Luettu 2009-16-13. 

Aiheesta muualla muokkaa