Wikipedia

Vilnan historia

Vilnan historian (Vilnius) kirjallisia lähteitä sisältävä historiallinen aika alkaa lähteissä vuonna 1323. Liettuan suuriruhtinas Gediminas kehottaa eri maihin lähettämissään kirjeissään kauppiaita ja käsityöläisiä saapumaan Vilnaan.[1]

Vilnan katedraali

Vilna mainitaan samana vuonna Liettuan suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina. Vuonna 1387 Liettuan suuriruhtinas Vladislav II Jagello myönsi Vilnalle Magdeburgin kaupunginoikeudet. Arkeologiset jäänteet eri puolilta kaupunkia osoittavat, että alue on ollut asuttuna jo varhaiskeskiajalta lähtien.

Eri aikoina osa Venäjää, Puolaa, Saksaa, Liettuaa ja Neuvostoliittoa muokkaa

Vuodesta 1569 Vilna oli osa Puola-Liettuaa ja kasvavan puolalaisen vaikutuksen alaisena Puolan viimeiseen jakoon 1795 asti. Siitä muodostui varsinkin 1597 perustetun yliopistonsa ansiosta valtakunnan johtava kulttuurikeskus.

Vuodesta 1795 kaupunki kuului Venäjän keisarikuntaan ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Liettuan itsenäistyessä 1918 Vilnan asema jäi kiistanalaiseksi. Lopulta 1922 kaupunki liitettiin uudelleen itsenäistyneeseen Puolan tasavaltaan puolalaisten järjestämän sotilasoperaation seurauksena. Neuvostoliitto valtasi Vilnan seudun Puolalta syyskuussa 1939, kun se oli yhdessä natsi-Saksan kanssa hyökännyt Puolaan ja jakanut sen keskenään. Neuvostoliitto antoi Vilnan ja sen lähialueet Liettualle, joka teki Vilnasta pääkaupunkinsa. Neuvostoliitto miehitti ja liitti Liettuan itseensä kesällä 1940. Natsi-Saksa miehitti Vilnan kesällä 1941 ja piti sitä hallussaan siihen asti, kun puna-armeija valtasi sen uudelleen 1944. Sodan päätyttyä Vilnasta tuli Liettuan pääkaupunki Neuvostoliittoon kuuluneessa Liettuan neuvostotasavallassa. Vuodesta 1991 se on ollut itsenäisen Liettuan tasavallan pääkaupunki.

Vuodet 1918–1939 muokkaa

 
Puolan ja Liettuan väliset rajat 1919–1939 sekä nykyiset valtakunnanrajat:
Vaaleanvihreä: Ententen kesäkuussa 1919 ehdottama raja,
tummanvihreä: 27.7.1919 vahvistettu aselepolinja, Fochin linja,
keltainen: Suwalkin sopimuksella 1920 vahvistettu,
oranssi: 3. helmikuuta 1923 vahvistettu, vuoteen 1939 saakka voimassa ollut,
lila: nykyiset valtakunnanrajat.
Vilna on kartassa nimellä Vilnius.

Maailmansotien välisenä aikana Vilna oli kiistakapulana Liettuan ja Puolan välillä. Molemmat maat itsenäistyivät ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa, pääosin Venäjästä, joskin Puolaan liitettiin myös Saksaan ja Itävalta-Unkariin kuuluneita alueita.

Liettuan itsenäistyminen ja sisäiset taistelut muokkaa

Liettuan tasavalta julistettiin itsenäiseksi 16. helmikuuta 1918. Saksalaisten joukkojen päätettyä osaltaan ensimmäisen maailmansodan 11. marraskuuta 1918 kaupunki jäi kenraalimajuri Władysław Wejtkon ja Stefan Mokrzeckin johtamien puolalaisten itsepuolustusjoukkojen (Samoobrona) haltuun. Neuvosto-Venäjää johtanut kansankomissaarien neuvosto julisti 13. marraskuuta 1918 mitättömäksi Brest-Litovskin rauhansopimuksen, jonka perusteella se oli tunnustanut myös Liettualle itsenäisyyden. 8. joulukuuta 1918 muodostettiin Vilnan vallankumoushallitus, jonka jäsenet muodostuivat Liettuan kommunistisen puolueen jäsenistä. Puolueen johtajaksi valittiin Vincas Mickevičius-Kapsukas. Hänen johtamansa vallankumoushallitus julisti seuraavana päivänä ottaneensa kaupungin valtaansa. Myös heitä vastustavat Liettuan Augustīns Voldemārsin ensimmäinen hallitus ja puolalainen komitea julistivat ottaneensa kaupungin haltuunsa.

Vilnan alueelle perustettiin 21. joulukuuta 1918 saksalainen Freikorps-joukko Rautaprikaati (Die Eiserne Brigade), jonka tarkoituksena oli estää hyökkääviä neuvostovenäläisiä joukkoja ottamasta Kuurinmaata haltuunsa.

Kaupunkiin vielä jääneet saksalaiset joukot vetäytyivät Vilnasta 31. joulukuuta 1918. Liettualaiset bolševikit perustivat 1. tammikuuta 1919 noin tuhatmiehisen Samogitian rykmentin Šiauliaissa, noin kahdensadan kilometrin päässä Vilnasta. Alkaneessa Liettuan–Neuvosto-Venäjän sodassa Vilna ajautui bolševikkien haltuun 5. tammikuuta 1919. Kaupunkia yrittivät puolustaa viiden päivän ajan puolalaisen kenraalimajuri Władysław Wejtkon komentamat paikalliset puolalaiset joukot.

Taistelut neuvostovenäläisiä vastaan ja Puolan aluevaatimukset muokkaa

Neuvostovenäläisten joukkojen tultua kaupunkiin 15. tammikuuta 1919, oli kaupungissa jo vakiinnutettu neuvostovalta. 18. tammikuuta 1919 saksalaiset ja neuvostovenäläiset allekirjoittivat sopimuksen neuvostovenäläisten joukkojen demarkaatiolinjasta, mikä kielsi neuvostovenäläisiä hyökkäämästä Kaunasiin. Niiden oli hyökättävä Alytusin tai Kėdainiain kautta.

Jo vuonna 1918, Vilnan ollessa vielä Saksan miehittämä, Puola vaati kaupunkia itselleen.[2] Tähän Liettuan silloinen neuvosto vastasi kirjelmässään, että Vilna oli jo perustamisestaan saakka 1300-luvulla ollut Liettuan pääkaupunki, sen valtiollisen ja henkisen elämän keskus, ja että puolalaisten osuus kaupungin väestöstä oli melko pieni.[2]

Kun bolševikit vuoden 1919 alussa valtasivat Vilnan, Liettuan väliaikainen hallitus pakeni Kovnoon, josta käsin se aikoi vallata Vilnan takaisin. Puolalaiset ehtivät kuitenin ensin.[2] Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan jatkuttua puolalaisten 16. huhtikuuta 1919 alkaneessa hyökkäyksessä Vilnaan kaupunki siirtyi puolalaisten joukkojen valtaan 19. huhtikuuta – 21. huhtikuuta 1919 kestäneiden Vilnan katutaisteluiden jälkeen. Puolalaiset joukot onnistuivat hyökkäyksen ansiosta varmistamaan itselleen Vilnan lisäksi myös Lidan, Pinskin, Navahrudakin ja Baranovichi hyökkäyksensä aikana. Puolalaiset myös ryhtyivät toimiin kaupungin liittämiseksi pysyvästi Puolaan. Kesäkuussa 1920 kaupunki kuitenkin joutui uudestaan Venäjän bolševikkien haltuun.[2] Heinäkuussa Venäjä teki Liettuan kanssa rauhansopimuksen, jossa se tunnusti Liettuan itsenäisyyden ja luovutti sille Vilnan.[2] Puola ei tätä kuitenkaan hyväksynyt vaan vaati kaupunkia edelleen itselleen.[2]

Puolan kausi 1920 muokkaa

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Useat lähdemerkinnät ovat alkuperäisiin asiakirjoihin. Ne eivät ole helposti saatavissa ja tarkistettavissa. Tällaiset merkinnät lienevät peräisin historiantutkijoiden teoksista, joissa ne ovat asiaankuuluvia. 3.12.2016

Puolan miehitys muokkaa

9. lokakuuta 1920 puolalaiset valtasivat Vilnan. Puolan johtaja Józef Piłsudski tunnusti 24. elokuuta 1923 Vilnan yliopistossa pitämässään puheessa, ettei Keski-Liettuan tasavallan perustanut kenraaliluutnantti Lucjan Żeligowski ollut vallannut kaupunkia luvatta kapinoidakseen, vaan hänen erityismääräyksestään.[3] Paljastus nöyryytti liettualaisia, mutta toisaalta teki myös Puolan diplomatian kyseenalaiseksi.[4]

Lucjan Żeligowskin itsenäiseksi julistamassa Keski-Liettuan tasavallassa, jota hallitsi Keski-Liettuan hallitseva komissio, järjestettiin Vilnan sejmin vaalit. Vilnan sejm hyväksyi 20. helmikuuta 1922 liittymisen Puolan tasavaltaan Vilnan maana, jonka Puolan tasavalta järjesti osakseen, Vilnan voivodikunnaksi 20. tammikuuta 1926.

 
Vilnan voivodikunta (pun.) osana Puolaa.

Vilna liitettiin Puolan tasavaltaan 24. maaliskuuta 1922. Länsivallat hyväksyivät Vilnan Puolalle kuulumisen maaliskuussa 1923. Liettuan tasavallan hallitus kieltäytyi hyväksymästä päätöstä. Vilnan menettämisestä Puolalle tuli Liettuassa jatkuvasti esillä oleva sisäpoliittinen kysymys, eikä status quon hyväksyminen tullut kysymykseen ainoallekaan vallassa pysymään aikovalle hallitukselle. Koska Vilnan menetys oli länsivaltojen takaama, tuli liettualaisista kriittisiä Versailles’n rauhansopimuksen suhteen, mikä eristi maata voittajavalloista diplomaattisesti.[5]

Kansainliiton ratkaisu muokkaa

Vilnan kysymystä käsiteltiin useia kertoja Kansainliiton neuvostossa. Ensin Kansainliitto päätti, päätti, että kiista olisi ratkaistava sen valvonnassa pidettävällä kansanäänestyksellä, jota kuitenkaan ei voitu toteuttaa, koska Żeligowski ei vetäytynyt alueelta.[2] Maaliskuussa 1921 Kansainliiton neuvosto ehdotti, että riita olisi ratkaistava Brysselissä pidettävässä neuvottelukokouksessa, mutta tämäkin ehdotus jäi tuloksettomaksi.[2]

Puolan tasavallan suosituksen mukaisesti Vilnan asemasta päätettiin, että sitä käsitellään 28. kesäkuuta 1919 solmitun vähemmistöjen sopimuksen perusteella eikä kysymyksenä alueesta, jolla vallitsi kiista itsenäisyydestä.[6] Kansainliiton neuvosto päätti 3. helmikuuta 1923, että alueelle perustetaan neutraali demarkaatiolinja. Päätös astui voimaan 15. helmikuuta 1923, minkä vuoksi puolalaiset pitivät alueella ainoastaan poliisia omalla puolellaan toivoen välttävänsä vastustusta, jota liettualaiset vapaaehtoisjoukot aiheuttivat. Puolalaiset vetosivat suurlähettiläiden konferenssiin, jotta itärajasta tehtäisiin päätös mahdollisimman nopeasti.[4] Suurlähettiläiden konferenssi ilmoitti samalla, että se voisi myöntää Liettualle oikeuden Memelin alueeseen seuraavilla ehdoilla: alueelle on myönnettävä autonomia, on hyväksyttävä liittoutuneiden kustannukset alueen hallinnassaselvennä, hyväksyttävä Memel suoritukseksi Saksan valtakunnalle määrätyistä sotakorvauksista sekä hyväksyttävä Niemenjoen kansainvälistäminen Versailles’n rauhansopimuksen mukaisesti.[7] Kansainliittoa edustavat ranskalaisjoukot poistuivat Memelistä odottamatta Liettuan hallituksen vastausta aamulla 17. helmikuuta 1923, minkä seurauksena liettualaiset nostivat iltapäivällä Liettuan lipun sataman lipputankoon.

Liettuan Ernestas Galvanauskasin toinen hallitus valitti 18. helmikuuta 1923 Kansainliiton pääsihteerille puolalaisten aiheuttamasta aggressiosta Oranin alueella, minkä puolalaiset torjuivat väittämällä tapahtunutta liettualaisten vapaaehtoisjoukkojen aikaansaamaksi.[8]

Päätös Vilnan jättämisestä Puolan haltuun aiheutti Liettuassa poliittista kuohuntaa. Liettua ei luopunut aluevaatimuksestaan, vaan vuonna 1928 se julisti Vilnan pääkaupungikseen.[2] Liettuan tosiasiallisena pääkaupunkina toimi kuitenkin Kaunas. Kiistan vuoksi Puolan ja Liettuan välille ei myöskään sytynyt säännöllisiä diplomaattisuhteita, ja maiden välinen rajakin oli liikenteeltä suljettu.[2]

Vaikkei Liettuan ulkoasiainministeriö esittänyt Neuvostoliiton ottamista mukaan asian ratkaisuun, muodostui vaikutusvaltainen liettualainen liike, jonka mukaan Euroopan valtioiden ei pidä ratkaista Vilnan kysymystä ilman Venäjää. Antanas Smetona puhui jopa siitä, että Vilna pitäisi ottaa takaisin Puolalta Venäjän tuella.[9]

Maaliskuussa 1938 Liettuan ja Puolan välillä sattui rajakahakka, jonka vuoksi Puola esitti Liettualle uhkavaatimuksen vaatien säännöllisten diplomaattisten suhteiden muodostamista ja rajan avaamista. Kun Liettua ei saanut tukea Neuvostoliitolta, sen oli suostuttava Puolan vaatimuksiin, minkä katsottiin myös merkitsevän luopumista Vilnaa koskevista aluevaatimuksista.[2]

Vuonna 1937 Vilnan asukkaista oli 54 % puolalaisia ja 41 % juutalaisia.[2]

Vuodet 1939–1991 muokkaa

Vilnan palautus Liettualle muokkaa

Neuvostoliitto valtasi Vilnan Puolalta 19. syyskuuta 1939 ryhdyttyään 17. syyskuuta alkaen Saksan kanssa jakamaan Puolan tasavaltaa. Puolalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot kävivät kaupungin hallinnasta Vilnan taistelun 18.–19. syyskuuta 1939. Vilnan sotilaskomentaja, eversti Jarosław Okulicz-Kozaryn, kokosi noin kymmenen jalkaväkipataljoonan vahvuisen joukon, joka oli kuitenkin aseistettu vain kevyesti noin 40 konekiväärillä, 15 kenttätykillä tai panssarintorjuntatykillä sekä viidellä ilmatorjuntatykillä. Vakinaisen sotaväen ohella puolustajiin kuului vapaaehtoisia.

11. lokakuuta 1939 Neuvostoliitto ja Liettua solmivat keskinäisen avunantosopimuksen. Sen mukaan Neuvostoliitto luovutti Puolalta valtaamansa Vilnan Liettualle, mutta sai samalla oikeuden pitää maa- ja ilmasotajoukkoja Liettuan alueella.[10] Kaupunki siirtyi Liettuan hallintaan 16. lokakuuta, ja pian sen jälkeen maan hallitus siirtyi Kaunasista sinne.

Puolaan kuulunut Vilnan voivodikunta jaettiin tällöin kahtia. Osa siitä, muun muassa Vilnan kaupunki, palautettiin Liettualle, kun taas loppuosa liitettiin Valko-Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan Vileikan alueeksi.[11]

Neuvostoliiton kausi 1940 muokkaa

Neuvostoliitto otti 15. kesäkuuta 1940 Vilnan toisen kerran haltuunsa sotilaallisesti osana hanketta liittää Liettuan tasavalta Liettuan sosialistisena tasavaltana Neuvostoliittoon. 21. heinäkuuta 1940 Liettuan tasavallasta tuli Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta, joka liitettiin Neuvostoliittoon 3. elokuuta 1940. Vilna menetti näin itsenäisen valtion pääkaupungin aseman muuttuen neuvostotasavallan pääkaupungiksi.

Saksan kausi 1941–1944 muokkaa

 
Holokausti miehitetyn Puolan alueella. Paneriai on kartassa nimellä Ponary.

Saksan aloitettua sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan 22. kesäkuuta 1941 joutui Vilna saksalaisten miehittämäksi jo sodan kolmantena päivänä 24. kesäkuuta 1941. Jotkut juutalaiset pakenivat itään, mutta pääosa heistä jäi saksalaisten miehittämälle alueelle. Saksalaiset perustivat 5. syyskuuta 1941 kaksi ghettoa juutalaisten asuttamista varten. Ensimmäiseen koottiin noin 30 000 juutalaista ja toiseen noin 9 000–11 000 juutalaista. Saksalainen Einsatzgruppe yhdessä liettualaisen täydennyspoliisin kanssa surmasi noin 8 000 juutalaista Vilnan lounaispuolella, Paneriaissa.[12][13]

Liettuan sosialistisen neuvostotasavallan kausi 1944–1991 muokkaa

Neuvostoliitto otti Vilnan haltuunsa saksalaisilta 13. heinäkuuta 1944 ja se julistettiin neuvostotasavallan pääkaupungiksi. Juutalaisvainoilta säästyneitä juutalaisia oli noin 2 000–3 000. Puolalaisia siirrettiin Valko-Venäjälle, joten kaupunki muuttui väestöltään liettualaiseksi, kun se oli ennen sotaa ollut puolalais-juutalainen. Neuvostoliiton kaudella väestö osittain venäläistyi.[14]

Itsenäisyyden palauttaminen 1991 muokkaa

Neuvostoliiton vastaiset protestit alkoivat Vilnassa vuonna 1987, ja Sąjūdis-uudistusliike alkoi vaatia muutoksia Vytautas Landsbergisin johtamana. Suurin mielenosoitus pidettiin elokuussa 1988, jolloin noin satatuhatta ihmistä protestoi Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen vuosipäivänä.[15] Mielenosoittajat hajotettiin, vaikka he eivät esittäneet varsinaisia uudistusvaatimuksia. Maaliskuussa 1990 uudistusliike julisti Liettuan itsenäiseksi. Vastavetona Neuvostoliitto alkoi tukea Liettuassa asuvien venäläisten Inter-liikettä, mutta varsin pian myös he alkoivat vaatia uudistuksia. Tammikuussa 1991 neuvostoarmeijan OMON-joukot hyökkäsivät raskain asein Vilnan TV-tornia puolustaneita mielenosoittajia vastaan ja 13 mielenosoittajaa sai surmansa. Lopullinen irrottautuminen Neuvostoliitosta tapahtui Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen aikana elokuussa 1991.[16]

Vilna modernisoitui 1990-luvulla nopeasti. Vilna toimi Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2009.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Vilna matkaopas, sivu 63, Algirdas Banevičius, 1991, Orient Express, ISBN 951-615-780-7
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l ”Vilnon kysymys”, Iso tietosanakirja, 15. osa (Vasenkätisyys–Öölanti), palstat 651–652. Otava, 1939.
  3. ↑ Piłsudski, Józef:Pisma sbiorowe, VI, 125, Varsova, 1937
  4. ↑ a b Auswärtiges Amt B, IV: Litauen, PO3: Polen 1092/2.
  5. ↑ The great powers, Lithuania and the Vilna question 1920-1928. Alfred Erich Senn. 1966. Studies in East European history, 11, Studies in East European history (Leiden). Open Library. Sivu 104. (No readable version available).
  6. ↑ Alkuperäinen lähde: LNOJselvennä, IV, 227-29, lähde Great Powers, Lithuania and the Vilna question 1920-1928, sivu 110.lähde tarkemmin?
  7. ↑ Lithuanian White Book, sivut 62-63.
  8. ↑ League of Nations, Monthly summary, III, sivut 23 ja 60-.
  9. ↑ Auswärtiges Amtlähde tarkemmin?
  10. ↑ Liettua saa Vilnan. Avunantosopimus Venäjän kanssa. Helsingin sanomat, 12.10.1939. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ A. Srebrakowski, Sejm Wileński 1922 roku. Idea i jej realizacja, Wrocław 1993, A. Srebrakowski, Stosunek mniejszości narodowych Litwy Środkowej wobec wyborów do Sejmu Wileńskiego (Arkistoitu – Internet Archive),A. Srebrakowski, Konflik polsko_litewski na tle wydarzeń roku 1920 (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Śledztwo w sprawie masowych zabójstw Polaków w latach 1941-1944. (Investigation of mass murders of Poles in the years 1941–1944 in Ponary near Wilno by functionaries of German police and Lithuanian collaborating police). Institute of National Remembrance documents from 2003 on the ongoing investigation. Web Archive 2007. Viitattu 3.12.2016.
  13. ↑ Benz, Wolfgang: Holokausti, s. 46, 55. (Der Holocaust, 1995.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9.
  14. ↑ Timothy Snyder: The Reconstruction of Nations: Poland, Ukraine, Lithuania, Belarus, 1569–1999, s. 91–93. Yale University Press, 2004. ISBN 0-300-10586-X. Google Print (viitattu 3.12.2016). (englanniksi)
  15. ↑ Mitä Missä Milloin 1989, s. 97. Otava, 1988. 951-1-10120.
  16. ↑ Jyrki Iivonen, Neuvostoliitoa ei enää ole. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1993, s. 160–164. Helsinki: Otava, 1992.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilnan_historia&oldid=21748267”