Ville Laihiala

suomalainen muusikko

Villepetteri Laihiala (s. 13. kesäkuuta 1973 Oulu) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan metalliyhtyeistä Sentenced, Poisonblack sekä S-TOOL.

Villepetteri Laihiala
Ville Laihiala Rakuuna Rockissa Lappeenrannassa kesällä 2014.
Ville Laihiala Rakuuna Rockissa Lappeenrannassa kesällä 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt13. kesäkuuta 1973 (ikä 50)
Oulu
Ammatti muusikko
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1996
Tyylilajit metalli, hard rock
Soittimet kitara, laulu
Yhtyeet Poisonblack, Sentenced ja S-TOOL
Levy-yhtiöt Century Media RecordsView and modify data on Wikidata

Laihiala toimi Sentencedin laulajana Down-albumista (1996) yhtyeen uran päättäneeseen The Funeral Albumiin (2005). Ennen Sentencediä Laihiala lauloi kaksi demoa tehneessä Breed-yhtyeessä, jonka kokoonpanoon kuului myös myöhemmin Sentencedissä vaikuttanut basisti Sami Kukkohovi. Sentencedissä Laihiala on säveltänyt ja sanoittanut kokonaan itse ainoastaan muutaman kappaleen levyä kohden. Sanoitukset voi tunnistaa Laihialan tekemiksi siitä, että ne käsittelevät melko usein menetettyä rakkautta, toisin kuin Sentencedin useimmissa kappaleissa, joissa teemana on itsemurha.

Toinen Laihialan projekti on hänen itsensä vuoden 2000 lopulla perustama Poisonblack-yhtye. Laihiala toimii yhtyeen kitaristina sekä nykyään myös laulajana Juha-Pekka Leppäluodon jätettyä yhtyeen debyyttialbumi Escapexstacyn (2003) jälkeen keskittyääkseen Charon-yhtyeeseensä. Lisäksi Ville on toiminut Poisonblackissa sanoittajana ja suurimman osan Poisonblackin kappaleista hän on myös säveltänyt itse. [1] Poisonblackin toinen albumi Lust Stained Despair julkaistiin 28. elokuuta 2006. Vuonna 2004 Laihiala vieraili myös Negative-yhtyeen Sweet & Deceitful -albumilla kappaleessa ”Until You're Mine” sekä Ghost Machineryn Haunting Remains -albumin Gary Moore -coverissa ”Out in the Fields”. Vuonna 2010 hän vieraili Catamenian albumilla Cavalcade kappaleessa ”Blood Trails”.

Vuodelta 2002 löytyy Laihialan tulkinta Freemanin kappaleesta ”Ajetaan tandemilla” Professori Heikkerön albumilla Alkoholistit Areenalla.[2]

Helmikuussa 2010 Laihiala tuomittiin 80 päivän ehdolliseen vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.[3] Hän oli jo aiemmin syyllistynyt vastaaviin tekoihin vuonna 2007 kaksi kertaa. Laihiala ilmoitti vuoden 2010 tuomionsa jälkeen raitistuneen[4], mutta hän ajoi huhtikuussa 2019 jälleen 2,49 promillen humalassa Oulussa autolla kolarin ja saa törkeästä rattijuopumuksesta, liikennerikkomuksesta ja kulkuneuvon ajamisesta oikeudetta tuomion 23. lokakuuta 2019. Hän on myöntänyt teot.[5]

2016 Ville Laihiala ilmoitti perustaneensa  S-TOOL yhtyeen Aksu Hantun (Entwine), Sami Leppikankaan (Lullacry) ja Kimmo Hiltusen (Lullacry) kanssa.

Laihiala julkaisee syksyllä 2022 Saattajat-sooloyhtyeensä debyyttialbumin Sakara Recordsin kautta.[6]

Diskografia muokkaa

Sentenced muokkaa

Poisonblack muokkaa

S-TOOL muokkaa

Ville Laihiala & Saattajat muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa