Viljo Kojo
Viljo Johannes Kojo, salanimi Juho Poutanen (13. joulukuuta 1891 Kaukola – 21. huhtikuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, sanomalehtitoimittaja ja kuvataiteilija (taidemaalari, kuvittaja ja pilapiirtäjä).[1]
| Viljo Kojo | |
|---|---|
 Viljo Kojo 1920-luvun alussa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. joulukuuta 1891 Kaukola |
| Kuollut | 21. huhtikuuta 1966 (74 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | kirjailija, kuvataiteilija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Juho Poutanen |
| Äidinkieli | suomi |
| Tuotannon kieli | suomi |
| Palkinnot | |
|
Valtion kirjallisuuspalkinto |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Henkilöhistoria muokkaa
Kojon vanhemmat olivat maanviljelijä Pekka Kojo ja Anna Hirvonen. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1925 oli Helmi Ruissalo (k. 1938) ja toinen vuodesta 1940 Eeva Maria Aikala.[2] Käkisalmessa keskikoulun käytyään Kojo opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa 1911–1912 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1912–1914. Taiteilijana Kojo kuului Tyko Sallisen lailla ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään.[1]
Kojo oli mukana perustamassa Viipurin Taiteilijaseuraa, ja toimi sen puheenjohtajana 1930-1960. Kojo toimi Karjala-lehden toimittajana Viipurissa 1925–1940.[1] Hän toimitti myös eräitä pilalehtiä, kuten viipurilaista Ampiaista sekä vuoden verran Helsingissä ilmestynyttä kuukausilehti Hymyä.[3] Aleksis Kiven Seuran sihteerinä hän toimi vuosina 1941–1943[4].
Kirjallinen tuotanto muokkaa
Kojo oli Huugo Jalkasen lailla yksi ensimmäisiä vapaan runomitan kokeilijoita kokoelmallaan Aamutuuli. Hän kirjoitti boheemiromaaneja taiteilijaystävistään (Suruttomain seurakunta, Kiusauksesta kirkkauteen) ja lähinnä Käkisalmen ympäristöön paikantuvia karjalaisaiheisia romaaneja.[1]
Kuvataiteilija muokkaa
Kojo kuului Marraskuun ryhmään ja osallistui sen näyttelyihin 1910-1920-luvulla. Lehtikuvittajana hän aloitti jo ennen toimittajanuraansa Karjala-lehdessä. Pilalehdistä hänen töitään julkaisivat Tuulispää, Velikulta ja Kurikka. Hän teki myös kirjankansia ja kirjankuvituksia etenkin omiin teoksiinsa, mutta jonkin verran muidenkin. Ville Hännisen mukaan hänen lehtiin kehittämänsä kevyt tussiviiva antoi kirjoille luonnetta. Runokirjojen kannet ovat kevyen koristeellisia ja Hännisen mukaan amatöörimäisiä, jopa lapsellisia mutta eivät kuitenkaan harkitsemattomia. Hännisen mukaan tutkimus ei toistaiseksi ole käsitellyt Kojon kuvitustyötä. Kojo itse kertoo siitä työnsä puolesta muistelmissaan, esimerkiksi teoksessa Taiteen tie on pitkä (1960).[5]
Teokset muokkaa
|
|
Palkinnot muokkaa
Lähde: Viljo Kojo, Kirjasampo.fi, viitattu 25.2.2021
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1919, 1931, 1933, 1938, 1949, 1957
- Pro Finlandia 1948
- Aleksis Kiven palkinto 1949
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Kaisu Lahikainen, Virpi Silvonen, Terttu Toivari [1][vanhentunut linkki] Lappeenrannan kaupunginkirjasto, Viitattu = 19.1.2012
- ↑ a b c ”Viljo Kojo”, Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan, s. 621–625. WSOY, 1954.
- ↑ Olavi Järvi,: Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi, 1979. ISBN 951-30-4434-3.
- ↑ Jaakko Yli-Paavola,: ”'Haastellen entisistä ajoista': Aleksis Kiven Seuran 70-vuotistaipaleelta”, Tulinuija: Aleksis Kiven Seuran albumi, s. 160–198. Toimittaneet Jaakko Yli-Paavola ja Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-135-3.
- ↑ Ville Hänninen: Oma apu, paras apu. Parnasso, {{{Vuosi}}}, nro 5/2017, s. 8–10.
Kirjallisuutta muokkaa
- Viljo Kojo – Karjalainen kulttuurivaikuttaja. Toim. Timo Huusko. Viipurin taiteilijaseura, 2010. ISBN 978-952-92-7740-7.
Aiheesta muualla muokkaa
- Sihvo, Hannes: Kojo, Viljo (1891–1966). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.9.2015. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.