Vilho Ruuskanen

suomalainen näyttelijä

Vilho ”Ville” Ruuskanen (12. lokakuuta 1912 Terijoki7. lokakuuta 1980 Helsinki)[1] oli suomalainen näyttelijä.

Ruuskasen ura alkoi Helsingin Kansanteatterissa, missä hän näytteli pitkään. Hänet muistetaan teattereissa operettisankarinalähde?. Sodan viihdyttäjiin kuuluneen Ruuskasen laulu-ura on jäänyt kuitenkin lähes pimentoon. Myöhemmin hän näytteli muun muassa lyhytikäiseksi jääneessä Suomen Työväen Teatterissa.

Ainoa pääosa Vilho Ruuskasella oli ruotsalaisen Anders Ejen romaaniin perustuvassa Nils Dahlströmin ja Oskar Tengströmin ohjaamassa Dollari-miljoonassa (1942), joka on kadonnut tai tuhoutunut. Muuten hänelle kertyi lähinnä pienehköjä osia ja avustajarooleja. Muissa huomattavissa elokuvarooleissaan Ruuskanen näytteli muun muassa seppä Kristoa elokuvassa Nummisuutarit (vuoden 1938 versio), näyttelijä Kimmo Arijoutsia elokuvassa Suomisen taiteilijat (1943) sekä luutnantti Autiota Tuntemattomassa sotilaassa (1955). Lisäksi hänellä oli rooleja Pekka Puupää -elokuvissa. Hänen viimeinen elokuvaroolinsa oli pieni näyttäytyminen elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968).

Ruuskanen on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Vilho Ruuskanen Elonetissä.
  2. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 6.12.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.