Viisikko (televisiosarja)

Viisikko on brittiläinen televisiosarja, joka perustuu Enid Blytonin samannimiseen kirjasarjaan. Viisikkoa tehtiin kaksi tuotantokautta vuosina 1978 ja 1979, yhteensä 26 puolen tunnin mittaista jaksoa. Jaksot esitettiin Britanniassa ITV-kanavalla ja Suomessa Mainostelevisiossa, joka 70-luvulla vuokrasi Yleisradiolta ohjelma-aikaa omille lähetyksilleen. MTV esitti Viisikkoa lauantai-iltapäivisin nuorten ohjelmille varatussa ajankohdassa, jossa näytettiin myös Onnen päiviä ja Ystäväni avaruudesta (Mork & Mindy).[1]

Viisikko oli omana aikanaan kallein siihen mennessä tuotettu nuortensarja, osaksi siitä syystä että se kuvattiin filmille.[2] Pääosien esittäjät olivat vuosina 1963 ja 1964 syntyneitä nuoria, jotka eivät jatkaneet näyttelemistä Viisikon jälkeen. Heistä kaksi työskentelee nykyään esittäviin taiteisiin liittymättömissä ammateissa ja yksi (Gary Russell) on toiminut 2000-luvulla Doctor Who -sarjan tuotannossa BBC:llä. Yksi pääosanäyttelijöistä on kuollut.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Tv-ohjelmasivu (s. 35). Helsingin Sanomat. 24.2.1979.
  2. The Famous Five Reunited Sunshine Hospital Radio (mp3). 1.4.2011. (englanniksi)
  3. Kino: Comeback der Fünf Freunde Bild.de. 28.1.2012. (saksaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Viisikko Internet Movie Databasessa. (englanniksi)