Vihtori Kosonen syntyi Kesälahdella Eerik Kososen ja Vilhelmiina o.s. Mölsä perheeseen. Eerik oli maanviljelijä ja kauppias[3] Vihtori meni naimisiin 30. syyskuuta 1896 Hanna Sofia o.s. Ferin kanssa ja he saivat kuusi lasta: Väinö, Eino, Eero, Aila, Paavo ja Aino.[4]
Äiti oli toivonut Vihtorista pappia, mutta hän kävi vain neljä luokkaa Savonlinnan lyseota ja erosi koulusta sekä liittyi samana vuonna asevelvollisena No. 6 Kuopion 5. tarkka-ampujapataljoonaan, I komppaniaan 30. syyskuuta 1893.[4]
Kosonen suoritti aliupseeritutkinnon ja hänet nimitettiin I. komppanian varusmestariksi kunnes hänet siirrettiin omasta pyynnöstä reserviin 30. syyskuuta 1898. Hän teki sittemmin uuden palvelusopimuksen Helsingissä ja määrättiin Kaartin pataljoonan I komppaniaan plutoonan aliupseeriksi, mutta siirrettiin palvelukseen kelpaamattomana nostoväkeen 28. lokakuuta 1899.[5][6] Omiksi tiedoikseen Kosonen antoi Kuka kukin on 1909 -teokseen muun muassa “Erotettiin sotapalveluksesta kumouksellisten mielipiteittensä vuoksi, istui 40 vuorok. linnassa sotilasvallan vastustamisesta”.[7]
Suomessa Kosonen työskenteli vuonna 1895 perustetun Työmies-sanomalehden taloudenhoitajana.[8]Ensimmäisen sortokauden aikana syntyneeseen laajaan passiiviseen vastarintaan hän osallistui sosialidemokraattisen puolueen puhujana sekä aktiivisena asevelvollisuuslakkojen järjestäjänä ympäri maata, erityisesti Uudellamaalla.[9]
Kosonen ehti kahden Pohjois-Amerikassa viettämänsä vuoden aikana toimia muun muassa agitaattorina ja vuonna 1903 MassachusettsinWorcesterissa ilmestymisensä aloittaneen Amerikan Suomalaisen Työmiehen ensimmäisenä päätoimittajana.[12], mutta hän kuitenkin erosi tehtävästä jo syyskuussa. Syynä olivat kansainvälisen sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen edustaman suuntauksen kannattajien ja Matti Kurikan johtamien utopiasosialistien välille syntyneet erimielisyydet lehden linjasta. Marraskuussa pidetyssä yhtiökokouksessa päätettiin jatkaa sosiaalidemokraattisella linjalla ja samalla Kosonen valittiin uudelleen päätoimittajaksi. Kiistojen aikana Kurikka hyökkäsi usein omilla kirjoituksillaan ankarasti Kososta vastaan. Hänen puolustajiaan taas olivat muun muassa Hendrickson, Tainio ja F. J. Syrjälä.[8]
Päätoimittajana työskennellessään Kosonen kiersi myös ahkerasti puhujamatkoilla eri puolilla Yhdysvaltoja, erityisesti Keskilännessä, jossa oli suuria amerikansuomalaisten kaivos- ja metsätyömiesten yhteisöjä. Vastaanotto ei aina ollut suopeata, ja esimerkiksi MinnesotanElyssa hänet ilmiannettiin viranomaisille anarkistina. Kososen kirkonvastaiset puheet saivat usein myös amerikansuomalaisten parissa toimineen papiston raivoihinsa. Kesällä 1904 Amerikan Suomalainen Työmies siirtyi Kososen ehdotuksesta Keskilänteen, jossa sen taloudelliset mahdollisuudet olivat huomattavasti itärannikkoa paremmat ja myös sijainti oli lukijakunnan kannalta keskeisempi. Uudeksi toimipaikaksi tuli MichiganinHancock, ja samalla lehden nimi vaihtui lyhyesti Työmieheksi. Joulukuussa 1904 lehteen palkattiin kokenut toimittaja Kaapo Murros, josta johtokunta teki pian myös päätoimittajan Kososen ollessa samaan aikaan puhujamatkalla. Johtokunnan omavaltainen menettely ei kuitenkaan johtanut jatkotoimiin, kun Kosonen päätti vuoden 1905 puolella palata takaisin Suomeen.[8]
Varsinaisen toimittajantyönsä ohella Kosonen toimi Yhdysvalloista käsin myös Alfred Bernhard Sarlinin vuosina 1902–1904 Suomessa julkaiseman kaunokirjallisen viikkolehden Työmiehen Illanvieton avustajana.[13]
Suomeen palattuaan Kosonen oli mukana sosialidemokraattien toiminnassa ja työskenteli aluksi Tampereella ilmestyneen Kansan Lehden taloudenhoitajana.[14] Kosonen myös kiersi Pohjanmaalla ostelemassa bolševikeille uponneesta SS John Grafton -laivasta pelastettuja aseita. Vuoden 1905 suurlakon yhteydessä hän kuului paikallisen suurlakkokomitean valiokuntaan ja oli yksi Tampereen raatihuoneen parvekkeelta luetun niin sanotun punaisen julistuksen laatijoista.[15] Samaan aikaan käynnissä olleen Venäjän vallankumouksen aikana Kosonen järjesti turvapaikkoja Baltian maista tulleille pakolaisille. Helmikuussa 1906 hän avusti latvialaista Jan Tshokkea, joka kuitenkin paljastui Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstöön osallistuneeksi bolševikiksi. Ryöstäjiin kuuluneen Petter Salinin Kosonen puolestaan ilmiantoi poliisille, ja tämä pidätettiin Kansan Lehden toimituksesta.[14]
Hän lienee ollut myös bolševikkien joulukuun 1905 Tampereen puoluekonferenssin suomalainen järjestäjä.[16][17] Kosonen kertoi pitäneensä puheen kokouksessa ruotsinkielellä, jonka joku käänsi venäjäksi, sekä lähettäneensä pöytäkirjat Pietariin lehtori Smirnoffin välityksellä. [9]
Viaporin kapinan Kosonen tulkitsi ”puhtaaksi provokationiksi” sillä hänellä oli myös tietoa Venäjän vallankumouksellisilta. Hän vastusti jyrkästi liittymistä kapinallisiin, vaikka Johan Kockin julistus kapinaan liittymiseksi saikin Tampereella lämpimän vastaanoton. Sosialidemokrattisen puolueen johto ei antanut tukea julistukselle ja sai lykättyä kapinaan osallistumisen muutamiksi päiviksi, jonka aikana kapina kukistettiin.[18] Viivytystä Kosonen pitää uransa merkittävimpänä saavutuksena Suomen hyväksi, sillä se esti venäläisten kovat rankaisutoimet.[9]
Suurlakon innoittamana sosialidemokraattiseen puolueeseen liittyi nuoria akateemisesti koulutettuja radikaaleja, joita kutsuttiin nimellä ”marraskuun sosialistit”. Maltillista linjaa edustanut Kosonen erosi syksyllä 1906 sekä sosiaalidemokraattien puoluevaltuustosta että Kansan Lehden palveluksesta yhdessä Yrjö Mäkelinin ja Kössi Kaatran kanssa, kun lehden päätoimittajaksi nimettiin radikaaleihin lukeutunut Timo Korpimaa.[15] Ryhdyttyään vastustamaan laitonta ja väkivaltaista toimintaa Kosonen menetti äkisti suosionsa, ja häntä vaadittiin lokakuussa 1906 jopa erotettavaksi Tampereen työväenyhdistyksestä.[16]
Tämän jälkeen joulukuussa 1906 Kosonen, Mäkelin, Kaatra ja Reino Drockila perustivat lyhytikäiseksi jääneen Oikeus-nimisen lehden, joka vastusti myös puolueen pää-äänenkannattajan Työmiehen linjaa, vaati parlamentaarista toimintaa ja vastusti salaisia järjestöjä.[19]
Vuosina 1915–1918 Kosonen toimi kirjailija Eino Leinon perustaman Sunnuntai-nimisen kulttuurilehden taloudenhoitajana. Muita lehden taustavaikuttajia olivat sen toimitussihteerinä työskennellyt L. Onerva ja teosofina tunnettu liikemies Fredrik Heliö. Sunnuntain toimitus sijoitettiin Helsinkiin muuttaneen Kososen luokse Isolle Roobertinkadulle, jonne myös Leino myöhemmin asettui.[20]
Vuosina 1918–1919 Kosonen julkaisi Työn Valta -nimistä sanomalehteä, joka vastusti sosialidemokraattisen puolueen radikalisoitumista ja aseellista vallankumousta. Se jatkoi ilmestymistään vuoteen 1919 saakka, mutta oli sisällissodan ajan punaisten lakkauttama.[21] Kesäkuussa 1919 perustettiin Sosialistinen Työpuolue, jonka äänenkannattajaksi tuli Työn Valta ja puheenjohtajaksi Kosonen.[22] Sekä lehti, että puolue heittivät henkensä Suomen Sosialidemokraatin ilmestyttyä syksyllä.[23]
Kosonen kutsui ennen marraskuun 1917 Sosialidemokraattisen puolueen ylimääräistä puoluekokousta “Aseet alas” -kokouksen Uudelle ylioppilastalolle. Hänen pitämänsä puhe julkaistiin myös Sunnuntai-lehdessä[24]. Kokous oli turha. Puolue päätyi junttauksen jälkeen kannattamaan epäparlamentaarista toimintaa. Venäjän sosialistien kansankomissaarien neuvoston vähemmistökansallisuuksien komissaari J. V. Stalin puhui vallankumouksen puolesta ja lupasi Suomen kansalle täyden vapauden elämänsä järjestämiseen, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille, vapaaehtoisessa liitossa Venäjän kanssa.[25]Työn Valta -lehden näytenumeron jälkeen aseellinen punakaartin lähetystö kävi tuomassa Vihtori Kososelle erottamispäätöksen sosialidemokraattisesta puolueesta. [9] Kesän 1918 perhe oli “omia” ja muita paossa Espoon Glimsissä Felix Nylundin taloa hoitaen.[4]
Vapaa-ajattelu, kustannustoiminta ja muut kulttuuriharrastuksetmuokkaa
Kosonen tunnettiin myös vapaa-ajattelijana, joka toimi Tampereen Vapaa-ajattelijayhdistyksen puheenjohtajana. Vuonna 1910 hän alkoi julkaista Vapaa Ajatus -nimistä lehteä, josta tuli nopeasti eri puolilla maata vaikuttaneiden vapaa-ajattelijoiden ja ateistien yhdysside. Siihen kirjoittivat muun muassa kirjailija Ilmari Kianto ja toimittaja Ernst Lampén. Kososen linja oli erittäin jyrkkä ja kirkonvastainen, mikä aiheutti lukuisia painokanteita ja jumalanpilkkasyytteitä. Hän pystyi kuitenkin julkaisemaan lehteä kahdeksan vuotta tekemällä jatkuvasti valituksia saamistaan tuomioista ja lakkautuspäätöksistä. Lehden ansiosta perustettiin myös Vapaa-ajattelijain liitto vuonna 1911, mutta senaatti ei kuitenkaan hyväksynyt sen sääntöjä.[26]
Kustannustoimintaa Kosonen harjoitti omalla nimellään vuosina 1906–1910.[27] Juri Nummelin on luonnehtinut häntä kunnianhimoiseksi pienkustantajaksi.[28][29] Kosonen julkaisi laadukasta kaunokirjallisuutta, runsaasti työväenkirjallisuutta sekä ateistisia ja teosofisia teoksia. Kosonen kustansi muun muassa lukuisia Arvid Järnefeltin ja Ilmari Kiannon teoksia, muita tunnettuja kotimaisia nimiä olivat esimerkiksi Larin Kyösti, L. Onerva ja Jalmari Finne.[27] Vuonna 1907 Kosonen otti kustannettavakseen runsaasti Eino Leinon tuotantoa, ja hänen katsotaan jopa pelastaneen jälkipolville muun muassa Leinon kirjoittamat näytelmät.[30] Ulkomaisista Kosonen julkaisi muun muassa Friedrich Nietzschen, Karl Kautskyn ja Henry Georgen teoksia.[27]
Vuosina 1928–1932 Vihtori Kosonen toimi Suomen Kuoroyhdistyksen (SULASOL) toiminnanjohtajana. Hän oli myös perustamassa Krematoriosäätiötä.
Vihtori Kososen ja Vihtori Kosonen Osakeyhtiön kustantamia kirjoja:muokkaa
↑Hoerder, Dirk: The Immigrant Labor Press in North America, 1840s-1970s: An Annotated Bibliography: Volume 2: Migrants from Eastern and Southeastern Europe, s. 234–235. Westport, Conncticut: Greenwood Press, 1987. Teoksen verkkoversio.
↑Sundström, Kimmo: Alfred Bernhard Sarlin – agronomi, kirjailija, anarkisti, s. 7. Helsinki: Pääkaupunkiseudun ateistit ry, 2009. Teoksen verkkoversio.
↑ abSuodenjoki, Sami & Peltola, Jarmo: Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Luokka, liike ja yhteiskunta 1880–1918: Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla I, s. 95, 115. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44689-3-3. Teoksen verkkoversio.
↑ abKujala, Antti: ”Suomi vallankumouksen punaisena selustana”, s. 131–133 teoksessa Lenin ja Suomi – osa I. Opetusministeriö ja Valtion painatuskeskus, Helsinki 1987.
↑Huovinen, Veikko Joe-setä: aikalaisen kertomuksia Josef Stalinista, Helsinki, WSOY, 2011 sivu 34
↑Korpimaa Timo, Salaisilla poluilla, Rauma, Länsi-Suomen Kirjapaino Oy 1934, Jakaja: Kirjavälitys Oy sivu 67
↑Aalto, Eeva-Liisa & Ekman-Salokangas, Ulla & Salokangas, Raimo & Tommila, Päiviö: Suomen lehdistön historia 6, Kotokulma – Savon Lehti. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-240-5.
↑Pollari, Mikko: Kansan parhaaksi. Eino Leinon Sunnuntai-lehden sivistyneistö- ja kansakuva 1915 - 1918, s. 1. Tampere: Tampereen yliopiston Historiatieteen laitos, 2006. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Aalto, Eeva-Liisa & Ekman-Salokangas, Ulla & Salokangas, Raimo & Tommila, Päiviö: Suomen lehdistön historia 7, Savonlinna – Övermarks Tidning. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-241-3.
↑Puoluekokouksemme. Työn Valta, 12.6.1919. ; Sosialistisen Työpuolueen puoluetoimikunnan kokous. Työn Valta, 1.7.1919.
