Vera Hjelt
Vera Augusta Hjelt (13. elokuuta 1857 Turku – 23. huhtikuuta 1947 Helsinki) oli suomalainen työsuojelun uranuurtaja, joka toimi Suomen ensimmäisenä naispuolisena ammattientarkastajana vuosina 1903–1917 ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) kansanedustajana vuosina 1908–1917.[1]
| Vera Hjelt | |
|---|---|
 Vera Hjelt vuonna 1888. |
|
| Kansanedustaja | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. elokuuta 1857 Turku |
| Kuollut | 23. huhtikuuta 1947 (89 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | opettaja |
| Tiedot | |
| Puolue | Ruotsalainen kansanpuolue |
Elämä muokkaa
Nuoruus muokkaa
Vera Hjelt kuului Hjeltin sivistyssukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat rehtori Carl Wilhelm Hjelt ja Augusta Charlotta von Pfaler.[1] Hänen äitinsä ylläpiti Turussa yksityistä säätyläistyttöjen koulua, von Pfalerska skolania, mutta rehtori-isä ei pitänyt tyttöjen kouluttamista tärkeänä.[3] Veran ollessa kuusivuotias äiti vammautui loppuiäkseen lipaston laskulevyn pudottua hänen päähänsä, eikä isä kyennyt työnsä ohella valvomaan kahdeksanlapsista perhettä.[4] Tämän vuoksi Vera ei saanut tyypillistä säätyläisperheen tytön kasvatusta vaan sai viettää nuoruutensa melko vapaasti.[5] Koska perheellä ei ollut varaa kouluttaa häntä enempää, hän toimi isänsä apuna lääninkansliassa puhtaaksikirjoittajana.[3] Hän harrasti soittamista ja laulamista, mutta koska kaupungista ei tahtonut saada nuotteja,[3] hän perusti vain 17-vuotiaana Turun ensimmäisen musiikkikaupan,[5] jota piti vuosina 1875–1877.[1]
Opettaja muokkaa
Isän kuoltua vuonna 1876 Hjelt päätti lähteä Tammisaaren ruotsinkieliseen opettajaseminaariin, ja saatuaan vapaaoppilaspaikan hän aloitti kansakoulunopettajan opinnot vuonna 1878. Valmistuttuaan vuonna 1881 hän toimi vuoden kansakoulunopettajana Hammarlandissa ja sen jälkeen vuoden Turussa.[3][1] Sitten hän lähti Ruotsiin, jossa hän toimi Nääsin veistonopettajaseminaarin opettajana vuosina 1883–1885[1] ja suoritti veistonopettajantutkinnon toisena naisena koulun historiassa. Palattuaan Suomeen Hjelt perusti vuonna 1885 Helsinkiin yksityisen kasvatusopillisen veistokoulun.[3] Koulua kävi vuosittain yli kaksituhatta oppilasta.[6] Oman koulun johtamisen ohella hän toimi Suomalaisen yhteiskoulun ja ruotsinkielisen yläkansakoulun opettajana.[1]
Puu- ja käsitöiden opetuksen edistäminen muodostui Hjeltille tärkeäksi ja poiki erilaisia sivuliiketoimia. Vuonna 1886 hän patentoi suunnittelemansa kokoontaitettavan höyläpenkin, joka menestyi kaupallisesti ulkomailla. Hän suunnitteli myös eri ikäisille lapsille kolme sarjaa veistomalleja ja laati ohjeita opettajille.[3] Valmiiden mallikappaleiden ja työvälineiden puuttumisen vuoksi Hjelt perusti vuonna 1891 Helsingin maalaiskunnan Oulunkylään Pikkukoskelle oman höyrysahan ja puusepäntehtaan. Tuohon aikaan nainen tehtaan johtajana ja omistajana herätti runsaasti huomiota. Yli sata työntekijää työllistänyt tehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1896.[4][7] Sitä ennen se ehti valmistaa kouluvälineitä, pulpetteja, huonekaluja ja jopa puutaloja. Tehtaalla tehtiin myös muun muassa Axel Gallénin Aino-triptyykin puukehykset ja Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin sisustus. Tehdasta johtaessaan Hjelt oli virkavapaalla opettajantoimestaan.[3]
Hjelt oli taitava puhuja ja tuottelias kirjoittaja. Hän julkaisi vuosina 1888–1902 suosittuja Julhälsning- ja Joulutervehdys-nimisiä kaupallisia joululehtiä sekä toimitti vuosina 1895–1905 lapsille suunnattuja Sländania ja Sirkkaa.[3][1] Hän kirjoitti myös kansakoulun lukukirjan ja satuja.[3]
Työsuojelun asiantuntija muokkaa
Vuosisadan vaihteessa Hjelt suuntasi toimintansa uusille aloille, kuten järjestötoimintaan.[3] Hän liittyi Suomen Naisyhdistykseen sen sihteerinä toimineen pikkuserkkunsa[2] Alma Hjeltin suosituksesta. Hjelt oli mukana perustamassa liikuntavammaisten koulutuksen Suomessa aloittanutta Raajarikkoisten auttamisyhdistystä vuonna 1889 sekä Marttajärjestöä vuonna 1899. Hän kuitenkin irtautui pian naisliikkeestä kiinnostuttuaan laajemmista sosiaalisista kysymyksistä.[4] Naisten työoloja Hjelt oli pohtinut jo vuonna 1888 julkaistessaan kirjan Nainen käytöllisillä työaloilla. Tehtaanjohtajana toimiessaan hän kiinnostui työsuojelusta ja matkusti vuonna 1892 Saksaan tutustumaan aiheeseen.[3][5][4]
Suomeen perustettiin vuonna 1889 kaksi ammattientarkastajan tointa. Ulkomaisten esikuvien mukaisesti naisyhdistyksen puheenjohtaja Aleksandra Gripenberg vaati erityisen naispuolisen ammattientarkastajan viran perustamista, mikä toteutui vuonna 1903. Gripenberg ja useat muutkin henkilöt kehottivat Hjeltiä hakemaan virkaa ja tämä valittiinkin siihen – jouduttuaan kuitenkin ensin hakemaan erivapautta sukupuolensa vuoksi. Hän toimi tehtävässä vuoden 1917 loppuun.[3][5][4] Hjelt oli koko Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja.[6] Hänen tehtäviinsä kuului työolojen valvonta koko maassa, mikä merkitsi satoja tarkastusvirkamatkoja. Hjelt teki ehdotuksia muun muassa työtilojen ilmastoinnin parantamisesta, lämpötilan säätelystä ja monenlaisista työläisten asumiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja keskinäisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Pääsääntöisesti hän nautti työläisnaisten luottamusta. Tosin selvitellessään vuonna 1904 Voikkaan paperitehtaan lakkoa hän joutui työntekijöiden epäsuosioon asetuttuaan liiaksi työnantajan puolelle.[3][4]
Hjelt tutustui myös työläisten asumisoloihin. Hän oli huolestunut ”siveellisten olojen” alhaisesta tilasta, sillä tuntemattomat miehet ja naiset joutuivat usein ahtauden vuoksi nukkumaan samoissa tiloissa ja työpaikkojen sosiaalitilatkin olivat yhteiset.[6] Hän julisti myös taistelun työläisnaisten kahvinjuontia vastaan. Hänen asenteensa työläisiä kohtaan oli holhoava, joskin pehmeni myöhempinä vuosina, kun hän tutustui eduskunnassa työväenliikkeen naisedustajiin.[4]
Hjelt keräsi vuosina 1902–1909 Työtilasto-sarjaa varten valtavan tilaston työntekijöiden toimeentuloehdoista. Hänen tutkimuksensa toimivat vuonna 1921 elinkustannusindeksin laskemisen pohjana.[3] Hän kirjoitti myös vuosina 1908–1909 laajan tutkimuksen ompelijattarien ammattioloista. Se oli ensimmäinen suomalainen tutkimus työläisnaisten asemasta.[5]
Työsuojelua edistääkseen Hjelt alkoi kerätä aiheeseen liittyvää esineistöä, joista hän muodosti näyttelyn. Innoittajana oli hänen Tukholmassa vuonna 1906 näkemänsä työväensuojelunäyttely. Vuonna 1909 myönnetyn valtionavun jälkeen näyttely muuttui pysyväksi ja sijoitettiin Teollisuushallituksen tiloihin. Näyttelystä kehittyi myöhemmin Sosiaalimuseo. Hjelt toimi sen johtajana vuoteen 1931, ammattientarkastajan virasta luovuttuaan päätoimisesti.[3] Ansioistaan hän sai 3. tammikuuta 1930 tasavallan presidentin myöntämän intendentin arvonimen.[6]
Vuonna 1906 Hjelt esitti Suomen Nnaisten Voimisteluliitolle järjestelmällisen terveysvoimistelun järjestämistä tehtaissa ja muualla työskenteliville naisille. Aloitteen seurauksena oli Varalan urheiluopiston perustaminen.[6]
Kansanedustaja muokkaa
.jpg)
Hjelt valittiin vuonna 1908 eduskuntaan RKP:n listalta Uudenmaan läänin vaalipiiristä.[1] Hän oli aloitteellinen monenlaisissa sosiaalilainsäädäntöä koskevissa aiheissa ja kuului sosiaalivaliokuntaan. Edustajantyön innoittamana hän kirjoitti myös vuonna 1915 kansalaistaidon oppikirjan.[3] Hjelt joutui eroamaan RKP:stä äänestettyään vuonna 1917 eduskunnassa kahdeksantuntista työpäivää koskeneen lakiesityksen puolesta, vaikka puolue oli sitä vastaan. Tämän vuoksi hän jätti eduskunnan saman syksyn vaaleissa.[4]
Hjelt kuului Suomen Virkamiesyhdistysten Keskusliiton hallitukseen ja oli sen johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli myös Suomen Konkordialiiton Uudenmaan keskusjohtokunnan puheenjohtaja sekä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja Kotiteollisuusliiton johtokunnan jäsen.[1]
Hjeltille myönnettiin intendentin arvonimi ensimmäisenä Suomessa vuonna 1930.[3]
Yksityiselämä muokkaa
Hjelt pysyi ikänsä naimattomana. Hän vietti kesänsä ensin Mommolan kartanossa Kiskossa ja myöhemmin omassa kesäpaikassaan Bromarvissa. Hän perusti vuosisadan vaihteessa Helsingin Korkeavuorenkatu 29:ään ystäviensä Fanny Tawaststjernan ja Anna Herzbergin kanssa asunto-osakeyhtiö Neodomuksen, jossa sen jälkeen asui.[3] Hän kuoli 89-vuotiaana Helsingissä 1947.[1] Valtioneuvosto kustansi hänelle hautajaiset.[6] Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle.[8]
Hjelt omaksui 1890-luvulla teosofisen maailmankatsomuksen, mutta ei puhunut siitä julkisesti. Se on tullut myöhemmin ilmi hänen kirjeenvaihdostaan.[9]
Tuotanto muokkaa
- Linearritningkurs (konstruktionsritning) för seminarier och folkskolor, 1885
- Slöjdens berättigande vid den s.k. lärda skolan, 1886
- Slöjdlärären för små, 1886
- Qvinnan på praktiska arbetsområden, 1888 (suom. Nainen käytöllisillä työaloilla)
- Mellan läxan och leken, 1894 (suom. Siskosarjalle satuja ja kertoelmia)
- Medkänsla, 1898 (myös suomeksi)
- Människornas inflytande på hvarandra, 1899 (myös suomeksi)
- Självuppforstran, 1898 (suom. Itsekasvatus: kansantajuinen esitelmä)
- Barnens Andra bok, 1903
- Skyddslagstiftingen, 1909 (suom. Suojeluslakisäädäntö)
- Nålarbetskornas yrkesförhållanden i Finland, virallinen työtilasto VI 1908–1909 (suom. Tutkimus koskeva ompelijattarien ammattioloja Suomessa)
- Yrkesarbetarnas levnadsvillkor i Finland, virallinen työtilasto XIII 1912 (suom. Tutkimus ammattityöläisten toimeentuloehdoista Suomessa 1908–1909, 1911–1913)
- Medborgarkunskap, 1915 (suom. Yhteiskuntatietoa kansalaisille)
- Nödarbetets systematisering och yrkesmässiga drift, 1919 (myös suomeksi)
- Sosiaalimuseo 20-vuotiskertomus: Työväensuojelu- ja huoltonäyttely 1909–1929, 1938 (myös ruotsiksi)
- Arbetskydd mot olyksfall och ohälsa, 1939 (suom. Työntekijän suojelu tapaturmilta ja sairauksilta).
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k Vera Hjelt Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b Autio, Veli-Matti: ”Hjelt (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 19–20. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Korppi-Tommola, Aura: ”Hjelt, Vera (1857–1947)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 29–30. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g h Vuolle-Selki, Tuula: Vera Hjelt, työväensuojelija. Hiidenkivi 4/2012, s. 13–15. Viitattu 9.9.2012.
- ↑ a b c d e Tiedenaisia: Vera Hjelt. Akka-info. Viitattu 9.9.2012.
- ↑ a b c d e f Forelius, Sinikka: Valistuksen voimalla työtapaturmia vastaan: Työväensuojelu- ja huoltonäyttely teollisuustyöntekijöiden valistajana[vanhentunut linkki], s. 32–37. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 2003.
- ↑ Holmlund, Britta: Vera Hjelt -muistamisen arvoinen nainen. Oulunkylän historia, Kaupunginosat.net 2005. Viitattu 9.9.2012.
- ↑ (Vera Hjeltin hauta) SukuHaku, Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 22.11.2023.
- ↑ Kaartinen, Marjo: ”Vera Hjeltin teosofinen maailmantyö”, Historiallinen aikakauskirja 2/2017, s. 170–183.
Kirjallisuutta muokkaa
- Hjelt-Cajanus, Esther: Vera Hjelt: Uranuurtaja. 1948.
- Vuolle-Selki, Tuula: Vera Hjelt: Työväensuojelija. 2013.
Aiheesta muualla muokkaa
- Hjelt, Vera hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Tuula Vuolle-Selki: Suomessa perustettiin yksi maailman ensimmäisistä talotehtaista 1800-luvulla (artikkeli Vera Hjeltistä) Tekniikkatalous. Viitattu 21.11.2021.