Venäjän Helsingin-suurlähetystö
Venäjän federaation Helsingin-suurlähetystö sijaitsee Ullanlinnassa osoitteessa Tehtaankatu 1, aikanaan Neuvostoliiton lähetystölle rakennetuissa tiloissa. Nimeä ”Tehtaankatu” käytettiin aiemmin usein synonyyminä Neuvostoliiton lähetystölle.[1] Suurlähetystön rakennusryhmä käsittää koko Kaulushaikaran korttelin eli korttelin nro 133. Tontilla sijaitsee myös uudempia rakennuksia.
Lähetystörakennuksen historia muokkaa
Vuosina 1920–1941 eli Tarton rauhan solmimisesta aina jatkosodan puhkeamiseen asti Neuvostoliiton Helsingin-lähetystö toimi Kampissa Bulevardin ja Albertinkadun kulmatalossa vastapäätä Aleksanterin teatteria.[1] Rakennus raunioitui Helsingin suurpommituksissa helmikuussa 1944.[2] Kun Suomen ja Neuvostoliiton diplomaattisuhteet palautettiin sodan jälkeen, aiottiin vanha Bulevardin lähetystötalo aluksi rakentaa uudelleen, mutta vuonna 1948 suoritetussa vaihtokaupassa Neuvostoliitto saikin sen tilalle uuden tontin Tehtaankadulta.[1][3]
Nykyisen lähetystörakennuksen suunnitteli neuvostoliittolainen arkkitehtiryhmä, jota johti Anatoli Striževski.[1] Välirauhansopimuksen mukaan Suomen tuli kustantaa lähetystön rakennustyöt. Vuonna 1948 Suomi ja Neuvostoliitto sopivat, että Suomen rakennushallitus laatisi piirustukset. Rakennushallituksen arkkitehdit joutuivat kuitenkin hyväksymään sellaisinaan Striževskin esittämät lähes täydelliset rakennuspiirustukset, vaikka niiden kertaustyyliarkkitehtuuria pidettiin Suomessa vanhentuneena ja edustavuuden vaatimuksia ylenpalttisina.[4] Rakennuksen arkkitehtuuri edustaakin tuohon aikaan Neuvostoliitossa suosittua tyyliä, niin sanottua stalinistista klassismia.[1] Tarinan mukaan Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov olisi antanut ohjeeksi, että rakennuksen julkisivun tulisi jäljitellä Lontoossa sijaitsevaa Buckinghamin palatsia. Sisäpuolen koristelut suunnitteli E. S. Grebenštšikov.[3] Rakennus valmistui vuonna 1952.[1]
Lähetystörakennuksen julkisivu on päällystetty graniitilla ja steatiitilla. Päätykolmiota koristaa edelleen sirpillä ja vasaralla varustettu Neuvostoliiton vaakuna, joka on jätetty muistuttamaan rakennuksen historiasta. Monet sisustukseen kuuluvista esineistä on tehty aikanaan tilaustöinä. Toisen kerroksen aulassa sijaitsevaan kattokruunuun on kuvattu 16 neuvostotasavallan vaakunat.[1]
Vanhan lähetystörakennuksen viereen valmistuivat vuonna 1971 arkkitehti Eino Tuompon suunnittelemat Neuvostoliiton kaupallisen edustuston talo sekä Vuorimiehenkadun puolelle kolme suurlähetystön henkilökunnan asuintaloa. Korttelin länsipäässä sijaitsevalla kalliolla toimi aikanaan vuonna 1878 perustettu Helsingin Kätilöopisto, joka muutti uusiin tiloihin Kumpulaan vuonna 1960 ja jonka vanhat rakennukset purettiin joitain vuosia myöhemmin.[3] Neuvostoliitto osti Kätilöopiston tontin Helsingin kaupungilta 75 miljoonalla markalla vuonna 1990 lähetystön lisärakennusta varten. Neuvostoliiton hajoamisen ja Venäjän valtion talousongelmien vuoksi hanke jouduttiin jäädyttämään kahden vuosikymmenen ajaksi, ja tontti pysyi rakentamattomana. Suomalaisen Pekka Helinin suunnittelema ja 45 miljoonaa euroa maksanut lisärakennus rakennettiin lopulta vuosina 2010–2014. Siinä on henkilökunnan asuntoja sekä matkustusasioista vastaavan konsulaatin tilat. Itse suurlähetystö toimii edelleen vanhassa rakennuksessaan ja Venäjän kaupallinen edustusto Tuompon suunnittelemassa rakennuksessa.[2]
Neuvostoliiton aikana suurlähetystön rakennus toimi myös Neuvostoliiton johtajien majoituspaikkana heidän vieraillessaan Suomessa. Siellä ovat yöpyneet muun muassa Nikita Hruštšov, Leonid Brežnev ja Mihail Gorbatšov sekä Venäjän presidentti Boris Jeltsin vuonna 1992.[1] Neuvostoliiton suurlähetystössä vuosittain lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä 7. marraskuuta ja YYA-sopimuksen vuosipäivänä 6. huhtikuuta järjestetyt vastaanotot olivat varsinkin suomettumisen aikana tärkeitä tapahtumia, joihin tärkeimmät suomalaiset poliittiset päättäjät kutsuttiin. Kutsun saamista pidettiin osoituksena henkilön nauttimasta hyväksynnästä.[5][6][7]
Nykyään muokkaa
Ennen Ukrainan sodan alkua lähetystössä työskenteli 147 ihmistä. Vuoden 2023 kesällä määrä oli laskenut 112:een, josta diplomaatteja oli 37. Lähetystöllä on omat talonmiehet, autotallien mekaanikot, sähkö- ja putkimiehet, it-tukihenkilöt ja toimistoapulaiset – kaikki heistä venäläisiä. Lähetystön työntekijöiden lapset käyvät koulua 200 metrin päässä entisessä Saksan suurlähetystössä.[8]
Lähetystön henkilökuntaan kuluvat suurlähettiläs Pavel Kuznetsov ja ministerineuvos Leonid Anisimov. Muita työntekijöitä ovat Venäjän sotilasasiamies, eversti Eduard Grigoraš, joka edustaa lähettäjämaansa sotilastiedustelua, varasotilasasiamies majuri Stepan Filatov, joka on ollut kirjoilla GRU:n avaruustiedustelun osoitteessa, sekä Venäjän tullin edustaja, joka on työskennellyt FSB:n informaatiokeskuksessa.[8]
Suojelupoliisin arvion mukaan jopa kolmasosa Venäjän suurlähetystön diplomaateista on todellisuudessa tiedustelutehtävissä.[9]
Suurlähetystön katoilla on ainakin 11 lautasantennia. joita käytetään todennäköisesti sekä lähetystön omien työntekijöiden eli agenttien viestinnän suojaamiseen, että paikallisen radio- ja matkapuhelinviestinnän luvattomaan sieppaamiseen ja seuraamiseen[10]. Rakennuksen katolla on myös uhf- ja vhf-radiokuunteluantenneja.[8] Pitkälanka-antennin avulla voidaan lähettää salattuja sanomia ilman, että vastaanottajan paikka paljastuu[8]. Kaivopuiston puoleisessa kulmassa olevaa Jagi-antennia on mahdollista käyttää esimerkiksi ydinkeskustan hallintokortteleiden viestiliikenteen seurantaan[8]. Venäjä pystyy lähetystöstään käsin seuraamaan esimerkiksi matkapuhelinten käyttöä ja sijainteja Helsingin ydinkeskustassa[8].
Suurlähetystön lisäksi Venäjällä on Helsingissä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus Nordenskiöldinkadulla Taka-Töölössä, pieni kerrostalo Taka-Töölössä, huvila Kulosaaressa, toimistotalo Lauttasaaren Vattuniemenkadulla ja asuintalo Kuusisaaressa.[8]
Luettelo Venäjän lähettiläistä Helsingissä muokkaa
| suurlähettiläs | vuodet |
|---|---|
| Boris Aristov | 1992 (1988–1991 NL:n suurl.) |
| Juri Derjabin | 1992–1996 |
| Ivan Aboimov | 1996–1999 |
| Aleksandr Patsev | 1999–2003 |
| Vladimir Grinin | 2003–2006 |
| Aleksandr Rumjantsev | 2006–2017 |
| Pavel Kuznetsov | 2017– |
- Katso myös: Luettelo Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläistä
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Venäjän suurlähetystö Suomessa. Viitattu 8.4.2016.
- ↑ a b Helsingin keskustan mini-Venäjä on vihdoin valmis – tällainen on Venäjän uusi suurlähetystö (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 1.5.2015. Viitattu 8.4.2016.
- ↑ a b c Kaija Ollila: Kaulushaikara, s. 284–285 teoksessa Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita (Kaija Ollila & Kirsti Toppari). Sanoma, Helsinki 1977.
- ↑ Anja Kervanto Nevanlinna: Voimat jotka rakensivat Helsinkiä 1945–2010. Helsingin historia vuodesta 1945, osa 4, s. 53–54. Otava, Helsinki 2012.
- ↑ Unto Hämäläinen: Näin Kekkonen kaatuu (Arkistoitu – Internet Archive) (maksullinen) Helsingin Sanomat Kuukausiliite 25.11.2013. Viitattu 9.5.2016.
- ↑ Unto Hämäläinen: Aikamatka vuoteen 1984 (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 26.11.2011. Viitattu 9.5.2016.
- ↑ Erkki Aho: Suomettuminen näkyy Urho Kekkosen päiväkirjoissa Suomen historia -blogi 22.11.2008. Viitattu 9.5.2016.
- ↑ a b c d e f g Venäjän lähetystö | Keskellä Helsinkiä on Venäjän synkkä linnake – HS selvitti, keitä siellä elää ja mitä he Suomesta haluavat Helsingin Sanomat. 20.8.2023. Viitattu 20.8.2023.
- ↑ He ovat Putinin silmät ja korvat Pohjoismaissa – toimittajat paljastivat kymmenien tiedustelupalvelulle työskentelevien venäläisdiplomaattien nimet Yle Uutiset. 26.4.2023. Viitattu 20.8.2023.
- ↑ Asiantuntija arvioi STT:n valokuvat: Venäjän suurlähetystön katoilla Helsingissä on antenneja, joita käytetään todennäköisesti viestiliikenteen sieppaamiseen Yle Uutiset. 29.4.2023. Viitattu 7.6.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän Helsingin-suurlähetystö Wikimedia Commonsissa
