Veikkola

taajama Kirkkonummella
Tämä artikkeli käsittelee taajamaa Kirkkonummella. Veikkola on myös Korkeakosken kaupunginosan asuinalue Kotkassa.

Veikkola on taajama pohjoisella Kirkkonummella. Se sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Helsingistä Turunväylän varrella, aivan lähellä Espoon ja Vihdin rajoja. Kirkkonummen keskusta sijaitsee noin 20 kilometriä Veikkolan eteläpuolella.

Veikkola

Veikkola

Koordinaatit: 60°16′11.78″N, 24°26′3.97″E

Valtio Suomi Suomi
Maakunta Uusimaa
Seutukunta Helsinki
Kunta Kirkkonummi, Vihti
Pinta-ala
 – Maa 17,84 km²
Väkiluku

6 190

  • Kirkkonummi 5 731
  • Vihti 459
 – Väestötiheys 347,0 as./km²
Tilastotietojen ajankohta on 31.12.2018


















Veikkola kuuluu erityisesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti kasvaneiden pääkaupunkiseudun satelliittitaajamien joukkoon. Taajamassa oli vuonna 2004 4 240 asukasta[1], vuoden 2009 päättyessä 5 010.[2] Veikkolassa ilmestyy Kylänraitti-niminen paikallislehti.

Taajama rakentuu sekä uuden että vanhan valtatie 1:n vierustalle. Veikkolan koulut ja suurimmat päivittäistavarakaupat sijaitsevat vanhan valtatie 1:n eli Turuntien, Lapinkyläntien sekä Eerikinkartanontien risteyksissä sijaitsevien liikenneympyröiden lähellä. Suurin osa Veikkolan asutuksesta ja palveluista on Turuntien läheisyydessä. Myös hieman kauempana, esimerkiksi Perälänjärven lähellä, on uudempaa asutusta.

Veikkolassa toimi vuosina 1929–1995 Veikkolan parantola.

Maantiede ja luonto muokkaa

Veikkola sijaitsee Kirkkonummen kunnan pohjoisosassa, kumpuilevassa maastossa ja aivan Nuuksion kansallispuiston eteläpuolella. Veikkolassa on monia järviä, kuten Kaljärvi, Lammin­järvi ja Perälänjärvi. Veikkolan järviä ovat myös Klemetti, Haapajärvi ja Kurkisto.

Palvelut muokkaa

 
Veikkolaa kuvattuna vuonna 2018.

Veikkolassa toimii kaksi peruskoulua, joista Veikkolan koulu on 1.–9. luokkien yhtenäiskoulu ja Vuorenmäen koulu on 1.–6. luokkien alakoulu. Veikkolan koulu on perustettu vuonna 1899, ja nykyinen koulurakennus on rakennettu vuonna 2004.[3] Veikkolassa on myös terveysasema, kirjasto, useita päiväkoteja ja vanhainkoti sekä urheilupuisto, jossa on jalkapallokenttä[4], juoksurata sekä frisbeegolfrata. Veikkolalla on oma vapaaehtoinen palokunta.

Veikkolan kaupallisiin palveluihin kuuluu kolme päivittäistavarakauppaa, kaksi huoltoasemaa (joista toinen on ns. kylmäasema), kioski, muutama ravintola ja joitakin erikoisliikkeitä.

Yrityksiä muokkaa

Merkittävimpiä Veikkolassa toimivia yrityksiä ovat ainakin hygieniatuotteita valmistava Delipap sekä aerosolituotteita valmistava Maston.

Liikenneyhteydet muokkaa

Veikkola sijaitsee valtatie 1:n varrella, ja sieltä on matkaa Helsinkiin 35 kilometriä ja Turkuun 135 kilometriä. Kirkkonummen eteläisempiin osiin johtaa Veikkolasta yhdystie 1131. Veikkolaan liikennöi Helsingin linja-autoasemalta U-linja 280. Bussit jatkavat Veikkolan jälkeen kulkuaan muun muassa Nummelaan, Vihtiin, Lohjalle ja Karkkilaan. HSL:n linja 243(V) liikennöi Veikkolan Lamminjärven sekä Espoon keskuksen välillä.

Suunniteltu Espoo–Salo-oikorata toisi tulevaisuudessa lähijunayhteyden Veikkolaan.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Katriina Aatsalo, Franz Raschbacher, Veikkolan kyläyhdistys.: Veikkola: pieni voittamaton kylä, s. 22. Veikkolan kyläyhdistys, 2006. ISBN 9529203357. ISBN 9789529203352.. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
  2. Kirkkonummi tilastoina 2010 Kirkkonummen kunnan julkaisu. Arkistoitu 4.11.2014. Viitattu 4.11.2014.
  3. Suomenkieliset peruskoulut - Veikkolan alue Kirkkonummen kunta. Arkistoitu 15.8.2022. Viitattu 9.9.2020.
  4. Veikkolan futiskenttä veikkolanfutiskentta.fi.
  5. Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelma Väylä. Viitattu 29.4.2020.

Aiheesta muualla muokkaa