Vatsalihasrutistus on yksi yleisimmistä lihaskuntoharjoitteista vatsalihaksille, etenkin suorille vatsalihaksille.

Suorittaminen muokkaa

 
Vatsalihasrutistuksen suorittaminen.

Aloitusasennossa maataan selällään lattialla polvet koukistettuina. Liike aloitetaan kohottamalla hartioita lattiasta kohti lantiota, kädet pään takana tai sivulla, tai ristissä rinnan päällä. Pään painaminen eteenpäin käsillä voi aiheuttaa loukkaantumisen, joten on suositeltavaa, että käsiä ei pidetä pään takana. Kädet voivat kuitenkin muodostaa tuen, joka kannattelee pään painoa ja niskan lihakset saavat rentoutua harjoituksen aikana. Jos niskan lihakset ovat ojennettuina ja rentoina ja kädet eivät paina päätä eteenpäin, loukkaantumisriski vähenee.

Istumaannousun ja rutistuksen erot muokkaa

Toisin kuin istumaannousussa, rutistuksessa alaselän ei pitäisi irrota lattiasta ollenkaan. Syynä tähän on, että alaselän lattiassa pitäminen eliminoi lonkankoukistajien vaikutuksen ja liike keskittyy pelkästään vatsalihaksiin. Rutistuksen vastusta voidaan lisätä pitämällä painolevyä rinnan päällä tai pään takana.

Erilaisia rutistuksia muokkaa

  • Kiertävä rutistus tehdään nostamalla vain yhtä hartiaa kerrallaan. Vaikuttaa enemmän ulompiin vinoihin vatsalihaksiin.
  • Thairutistus on thainyrkkeilijöiden suosima tyyli, jossa lyödään vatsaan lihasten ollessa täydessä jännityksessä. Tämä kehittää vatsalihasten kykyä ottaa lyöntejä vastaan ottelussa.
  • "Vaijerirutistus" on alataljan avulla tehtävä liike, jossa asetutaan polvilleen selkä laitteeseen päin ja vedetään taljan vaijeria alaspäin painamalla ylävartaloa alaspäin.
  • "Polkupyörärutistus" tehdään tuomalla yhteen vastakkainen kyynärpää ja polvi. Jalat tekevät polkupyörän polkemista muistuttavaa liikettä.

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vatsalihasrutistus.