Vartiomoottorivene
Vartiomoottoriveneet (lyhenne VMV) olivat Suomen Merivartiolaitoksen keveitä ja nopeita puurunkoisia aluksia, jotka rakennettiin 1930-luvulla merivartiointiin sekä kieltolain aikaiseen pirtusalakuljetuksen torjuntaan.
VMV 3 ja VMV 7 tuhoutuivat konehuoneessa syttyneen tulipalon ja räjähdysten seurauksena vuosina 1931 ja 1933. Ainoa nykypäiviin säilynyt VMV 11 on Kotkassa Merikeskus Vellamossa museoituna alkuperäisessä 1930-luvun asussaan.
Taustaa muokkaa
Vuoden 1929 lopulla sai merivartiolaitoksen tuleva päällikkö komentajakapteeni Väinö Miettinen sisäasiainministeriöltä määräyksen merivartioinnin suunnittelusta. Suunnitelman mukaan tarvittiin ainakin kahdeksan nopeaa vartiolaivaa, joiden suunnittelu annettiin merivoimissa työskennelleelle diplomi-insinööri Jaakko Raholalle. Tyypin suunnitelmat olivat valmiit joulukuussa 1929.[1]
Veneistä tuli kevyitä, nopeita ja merenkulkuominaisuuksiltaan hyviä. Painoa niillä oli noin 30 tonnia, pituutta 20–25 metriä ja aseistuksena rauhan aikana 20 mm:n tykki. Miehistön lukumäärä oli kahdeksan miestä. Vartiomoottoriveneissä 1–7 oli bensiinimoottorit ja veneissä 8–17 dieselmoottorit.
Alukset muokkaa
VMV 3 muokkaa
Ensimmäinen vene tilattiin joulukuussa 1929 moottoritehdas Arekselta, joka valmisti aluksen moottorin. Aluksen rungon valmisti U. Suortin Veneveistämö Helsingin Valkosaaressa. Tilaaja vastasi varustelu- ja asennustöistä. Tämä vene kuitenkin myöhästyi, joten myöhemmin Saksasta tilatut kaksi venettä valmistuivat ennen sitä. Alus luovutettiin merivartiolaitokselle 18. marraskuuta 1930, mutta vene tuhoutui tulipalossa jo 11. kesäkuuta 1931.[1]
VMV 1 ja VMV-2 muokkaa
Kaksi alusta tilattiin 25. tammikuuta 1930 Wald. Tefken agentuuriliikkeeltä, joka välitti tilauksen Abeking & Rasmussenin telakalle Bremeniin. Veneiden voimanlähteenä olivat Maybach V-12 -moottorit. Veneet valmistuivat 15. kesäkuuta 1930.[2]
VMV 4 muokkaa
VMV 4 oli 1931 takavarikoitu Norjassa 1916 rakennettu salakuljetusvene (entiseltä nimeltään Sterling), joka myytiin siviilikäyttöön 1939, kun tilalle saatiin isompia ja tehokkaampia aluksia.[2]
VMV 5 ja VMV 6 muokkaa
Seuraavat kaksi venettä Sisäministeriö tilasi 8. tammikuuta 1931 Uudenkaupungin Veneveistämöltä ja ne luovutettiin merivartiolaitokselle 7. joulukuuta.[2]
VMV 7 muokkaa
Seuraavaksi tilattiin 1. huhtikuuta 1932 Turun Veneveistämöltä vene, joka valmistui 1932. Vene muistutti VMV-3:a, mutta sen sisätilat olivat VMV-5:n mukaiset. Alus tuhoutui tulipalossa 1. lokakuuta 1933.[3]
VMV 8 - 17 muokkaa
Sisäasiainministeriö tilasi 5. maaliskuuta 1934 kymmenen veneen vartiovenesarjan, jonka tarjouskilpailun voitti Turun Veneveistämö. Ares toimitti niihin moottorit, mutta ne jouduttiin vaihtamaan myöhemmin, eikä yhtään alkuperäistä moottoria ole säilynyt.[4]
VMV 18 – VMV 20 muokkaa
Nämä alun perin suojeluskunnille rakennetut veneet oli annettu merivartiolaitokselle 1944. Ne olivat 21–22-tonnisia, nopeuden ollessa 10–11 solmua. VMV 18 oli rakennettu Porvoossa 1935 ja VMV 19 ja VMV 20 Tolkkisissa 1943.
VMV 101 – VMV 104 muokkaa
Nämä saksalaista alkuperää olevat veneet toimivat Laatokalla 1943–1944. Veneet oli hankittu Laatokalla 1942 toimineelta Einsatzstab Fähre Ostilta. Veneet olivat 10 tonnia painavia, niiden nopeus oli seitsemän solmua ja ne oli aseistettu 57 mm:n ja 20 mm:n tykeillä. Ne luovutettiin Neuvostoliitolle syksyllä 1944.
Vartiomoottoriveneet sodassa muokkaa
Talvisodan alettua vartiomoottoriveneiden aseistusta parannettiin konekivääreillä, syvyyspommeilla ja savunkehittimillä. Jatkosodassa aseistus riippui veneiden käyttötarkoituksesta, joten ne saattoivat ottaa 4 tai 5 miinaa tai kaksi 450 mm:n torpedoa. Joitakin veneistä käytettiin myös tykkiveneinä, jotka oli aseistettu 40 mm:n ja 20 mm:n tykeillä. Joitakin käytettiin sukellusveneiden torjuntaan, jolloin aseina oli 20 mm:n tykki ja syvyyspommeja. Talvisodassa vartiomoottoriveneet eivät osallistuneet suuriin taisteluihin.
Jatkosodassa veneiden tärkeimpiä tehtäviä olivat sukellusveneiden torjunta ja suurempien alusten suojaaminen. Veneet ottivat osaa Somerin ja Bengtskärin taisteluihin. Sodan aikana menetettiin viisi vartiomoottorivenettä, joista kaikki vuoden 1944 aikana. Kaksi upposi Helsingin pommituksissa, yksi pommituksissa Koivistolla ja kaksi saksalaisten hyökkäyksessä Suursaarelle.
Lähteet muokkaa
- Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä, s. 164-168. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
- Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
- Kosonen, Matti & Pohjonen, Juha: Isänmaan portinvartijat - Suomen rajojen vartiointi 1918-1994. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13106-0.
- Rajavartiolaitos 1919-1969. Mikkeli: Rajamme Vartijat ry, 1969.
- Peuranheimo, Orvo - Pirhonen, Jouko - Killinen, Kullervo: Laivat puuta, miehet rautaa - Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941-1944. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the Fighting Ships 1922-1946, s. 367. Lontoo: Conway Maritime Press, 2006. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)