Vaasahiihto

vuosittainen maastohiihtokilpailu Taalainmaalla, Ruotsissa

Vaasahiihto (Vasaloppet) on pitkänmatkanhiihto, joka järjestetään Ruotsissa vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Se on maailman vanhin ja osallistujamäärältään suurin yksittäinen maastohiihtokilpailu. Vaasahiihdon matka on 90 kilometriä ja se kulkee Sälenistä Moraan. Vaasahiihdon osallistujamääräksi on rajattu 15 800. Osallistujat sijoitetaan lähtöryhmiin ranking-kilpailuissa saavutettujen tulosten perusteella. [1] Vaasahiihto on Ski Classics -maastohiihtosarjan osakilpailu.

Jørgen Aukland voitti vuoden 2013 miesten kilpailun.

Vaasahiihto on kansainvälinen kilpailu, johon voi osallistua mistä maasta tahansa. Ikäraja 90 kilometrin matkaan on 17 vuotta. Kilpailun ajatuksena on houkutella lisää ihmisiä innostumaan hiihdosta. Kilpailu hiihdetään perinteisellä hiihtotyylillä ja luistelutyylin käyttö johtaa hylkäykseen. Myös suksien pois ottaminen ja ladulla käveleminen on kiellettyä. Matkan varrella on tietyt väliaikapaikat, jotka pitää saavuttaa tiettyyn aikaan mennessä voidakseen jatkaa kilpailua. Sääolosuhteiden ollessa erityisen vaikeat voi kilpailun järjestäjä tehdä aikoihin muutoksia. Vaasahiihtoon sisältyy seitsemän huoltopistettä, joilla on tarjolla juotavaa ja energiaa eri muodoissa, kuten mustikkakeittoa. Huollossa tarjolla on myös pitovoidetta sekä pienempää korjausta vaativaa varustehuoltoa. Kaikilla huoltopisteillä, lähtöalueella sekä maalissa on WC-tiloja ja hoitohenkilökuntaa. [2]

Vaasahiihdon historiaa muokkaa

90 kilometrin reitti perustuu osittain kulkureitille, jonka Kustaa Vaasa historian mukaan kulki, kun hän pakeni Kristian II:n sotilaita Morasta Säleniin talvella 1520–1521. Perimätiedon mukaan Kustaa Vaasa käytti paetessaan suksia. Ensimmäinen Vaasahiihto järjestettiin 19. maaliskuuta vuonna 1922. Kilpailun satavuotisen historian aikana hiihtotapahtuma on jouduttu perumaan kolmesti. Vuosina 1932 ja 1990 tapahtuma peruttiin lumenpuutteen vuoksi ja 1934 liian vähäisen osallistujamäärän takia. Covid-19-pandemian vuoksi Vaasahiihto järjestettiin vuonna 2021 ainoastaan arvokisana, jossa naisten sarjaan kuului 100 osallistujaa ja miesten sarjaan 300 osallistujaa. [3]

Ensimmäinen nainen, joka osallistui Vaasahiihtoon oli Margit Nordin vuonna 1923. Vuotta myöhemmin naisten osallistuminen kilpailuun kiellettiin, koska sitä pidettiin liian rankkana naisille. Vuonna 1978 Britt Dohsén ja Birgitta Westhed osallistuivat kilpailuun miesnimillä ja miehiksi naamioituneina, minkä jälkeen vuonna 1979 avattiin Öppet spår -kilpailumuoto, jossa kilpaillaan vain itseään vastaan ja johon naisten sallittiin osallistua. Vuodesta 1981 myös paras nainen on palkittu ja vuonna 1997 kilpailuun otettiin käyttöön oma naistensarja. [3][4]

Ensimmäinen ulkomaalainen Vaasahiihdon voittanut hiihtäjä oli vuonna 1954 suomalainen Pekka Kuvaja. Kilpailua leimasivat plusasteet ja suuri tarve lisävoitelulle. Neljättä kertaa kilpailuun osallistunut Kuvaja onnistui lisävoitelussaan ja voitti kilpailun lopulta reilun yhdeksän minuutin erolla seuraavaan. Toinen suomalainen Vaasahiihdon voittanut on Pauli Siitonen vuonna 1973.[3]

Miesten kilpailussa eniten voittoja on saavuttanut Nils Karlsson; kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Toisena tilastoissa on Janne Stefansson seitsemällä voitolla. Neljästi voittaneita ovat Jan Ottosson sekä Arthur Häggblad. Naisten kilpailussa menestynein on Sofia Lind neljällä voitolla. Vaasahiihdon nopein voittoaika on 3:28.18, jonka hiihti norjalainen Tord Asle Gjerdalen vuonna 2021. Naisten nopeimman voittoajan, 3:50.06, hiihti norjalainen Astrid Øyre Slind vuonna 2022.  

Muut Vaasahiihtoviikon tapahtumat muokkaa

Vaasahiihtoviikon (Vasaloppets vintervecka) aikana järjestetään nykyään myös eripituisia kilpailuja eri ikäisille. Kilpailujen määrä on kasvanut viime vuosina ja niin kutsuttu Vaasahiihtoviikko on kokonaisuudessaan yhdeksän päivää kestävä tapahtuma. Tapahtumaviikon jälkimmäistä viikonloppua edeltävinä keskiviikkona ja torstaina ei järjestetä kilpailuja muun muassa latuvalmisteluiden vuoksi.[3]

Päivä Kilpailu Matka Ikäraja
Perjantai Vasaloppet 30 30 km 12 vuotta
Lauantai Tjejvasan 30 km, vain naisille 17 vuotta
Sunnuntai Öppet spår söndag 90 km, vapaampi lähtöaika 17 vuotta
Ungdomsvasan 9 ja 19 km 11–16 vuotta
Maanantai Öppet spår måndag 90 km, vapaa hiihtotyyli,

vapaampi lähtöaika

17 vuotta
Tiistai Vasaloppet 45 45 km 17 vuotta
Perjantai Stafettvasan 90 km, viestihiihto 12 vuotta
Nattvasan 90 90 km, parikilpailu 17 vuotta
Nattvasan 45 45 km, parikilpailu 17 vuotta
Lauantai Blåbärsloppet 9 km 8 vuotta
Sunnuntai Vasaloppet 90 km 17 vuotta

Kesäisin elokuussa Vaasahiihdon kesäviikolla (Vasaloppets sommarvecka) järjestetään pyöräily- ja juoksukilpailuita, joihin kuuluvat muun muassa koko Vaasahiihtomatkan pyöräily ja juoksu (Cykelvasan 90 ja Ultravasan 90). [2]

Voittajat muokkaa

Miehet muokkaa

Vuosi Voittaja Seura tai maa Aika
1922 Ernst Alm   IFK Norsjö 7.32.49
1923 Oskar Lindberg   IFK Norsjö 6.32.41
1924 John Lindgren   IFK Umeå 6.53.26
1925 Sven Utterström   Bodens BK 6.03.55
1926 Per-Erik Hedlund   Malungs IF 5.36.07
1927 Konrad Pettersson   Luleå SK 6.19.32
1928 Per-Erik Hedlund
Sven Utterström
  Särna SK
  Bodens BK
5.33.23
1929 J A Persson   Arjeplogs SK 6.38.22
1930 Verner Lundström   Arvidsjaurs IF 6.56.30
1931 Anders Ström   IFK Mora 6.37.47
1932 Peruttiin, lumipula.
1933 Arthur Häggblad   IFK Umeå 5.57.09
1934 Peruttiin, osallistujapula.
1935 Arthur Häggblad   IFK Umeå 6.08.55
1936 Sven Hansson   Lima IF 6.31.55
1937 Arthur Häggblad   IFK Umeå 6.05.56
1938 Elias Nilsson   Östersunds SK 5.48.28
1939 Alfred Lif   Orsa IF 5.35.59
1940 Arthur Häggblad   IFK Umeå 6.23.57
1941 Mauritz Brännström   IFK Norsjö 6.51.12
1942 Olle Wiklund   IFK Bergvik 5.31.50
1943 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.47.10
1944 Gösta Andersson   IFK Umeå 5.18.43
1945 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 6.27.59
1946 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 6.08.42
1947 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.59.35
1948 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.35.13
1949 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.44.09
1950 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 6.08.25
1951 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.27.20
1952 Sigfrid Mattsson   Skarpnäcks IF 5.09.45
1953 Nils ”Mora-Nisse” Karlsson   IFK Mora 5.01.55
1954 Pekka Kuvaja   Suomi 6.22.51
1955 Sixten Jernberg   Lima IF 5.27.28
1956 Sigvard Jonsson   Rossöns IK 5.23.36
1957 Gunnar Larsson   Oxbergs IF 6.23.40
1958 Gunnar Larsson   Oxbergs IF 5.31.50
1959 Sune Larsson   Oxbergs IF 5.13.28
1960 Sixten Jernberg   Lima IF 5.13.26
1961 David Johansson   Delsbo IF 4.45.10
1962 Janne Stefansson   Sälens IF 5.07.46
1963 Janne Stefansson   Sälens IF 4.56.25
1964 Janne Stefansson   Sälens IF 5.32.07
1965 Janne Stefansson   Sälens IF 4.35.03
1966 Janne Stefansson   Sälens IF 5.52.38
1967 Assar Rönnlund   IFK Umeå 5.20.22
1968 Janne Stefansson   Sälens IF 4.39.49
1969 Janne Stefansson   Sälens IF 4.50.07
1970 Lars-Arne Bölling   IFK Mora 5.08.38
1971 Ole Ellefsæter   Norja 5.12.56
1972 Lars-Arne Bölling   IFK Mora 5.35.19
1973 Pauli Siitonen   Suomi 4.42.11
1974 Matti Kuosku   Högbo IF 5.06.23
1975 Gert-Dietmar Klause   Itä-Saksa 4.20.29
1976 Matti Kuosku   Högbo IF 4.09.07
1977 Ivan Garanin   Neuvostoliitto 4.30.34
1978 Jean-Paul Pierrat   Ranska 5.20.12
1979 Ola Hassis   Orsa IF 4.05.58
1980 Walter Mayer   Itävalta 4.08.02
1981 Sven-Åke Lundbäck   IFK Råneå 4.29.32
1982 Lasse Frykberg   IFK Mora 4.28.50
1983 Konrad Hallenbarter   Sveitsi 3.58.08
1984 Hans Persson   Åsarna IK 4.14.14
1985 Bengt Hassis   Orsa IF 4.45.43
1986 Bengt Hassis   Orsa IF 3.48.55
1987 Anders Larsson   Bondsjöhöjden 4.20.20
1988 Anders Blomqvist
Örjan Blomqvist
  IFK Lidingö
  IFK Lidingö
4.47.04
1989 Jan Ottosson   Åsarna IK 5.09.33
1990 Peruttiin, lumipula.
1991 Jan Ottosson   Åsarna IK 5.07.11
1992 Jan Ottosson   Åsarna IK 3.57.04
1993 Håkan Westin   Graningealliansen 4.02.10
1994 Jan Ottosson   Åsarna IK 4.06.19
1995 Sven-Erik Danielsson   Dala-Järna IK 4.11.09
1996 Häkan Westin   Graningealliansen 4.01.15
1997 Mihail Botvinov   Itävalta 4.11.41
1998 Peter Göransson   Åsarna IK 3.38.57
1999 Staffan Larsson   IFK Mora 4.31.37
2000 Raul Olle   Viro 4.14.38
2001 Henrik Eriksson   IFK Mora 4.01.22
2002 Daniel Tynell   Falun/Borlänge SK 3.58.52
2003 Oskar Svärd   Sollefteå SK 3.58.23
2004 Anders Aukland   Norja 3.48.42
2005 Oskar Svärd   Ulricehamns IF 3.51.47
2006 Daniel Tynell   Grycksbo IF 4.34.09
2007 Oskar Svärd   Ulricehamns IF 4.43.40
2008 Jørgen Aukland   Norja 4.13.45
2009 Daniel Tynell   Grycksbo IF 4.10.55
2010 Jörgen Brink   Hudiksvalls IF 4.02.59
2011 Jörgen Brink   Hudiksvalls IF 3.51.51
2012 Jörgen Brink   Hudiksvalls IF 3.38.41
2013 Jørgen Aukland   Norja 3.50.48
2014 John Kristian Dahl   Norja 4.14.33
2015 Petter Eliassen   Norja 4.01.48
2016 John Kristian Dahl   Norja 4.08.00
2017 John Kristian Dahl   Norja 3.57.18
2018 Andreas Nygaard   Norja 4.24.36
2019 Tore Björseth Berdal   Norja 4.39.15
2020 Petter Eliassen   Norja 4.25.14
2021 Tord Asle Gjerdalen   Norja 3.28.18
2022 Andreas Nygaard   Norja 3.32.18
2023 Emil Persson   Ruotsi 3.37.43

Naiset muokkaa

Vuosi Voittaja Seura tai maa Aika
1997 Sofia Lind   Åsarna IK 5.06.35
1998   Kerrin Petty   IFK Mora 4.17.02
1999 Sofia Lind   Åsarna IK 5.04.50
2000 Svetlana Nageikina   Venäjä 4.52.35
2001 Ulrica Persson   SK Bore 4.31.05
2002 Svetlana Nageikina   Valko-Venäjä 4.38.47
2003 Ulrica Persson   SK Bore 4.32.57
2004 Sofia Lind   Åsarna IK 4.20.28
2005 Sofia Lind   Åsarna IK 4.24.09
2006 Cristina Paluselli   Italia 4.59.24
2007 Elin Ek   IFK Mora 4.48.29
2008 Sandra Hansson   Uddevalla IS 4.47.16
2009 Sandra Hansson   Uddevalla IS 4.43.13
2010 Susanne Nyström   IFK Mora SK 4.33.07
2011 Jenny Hansson   Östersunds SK 4.25.30
2012 Vibeke Skofterud   Norja 4.08.24
2013 Laila Kveli   Norja 4.22.22
2014 Laila Kveli   Norja 4.31.57
2015 Justyna Kowalczyk   Puola 4.41.02
2016 Katerina Smutna   Tšekki 4.17.56
2017 Britta Johansson Norgren   Sollefteå skidor IF 4.19.43
2018 Lina Korsgren   Ruotsi 4.41.50
2019 Britta Johansson Norgren   Ruotsi 4.54.24
2020 Lina Korsgren   Åre Längdskidklubb 4.41.02
2021 Lina Korsgren   Åre Längdskidklubb 3.52.08
2022 Astrid Øyre Slind   Norja 3.50.06
2023 Emilie Fleten   Norja 4.04.08

Lähteet muokkaa

  1. Anttila, Seppo: Vasaloppet - maailman suurin ja arvostetuin massahiihto - Hiihto www.hiihto-lehti.fi. Arkistoitu 1.3.2020. Viitattu 1.3.2020.
  2. a b Vasaloppet Vasaloppet. Viitattu 21.11.2023. (ruotsiksi)
  3. a b c d Vasaloppet. Wikipedia, 7.11.2023. Artikkelin verkkoversio. sv
  4. Lindsten, Björn ja Jusufi, Leotrim: Britts klassiska kupp banade väg för kvinnor i Vasaloppet www.expressen.se. Viitattu 1.3.2020. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa