Wikipedia

Vaalitapa

menetelmä muuttaa vaalien tulos edustuspaikoiksi

Vaalitapa on menetelmä, jonka avulla vaaleissa annetut äänet muutetaan edustuspaikoiksi. Vaalitapaan kuuluu vaalilistojen rakentuminen, äänten antamisen tapa, ääntenlaskumenetelmä ja voittajien määrittely.[1] Käytetyllä vaalitavalla on suuri merkitys ehdokasasetteluun, vaalikampanjointiin, vaalin tulokseen, äänestysaktiivisuuteen, vaalien jälkeisiin poliittisiin voimasuhteisiin ja poliittiseen vakauteen, maan puoluerakenteeseen sekä hallintoelinten edustavuuteen paikallisesti, etnisesti sekä naisten kannalta.[2]

Kaksi länsimaisissa demokratioissa yleisintä äänestystapaa ovat yhden voittajan enemmistövaalitapa, joka on yleinen etenkin Yhdysvalloissa, sekä monen voittajan suhteellinen vaalitapa, joka on yleinen etenkin Euroopassa. Enemmistövaalitavassa valitaan vain eniten ääniä saanut ehdokas, ja suhteellisessa vaalitavassa paikat jaetaan suhteessa puolueiden saamiin äänimääriin.[3]

Vaalitapojen luokittelu muokkaa

Vaalitavat eroavat toisistaan siinä,[4]

  • kuinka monta edustajaa vaalipiiristä valitaan.
  • voittaako äänienemmistön saanut vai jaetaanko paikat suhteellisesti.
  • annetaanko äänet yksittäisille ehdokkaille, puolueille vai listoille.
  • äänestetäänkö yhtä tai useampaa ehdokasta tasaveroisesti vai laitetaanko ehdokkaat järjestykseen järjestysnumerolla tai äänten määrällä[5]:

Enemmistövaalitavat muokkaa

Enemmistövaalien tarkoituksena on selvittää vaalivoittajaksi yksi ehdokas tai puolue, joka saa hallitusvastuun.[6]

Kyllä/ei-vaalitavat muokkaa

 
Kierrosvaalitavan kaksi kierrosta, joissa kummassakin äänestäjä voi äänestää vain yhtä ehdokasta
 
Hyväksymisvaalitavan äänestyslippu, jossa äänestäjä voi antaa hyväksymisäänen niin monelle ehdokkaalle kuin haluaa
  • Pluraliteettijärjestelmä: Vaalipiireistä valitaan yksi edustaja, joka on eniten ääniä saanut.[4][7]
  • Majoriteettijärjestelmä: Valintaan vaaditaan äänienemmistö. Jos ehdokas saa yli puolet äänistä, hänet valitaan suoraan, mutta jos yksikään ehdokas ei saa enemmistöä, järjestetään toinen kierros (joskus useampiakin) yleensä kahden eniten ääniä saaneen välillä.[4]
    • Kierrosvaalitapa: Kaksikierroksinen järjestelmä: jos ensimmäisellä kerralla yksikään ehdokas ei saa yli puolta äänistä, järjestetään toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välille.
    • Eliminoiva kierrosvaalitapa: Jos ensimmäisellä kierroksella yksikään ehdokas ei saa yli puolta äänistä, pudotetaan heikoin ehdokas ja jatketaan seuraavalle kierrokselle. Jatketaan, kunnes saadaan enemmistö äänistä jollekin ehdokkaalle. Käytetään esimerkiksi olympiakisojen isäntäkaupungin valitsemiseen[8].
    • Eliminoimaton kierrosvaalitapa: Äänestetään niin kauan kunnes jokin ehdokkaista saa riittävän enemmistön. Käytetään paavin valitsemiseen[9].
  • Hyväksymisvaalitapa: Äänestäjä voi antaa äänen niin monelle ehdokkaalle kuin haluaa eli hyväksyä tai hylätä jokaisen heistä yksitellen. Ehdokas, jolla on eniten kyllä-ääniä, voittaa.
  • Satunnaisvaalitapa: Vedetään hatusta yksi ääni, joka ratkaisee tuloksen.
  • Lohkovaalitapa: Äänestäjät valitsevat valmiista kokonaisista ehdokaslistoista. Eniten ääniä saanut lohko valitaan kokonaisuudessaan täyttämään kaikki paikat.

Painotetut vaalitavat muokkaa

 
Painotettu vaalitapalipuke, jossa ehdokkaat asetetaan ranking-järjestykseen

Painotetussa vaalitavassa äänestäjä antaa ehdokkaille järjestysnumerot ykkösestä alkaen.[10]

  • Siirtoäänivaalitapa: Vähiten ensimmäiseksi äänestetty ehdokas pudotetaan. Sitä äänestäneiden lipuissa toinen ääni siirretään ensimmäiseksi.
  • Borda-laskenta: Ensimmäinen äänestetty saa lipusta yhtä monta pistettä kuin on ehdokkaita, toinen yhden vähemmän ja niin edespäin aina viimeiseen, joka saa vain yhden pisteen.
  • Condorcet’n menetelmä: Valitaan se ehdokas, joka ehdokkaita yksittäin toisiinsa verrattaessa saisi enemmistön äänistä.

Suhteelliset vaalitavat muokkaa

Suhteellinen vaalitapa pyrkii jakamaan mandaatit puolueiden kesken suhteessa niiden saamaan kannatukseen.[6]

  • Listavaali: Äänestäjä valitsee valmiilta listalta nimen tai koko listan tai molemmat, ja valitut määritellään ensisijaisesti jonkin vertailulukujärjestelmän perusteella.[4]
    • Avoin listavaali: Äänestäjä voi valita ehdokkaiden välillä.[11] Käytössä esimerkiksi Suomen puoluevaaleissa.
    • Puoliavoin listavaali: Käytössä esimerkiksi Ruotsin vaaleissa.
    • Suljettu listavaali: Äänestäjä voi käytännössä äänestää vain puoluetta[11]
  • Siirtoäänivaalitapa (STV): Äänestäjät laittavat ehdokkaat järjestykseen, ja läpi menneet lasketaan vaihe vaiheelta niin että yli menneet äänet siirtyvät seuraavalle laskentakierrokselle[4]

Laskutavat muokkaa

  • Korkeimpien keskiarvojen menetelmät:
    • D’Hondtin menetelmä: Jokaisen puolueen ehdokkaat laitetaan äänimäärän mukaiseen järjestykseen ja he saavat vertailuluvun, joka on puolueen äänimäärä jaettuna heidän sisäisellä järjestysluvullaan (1, 2, 3 jne.). Paikat jaetaan kaikkien ehdokkaiden vertailulukujärjestyksessä.[12]
    • Sainte-Laguën menetelmä: Sama kuin edellinen, mutta käyttää jakajana lukuja 1, 3, 5 jne.[13]
  • Korkeimpien jäämien menetelmä: Aluksi lasketaan kvootti, joka on usein Haren kvootti[14] eli yhteisäänimäärä jaettuna paikkojen määrällä. Jokaisen puolueen äänet jaetaan kvootilla ja puolue saa paikkoja osamäärän kokonaislukuosan mukaan. Jakamatta jääneet paikat jaetaan jakojäännösten mukaan suurimmasta pienimpään.[15]

Puolisuhteelliset vaalitavat muokkaa

 
Kumulatiivinen vaalitapa, jossa äänestäjä voi antaa käytettävissään olevat kolme ääntä vapaasti

Sekajärjestelmät muokkaa

  • Rinnakkaisäänestys: Kahden äänen sekajärjestelmä, jossa äänestäjä antaa yhden äänensä ehdokkaalle enemmistövaaliin ja toisen puolueelle suhteelliseen vaaliin[4]

Suhteellisen ja enemmistövaalin vertailua muokkaa

Suhteelliset ja enemmistövaalitavat eroavat toisistaan siinä suhteessa, miten ne painottavat eri asioita. Suhteelliset vaalitavat painottavat edustavuutta ja enemmistövaalitavat tehokasta hallintotapaa ja vastuunkantoa.[17] Enemmistövaalitapa johtaa usein kaksipuoluejärjestelmään, kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Vaikka pienemmillä puolueilla olisikin maassa kannatusta, selvä enemmistö kuitenkin äänestää toista kahdesta pääpuolueesta, koska muiden puolueiden ehdokkaiden läpimeno on vaalitavan johdosta epätodennäköistä. Lisäksi pienelle puolueelle annettu ääni auttaakin usein sen vastapuolta, kun ääni on pois pienpuolueen kanssa samoilla linjoilla olevalta pääpuolueelta. Suhteellisessa vaalitavassa puolue voi sen sijaan saada ehdokkaansa läpi selvästi alle 50 prosentin äänimäärällä, mikä suosii pieniä puolueita.[18]

Suhteellisissa vaaleissa esiintyy enemmistövaaleista poiketen joskus äänikynnyksiä, vaaliliittoja ja kompensaatiomandaatteja.[6]

Yleisyys muokkaa

 
Vaalitavat parlamenttivaaleissa maittain vuonna 2012. Yleisimmät:
  pluraliteetti (yksi kierros)
  majoriteetti (kaksi kierrosta)
  suhteellinen listavaali
  rinnakkainen sekajärjestelmä (suht./enemm.)

Vuonna 2003 demokratioissa neljä vaalitapaa olivat yleisyysjärjestyksessä: suhteellinen (38 %), pluraliteetti (30 %), sekajärjestelmä (19 %) ja majoriteetti (13 %).[4]

Suomessa käytetään kierrosvaaleja presidentinvaaleissa ja avointa listavaalia D’Hondtin menetelmällä eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa.[19]

Matemaattiset oikeudenmukaisuuskriteerit muokkaa

Matemaatikot ja politiikantutkijat ovat määritelleet neljä pääkriteeriä, jotka reilun vaalitavan pitäisi täyttää:[20][21]

  • Jos ehdokas saa ykkösäänten enemmistön, hänen pitäisi voittaa ("enemmistökriteeri")
  • Jos ehdokas voittaa kaikki ehdokkaat kahdenkeskisessä vertailussa, hänen pitäisi voittaa ("condorcet-kriteeri")
  • Jos ehdokas voittaa vaalit, hänen pitäisi voittaa myös sellainen uusintaäänestys, jossa ainoat äänten muutokset suosivat häntä ("monotonisuuskriteeri")
  • Jos ehdokas voittaa vaalit, hänen pitäisi voittaa myös sellainen äänten uudelleenlaskenta, jossa muita ehdokkaita poistetaan tuloksista ("merkityksettömät vaihtoehdot -kriteeri")

Arrow’n mahdottomuusteoreema (1952) toteaa, että yhdenkään ehdokkaiden järjestykseen asettamiseen perustuvan vaalitavan on matemaattisesti mahdotonta täyttää kaikki neljä kriteeriä jos ehdokkaita on vähintään kolme.[22][21]

Muita hyvän vaalitavan kriteereitä ja vaikutuksia muokkaa

Enemmistövalta muokkaa

Hyvän vaalitavan odotetaan takaavan sen, että valta on enemmistöllä. Kansan enemmistön tukeman hallinnon valta nähdään oikeutettuna ja se johtaa vallanvaihdon vakauteen.[23]

Vähemmistöjen edustus muokkaa

Hyvä vaalitapa takaa sen, että vähemmistöillä, niin poliittisilla kuin kansallisillakin, on edustuksensa päätöksenteossa. Sitä kautta vähemmistöjen oikeudet ovat paremmin turvatut ja vähemmistö tuntee olevansa osa yhteiskuntaa.[24]

Enemmistövaalissa etniset vähemmistöt eivät usein saa ehdokkaitaan läpi. Tämän johdosta Yhdysvalloissa on 1980-luvulta alkaen tietoisesti luotu vaalipiirejä, joissa vähemmistöt ovat enemmistönä. Maan korkein oikeus on tuominnut jotkin näistä toimenpiteistä perustuslain vastaisina ja rinnastanut ne rotuerotteluun, jota ei saisi käyttää vaalipiirijaon ensisijaisena perusteena.[25]

Maantieteellinen edustus muokkaa

Monille äänestäjille on tärkeää, että heidän asuinalueellaan, kaupungillaan tai kunnallaan on oma edustaja. Jotkin vaalitavat takaavat selvästi paremman alueellisen edustavuuden kuin toiset.[24]

Äänestysaktiivisuus muokkaa

Korkeaa äänestysprosenttia pidetään terveen demokratian merkkinä ja oikeutetun hallinnon takeena. Vaalitavan on todettu vaikuttavan äänestysaktiivisuuteen. Silloin kun vaalitapa johtaa vähäiseen valinnanvaraan ehdokkaiden joukosta, äänestysaktiivisuus on usein pienempi kuin silloin kun todellista valinnanvaraa on paljon.[26]

Vaalivilpin ehkäisy muokkaa

Hyvän vaalitavan tulisi tehdä vaalivilppi vaikeaksi ja antaa äänestäjille tunne reiluista vaaleista. Useimmat vaalitavat ehkäisevät suoranaista vaalivilppiä eri tavoin, mutta joitain vaalitapoja voidaan manipuloida epäreiluin tavoin helpommin kuin toisia. Yksi yleisimpiä manipulointitapoja on vaalipiirien rajojen vetäminen tietoisesti niin, että tietyt puolueet hyötyvät (niin sanottu gerrymandering).[27]

Edustavuus muokkaa

Hyvän vaalitavan tulisi monien mielestä heijastaa kansan poliittisten näkökulmien jakautumista. Puolueiden edustavuuden tulisi noudattaa niiden kannatusta, jotta päätökset heijastaisivat kansan tahtoa. Jotkin vaalitavat kuitenkin antavat suurimmalle puolueelle enemmän vaikutusvaltaa sen vaalimenestykseen nähden, ja paljonkin ääniä saanut puolue ei joskus saa lainkaan edustusta.[27]

Hallinnon vakaus muokkaa

Vaalitavalla on merkitystä maan poliittiseen jatkuvuuteen ja vakauteen. Vaalitapa voi tuottaa toimivan enemmistöhallinnon, joka pystyy säätämään lakeja vaivattomasti. Etenkin enemmistövaalitavan on usein katsottu tuottavan vahvempia ja vakaampia hallintoja kuin suhteellinen vaalitapa. Toisaalta suhteellisessa vaalitavassa maan politiikan linjamuutokset ovat usein maltillisempia. Vaalitavan oikeudenmukaisuus voi myös vaikuttaa siihen, kuinka oikeutettuna kansa pitää hallintoa.[28]

Tehokkaat ja hukatut äänet muokkaa

Hyvässä vaalitavassa mahdollisimman monella äänellä on merkitystä ja mahdollisimman harva ääni menee hukkaan. Hukkaääniksi lasketaan äänet, jotka menevät ehdokkaalle, joka ei tullut valituksi. Suuri hukattujen äänien määrä voi aiheuttaa äänestysaktiivisuuden laskua ja sitä ettei suurella osalla kansaa ole omaa edustusta hallinnossa. Joidenkin vaalitapojen seurauksena suurin osa äänistä on joskus hukkaääniä, mutta toisissa vaalitavoissa lähes 90 prosenttia äänistä voi mennä valituille ehdokkaille.[29]

Vaalipiirien ja edustajien yhteys muokkaa

Hyvän vaalitavan katsotaan varmistavan paikallisten vaalipiirien ja niistä valittujen edustajien yhteyden. Edustajien tulisi olla vastuussa omalle vaalipiirilleen ja kaksisuuntaisesti yhteydessä piirin äänestäjiin. Enemmistövaalitavassa vaalipiirit ovat pieniä ja suhteellisessa vaalitavassa suuria.[30]

Taktikointi muokkaa

Äänestäjien tulisi voida äänestää suosikkiaan. Jotkin vaalitavat voivat kuitenkin rohkaista taktista äänestämistä, jossa äänestäjä katsoo parhaaksi äänestää jotakuta toista ehdokasta kuin suosikkiaan, jotta ääni ei menisi hukkaan tai jopa hyödyttäisi kokonaan väärää ehdokasta. Monet vaalitavat aiheuttavat taktista äänestämistä.[31]

Puoluejärjestelmän muotoutuminen muokkaa

Vaalitapa määrittää pitkälti maan puoluerakenteen, etenkin sen, onko maa kaksipuoluejärjestelmä vai monipuoluejärjestelmä. Enemmistövaalitapa johtaa usein kaksipuoluejärjestelmään ja suhteellinen vaalitapa monipuoluejärjestelmään.[4][32] Näiden puoluejärjestelmien paremmuus on usein mielipidekysymys ja sitä kautta myös vaalitavan paremmuus.[32]

Vaikutus kampanjointiin muokkaa

Enemmistövaalitavan on katsottu johtavan siihen, että kaksi pääehdokasta unohtavat pienten puolueiden ehdokkaat ja keskittyvät vaalikampanjoissaan toisiinsa. Tämän on katsottu Yhdysvalloissa johtaneen lokakampanjoinnin yleistymiseen. Listavaalien on katsottu johtavan usein asiapitoisempiin vaalikampanjoihin kuin henkilövaalien.[33]

Ääriliikkeiden edustus muokkaa

Hyvä vaalitapa ehkäisee demokratianvastaista tai väkivaltaista poliittista ääriliikehdintää ilman että se kuitenkaan samalla estäisi mahdollisuuden ajaa radikaaleja poliittisia ideoita. Ääriliikkeiden vaikutusmahdollisuuksia voidaan rajoittaa korkeilla äänikynnyksillä.[34]

Kilpailullisuus vaaleissa muokkaa

Jos vaalien tulos on käytännössä ennalta selvä, moni puolue ei usein edes aseta ehdokkaita, ja äänestysaktiivisuus voi laskea. Tämä on ongelmana etenkin sellaisilla enemmistövaalitapaa käyttävillä vaalialueilla, missä yhdellä puolueella on selvästi yli 50 prosentin kannatus.[35]

Selkeys muokkaa

Hyvän vaalitavan tulisi olla selkeä ja ymmärrettävä. Liian monimutkainen vaalitapa voi aiheuttaa äänestysaktiivisuuden laskua tai äänten menemistä hukkaan. Jotkin monivaiheiset tai monimutkaiset vaalitavat vaativat vaalijärjestäjiltä enemmän työtä kuin toiset tai tulevat kalliimmiksi.[36]

Naisten edustus muokkaa

Jotkin vaalitavat voivat aiheuttaa sen, että naisilla on aliedustus päätöksenteossa. Listavaalien kautta naisten edustus on usein saatu korkeammaksi kuin henkilövaaleissa.[37]

Konfliktiherkkyys muokkaa

Hyvä vaalitapa säilyttää eri poliittisten, uskonnollisten, taloudellisten ja etnisten ryhmien välit kunnollisina ja edistää vuoropuhelua ja kompromisseja. Suhteellinen vaalitapa tuottaa usein suuria puolueita, jotka muodostavat yhteishallituksen, ja jotkin vaalitavat takaavat pienpuolueidenkin edustuksen hallituksessa.[38]

Historiaa muokkaa

Antiikin Ateenassa käytettiin vuodesta 508 eaa. alkaen Kleistheneen kehittämää ostrakismos-vaalitapaa, jossa äänestettiin vuosittain epäsuosituin poliitikko pois kaupungista, kunhan hän sai vähintään 6 000 ääntä.[39] Venetsiassa valittiin 40–60-jäseninen suuri valiokunta 1200-luvulla. Vaaleissa käytettiin erilaisia vaalitapoja ja erityisesti hyväksymisvaalia, jossa kukin äänestäjä antoi äänensä kaikille sopiviksi katsomilleen ehdokkaille.[39]

Vuonna 1785 ranskalainen Nicolas de Condorcet ehdotti menetelmää, jossa ehdokkaiden äänimääriä vertaillaan pareittain. Condorcet esitteli samalla paradoksin, jonka mukaan on mahdollista, että enemmistöt äänestäjistä suosivat ehdokas A:ta ehdokkaaseen B nähden, B:tä C:hen nähden sekä C:tä A:han nähden. Näin ollen enemmistön suosio ei olekaan transitiivista.[39] Samoihin aikoihin Jean-Charles de Borda ehdotti vaalitapaa, jossa äänestäjä antaa ehdokkaille järjestysnumerot.[39] 1800-luvun puolivälissä Thomas Hare, John Stuart Mill ja C. C. G. Andrae kehittivät siirtoäänestystavan.[39]

Vuonna 1951 taloustieteilijä Kenneth Arrow osoitti, että mikään vaalitapa ei voi varmuudella tuottaa voittajaa, joka on kaikkia muita ehdokkaita suositumpi.[39]

Vaalitapauudistukset muokkaa

Vallan keskittymisen aiheuttamia ongelmia voidaan yrittää korjata siirtymällä toisenlaiseen vaalitapaan. Siirtymistä kutsutaan vaalitapauudistukseksi. Toisaalta vaalitapauudistuksen takana voi olla myös vastakkaisia valtapoliittisia syitä – monissa maissa vaalitapa on tarkoituksellisesti valittu niin, että se tuottaa keinotekoisen äänikynnyksen ja estää näin pienpuolueita pääsemästä valtaan.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa on viime vuosina noussut keskustelu maan enemmistövaalitavan uudistamisesta. Uudessa-Seelannissa uudistettiin vaalitapa 1990-luvulla enemmistövaalitavasta suhteelliseen vaalitapaan, ja Italiassa otettiin suhteellisen vaalitavan rinnalle enemmistövaalitapa. Myös Japanissa on viime vuosikymmeninä siirrytty uuteen vaalitapaan.[40]

Suomessa on useasti suunniteltu otettavaksi käyttöön eduskuntavaaleissa uusi vaalitapa suhteellisuuden parantamiseksi. Keväällä 2011 eduskunta hyväksyi vaalien yli lepäämään lakiesityksen, jonka toteutuessa puolueiden saamat kansanedustajien paikat koko maassa olisi jaettu d'Hondtin laskentatavan mukaisesti, mutta paikkojen jakautuminen vaalipiireihin Hare-Niemeyerin laskentatavalla. Esitykseen sisältyi myös 3 prosentin suuruinen valtakunnallinen äänikynnys. Vaalien jälkeen valittu uusi eduskunta kuitenkin hylkäsi esityksen saman vuoden lokakuussa.[41][42]

Äänivalta ry ajaa Suomessa vaalitapauudistusta, jonka seurauksena siirryttäisiin siirtoäänivaaliin. Myös yksinkertaisempaa, mutta silti usein teknisesti nykyistä d'Hondtin menetelmää parempana pidettyä hyväksymisvaalitapaa on ehdotettu.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Amy 2000, s. 1.
  2. ↑ Amy 2000, s. 2–7.
  3. ↑ Amy 2000, s. 1–2.
  4. ↑ a b c d e f g h Mikko Mattila: Vaalit ja vaalijärjestelmät (Valtio-opin johdantokurssi) 2010. Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto. Viitattu 30.3.2014.
  5. ↑ Lundell 2014, s. 6.
  6. ↑ a b c Lundell 2014, s. 2.
  7. ↑ Lundell 2014, s. 5–6.
  8. ↑ Election of the 2020 Host City Olympic.org. Viitattu 30.3.2014.
  9. ↑ Paavin valinta Valitut Palat. Arkistoitu 7.4.2014. Viitattu 30.3.2014.
  10. ↑ The Alternative Vote (AV) ACE: The Electoral Knowledge Network. Viitattu 31.3.2014.
  11. ↑ a b Lundell 2014, s. 7–8.
  12. ↑ Amy 2000, s. 173–174.
  13. ↑ Amy 2000, s. 174–175.
  14. ↑ Helsingin Sanomat 26.1.2011 s. D1: Erilaiset eduskunnat.
  15. ↑ Amy 2000, s. 173.
  16. ↑ Amy 2000, s. 116.
  17. ↑ Lundell 2014, s. 5.
  18. ↑ Amy 2000, s. 4–5.
  19. ↑ Suomen vaalijärjestelmä. Yleisesitys 2010. Oikeusministeriö. Arkistoitu 7.4.2014. Viitattu 30.3.2014.
  20. ↑ Dr. Larry Bowen: The Mathematics of Voting: Fairness Criteria University of Alabama. Arkistoitu 20.12.2013. Viitattu 30.3.2014.
  21. ↑ a b Mary Mizell: Flaws of Voting Methods Northwest Florida State College. Arkistoitu 30.3.2014. Viitattu 30.3.2014.
  22. ↑ Dr. Larry Bowen: Introduction to the Mathematics of Voting University of Alabama. Arkistoitu 30.7.2013. Viitattu 30.3.2014.
  23. ↑ Amy 2000, s. 12.
  24. ↑ a b Amy 2000, s. 13.
  25. ↑ Amy 2000, s. 5–6.
  26. ↑ Amy 2000, s. 14.
  27. ↑ a b Amy 2000, s. 15.
  28. ↑ Amy 2000, s. 16.
  29. ↑ Amy 2000, s. 16–17.
  30. ↑ Amy 2000, s. 17.
  31. ↑ Amy 2000, s. 17–18.
  32. ↑ a b Amy 2000, s. 18.
  33. ↑ Amy 2000, s. 18–19.
  34. ↑ Amy 2000, s. 19.
  35. ↑ Amy 2000, s. 19–20.
  36. ↑ Amy 2000, s. 20.
  37. ↑ Amy 2000, s. 20–21.
  38. ↑ Amy 2000, s. 21.
  39. ↑ a b c d e f History of voting (Arkistoitu – Internet Archive), J J O'Connor & E F Robertson
  40. ↑ Amy 2000, s. 7–8.
  41. ↑ Eduskuntavaalien vaalijärjestelmää aiotaan uudistaa (Arkistoitu – Internet Archive) Oikeusministeriö 4.3.2010. Viitattu 7.9.2012.
  42. ↑ Eduskunta hylkäsi lepäämään jätetyn eduskuntavaalien vaalijärjestelmää koskevan uudistuksen (Arkistoitu – Internet Archive) Vaalit.fi 7.10.2011. Viitattu 7.9.2012.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vaalitapa&oldid=22242067”