Wikipedia

Väkivalta Koraanissa

Väkivalta Koraanissa tarkoittaa niitä Koraanin kohtia, joissa otetaan kantaa väkivallan käyttöön. Koraanissa esiintyy sekä väkivaltaan että rauhaan kehottavia osia. Islaminuskon käsityksiä väkivallasta ei silti suoraan lueta Koraanin sivuilta, sillä islamin sisältö määräytyy uskonoppineiden tulkinnoista. Niihin vaikuttaa Koraanin ohella Muhammedin esikuva eli sunna ja oppineiden saavuttama yksimielisyys.[1][2] Islamin opit voivat joskus olla jopa vastakkaisia Koraanin ohjeiden kanssa.[3]

Badrin taistelussa enkelit (kuvassa valkoisin turbaanein) osallistuivat Koraanin islamilaisen tulkinnan mukaan sotaan Muhammedin puolella (kuva vuodelta 1594).

Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin. Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6] Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.[4] Liberaalien islamintulkintojen mukaan kehotukset sotaan liittyvät vain tiettyyn historialliseen tilanteeseen eivätkä ole yleispäteviä.[7] Nykyisin muslimit katsovat yleisesti, että vain puolustussota on islamilainen velvollisuus. Siihen on ryhdyttävä, kun islam on uhattuna.[8]

Suhde sotaan muuttuu Koraanissa siten, että sotaisuus kasvaa iältään myöhäisemmissä suurissa, joissa puolustussodan sijaan kannustetaan myös hyökkäämään. Käsite jihad ei Koraanissa aina esiinny sotimisen merkityksessä. Sen sijaan käytössä voivat olla käsitteet qital (uskonnollinen sota) tai harb (sota yleensä). Abbasidikalifaatissa sana jihad alkoi yleisesti merkitä imperiaalista hyökkäyssotaa. Muhammad al-Shafi‘i (767–820) oli ensimmäinen merkittävä lainoppinut, joka hyväksyi hyökkäyssodan.[9]

Taistelu Jumalan tiellä muokkaa

Jihad muokkaa

Taistelua tarkoittava sana jihad esiintyy Koraanissa kolmekymmentä kertaa, mutta sen merkitys vaihtelee.[10] Koraanin ajoitukseltaan muita uudemmissa suurissa se on yleisempi kuin vanhemmissa teksteissä. Samoin suhde vastustajaan tiukkenee ajan myötä siten, että ”selkeästä varoituksesta” (22:49) edetään askel kerrallaan hyökkäyssotaan uskottomia vastaan (9:29).

Uskonsodan käsite esiintyy vain pari kertaa niissä suurissa, jotka Nöldeken luokittelun mukaan kuuluvat Koraanin ajallisesti varhaisimpaan osaan eli niin sanottuihin Mekan ajan suuriin.[10][11] Niissä jihad esiintyy kuusi kertaa, joista korkeintaan puolessa sana viittaa väkivaltaan. Jihad -sanojen käännökset on seuraavassa alleviivattu.[10] Käännökset ovat Ahsen Bören Koraanista vuodelta 1942, jota muslimit pitävät arvovaltaisimpana suomennoksena.[12]

  • "Mutta totisesti, Herrasi on silloin oleva anteeksiantavainen, armollinen niitä kohtaan, jotka pakenivat kotoaan vainottuina ja jotka sitten taistelivat ja pysyivät lujina." (16:110)
  • "Älä siis tottele uskottomia, vaan taistele kaikin voimin heitä vastaan Koraanilla" (25:52)
  • "Ja ken ponnistelee, hän tekee sen oman sielunsa hyväksi. Totisesti, Jumala on riippumaton maailmoista." (29:6)
  • "Me olemme myös käskenyt ihmisiä hyvyyteen vanhempiaan kohtaan, mutta jos nämä vaativat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä et mitään tiedä, niin älä heitä tottele" (29:8)
  • "Mutta jotka taistelevat asiamme puolesta, heidät johdatamme teillemme" (29:69)
  • "Mutta jos he pakottavat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä sinulla ei ole mitään tietoa, älä heitä silloin tottele." (31:15).

Myöhemmissä Medinan ajan suurissa (noin 40 % Koraanista) sana jihad esiintyy 24 kertaa ja saa yleensä sotilaallisen merkityksen.[13][14] Aiheet käsittelevät muun muassa taistelemista, sotavankien kohtelua, aselepoa, puolueettomuutta, sotataktiikoita, sodan aloittamista ja lopettamista sekä sotasaalista.[14] Kolmasosa kaikista Koraanin jihad -sanoista löytyy sotaisasta yhdeksännestä suurasta.[10] Siinä taistelu Jumalan tiellä esiintyy ihmisen ylimpänä onnena (9:111):

»Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni.[15]»

Miekkajakeet muokkaa

Yhdeksännessä suurassa on myös jae 9:5, joka tunnetaan Koraanin "miekkajakeena".[16][17]

»Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen. (Koraani 9:5)»

Toisinaan myös jakeeseen 9:29 viitataan miekkajakeena:

»Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa. (9:29)»

Fyysiset rangaistukset muokkaa

Väkivaltaisia jakeita ovat myös ne, joissa Koraani määrää ankaria rangaistuksia vangituille vihollisille. Sellaisiin voi kuulua raajojen amputaatio tai ristiinnaulitseminen. Jälkimmäisen käytöstä on tietoja esimerkiksi Al-Andalusista. [18]

»Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus. (Koraani 5:33) [19]»

Teorioita Koraanin väkivaltaisuudesta muokkaa

 
Islamilaisessa terrori-iskussa New Yorkin kaksoistorneihin 11. syyskuuta vuonna 2001 on nähty symbolinen viittaus Koraanin jakeeseen 9:111, sillä amerikkalainen päiväysmerkintä on muotoa “mm-dd-yyyy”.

Erimielisyyttä ei ole siitä, että Koraani kehottaa väkivaltaan. Mielipiteet eroavat siinä, miten nämä kohdat tulisi ymmärtää. Islamilainen selitys vakiintui 800-luvulla. Siinä Koraanin kehotukset liitetään pyhään sotaan, johon osallistuminen on jokaisen muslimin velvollisuus.[4] Toisenlaisen selityksen ovat esittäneet nykyajan liberaalit muslimit ja länsimaiset orientalistit, jotka katsovat, että Koraanin kehotukset koskevat vain muslimien taistelua Mekan quraishilaisia vastaan. Ohjeet eivät siten ole yleispäteviä, vaan rajoittuvat 600-luvulle.[7] Kolmannen teorian ovat esittäneet historiakriittiset tutkijat. Heidän mukaansa Koraani on luultavasti käynyt läpi useita editointivaiheita, ja uutta aineistoa on lisätty vielä 700-luvullakin. Väkivaltaiset kohdat liittyvät islamin kehitysvaiheisiin arabivaltakunnan valtionuskontona 700-luvulla, mutta tekstien tarkemmat asiayhteydet pysyvät arvoituksina.

Islamilainen tulkinta muokkaa

Islaminuskossa Koraanin tekstejä tulkitaan haditheihin nojautuvan tulkintakirjallisuuden (tafsir) pohjalta. Muslimit uskovat, että Koraani koostuu islamin profeetta Muhammedin (570–632) saamista ilmoituksista, jotka olivat jumalallista alkuperää. Islamilaisessa selityksessä Koraani kytketään tällä tavoin Muhammedin henkilöhistoriaan. Hadithien antamaa apua tarvitaan Koraanin tulkinnassa, sillä Koraani itsessään sisältää vain vähän asiayhteyksiä, paikannimiä tai muita kuin raamatullisia nimiä. Esimerkiksi sana "muhammad" esiintyy Koraanissa vain neljä kertaa.[20] Muslimit alkoivat 800-luvulla tulkita Koraania siten, että kirjassa kerrottiin profeetta Muhammedin aloittamasta sodasta uskottomia vastaan. Uskovilla oli velvollisuus osallistua tähän sotaan.[21]

Reliance of the Traveller- šariakäsikirjan mukaan jihadin tärkein perustelu löytyy seuraavista Koraanin jakeista:[4]

  • "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä." (2:216)
  • "ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin" (4:89)
  • "taistelkaa pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan" (4:89).

800-luvulta lähtien velvoite käydä pyhää sotaa muuttui uskonoppineiden yksimieliseksi kannaksi (ijma).[4] Islamiin kuuluvan abrogaatio-opin (naskh) mukaan Muhammedin myöhemmät ilmestykset kumosivat aikaisemmat, jos niiden välillä on ristiriitaa.[22] Koraanin sotaisin eli yhdeksäs suura on yleensä arvioitu joko viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi, joten sen on katsottu edustavan Koraanin lopullista sanaa.[23]

Läntinen orientalismi muokkaa

Monet länsimaiset arabistit, kuten Jaakko Hämeen-Anttila, uskovat islamilaiseen tulkintaan, jonka mukaan Koraanin ilmestykset laskeutuivat Muhammedille vuosina 610–632.[24] Sen takia niitä on tulkittava Muhammedin elämäkerran pohjalta, joka puolestaan löytyy myöhemmistä hadith -kertomuksista.[25] Koraanin kehityskaarta kohti suurempaa sotaisuutta on tulkittu Ibn Ishaqin 760 -luvulla kirjoittaman Muhammed -elämäkerran tietojen pohjalta. Ibn Ishaqin mukaan Muhammed sai ensimmäiset ilmestyksensä Mekassa kaupungin tavallisena kansalaisena. Tässä vaiheessa hänen saamissaan ilmestyksissä ei ollut kehotuksia lähteä sotaan. Muhammedin asema kuitenkin muuttui, kun hän vuonna 622 pakeni Medinaan. Siellä hänestä tuli kansanjohtaja, jolla oli poliittisia tavoitteita. Ne selittävät, miksi myöhemmissä suurissa puhutaan niin paljon sodasta. Useimmat läntiset orientalistit uskovat, että Medinassa Muhammed aloitti kymmenen vuotta kestäneet sota- ja ryöstöretkensä, jotka loppuivat hänen kuolemaansa vuonna 632.[26]

Hämeen-Anttila on laajasti eritellyt niitä Koraanin kohtia, joihin sisältyy kehotuksia väkivaltaan. [27] Hän katsoo, että kaikki tavat lukea tekstiä sisältävät aina tulkintaa, joten on mahdoton sanoa, mitä jokin teksti kirjaimellisesti ottaen tarkoittaa.[28] Hämeen-Anttila Itse uskoo islamilaisen tafsir -selityksen mukaisesti siihen, että Lehmän suuran (suura 2) sotaisat kehotukset kertovat Mekan ja Medinan välisestä sodasta 620-luvulla. Hän uskoo myös islamilaiseen selitykseen, että sotaisa yhdeksäs suura liittyy vuonna 631 solmittuun neljän kuukauden mittaiseen välirauhaan "suojellun temppelin" eli Kaaban ympäristössä.[29] Jakeessa 9:29 viitataan nimenomaan Medinan juutalaisiin.

Hämeen-Anttila kirjoittaa, että erityisesti "miekkajae" 9:5 on militanttien muslimien suosiossa. Hän kuitenkin katsoo, että seuraava jae 9:6, missä puhutaan dhimmi -asemasta kuolemantuomion vaihtoehtona, pitkälti kumoaa sen. Hämeen-Anttila toteaa myös, että muslimien maltillinen enemmistö katsoo, että jakeen 2:256 sanat Lehmän suurassa "ei uskontoon pakoteta" kumoavat kaikki Koraanin kaikki kehotukset väkivaltaan. [30]

Koraanin jae 47:4 ei Hämeen-Anttilan mukaan sisällä mitään asiayhteyksiä:

»Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt!»

Hän kuitenkin katsoo vertailun osoittavan, että sekin liittyy sotaan Mekkaa vastaan.[31] Hämeen-Anttila tulkitsee Koraanin sotaisat kohdat historialliseen tilanteeseen sidotuiksi ja rauhaan kehottavat kohdat, kuten jakeen 2: 256 universaaliksi.[30] Hän päätyy tulkintaan, jonka mukaan Koraani ei itsessään ole sodan tai rauhan kirja, vaan antaa mahdollisuuden tulkita itseään molemmilla tavoilla.[32] Tämä ei silti ole islamin oma käsitys Koraanista.[4]

Historiakriittinen tutkimus muokkaa

Muutamat läntiset orientalistit uskovat, että Muhammed ei kirjoittanut eikä sanellut Koraania, vaan kirja syntyi pitkän ajan kuluessa tuntemattoman uskonnollisen lahkon keskuudessa Lähi-idässä.[33] Tällöin Muhammedin elämäkertaan perustuva Koraanin selitys menettää merkityksensä. Historiallisista lähteistä löytyy myös toisenlaisia selityksiä sille, miksi uskonnollinen teos sisältää niin paljon kehotuksia väkivaltaan. Islaminuskon mukaan Koraanin lopullinen teksti valmistui kalifi Uthmanin aikana 650-luvulla.[34] Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta on kuitenkin löytynyt katkelma, jossa keisari esittää toisenlaisen väitteen Koraanin alkuperästä:

»Umar [= toinen kalifi], Abu Turab [= Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne.»
(Hoyland, 1997, s. 500)

Keisari Leo III väittää, että al-Hajjaj ibn Yusuf, kalifi al-Malikin raakuudestaan tunnettu kuvernööri, olisi kirjoittanut osia Koraanista (Pourkan = Furqan[35]). Samanlaisen version Koraanin kokoamisesta esittivät al-Kindi ja Abraham Tiberialainen, jotka kirjoittivat vuosina 813–833:[36]

»Sitten oli Hajjaj ibn Yusufin tapaus, nimittäin se, että hän kokosi pois kaikki kopiot ja poisti tekstistä monia kohtia... ja versio kirjoitettiin Hajjajn suosiman koostumuksen mukaisesti kuutena kopiona, jotka lähetettiin Egyptiin, Syyriaan, Medinaan, Mekkaan, Kufaan ja Basraan.»

Keith E. Small on tekstien vertailun avulla tullut siihen tulokseen, että 600–700–lukujen vaihteessa todella tapahtui Koraanin laajamittaista editointia.[37] Robert G. Hoyland katsoo, että al-Hajjaj ibn Yusuf melkein varmasti muokkasi Koraania jollakin tavalla, mutta tiedossa ei ole, rajoittuiko toimittaminen diakriittisten merkkien lisäämiseen vai oliko muokkaus laajempaa.[4] Keisarin kirja antaa mahdollisuuden arvella, että alun perin suhteellisen rauhanomaista uskonnollisten tekstien kokoelmaa olisi myöhemmin muokattu arabikalifaatin valtiollisiin tarpeisiin paremmin sopivaksi.

Väkivallattomuus Koraanissa muokkaa

Professori Jaakko Hämeen-Anttila haluaa tuoda esiin islamin myönteisiä puolia, "sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan".[38] Hän korostaa islamin luonnetta vahvasti rauhan uskontona, sillä ”valtaosa muslimeista kautta aikojen on elänyt rauhassa."[39] Hämeen-Anttila toteaa, että Koraanista voisi yhtä hyvin koota rauhan ja rakkauden tekstivalikoiman. Hämeen-Anttila toteaa, että sana "rauha" esiintyy Koraanissa nelisenkymmentä kertaa ja on yksi Jumalan nimistä (59:23). [40] Hän antaa seuraavan esimerkin Koraanin rauhanomaisesta sisällöstä (7:56):[40]

»Älkää aikaansaako turmelusta maan päällä sen jälkeen, kun kaikki on saatettu järjestykseen, vaan rukoilkaa Häntä peläten ja kaivaten. Jumalan armo on totisesti niitä lähellä, jotka hyvää tekevät.[41]»

"Uskonnossa ei ole mitään pakkoa" muokkaa

Lehmän suuran usein lainattu jae 2:256 kuuluu

»Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä.[42] »

Hämeen-Anttila kirjoittaa, että "enemmistön mielestä jae 2:256 kumoaa kaikki sotaisat jakeet", [30] ja että monien mielestä jae todistaa, että islamissa uskonsotien aika on ohi.[40] Nöldeken kronologiassa Lehmän suura saa järjestysnumeron 110/114, joten se on Koraanin myöhäisimpiä.[43] Joissakin lähteissä jaetta ei silti lainkaan mainita abrogaation yhteydessä.[44]

Jae 256 on herättänyt runsaasti keskustelua. Kun Hämeen-Anttila pitää jaetta universaalina kehotuksena rauhaan uskonasioissa, joukko islamin uskonoppineita on al-Tabarin tafsir -selitykseen vedoten selittänyt, että jae liittyy muslimien Medinan ajan tilanteeseen, missä Muhammed kielsi käännyttämästä lapsia väkisin islamiin.[40]

Ennen Koraanin vanhimpia käsikirjoituksia lause tunnetaan vuonna 708 Damaskokseen rakennetun temppelin piirtokirjoituksesta. Christoph Luxenbergin mukaan se ei lainkaan ole uskonnonvapauden julistus. Tekstissä oleva sana din ei tarkoita 'uskontoa', koska tätä käsitettä ei vielä ollut olemassa. Hänen mukaansa oikea käännös kuuluu: 'totuutta ei voi kieltää'. Kirjoitus on hallitsija al-Walidin esittämä kehotus seurata hänen esittämäänsä "oikeaa tietä". Totuutta ei voinut kieltää sen takia, että oikea ja väärä oli selvästi erotettu toisistaan, kuten teksti jatkuu.[45]

"kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen..." muokkaa

Pöydän suuran jaetta 5:32 on usein lainattu osoittamaan Koraanin kielteistä suhtautumista surmatöihin.[46] Arabisti Hämeen-Anttila ei käytä sitä esimerkkinä, mutta presidentti Barack Obama lainasi sitä Kairon puheessaan 2009:[47][48]

»Pyhä Koraani opettaa, että kuka tahansa tappaa viattoman, on kuin hän olisi tappanut koko ihmiskunnan; ja joka pelastaa ihmisen, on kuin hän olisi pelastanut koko ihmiskunnan. Yli miljardin ihmisen kestävä usko on paljon suurempi kuin muutamien kapea viha. Islam ei ole osa ongelmaa väkivaltaisen ääriliikkeiden torjunnassa – se on tärkeä osa rauhan edistämistä.»

Obama toisti lainauksensa myös Baltimoressa 2016.[49] Jakeesta tavallisesti lainatut sanat kuuluvat Ahsen-Bören Koraanin suomennoksessa seuraavasti:

»kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.[50]»

Koraanissa lausetta edeltää kertomus Kainista ja Abelista. Veljesten nimet puuttuvat, mutta myöhemmissä islamilaisissa teksteissä he ovat Qabil ja Habil.[51] Koraanin kohta on lainattu juutalaisesta Talmudista, jossa se samoin esitetään Kainin tekemän veljesmurhan yhteydessä. Abraham Geiger antaa tekstin heprealaiseksi lähteeksi Mishnah Sanhedrinin luvun 4. [52][53] Koraani kuitenkin lainaa Talmudia väärin, sillä Talmudista puuttuu Koraaniin lisätty poikkeus: muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa. [52][53] Kun Koraanin lausetta lainataan, siitä yleensä jätetään pois virkkeen ensimmäiset sanat, jotka kuuluvat: Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä --. Ohje on siis annettu "Israelin lapsille" eli juutalaisille. Koraanissa jakeen 32 ohjetta seuraa jae 33, joka kertoo, miten muslimien pitää toimia:

»Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus.[50]»

Juutalaisille ja muslimeille annetut määräykset ovat siten erilaisia.[54]

Epäuskoisten suura 109 muokkaa

Myös Koraanin suuraa 109 on lainattu esimerkkinä siitä, että Koraani ei hyväksy pakkoa uskonnossa. Hämeen-Anttilan käännös on seuraava:

»Sano: Uskottomat,/ minä en palvo sitä, mitä te palvotte,/ ettekä te palvo Häntä, jota minä palvon,/ enkä minä ole palvova sitä, jota te palvotte,/ ettekä te ole palvova Häntä, jota minä palvon./ Teillä on uskontonne ja minulla uskontoni.[55] »

Ahsen Bören islamilainen suomennos poikkeaa siitä jonkin verran:[12]

»Sano: ”Te, jotka ette usko! /En palvele sitä, mitä te palvelette,/ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen./Enkä koskaan aio palvella sellaista, mitä te palvelette,/ettekä te koskaan Häntä, jota minä palvelen./ettekä te koskaan Häntä, jota minä palvelen./Teillä on tuomionne ja minulla palkkani.”»

Markus Gross on löytänyt suuralle 109 buddhalaisen rinnakkaistekstin, jonka käännös Koraanin suura on. Tekstissä puhutellaan ei-buddhalaisia ja kerrotaan, että monissa asioissa buddhalaiset ovat heidän kanssaan samaa mieltä ja vain muutamissa eri mieltä.[56] Suuran taustalla on siten teksti, joka korostaa uskontojen välisiä yhtäläisyyksiä. Gerd-R. Puin on todennut, että arabian kielisessä tekstissä esiintyvä kieltosana lā voidaan tulkita myös vahvistavaksi partikkeliksi, jolloin sen merkitys muuttuu päinvastaiseksi. Teksti voidaan siis lukea käänteisesti eli ”minä kunnioitan hyvin paljon samaa, mitä tekin kunnioitatte” ja niin edelleen. Tällöin viimeinen virke muodostaisi edellisille kontrastin, ja kuuluisi ”(mutta) teillä on teidän oma din (= tie tai oppi) ja minulla omani.” Groß arvelee, että partikkelin lukutapa on muslimien käytössä myöhemmin muuttunut niin, että teksti alkaa korostaa yhtäläisyyksien sijaan eroja uskontojen välillä. Vaihtoehtoinen lukutapa toisi tekstiin myös tuoreen käänteen, kun perinteinen lukutapa on pelkkä erojen luettelo.”[57]

Koraanin tulkitseminen muokkaa

Islaminuskon mukaan Koraani on Jumalan puhetta. Koraanin ääneen lukeminen on tärkeä rituaali, ja uskovia kehotetaan mietiskelemään sen sanoja. Tämä ei tarkoita, että muslimi voisi omin päin lähteä tulkitsemaan Koraania muutoin kuin hyvin yksinkertaisissa asioissa.[2] Koraanin itsenäinen tulkitseminen voi johtaa jopa rangaistukseen tulevassa elämässä.[58]

Koraanin eri kohtien merkityksen ymmärtäminen suhteessa islaminuskoon vaatii muinaisarabian taitoa. [59] Tulkitsijan tulee myös tuntea abrogaatiota koskevat säännöt, eli tietää, miten eri jakeiden väliset ristiriidat ratkaistaan. Hänen tulee lisäksi tuntea islamilainen hadith -kirjallisuus, joka kertoo, miten kukin Koraanin kohta islamissa ymmärretään. Hadith -kirjallisuuden käyttö puolestaan vaatii, että tulkitsija pystyy arvioimaan haditheihin kuuluvien kertojaketjujen luotettavuuden.[59] Hadithien osalta tehtävä on niin vaativa, että siihen pystyviä henkilöitä eli hafiz-mestareita ei muslimien mielestä ole enää keskiajan jälkeen syntynyt.[60] Sen takia muslimit luottavat keskiaikaiseen islamilaiseen kirjallisuuteen ja oppineiden tuolloin saavuttamaan yksimielisyyteen (ijma). Tulkitsijan tulee näin ollen tuntea islamilaisen yhteisön (ahl al-umma) saavuttama yksimielinen käsitys. [59]

Kun muslimi haluaa tietää, miten esimerkiksi Koraanin "miekkajae" on ymmärrettävä, hänen tulee itsenäisen tulkitsemisen sijaan kääntyä uskonoppineen, esimerkiksi oman moskeijan imaamin puoleen. Imaamit ja muut uskonoppineet edustavat islamin elävää tulkintaperinnettä ja osaavat kertoa, mitä jae merkitsee islamilaisessa viitekehyksessä. Islamin monimuotoisuuteen kuuluu myös se, että uskonoppineiden esittämät tulkinnat voivat poiketa toisistaan. Ne ovat kaikki tällöin yhtä päteviä.[61] Niissä asioissa, joissa on saavutettu oppineiden yksimielisyys, ei poikkeaminen kuitenkaan ole mahdollista. Sellainen on esimerkiksi näkemys jihadin velvoittavuudesta ja siitä, että muslimien tulee kalifin johdolla taistella muita vastaan kunnes kaikista tulee muslimeita.[62]

Uskonoppineiden tulkintojen rinnalla islamia voidaan tarkastella elettynä uskontona tavallisten muslimien tasolla. [63] Muslimien uskonnollisuus on kansainvälisen tutkimuksen nojalla korkeaa. Vaihteleva osa muslimeista hyväksyy itsemurhaiskut siviilejä vastaan, jos niiden tarkoitus on puolustaa islamia. Suurinta hyväksyntä oli Palestiinassa, vähäisintä Kazakstanissa.[64]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Brown, Jonathan: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th–15th Centuries) (Toim. Nora Berend ym.),, 2017, s. 99–113. Turnhout. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Collins, Roger: Caliphs and Kings. Spain, 796–1031. Wiley, 2014. ISBN 978-1-118-73001-0. (englanniksi)
  • Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed, s. 91–128. Liverpool University Press, 2011. ISBN 978-0-85323-554-5. (englanniksi)
  • Ernst, Carl, W.: How to Read the Quran. A New Guide, with Select Translations. Edinburgh University Press, 2011. ISBN 978-0-7486-5070-5.
  • Geiger, Abraham: What did Muhammad Borrow from Judaism? Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The Origins of the Koran. Classic Essays on Islam's Holy Book, s. 165–226. Prometheus Books, 1998 (alkuteos 1898. ISBN 978-1-57392-189-5.
  • Groß, Markus: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Groß & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347–396. Schiler Verlag, 2009. (saksaksi)
  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C. H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
  • Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0.
  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity—and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6. Teoksen verkkoversio.
  • Ouissani, Gabriel: Koran The Catholic Encyclopedia. Vol. 8. New York: Robert Appleton Company, 1910.. Robert Appleton Company. Viitattu 5.5.2021.
  • Sami Awad Aldeeb Abu-Sahlieh: Le Coran. L'Aire, ei vl.. (ranskaksi) (arabiaksi)
  • Schacht, Joseph: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950. ISBN 0-19-825357-5.
  • Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7. (englanniksi)
  • Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0.
  • Silverstein, Adam J.: Islamic History: A Very Short Introduction. Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-954572-8.
  • Small, K.E.: Textual variants in the New Testament and Quranic manuscript traditions. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 572–593. Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0.
  • Spencer, Robert: The Politically Incorrect Guide to Islam (and the Crusades). Regnery Publishing, 2005. ISBN 978-0-89526-013-0.
  • The World’s Muslims: Religion, Politics and Society. Overview 30.4.2013. Pew Research Center. Viitattu 27.3.2021.
  • Wansbrough, John: Quranic Studies. Sources and Methods of Scriptural Interperetation. Prometheus Books, 2004 (1977). ISBN 1-59102-201-0.

Islamilaiset lähteet muokkaa

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller. A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Koraani: opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z. I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
  • Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 952-9842-05-8.
  • Qadhi, Abu Ammaar Yasir: An Introduction to the Sciences of the Qur'an. Al-Hidaayah Publishing, 1999. ISBN 1-898649-32-4.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Silverstein 2010, s. 72
  2. ↑ a b Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015.
  3. ↑ Schacht, 1950, s. 224; Schacht 1982, s. 202
  4. ↑ a b c d e f g Reliance of the Traveller, 2017, s. 599 (o9.0); 602 (o9.8)
  5. ↑ Joseph S. Spoerl: Islam and War: Tradition versus Modernity. (Crone kirjoittaa (Spoerlin mukaan): “In classical law jihad is missionary warfare. It is directed against infidels, who need not be guilty of any act of hostility against Muslims (their very existence is a cause of war)….”) Comparative Islamic Studies, 2008, s. 183. doi: 10.1558/cis.v4i1–2.181. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Spencer, 2005, s. 19–32
  7. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2012, s. 48–50
  8. ↑ Haeri, 1996, s. 58
  9. ↑ Lapidus 2022, s. 44
  10. ↑ a b c d Louay Fatoohi: The Qur’anic Verses That Contain the Term ”Jihad” Quranic Studies. 18.1.2004. Arkistoitu 22.1.2022.
  11. ↑ Robinson, Neal: Discovering the Qurʼan: A Contemporary Approach to a Veiled Text, s. 25–97. Georgetown University Press, 2003.
  12. ↑ a b Koraani, 1942
  13. ↑ Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 17.8.2014.
  14. ↑ a b Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad The Fletcher School Online Journal for issues related to Southwest Asia and Islamic Civilization (Fall 2003, Article 2). 2003.
  15. ↑ Koraani, 1942, 9:111
  16. ↑ Koraani, 1942
  17. ↑ Diane Morgan: Essential Islam: A Comprehensive Guide to Belief and Practice, s. 87−88. Santa Barbara: ABC-CLIO, 2010. ISBN 0-313-36025-1.
  18. ↑ Chronicle of 754, 2011, s. 107; Collins, 2014, s. 34–36
  19. ↑ Koraani, 1942, 5:33
  20. ↑ Ohlig, 2013, s. 272–273
  21. ↑ Jansen, 2008; Shoshan, 2016
  22. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 40
  23. ↑ Ernst, 2011, s. 191: Ouissani, 1910
  24. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 96
  25. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 95–96
  26. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 13–24
  27. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 39–50
  28. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 43
  29. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 45; 2008, s. 70
  30. ↑ a b c Hämeen-Anttila, 2012, s. 46, 50
  31. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 48
  32. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, s. 50
  33. ↑ Wansbrough, 1977, s. 20
  34. ↑ Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 58. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  35. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos, s. 119. Basam Books, 1997.
  36. ↑ Hoyland, 1997, s. 501
  37. ↑ Small, 2008, s. 572–593
  38. ↑ Sivonen, Janne: Jaakko Hämeen-Anttila Maailman Kuvalehti. 20.3.2002. Kepa. Arkistoitu 17.5.2011. Viitattu 8.8.2015.
  39. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 158. Otava, 2012.
  40. ↑ a b c d Hämeen-Anttila, 2012, s. 49–50
  41. ↑ Koraani, 1942, 7:56
  42. ↑ Koraani, 1942, 2:256
  43. ↑ Ernst, 2011, s. 163
  44. ↑ Abu-Sahlieh, ei vl., s. 22–23; Qadhi, 1999, s. 251–254
  45. ↑ Ohlig, 2013, s. 263
  46. ↑ Poole ym. 2020
  47. ↑ Barack Obama: Full text: Barack Obama's Cairo speech The Guardian. 4.6.2009. ”The Holy Koran teaches that whoever kills an innocent, it is as if he has killed all mankind; and whoever saves a person, it is as if he has saved all mankind. The enduring faith of over a billion people is so much bigger than the narrow hatred of a few. Islam is not part of the problem in combating violent extremism – it is an important part of promoting peace.” Viitattu 15.8.2022.
  48. ↑ Barack Obama: Remarks by the President at Cairo University, 6-04-09 4.6.2009. The White House. Viitattu 15.8.2022.
  49. ↑ Remarks by the President at Islamic Society of Baltimore The White House. President Barack Obama. 3.2.2016 "But across the Islamic world, influential voices should consistently speak out with an affirmative vision of their faith. And it’s happening. These are the voices of Muslim clerics who teach that Islam prohibits terrorism, for the Koran says whoever kills an innocent, it is as if he has killed all mankind.". Viitattu 13.11.2020.
  50. ↑ a b Koraani - Pöydän suura (AL-MAAIDÄ) Islamopas.com. Viitattu 15.8.2022.
  51. ↑ Geiger, 1898, s. 189
  52. ↑ a b ajankohta="Adam the first man was created alone, to teach you that with regard to anyone who destroys one soul from the Jewish people, i.e., kills one Jew, the verse ascribes him blame as if he destroyed an entire world": Misnah Sanhedrin 4:5 sefaria.org.
  53. ↑ a b Tractate Sanhedrin: Chapter 4 Jewish Virtual Library. Viitattu 13.11.2020.
  54. ↑ Spencer 2005, s. 82
  55. ↑ Koraani, 1999, suura 109
  56. ↑ Gross, 2009, s. 347–396
  57. ↑ Groß, 2009, s. 372
  58. ↑ al-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (Engl. reference) Vol. 5, Book 44, Hadith 2951.
  59. ↑ a b c Reliance of the Traveller, 2017, s. 751–752 (r14.1–2)
  60. ↑ Reliance of the Traveller, s. 955 (w48.2)
  61. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 160–161
  62. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 603 (09.9); 751–752 (r14.1–2)
  63. ↑ Brown, 2017, s. 99–113
  64. ↑ Pew Researc Center, 2013, Complete Report PDF s. 216
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väkivalta_Koraanissa&oldid=22042032”