Uusi kansainvälinen talousjärjestys
Uusi kansainvälinen talousjärjestys (UKTJ) oli 1970-luvulla useiden kehitysmaiden hanke edistää intressejään maailmantaloudessa parantamalla vaihtosuhdettaan, lisäämällä kehitysapua, pienentämällä tariffeja lännessä sekä muilla keinoin. Hanke pyrittiin toteuttamaan YK:n UNCTAD (kauppa- ja kehitysjärjestö) kautta. Tarkoitus oli muuttaa maailmankauppajärjestelmää perustavasti siten, että länsimaiden asettama ja väitetysti niitä itseään hyödyttänyt Bretton Woods -järjestelmä korvattaisiin uudentyyppisellä kehitysmaita suosivalla järjestelmällä.
Historia muokkaa
Julistus uuden kansainvälisen talousjärjestyksen perustamiseksi annettiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1974, mistä myös hankkeen nimi on lähtöisin. Julistuksessa viitattiin laajasti moniin kauppaan, rahoitusmarkkinoihin, hyödykkeisiin ja velkoihin liittyviin asioihin. Näitä seurasi esitys keskusteluagendasta teollisuus- ja kehitysmaiden välille keskittyen siihen, että kehitysmailla olisi paremmat osallistumismahdollisuudet maailmantalouteen, ja että ne hyötyisivät maailmantaloudesta entistä enemmän. Julistuksen ohessa otettiin käyttöön myös Toimintasuunnitelma ja peruskirja valtioiden taloudellisista oikeuksista ja velvollisuuksista.
1970- ja 1980-luvuilla kehitysmaat yrittivät ajaa UKTJ:tä ja sitä tukevia asioita YK:n yleiskokouksessa. Hankkeet jäivät usein kuitenkin lähinnä retoriikan tasolle ja UKTJ:n katsotaan hautautuneen viimeistään UKTJ:n taloutta säätelevän hengen vastaista politiikkaa kannattaneiden Ronald Reaganin, Margaret Thatcherin ja Helmut Kohlin tullessa länsimaiden johtoon. Joitakin kehitysmaiden läpisaamia osittain toimivana pidettyjä uudistuksia YK:ssa olivat Rajoittava business-käytäntönormisto (1980) sekä Yhteisrahasto hyödykkeille (1989).
UKTJ:n päävaatimukset muokkaa
- Kehitysmailla täytyy olla oikeus säädellä ja kontrolloida monikansallisten yritysten toimintaa alueellaan.
- Kehitysmailla täytyy olla mahdollisuus kansallistaa tai pakkolunastaa ulkomaista omaisuutta heille itselleen suotuisin ehdoin
- Kehitysmailla täytyy olla mahdollisuus perustaa OPECin kaltaisia primäärituotteiden kauppaa sääteleviä koalitioita; kaikkien muiden valtioiden on tunnustettava tämä oikeus ja pidättäydyttävä ottamasta taloudellisia, sotilaallisia, tai poliittisia keinoja, joilla on tarkoitus estää tällaisia toimia
- Kansainvälisen kaupan pitää perustua tarpeeseen turvata vakaat, tasa-arvoiset ja kannattavat raaka-aineiden hinnat, yleiset ei-molemminpuoliset ja ei-diskriminoivat suojatullikäytännöt, sekä teknologian siirto kehitysmaihin; ja sen pitää turvata taloudellinen ja tekninen apu ilman yrityksiä kontrolloida avunsaajamaita.
Arvostelua muokkaa
Professori Harry Johnsonin mukaan tehokkain tapa auttaa köyhiä on siirtää varoja rikkailta köyhille. UKTJ:ssä annettaisiin monopolivoiman omaavien köyhien maiden puuttua näihin siirtoihin, mikä tyypillisesti haittaisi eniten muita köyhiä maita. [1]
Hintojen määrääminen niiden luonnollisen tason yläpuolelle yleensä vähentää kyseisten hyödykkeiden kysyntää ja siten aiheuttaa työttömyyttä tuottajien piirissä. Lisäksi hintasääntelyn tuottama lisähinta ohjautuu tyypillisesti niille, jotka voivat päättää, kuka saa tuottaa, esimerkiksi hallituksille ja maanomistajille. [2]
Tehokkain tapa kehitykseen olisi, että köyhien maiden hallitukset hallitsisivat luotettavalla ja ennakoitavalla tavalla ja antaisivat kansalaisilleen vapauden investoida. Myös vapaakauppa auttaisi köyhiä maita ja näiden tulisi luopua protektionismista.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ The New International Economic Order (Arkistoitu – Internet Archive), Harry G. Johnson, professor of economics, Woodwart Court Lecture, Oct 5, 1976, pp. 6-7
- ↑ The New International Economic Order (Arkistoitu – Internet Archive), Harry G. Johnson, professor of economics, Woodwart Court Lecture, Oct 5, 1976, pp. 11-12
- ↑ The New International Economic Order (Arkistoitu – Internet Archive), Harry G. Johnson, professor of economics, Woodwart Court Lecture, Oct 5, 1976, pp. 9