Uusi-Espanja
Uusi-Espanja (esp. Nueva España) on Espanjan Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa vuosina 1520–1821 sijainneista siirtomaista käytetty nimitys.
Uusi-Espanja oli vuodesta 1535 alkaen varakuningaskunta, jota hallitsi Méxicon kaupungista käsin Espanjan kuninkaan nimittämä varakuningas. Alueeseen kuuluivat nykyinen Meksiko, Väli-Amerikka Costa Rican etelärajalle asti sekä suurin osa Yhdysvaltain lounaisosasta: nykyiset Kalifornian, Nevadan, Arizonan, Utahin, New Mexicon, Coloradon ja Texasin osavaltiot ja osa Wyomingin osavaltiosta. Etelä-Amerikan puolella oli Perun varakuningaskunta, johon kuuluivat Panama, Kolumbia, Venezuela, Ecuador, Peru, Bolivia, Argentiina ja Chile.
Uuden-Espanjan pohjoisraja säilyi suhteellisen muuttumattomana vuonna 1819 tehtyyn Adamsin–Onísin sopimukseen asti. Espanja menetti siirtomaansa Amerikoissa Kuubaa ja Puerto Ricoa lukuun ottamatta tunnustaessaan Meksikon itsenäisyyden vuonna 1821.
Myös Filippiinejä ja Guamia hallittiin siirtomaina Uudesta-Espanjasta käsin vuosina 1565–1821. Ne säilyivät Espanjan kruunun alaisina vuoden 1898 Espanjan–Yhdysvaltain sotaan asti. Samassa sodassa Espanja menetti myös Kuuban ja Puerto Ricon.
Sääntökuntien ja papiston väliset riidat Uudessa Espanjassa muokkaa
Ensimmäisinä Uuteen Espanjaan saapuneet lähetyssaarnaajat olivat fransiskaaneja (1524) ja dominikaaneja (1526). Fransiskaaneista muotoutui Hernán Cortésin liittolaisia. Uuden Espanjan valloituksen vaiheissa fransiskaani Toríbio de Benavente (Motolinía) toimi Cortésin hengellisenä miekkana. Dominikaanit olivat fransiskaanien kilpailijoina erileirisiä. Lähtiessään Hondurasin-retkelleen Cortés jätti vallankäytön fransiskaani Toríbio de Benaventelle, jolla ei kuitenkaan ollut esittää asiasta mitään todistetta. Historiateoksessaan Motolinía ylistää Cortésin toimintaa monisanaisesti. Fransiskaani Toríbio de Benaventen ja dominikaani Bartolomé de las Casasin välit kehittyivät hyvin vihamieliseksi. Asiaa selvitetään edelleen.
Menetettyään erivapautensa vuonna 1573 sääntökunnat koettivat pitää sitkeästi kiinni vanhentuneista erivapauksista. Sääntökuntien ja papiston välit muodostuivat aika ajoin melko kireiksi. Riidat saattoivat kehittyä käsikähmäksi, kuten joistakin tuon ajan intiaanitaiteilijoiden maalauksista käy ilmi. Tilannetta hankaloitti sekin, että monet piispoista kuuluivat johonkin sääntökuntaan.
Lähteet muokkaa
- Mendieta, Gerónimo; Historia eclesiastica Indiana. Mendieta oli 1500-luvun puolivälin jälkeen Meksikossa toiminut fransiskaanien historioitsija.
- Recopilación de Leys de los Reynos de las Indias. Näköispainos vuoden 1691 laitoksesta. Madrid 1998.