Urkusinfonia

Urkusinfonia on ranskalaisten urkuri-säveltäjien, pääasiassa Charles-Marie Widorin ja Louis Viernen kehittämä erityisesti Cavaillé-Coll-urkujen mahdollisuuksia hyödyntävä sävellysmuoto. Sävellystä yhdelle soittimelle kutsutaan yleensä sonaatiksi, mutta urkujen toimiessa orkesterina on sinfonia-nimitys myös perusteltavissa. Urkusinfonia ja urkusonaatti ovatkin monesti synonyymeja.

Charles-Marie Widorin käytössä olleet Cavaillé-Coll-urut Pariisin Saint-Sulpice-kirkossa.

Camille Saint-Saënsin ”Urkusinfoniana” tunnettu sinfonia nro 3 on luonteeltaan orkesteriteos, jossa urkuja käytetään tietynlaisen sointivärin luovana orkesterin soittimena.

Saksalainen koulukunta

Bach

Johann Sebastian Bach kirjoitti useita ei-liturgisia Preludi (tai Fantasia tai Toccata) ja Fuuga - tyyppisiä kappaleita, joista monet olivat tarkoitetut uusien urkujen vastaanottotarkastukseen. Suuret Preludit ja Fuugat (C-duuri, c-molli, Es-duuri, e-molli ja h-molli) sekä Doorinen Toccata ja Fuuga ovat täydellä syyllä kaksiosaisia urkusinfonioita.

Mendelssohn

Felix Mendelssohnin kuusi sonaattia uruille ovat muodoltaan epäyhtenäisiä ja luonteeltaan enemmänkin muistiinkirjoitettuja improvisaatioita. Musiikillisen materiaalinsa ne ottavat osittain koraaliteemoista.

Liszt ja Reubke

Franz Lisztin fantasia ja fuuga Giacomo Meyerbeerin oopperaan Le Prophète sisältyvästä koraalista Ad nos, ad salutarem undan laajentaa muotoa preludin ja fuugan välisellä adagiolla. Samaan kategoriaan kuuluu Lisztin oppilaan Julius Reubken Der 94ste Psalm – Sonate für die Orgel.

Ranskalainen koulukunta

Franck

César Franckin Grande pièce symphonique otti esikuvakseen Ludwig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian erikoispiirteen - tärkeimpien teemojen muistelun finaalin johdannossa. Kappale ei ole perinteistä kirkkomusiikkia vaan muistuttaa Franckin ainoata orkesterille kirjoittamaa sinfoniaa d-molli.

Guilmant

Alexandre Guilmant kirjoitti kahdeksan sonaattia uruille. Ensimmäisen sonaatin tekstuurin hän kirjoitti myös orkesterille ja nimesi sen sinfoniaksi. Vastaavasti orkesterille kirjoittamansa kahdeksannen urkusonaatin hän nimesi sinfoniaksi järjestysnumerolla toinen. Seitsemännen sonaatin vaihtoehtoinen nimi on sarja.

• Sonate (Symphonie) nr.1 pour orgue en ré mineur Opus 42 (1874)
  • Introduction et Allegro - Pastorale (Andante quasi allegretto) - Final (Allegro assai)

• Seconde Sonate pour Grand Orgue en Ré majeur Opus 50 (1876/1883)
  • Allegro moderato - Larghetto - Allegro vivace

• Troisième sonate pour orgue en ut mineur Opus 58 nr.1 (1881)
  • Preludio (Allegro maestoso e con fuoco) - Adagio - Fuga (Allegro moderato)

• Quatrième Sonate pour Orgue (Pédale ad libitum) ou Harmonium en ré mineur Opus 61 (1884)
  • Allegro assai - Andante - Menuetto (Allegretto) - Final

• Sonate nr.5 pour orgue en ut mineur Opus 80 (1894)
  • Allegro appassionato - Adagio con molto espressione - Scherzo (allegro) - Recitativo - Choral et Fugue (allegro)

• Sonate nr.6 pour orgue en si mineur Opus 86 (1897)
  • Allegro con fuoco - Méditation (Andante quasi allegro) - Fugue et Adagio

• Sonate nr.7 pour orgue - Suite pour orgue en Fa majeur Opus 89 (1902)
  • Entrée (Tempo di Marcia, maestoso) - Lento assai (Rêve) - Intermezzo (Allegretto) - Grand choeur (Allegro con brio) - Cantabile (Andante) - Final (Allegro)

• Sonate nr.8 pour orgue (Deuxième symphonie) La majeur Opus 91 (1906)
  • Introduction et Allegro risoluto - Adagio con affetto - Scherzo (Vivace) - Andante sostenuto - Intermède et Allegro con brio

Widor

Widor kirjoitti kahdeksan numeroitua urkusinfoniaa sekä numeroimattomat urkuteokset Goottilainen sinfonia, Romaaninen sinfonia ja Latinalainen sarja. Järjestysnumeron kasvaessa sinfonia jatkuvasti hakee muotoaan. Laajennetusta Preludi ja Fuuga -muodosta se lähestyy sonaattimuotoista sinfoniaa, laajenee lähes yli-inhimillisiin mittoihin ja saa lopuksi täyttymyksen varsin omaperäisessä Romaanisesa sinfoniassa.

• Première symphonie en ut mineur op.13/1
  • Prélude - Allegretto - Intermezzo - Adagio - Marche pontificale - Méditation - Finale

• Deuxième symphonie en ré majeur op.13/2
  • Preludium circulare - Pastorale - Andante - Salve Regina - Adagio - Finale

• Troisième symphonie en mi mineur op.13/3
  • Prélude - Minuetto - Marcia - Adagio - Final

• Quatrième symphonie en fa mineur op.13/4
  • Toccata - Fugue - Andante cantabile - Scherzo - Adagio - Final

• Cinquième symphonie en fa mineur op.42/1
  • Allegro vivace - Allegro cantabile - Andantino quasi allegretto - Adagio - Toccata
    • Vaikka Widorin viides urkusinfonia tunnetaankin ennen kaikkea päätösosastaan Toccata, niin se on myös hallittu ja eheä kokonaisuus sekä eniten esitetty Widorin teos. Ensimmäinen osa alkaa Robert Schumannin mieleentuovalla teemalla. Teeman ja kolmen variaation jälkeen seuraa episodi, joka vaikuttaa sivuteemalta, mutta ei enää toistu. Pääteemaa kehitellään paloiteltuna ja varioiden. Kehittely ennakoi sinfonian kolmatta osaa sekä sen päättävää toccataa. Kertaus on lyhyt ja intensiivinen. Toinen osa on kaunis cantilene. Kolmas osa on menuetin ja passacaglian yhdistelmä sisältäen taitoa vaativia pedaalijuoksutuksia. Neljäs osa on hiljainen meditaatio ennen säkenöivää finaalia, joka on maailmankuulu toccata.

• Sixième symphonie en sol mineur op.42/2
  • Allegro - Adagio - Intermezzo - Cantabile - Finale
    • Kuudes urkusinfonia valmistui Pariisin maailmanäyttelyyn 1878 Cavaillé-Coll-uruille ja on kenties tasapainoisin Widorin urkusinfonioista. Ensimmäinen osa perustuu kahdesta kontrastoivasta teemasta rakennettuun sonaattimuotoon. Kehittelyjaksossa teemoja yhdistellään kontrapunktisesti.

• Septième symphonie en la mineur op.42/3
  • Moderato - Choral - Allegretto - Allegro non troppo - Lento - Finale

• Huitième symphonie en si majeur op.42/4
  • Allegro risoluto - Moderato cantabile - Allegro - Variations - Adagio - Finale
    • Kahdeksannessa sinfoniassa materiaalia olisi vaikka kahteen sinfoniaan. Allegro risoluto on erittäin hallittu ja sitä on verrattu Bachin suureen Es-duuri Preludiin. Variations puolestaan vetää vertoja Bachin Passacaglialle. Sitä edeltäneen Prélude-osan Widor myöhemmin poisti.

• Symphonie gothique (en ut mineur) op.70
  • Moderato - Andante sostenuto - Allegro - Moderato_Allegro_Moderato_Andante_Allegro
    • Goottilainen sinfonia on sävelmaalailu, joka on saanut innoitusta goottilaisista kirkoista. Kolmannessa ja neljännessä osassa kuunnellaan gregoriaanista Salve Regina-hymniä.

• Symphonie romane (en ré majeur) op.73
  • Moderato - Choral - Cantilène - Final
    • Romaaninen sinfonia on rohkeasti soinnutettu ja uudemman ajan säveltäjistä Olivier Messiaen on arvostanut sen korkealle. Teos perustuu gregoriaanisen introitushymnin Haec Dies jatkuvaan kehittelyyn.

• Suite latine op.86
  • Preludium - Beatus vir - Lamento - Ave Maris Stella - Adagio - Lauda Sion
    • Latinalainen sarja on Widorin sinfoniasarjan epilogi.

Vierne

Louis Vierne oli sekä Franckin että Widorin oppilas ja omaksui eräitä heidän käytäntöjään, mutta säveltäjänä kulki omia teitään. Hän kirjoitti kuusi numeroitua urkusinfoniaa.

• Première symphonie en ré mineur op. 14 (1898-99)
  • Prelude - Fugue - Pastorale - Allegro vivace - Andante - Final

• Deuxième symphonie en mi mineur op. 20 (1902)
  • Allegro - Choral - Scherzo - Cantabile - Final

• Troisième symphonie en fa dièse mineur op. 28 (1911)
  • Allegro maestoso - Cantilene - Intermezzo - Adagio - Final

• Quatrième symphonie en sol mineur op. 32 (1914)
  • Prelude - Allegro - Menuet - Romance - Final

• Cinquième symphonie en la mineur op. 47 (1923-24)
  • Grave - Allegro - Scherzo - Larghetto - Final

• Sixième symphonie en si mineur op. 59 (1930)
  • Introduction et Allegro - Aria - Scherzo - Adagio - Final

Saint-Saëns

• Symphonie nº 3 en ut mineur op. 78, dite «avec orgue»