Urheiluvuosi 1997
vuoden 1997 urheilutapahtumat
Urheiluvuosi 1997 käsittelee vuoden 1997 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 • 1996 – 1997 – 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 |
| Vuodet |
| 1994 • 1995 • 1996 – 1997 – 1998 • 1999 • 2000 |
Alppihiihto muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 3.–16.2. Sestrieressä, Italiassa. Ohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Italian Deborah Compagnoni voitti kultaa pujottelussa ja suurpujottelussa. Norjalainen Lasse Kjus saavutti kolmessa lajissa hopeaa. Norja ja Italia voittivat kolme kultaa, ja kaikkiaan mitaleille ylsi kahdeksan maata.[1]
- Maailmancupkaudella 1996–1997 miesten kokonaiskilpailun voitti Ranskan Luc Alphand 34 pisteen erolla Norjan Kjetil André Aamodtiin. Naisten kokonaiskilpailussa Ruotsin Pernilla Wiberg oli ylivoimainen ykkönen.[1]
Ampumahiihto muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–6.2. Osrbliessä, Slovakiassa. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Saksa voitti kolme kultamitalia. Ruotsin Magdalena Wallin-Forsberg voitti henkilökohtaisilla matkoilla kaksi kultaa ja yhden pronssin. Miesten puolella Saksan Ricco Groß voitti kultaa 20 kilometrillä ja viestissä.[2]
Autourheilu muokkaa
- Rallin maailmanmestaruussarjaan kuului 14 osakilpailua. Mitsubishilla ajanut Suomen Tommi Mäkinen voitti kartanlukijansa Seppo Harjanteen kanssa toisen peräkkäisen mestaruuden yhden pisteen erolla skotlantilaiseen Subaru-kuljettajaan Colin McRaehen. Kolmanneksi sijoittui Fordilla ajanut espanjalainen Carlos Sainz. McRae voitti viisi osakilpailua ja Mäkinen neljä. Tallimestaruuden voitti Subaru.[3]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 26.10. Espanjan Jerezissä ajettuun Euroopan GP:hen. Osakilpailuja oli seitsemäntoista. Kanadalainen Williams-kuljettaja Jacques Villeneuve oli kauden aikana nopein seitsemässä osakilpailussa ja voitti maailmanmestaruuden. Saksalainen Ferrari-kuljettaja Michael Schumacher keräsi toiseksi eniten MM-pisteitä mutta viimeisen osakilpailun tahallisen törmäilyn vuoksi hänet tuomittiin menettämään kakkossijansa ja MM-pisteissä toiseksi nousi Saksan Williamsilla ajanut Heinz-Harald Frentzen ja kolmanneksi Benettonin ranskalaiskuljettaja Jean Alesi. Suomen Mika Häkkinen otti kauden päätösosakilpailussa uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton. Williams voitti tallien maailmanmestaruuden.[4]
Golf muokkaa
- Masters-turnaus 10.–13.4. Augustassa. Yhdysvaltain Tiger Woods voitti ennätyksellisellä 12 lyönnin erolla maanmieheensä Tom Kiteen. Woods oli 21-vuotias ja kilpailun historian nuorin voittaja.[5]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 12.–15.6. Bethesdassa, Marylandissa. Etelä-Afrikan Ernie Els voitti yhden lyönnin erolla Ison-Britannian Colin Montgomerieen.[6]
- Britannian avoin turnaus 17.–20.7. Troonissa, Skotlannissa. Yhdysvaltain Justin Leonard voitti kolmen lyönnin erolla Ruotsin Jesper Parnevikiin ja Ison-Britannian Darren Clarkeen.[6]
- PGA Championship 14.–17.8. Mamaroneckissä, New Yorkissa. Yhdysvaltain Davis Love III voitti viiden lyönnin erolla maanmieheensä Justin Leonardiin.[6]
- Ryder Cup 26.–28.9. Valderramassa, Espanjassa. Euroopan joukkue voitti Yhdysvallat pistein 14,5–13,5.[6]
Jalkapallo muokkaa
- Cup-voittajien cupin loppuottelu 14.5. Rotterdamissa, Alankomaissa. Espanjalainen FC Barcelona voitti ranskalaisen Paris Saint-Germainin 1–0.[7]
- UEFA-cupin loppuottelut 7.5. Gelsenkirchenissä ja 21.5. Milanossa. Saksalaisseura Schalke voitti Italian Interin rangaistuspotkukilpailussa 4–1 molempien voitettua kotiottelunsa 1–0.[7]
- Mestarien liigan loppuottelu 28.5. Münchenissä, Saksassa. Saksalainen Borussia Dortmund voitti italialaisseura Juventuksen 3–1.[7]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2.–12.7. Norjassa ja Ruotsissa. Loppuottelussa Saksa voitti Italian 2–0. Pronssia saivat Espanja ja Ruotsi.[8]
Jääkiekko muokkaa
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 26.4.–14.5. Helsingissä, Turussa ja Tampereella, Suomessa. Mukana oli 12 joukkuetta. Kanada voitti maailmanmestaruuden, kun se oli loppuottelusarjassa Ruotsia parempi otteluvoitoin 2–1. Tšekki sai pronssia ja Venäjä oli neljäs. Isäntämaa Suomi jäi ylemmässä loppusarjassa viidenneksi. Pistepörssin kärjessä olivat Tšekin Martin Procházka ja Vladimír Vůjtek (7+7=14). Kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittiin Ruotsin Tommy Salo, puolustajaksi Kanadan Rob Blake ja hyökkääjäksi Ruotsin Michael Nylander.[9]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 31.3.–6.4. Kanadassa. Kanada voitti loppuottelussa Yhdysvallat jatkoajalla 4–3. Pronssiottelussa Suomi voitti Kiinan 3–0. Pistepörssin ykkönen oli Suomen Riikka Nieminen (5+5=10).[10]
- NHL:n loppuotteluissa Detroit Red Wings voitti Stanley Cupin, kun se oli Philadelphia Flyersia parempi otteluvoitoin 4–0.[11]
Jääpallo muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–9.2. Ruotsissa. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 10–5 ja pronssiottelussa Suomi voitti Kazakstanin 7–3.[12]
Keilailu muokkaa
- Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–28.6. Nottinghamissa, Isossa-Britanniassa. Alankomaat voitti viisi kultamitalia ja Ruotsi neljä. Henkilökohtaisen kilpailun mestaruuden voittivat Norjan Tore Torgersen ja Alankomaiden Annemiek van den Boogart.[13]
Koripallo muokkaa
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 4.–15.6. Budapestissa, Unkarissa. Loppuottelussa Liettua voitti Slovakian 72–62, ja pronssille sijoittui Saksa.[14]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 25.6.–6.7. Espanjassa. Loppuottelussa Jugoslavia voitti Italian 61–49, ja pronssia sai Venäjä.[14]
- NBA:n loppuotteluissa Chicago Bulls voitti Utah Jazzin otteluvoitoin 4–2. Mestaruus oli Chicagon viides 1990-luvulla. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Utahin Karl Malone ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi Chicagon Michael Jordan.[15]
Käsipallo muokkaa
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 18.5.–1.6. Kumamotossa, Japanissa. Loppuottelussa Venäjä voitti Ruotsin 23–21. Pronssille sijoittui Ranska.[16]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 30.11.–14.12. Saksassa. Loppuottelussa Tanska voitti Norjan 33–20. Pronssia sai Saksa.[16]
Lentopallo muokkaa
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–14.9. Eindhovenissa ja Den Boschissa, Alankomaissa. Loppuottelussa Alankomaat voitti Jugoslavian 3–1, ja pronssille sijoittui Italia.[17]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 27.9.–5.10. Brnossa ja Zlínissä, Tšekissä. Loppuottelussa Venäjä voitti Kroatian 3–0, ja pronssille sijoittui Tšekki.[17]
Moottoripyöräily muokkaa
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Valentino Rossi (125 ksm), Italian Max Biaggi (250 ksm) sekä neljännen peräkkäisen kerran Australian Michael Doohan, joka voitti 500 ksm:n luokassa kauden aikana ennätykselliset 12 osakilpailua.[18]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Italian Alessio Chiodi (125 ksm) sekä belgialaiset Stefan Everts (250 ksm) ja Joel Smets (500 ksm).
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Ison-Britannian Dougie Lampkin.[19]
- Enduron maailmanmestarit olivat Australian Shane Watts (125 ksm), Ranskan Stéphane Peterhansel (yli 175 ksm), Italian Mario Rinaldi (nelitahti, 400 ksm) ja kuudennen maailmanmestaruutensa voittanut Suomen Kari Tiainen (nelitahti, yli 500 ksm). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Italia.[20]
Nyrkkeily muokkaa
- Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan WBA-liiton MM-ottelussa 28.6. Las Vegasissa Evander Holyfield voitti Mike Tysonin tämän purtua Holyfieldiä korvaan ja tultua hylätyksi kolmannessa erässä.[21][22] Holyfield voitti 8.11. myös IBF-liiton MM-tittelin maanmieheltään Michael Moorerilta kehätuomarin keskeytyksellä kahdeksannessa erässä.[23] Vapaana olleista raskaan sarjan MM-titteleistä Lennox Lewis vei 7.2. Las Vegasissa WBC:n mestaruuden voittamalla Oliver McCallin[24] ja britti Herbie Hide 28.6. Norwichissa WBO:n mestaruuden voittamalla Tony Tuckerin.[25]
- Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 18.–26.10. Budapestissa, Unkarissa. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Venäjä voitti neljä mestaruutta, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 23 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Georgian Georgi Kandelaki.[26]
Paini muokkaa
- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 28.–31.8. Krasnojarskissa, Venäjällä. Kisoissa oteltiin kahdeksassa painoluokassa 54-kiloisista 130-kiloisiin. Iran ja Venäjä voittivat kaksi kultamitalia. Raskaimman sarjan voitti Turkin Zekeriya Güçlü.[27]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut 10.–13.9. Wrocławissa, Puolassa. Kisoissa oteltiin kahdeksassa painoluokassa 54-kiloisista 130-kiloisiin. Venäjä voitti kolme kultamitalia ja Turkki kaksi. Suomen Marko Yli-Hannuksela voitti kultaa 76 kilogramman sarjassa. Raskaimman sarjan vahvin oli Venäjän Aleksandr Karelin.[27]
Pikaluistelu muokkaa
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 1.–2.2. Hamarissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti Venäjän Sergei Klevtšenja ja naisten paras oli Saksan Franziska Schenk.[28]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 14.–16.2. Naganossa, Japanissa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Ids Postma ja naisten mestaruuden Saksan Gunda Niemann maailmanennätyspistein 165,708.[28]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 7.–9.3. Varsiovassa, Puolassa. Saksan Gunda Niemann voitti kolme ja Alankomaiden Rintje Ritsma kaksi mestaruutta.[28]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–12.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Ids Postma ja naisten mestaruuden Alankomaiden Tonny de Jong.[28]
Pohjoismaiset hiihtolajit muokkaa
- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 20.2.–2.3. Trondheimissa, Norjassa. Ohjelmassa oli viisi miesten ja viisi naisten hiihtolajia sekä kolme lajia mäkihypyssä ja kaksi yhdistetyssä. Venäjä oli kisojen paras maa kuudella kultamitalilla. Venäjän Jelena Välbe voitti viisi kultamitalia, joista yhden hän sai, kun hänen maannaisensa, viidellä kilometrillä nopeimmin hiihtänyt Ljubov Jegorova jäi dopingtestissä kiinni bromantaanin käytöstä ja hylättiin. Miesten hiihdossa Norjan Bjørn Dæhlie voitti kolme kultamitalia, yhden hopean ja yhden pronssin. Suomen Mika Myllylä voitti 50 kilometrin hiihdossa kultaa ja sai myös kolme muuta mitalia. Mäkihypyssä Suomen Janne Ahonen voitti kultaa normaalimäessä ja joukkuemäessä, ja Japanin Masahiko Harada voitti yhden kullan ja kaksi hopeaa. Yhdistetyn henkilökohtaisen mestaruuden voitti Japanin Kenji Ogiwara ja joukkuekilpailun paras oli Norja.[29]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1996–6.1.1997 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Slovenian 17-vuotias Primož Peterka ennen Itävallan Andreas Goldbergeriä ja Saksan Dieter Thomaa. Thoma voitti kaksi osakilpailua, Peterka ja Japanin Kazuyoshi Funaki yhden.[30]
Pyöräily muokkaa
- Italian ympäriajo 17.5.–8.6. Kilpailun voitti isäntämaan Ivan Gotti noin 1,5 minuutin erolla Venäjän Pavel Tonkoviin.[31]
- Ranskan ympäriajo 5.–27.7. Kilpailun voitti ensimmäisenä saksalaisena Jan Ullrich yli yhdeksän minuutin erolla isäntämaan Richard Virenquehen ja lähes seitsemän minuutin erolla Tanskan Bjarne Riisiin.[32]
- Espanjan ympäriajo 6.–28.9. Kilpailun voitti Sveitsin Alex Zülle yli viiden minuutin erolla isäntämaan Fernando Escartiniin.[31]
Suunnistus muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 11.–16.8. Grimstadissa, Norjassa. Miesten henkilökohtaisilla matkoilla maailmanmestaruuden voittivat Suomen Janne Salmi ja Norjan Petter Thoresen, ja naisten mestareiksi suunnistivat Itävallan Lucie Böhm ja Norjan Hanne Staff. Miesten viestin voitti Tanska ja naisten viestin Ruotsi.[33]
- Tiomila-viesti 3.–4.5. Eskilstunassa. Norjalainen Bækkelagets SK voitti sekä miesten että naisten viestin.[34]
- Jukolan viesti 14.–15.6. Jyväskylässä. Norjalainen Halden SK voitti miesten Jukolan ja Bækkelagets SK Venlojen viestin.[34]
Taitoluistelu muokkaa
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 16.–23.3. Lausannessa, Sveitsissä. Miesten maailmanmestaruuden voitti kolmannen kerran Kanadan Elvis Stojko ja naisten maailmanmestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana 14-vuotias yhdysvaltalainen Tara Lipinski. Pariluistelun voitti saksalaispari Mandy Wötzel / Ingo Steuer ja jäätanssin Venäjän Oksana Grištšuk / Jevgeni Platov.[35]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 19.–26.1. Pariisissa, Ranskassa. Venäläiset voittivat kaikki mestaruudet. Kultamitalisteja olivat Aleksei Urmanov, Irina Slutskaja, Marina Jeltsova / Andrei Buškov sekä Oksana Grištšuk / Jevgeni Platov.[36]
Tennis muokkaa
- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa yhdysvaltalainen Pete Sampras voitti Espanjan Carlos Moyàn ja sveitsiläinen Martina Hingis ranskalaisen Mary Piercen.[37]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa brasilialainen Gustavo Kuerten voitti espanjalaisen Sergi Brugueran ja kroatialainen Iva Majoli Sveitsin Martina Hingisin.[37]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin loppuottelussa Yhdysvaltain Pete Sampras otti neljännen mestaruutensa voitettuaan Ranskan Cédric Piolinen. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Martina Hingis voitti Tšekin Jana Novotnán.[38]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Australian Patrick Rafter voitti Ison-Britannian Greg Rusedskin ja Martina Hingis Yhdysvaltain Venus Williamsin.[37]
Triathlon muokkaa
- Havaijin Ironman-kilpailun miesten sarjassa Saksa otti kolmoisvoiton Thomas Hellriegelin johdolla, ja naisten kilpailun voitti Kanadan Heather Fuhr.[39]
Uinti muokkaa
- Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 16.–20.4. Göteborgissa, Ruotsissa. Australia oli kisojen menestynein maa yhdeksällä kultamitalilla. Mitaleille ylsi kaikkiaan 22 maata. Henkilökohtaisissa lajeissa kahden kultamitalin voittajia olivat Venezuelan Francisco Sánchez, Kuuban Neisser Bent, Australian Matthew Dunn, Yhdysvaltain Jenny Thompson, Costa Rican Claudia Poll sekä Australian Kristy Ellem. Maailmanennätyksen uivat Claudia Poll 200 metrin vapaauinnissa (1.54,17) ja 400 metrin vapaauinnissa (4.00.03) sekä Jenny Thompson 100 metrin perhosuinnissa (57,79). Australia ui maailmanennätyksen miesten 4 × 200 metrin vapaauinnissa (7.02,74) ja 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.30,66) sekä Kiina naisten 4 × 100 metrin vapaauinnissa (3.34,55) ja 4 × 200 metrin vapaauinnissa (7.51,92).[40]
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 16.–24.8. Sevillassa, Espanjassa. Venäjä voitti 16 kultamitalia ja Saksa 15. Suomen ainoan mitalin sai 200 metrin sekauinnissa pronssille sijoittunut Jani Sievinen.[41]
Voimistelu muokkaa
- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 31.8.–7.9. Lausannessa, Sveitsissä. Romania voitti neljä kultamitalia, kaikki naisten lajeista. Romanian Gina Gogean voitti kultaa permannolla, puomilla ja joukkuekilpailussa. Suomen Jani Tanskanen voitti kultaa rekillä ja hänestä tuli ensimmäinen suomalainen telinevoimistelun maailmanmestari sitten vuoden 1950.[42]
Yleisurheilu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–10.8. Ateenassa, Kreikassa. Kisoihin osallistui 199 maata ja 2700 urheilijaa. Yhdysvaltalaisjuoksija Marion Jones voitti kaksi kultaa. Yhdysvallat oli menestynein maa seitsemällä kultamitalilla. Ukrainalainen Oleksandr Bahatš menetti kuulantyönnön kultamitalin jäätyään dopingtestissä kiinni efedriinin käytöstä.[43]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 7.–9.3. Pariisissa, Ranskassa. Yhdysvallat voitti kuusi kultamitalia. Tanskan Wilson Kipketer juoksi 800 metrin alkuerissä sisäratojen maailmanennätyksen 1.43,96 ja paransi sitä loppukilpailussa aikaan 1.42,67. Naisten 4 × 400 metrin viestijuoksussa Venäjä teki maailmanennätyksen 3.26,84 ja seiväshypyssä Yhdysvaltain Stacy Dragila sivusi maailmanennätystä 440.[44]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 23.3. Torinossa, Italiassa. Miesten kilpailun voitti Kenian Paul Tergat ja naisten kilpailun Etiopian Derartu Tulu. Joukkuekilpailujen voitot menivät Keniaan ja Etiopiaan.[45]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 4.10. Košicessa, Slovakiassa. Miesten kilpailussa Kenia sai Shem Kororian johdolla kolmoisvoiton ja voitti myös joukkuekilpailun. Naisten nopein oli Kenian Tegla Loroupe ja joukkuekilpailun voitti Romania.[46]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 19. Kustannus-Notariaatti Oy, 1998. ISBN 952-5106-07-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 227
- ↑ Siukonen 1998, s. 229
- ↑ Siukonen 1998, s. 175–176, 263
- ↑ Siukonen 1998, s. 101–102, 165, 170, 262–263
- ↑ Siukonen 1998, s. 199, 233
- ↑ a b c d Siukonen 1998, s. 233
- ↑ a b c Siukonen 1998, s. 240
- ↑ Siukonen 1998, s. 239
- ↑ Siukonen 1998, s. 116, 245
- ↑ Siukonen 1998, s. 248
- ↑ Siukonen 1998, s. 246
- ↑ Siukonen 1998, s. 250
- ↑ Siukonen 1998, s. 253
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 255
- ↑ Siukonen 1998, s. 123, 254–255
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 256
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 257
- ↑ Siukonen 1998, s. 138, 153, 265
- ↑ Siukonen 1998, s. 264
- ↑ Siukonen 1998, s. 131, 264–265
- ↑ Siukonen 1998, s. 126
- ↑ Parkinson, Nick: Mike Tyson vs. Evander Holyfield II: 'The Bite Fight' twenty years on 28.6.2017. ESPN. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1998, s. 169
- ↑ Slater, James: 20 Years Ago Today: Revenge, A Mental Breakdown And The Weirdest Heavyweight Title Fight Ever Seen! Boxing News 24/7. 7.2.2017. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Leach, Glyn: Boxing: Hide hands out hiding Independent. 28.6.1997. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1998, s. 267–268
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 269
- ↑ a b c d Siukonen 1998, s. 274
- ↑ Siukonen 1998, s. 97–99, 233–234
- ↑ Siukonen 1998, s. 82, 235
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 279
- ↑ Siukonen 1998, s. 131, 279
- ↑ Siukonen 1998, s. 285
- ↑ a b Siukonen 1998, s. 286
- ↑ Siukonen 1998, s. 104–105, 287
- ↑ Siukonen 1998, s. 287
- ↑ a b c Siukonen 1998, s. 289
- ↑ Siukonen 1998, s. 128, 289
- ↑ Siukonen 1998, s. 53, 290
- ↑ Siukonen 1998, s. 291–292
- ↑ Siukonen 1998, s. 140, 292–293
- ↑ Siukonen 1998, s. 148, 301–302
- ↑ Siukonen 1998, s. 60, 66–70
- ↑ Siukonen 1998, s. 101–102, 303
- ↑ Siukonen 1998, s. 303–304
- ↑ Siukonen 1998, s. 304
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1997 Wikimedia Commonsissa
