Urheiluvuosi 1979
vuoden 1979 urheilutapahtumat
Urheiluvuosi 1979 käsittelee vuoden 1979 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1969 • 1970 • 1971 • 1972 • 1973 • 1974 • 1975 • 1976 • 1977 • 1978 – 1979 – 1980 • 1981 • 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 |
| Vuodet |
| 1976 • 1977 • 1978 – 1979 – 1980 • 1981 • 1982 |
Alppihiihto muokkaa
- Maailmancupkaudella 1978–1979 miesten kokonaiskilpailun voitti Sveitsin Peter Lüscher 23 pisteen erolla Itävallan Leonhard Stockiin ja naisten kokonaiskilpailun Itävallan Annemarie Moser-Pröll kolmen pisteen erolla Liechtensteinin Hanni Wenzeliin. Pistelaskusääntöjä oli muutettu niin, että ne suosivat kaikkiin kolmeen lajiin osallistuvia, ja näin kolme peräkkäistä maailmancupin kokonaiskilpailua voittanut ruotsalainen Ingemar Stenmark jäi yhteispisteissä viidenneksi vaikka hän voitti ylivoimaisesti pujottelu- ja suurpujottelucupin.[1]
Ammunta muokkaa
- Ilma-aseiden maailmanmestaruuskilpailut 17.–22.8. Soulissa, Etelä-Koreassa. Ilmakivääriammunnan maailmanmestaruuden voittivat sveitsiläinen Walter Hillenbrand ja maailmanennätystä 391 sivunnut yhdysvaltalainen Karen Monez sekä ilmapistoolin maailmanmestaruuden britti Geoffrey Robinson ja yhdysvaltalainen Ruby Fox. Yhdysvallat voitti molemmat naisten joukkuemestaruudet, ja miesten joukkuemestaruudet menivät Sveitsiin ja Ruotsiin.[2]
- Villikarjuammunnan maailmanmestaruuskilpailut 21.–26.8. Linzissä, Itävallassa. Unkarilainen Tibor Bodnár voitti normaalijuoksujen ja maailmanennätystä 387 sivunnut neuvostoliittolainen Aleksandr Gasov sekajuoksujen maailmanmestaruuden. Suomi voitti normaalijuoksujen joukkuemestaruuden maailmanennätyksellä 1 534 ja Neuvostoliitto sekajuoksujen joukkuemestaruuden maailmanennätystä sivuavalla tuloksella 1 533.[3]
- Haulikkolajien maailmanmestaruuskilpailut 2.–14.10. Montecatini Termessa, Italiassa. Skeetissä maailmanmestaruuden voittivat tanskalainen Ole Justesen ja maailmanennätystuloksella 192 italialainen Bianca Rosa Hansberg sekä trapissa ranskalainen Michel Garrega ja kanadalainen Susan Nattrass. Neuvostoliitto voitti molemmat naisten joukkuemestaruudet, ja miesten joukkuemestaruudet menivät Yhdysvaltoihin ja Italiaan.[4]
Ampumahiihto muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 28.1.–2.2. Ruhpoldingissa, Länsi-Saksassa. Itä-Saksa voitti kaikki kolme kultamitalia. Klaus Siebert oli paras 20 kilometrin kilpailussa ja Frank Ullrich 10 kilometrin pikamatkalla. Heidän lisäkseen voittoisaan viestijoukkueeseen kuuluivat Manfred Beer ja Eberhard Rösch.[5]
- Maailmancupkaudella 1978–1979 kokonaiskilpailun parhaat olivat itäsaksalaiset Klaus Siebert ja Frank Ullrich sekä Neuvostoliiton Viktor Barnašov.[6]
Autourheilu muokkaa
- Rallin maailmanmestaruuden voitti ruotsalainen Björn Waldegård.[7]
- Formula 1:n maailmanmestaruuden voitti eteläafrikkalainen Jody Scheckter.[8]
Golf muokkaa
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Fuzzy Zoeller.[9]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti toisen kerran urallaan yhdysvaltalainen Hale Irwin.[9]
- Britannian avoimen turnauksen voitti espanjalainen Severiano Ballesteros.[9]
- PGA-mestaruuden voitti australialainen David Graham.[10]
- Ryder Cupin voitti Yhdysvallat.[10]
Jalkapallo muokkaa
- Euroopan cup-voittajien cupin loppuottelu 16.5. Baselissa, Sveitsissä. Espanjalainen FC Barcelona voitti saksalaisen Fortuna Düsseldorfin jatkoajalla 4–3.[11]
- UEFA-cupin loppuottelut 9.5. Belgradissa ja 23.5. Düsseldorfissa. Saksalaisseura Borussia Mönchengladbach voitti jugoslavialaisen Belgradin Punaisen tähden yhteismaalein 2–1.[11]
- Euroopan mestarijoukkueiden cupin loppuottelu 30.5. Münchenissä, Länsi-Saksassa. Englantilainen Nottingham Forest voitti ruotsalaisen Malmö FF:n 1–0.[11]
Jousiammunta muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 19.–20.7. Länsi-Berliinissä, Länsi-Saksassa. Yhdysvaltain kolmoisvoittoon päättyneen miesten kilpailun voitti Darrell Pace, ja naisten mestari oli eteläkorealainen Kim Jin-ho. Yhdysvallat voitti miesten ja Etelä-Korea naisten joukkuemestaruuden.[12]
Judo muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 6.–9.12. Pariisissa, Ranskassa. Ohjelmassa oli miehille seitsemän painoluokkaa ja avoin luokka. Japani voitti neljä mestaruutta, Neuvostoliitto kaksi sekä Ranska ja Itä-Saksa yhden. Japanin Yasuhiro Yamashita voitti raskaimman luokan (yli 95 kg) ja hänen maanmiehensä Sumio Endo avoimen luokan.[13]
Jääkiekko muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 14.–27.4. Moskovassa, Neuvostoliitossa. Mestaruuden voitti Viktor Tihonovin valmentama Neuvostoliitto, joka voitti kaikki kahdeksan otteluaan. Sen maaliero kaksinkertaisessa mitalisarjassa kolmea seuraavaksi parasta joukkuetta vastaan oli 51–12. Hopeaa sai Tšekkoslovakia ja pronssille sijoittui Ruotsi.[14]
- NHL:ssä Montreal Canadiens voitti neljännen peräkkäisen kerran Stanley Cupin, kun se oli loppuottelusarjassa New York Rangersia parempi otteluvoitoin 4–1.[15]
Jääpallo muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 27.1.–4.2. Ruotsissa. Neljän joukkueen turnauksessa kultaa voitti Neuvostoliitto, hopeaa sai Ruotsi ja pronssille sijoittui Suomi.[16]
Keilailu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 27.11.–8.12. Manilassa, Filippiineillä. Sekä miehet että naiset kilpailivat kumpikin viidestä mestaruudesta. Filippiinit voitti neljä mestaruutta sekä Australia ja Yhdysvallat kaksi. Britti Jerry Budgen voitti miesten henkilökohtaisen kilpailun ja filippiiniläinen Ollie Ongtawco singlen. Filippiinien Lita de la Rosa voitti naisten henkilökohtaisen kilpailun ja singlen sekä Bong Coon kanssa parikilpailun. Kaksinkertaisia maailmanmestareita olivat Australian Eric Thompson ja Ronald Powell sekä Yhdysvaltain Jacquelin Stormo, Cindy Schulbe ja Annese Kelly.[17][18]
Koripallo muokkaa
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 28.4.–6.5. Soulissa, Etelä-Koreassa. Kultaa voitti Yhdysvallat, hopeaa sai Etelä-Korea ja pronssille sijoittui Kanada.[19]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–20.6. Torinossa, Italiassa. Loppuottelussa Neuvostoliitto voitti Israelin 98–76, ja pronssia sai Jugoslavia.[19]
- NBA:ssa Seattle SuperSonics voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden kukistamalla loppuotteluissa Washington Bulletsin otteluvoitoin 4–1.[20][21]
Lentopallo muokkaa
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–12.10. Ranskassa. Kultaa voitti Neuvostoliitto, hopeaa sai Puola ja pronssille sijoittui Jugoslavia.[22][23]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–13.10. Ranskassa. Kultaa voitti Neuvostoliitto, hopeaa sai Itä-Saksa ja pronssille sijoittui Bulgaria.[22][24]
Melonta muokkaa
- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 15.–19.8. Duisburgissa, Länsi-Saksassa. Ohjelmassa oli yhdeksän miesten kajakkikilpailua, kuusi miesten kanadalaiskanoottikilpailua ja kolme naisten kajakkikilpailua. Kisojen menestynein maa oli seitsemän kultaa voittanut Neuvostoliitto. Unkarin Tamás Wichmann voitti kanadalaiskanooteissa kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Muut kaksinkertaiset kultamitalistit olivat kanadalaiskaksikossa Neuvostoliiton Vasili Jurtšenko ja Juri Lobanov sekä kajakkiluokissa Neuvostoliiton Vladimir Parfenovitš ja Itä-Saksan Roswitha Eberl, Bernd Duvigneau ja Harald Marg.[25]
Miekkailu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 18.–28.8. Melbournessa, Australiassa. Neuvostoliitto voitti kaikki neljä joukkuekilpailua sekä kaksi neljästä henkilökohtaisesta kilpailusta.[26]
Moottoripyöräily muokkaa
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Eugenio Lazzarini (50 ksm), Espanjan Angel Nieto (125 ksm), Etelä-Afrikan Kork Ballington (250 ja 350 ksm), Yhdysvaltain Kenny Roberts (500 ksm), Ranskan Patrick Pons (Formula 750) ja sveitsiläispari Rolf Biland / Kurt Waltisperg.[27]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Belgian Harry Everts (125 ksm), Ruotsin Håkan Carlqvist (250 ksm) ja Englannin Graham Noyce (500 ksm).[27]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti yhdysvaltalainen Bernie Schreiber.[27]
- Speedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti kuudennen kerran urallaan Uuden-Seelannin Ivan Mauger ja jääspeedwayn maailmanmestaruuden Neuvostoliiton Anatoli Bondarenko.[27][28]
Nykyaikainen viisiottelu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 12.–16.8. Budapestissa, Unkarissa. Yhdysvaltalainen Robert Nieman voitti henkilökohtaisen mestaruuden, ja myös joukkuekilpailussa mestaruus meni Yhdysvaltoihin.[29]
Nyrkkeily muokkaa
- Ammattinyrkkeilijä Muhammad Ali luopui WBA-liiton raskaan sarjan maailmanmestaruudesta. Tittelin voitti John Tate ottamalla lokakuussa Pretoriassa pistevoiton Gerrie Coetzeesta. Larry Holmes puolusti kolme kertaa menestyksellisesti WBC-liiton maailmanmestaruuttaan.[30][31][32]
- Puertoricolainen Wilfred Benítez voitti ammattinyrkkeilyn WBC-liiton välisarjan maailmanmestaruuden 14.1. San Juanissa ottamalla pistevoiton meksikolaisesta Carlos Palominosta mutta menetti tittelin 30.11. Las Vegasissa häviämällä 15. erän tyrmäyksellä yhdysvaltalaiselle Sugar Ray Leonardille.[33]
- Argentiinalainen Víctor Galíndez voitti ammattinyrkkeilyn WBA-liiton raskaan keskisarjan maailmanmestaruuden 14.4. New Orleansissa tyrmäämällä 10. erässä yhdysvaltalaisen Mike Rossmanin mutta menetti tittelin 30.11. samassa kaupungissa häviämällä 11. erän tyrmäyksellä yhdysvaltalaiselle Marvin Johnsonille, joka puolestaan oli menettänyt WBC-liiton mestaruuden 22.4. Indianapolisissa häviämällä maanmiehelleen Matthew Saad Muhammadille tyrmäyksellä 8. erässä.[34]
- Italialainen Vito Antuofermo nousi ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestariksi ottamalla 30.6. Monacossa pistevoiton argentiinalaisesta Hugo Corrosta.[35]
- Amatöörinyrkkeilyn Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–12.5. Kölnissä, Länsi-Saksassa. Neuvostoliitto voitti seitsemän mestaruutta, Länsi-Saksa kaksi sekä Jugoslavia, Puola ja Suomi yhden. Superraskaan sarjan (yli 91 kg) mestaruuden voitti länsisaksalainen Peter Hussing.[36][37]
Paini muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 5.–12.5. San Diegossa, Yhdysvalloissa. Sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että vapaapainissa kilpailtiin kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti yhdeksän mestaruutta ja Unkari neljä. Raskaimman sarjan (yli 100 kg) mestaruudet menivät Bulgarian Aleksandăr Tomoville ja Neuvostoliiton Salman Hasimikoville.[38][39]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 16.–22.4. Bukarestissa, Romaniassa. Neuvostoliitto voitti 11 mestaruutta, joista kahdeksan vapaapainista, ja Romania kolme, jotka kaikki kreikkalais-roomalaisesta painista.[40][41]
Painonnosto muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 3.–11.11. Thessalonikissa, Kreikassa. Miehet kilpailivat kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti kuusi mestaruutta, Bulgaria kaksi sekä Kuuba ja Puola yhden. Bulgarian Janko Rusev nosti alle 67,5 kilon sarjassa yhteistuloksen maailmanennätyksen 332,5 kg. Raskaimman sarjan (yli 110 kg) mestaruuden voitti Neuvostoliiton Sultan Rahmanov.[42]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 19.–27.5. Varnassa, Bulgariassa. Neuvostoliitto ja Bulgaria voittivat kymmenestä mestaruudesta kumpikin neljä. Viidessä sarjassa parannettiin yhteistuloksen maailmanennätystä ja kaikkiaan kisoissa tehtiin 15 maailmanennätystä. Raskaimman sarjan (yli 110 kg) mestaruuden voitti Itä-Saksan Gerd Bonk.[43]
Pikaluistelu muokkaa
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 10.–11.2. Oslossa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran yhdysvaltalainen Eric Heiden, joka oli nopein kaikilla neljällä matkalla ja teki yhteispisteiden maailmanennätyksen 162,973. Hänen siskonsa Beth Heiden voitti naisten maailmanmestaruuden oltuaan hänkin ykkönen kaikilla matkoilla.[44][45]
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 17.–18.2. Inzellissä, Länsi-Saksassa. Miesten mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran yhdysvaltalainen Eric Heiden, joka oli nopein kaikilla neljällä matkalla. Naisten maailmanmestaruuden voitti yhdysvaltalainen Leah Mueller-Poulos, joka oli nopein molemmilla 500 metrin matkoilla hopeamitalisti Beth Heidenin oltua ykkönen 1 000 metrin matkoilla.[46][47]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–21.1. Deventerissä, Alankomaissa. Mestaruuden voitti norjalainen Jan Egil Storholt, joka oli paras kolmella lyhimmällä matkalla.[46][48]
Pohjoismaiset hiihtolajit muokkaa
- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut 16.–18.3. Planicassa, Jugoslaviassa. Kultaa voitti itävaltalainen Armin Kogler, hopeaa sai itäsaksalainen Axel Zitzmann ja pronssille sijoittui puolalainen Pjotr Fijas.[49]
- Maastohiihdon maailmancupkaudella 1978–1979 miesten kokonaiskilpailun kolme parasta olivat norjalaiset Oddvar Brå ja Lars-Erik Eriksen sekä ruotsalainen Sven-Åke Lundbäck, ja naisten kokonaiskilpailun kärjessä olivat neuvostoliittolaiset Galina Kulakova, Raisa Smetanina, Zinaida Amosova ja Nina Rotševa.[50]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1978–6.1.1979 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Suomen Pentti Kokkonen ennen Sveitsin Hansjörg Sumia ja Itä-Saksan Jochen Dannebergia. Kokkonen voitti kaksi osakilpailua sekä Neuvostoliiton Juri Ivanov ja Tšekkoslovakian Josef Samek yhden.[51]
Pyöräily muokkaa
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 22.8.–2.9. Amsterdamissa, Alankomaissa. Ohjelmassa oli seitsemän miesamatöörien, kolme miesammattilaisten ja kaksi naisten lajia. Alankomaat voitti neljä kultamitalia ja Itä-Saksa kolme.[52]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 26.8. Valkenburgissa, Alankomaissa. Alankomaiden Jan Raas voitti miesammattilaisten ja hänen maannaisensa Petra de Bruin naisten mestaruuden. Miesamatöörien sarjassa Italian Gianni Giacomini voitti henkilökohtaisen maantieajon ja Itä-Saksa 100 kilometrin joukkueajon.[52]
- Italian ympäriajon voitti isäntämaan Giuseppe Saronni.[53]
- Ranskan ympäriajon voitti toisen peräkkäisen kerran isäntämaan Bernard Hinault.[53]
Pöytätennis muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 25.4.–6.5. Pjongjangissa Pohjois-Koreassa. Kiina voitti neljä mestaruutta sekä Japani, Jugoslavia ja Unkari yhden. Kaksinpelin mestarit olivat Japanin Seiji Ono ja Kiinan Ge Xinai. Miesten joukkuemestaruuden voitti Unkari ja naisten Kiina.[54]
Soutu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 29.8.–9.9. Bledissä, Jugoslaviassa. Ohjelmassa oli 12 miesten luokkaa, joista neljä oli kevyitä luokkia ja kuusi naisten luokkaa. Kisojen menestynein maa oli yhdeksän kultaa voittanut Itä-Saksa. Miesten yksikön voitti Suomen Pertti Karppinen ja naisten yksikön Romanian Sanda Toma.[55]
Suunnistus muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–4.9. Tampereella, Suomessa. Miesten henkilökohtaisella matkalla Øyvin Thon johti norjalaiset kolmoisvoittoon ja naisten kilpailussa Outi Borgenström suomalaiset kaksoisvoittoon. Ruotsi voitti miesten ja Suomi naisten viestin, vaikka Borgenström jalkansa loukattuaan ei pystynyt osallistumaan kilpailuun.[56]
- Tiomila-viesti 5.–6.5. Södertäljessä, Ruotsissa. Ruotsalainen OK Ravinen voitti sekä miesten että naisten viestin.[57]
- Jukolan viesti 16.–17.6. Lapualla, Suomessa. Lyn voitti ensimmäisenä norjalaisseurana miesten Jukolan ja suomalainen Kalevan Rasti Venlojen viestin.[58]
Taitoluistelu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut 13.–18.3. Wienissä, Itävallassa. Maailmanmestaruuden voittivat Neuvostoliiton Vladimir Kovalev, Yhdysvaltain Linda Fratianne, pariluistelussa Yhdysvaltain Tai Babilonia / Randy Gardner sekä jäätanssissa Neuvostoliiton Natalija Linitšuk / Gennadi Karponosov.[59]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 28.1.–4.2. Zagrebissa, Jugoslaviassa. Mestaruuden voittivat Itä-Saksan Jan Hoffmann kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan neljännen kerran, Itä-Saksan Anett Pötzsch kolmannen peräkkäisen kerran, Neuvostoliiton Marina Tšerkasova / Sergei Šahrai sekä Neuvostoliiton Natalija Linitšuk / Gennadi Karponosov.[60][61]
Tennis muokkaa
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti ruotsalainen Björn Borg ja naisten yhdysvaltalainen Chris Evert-Lloyd.[62]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Björn Borg ja naisten tšekkoslovakialainen Martina Navrátilová.[63]
- Yhdysvaltain avoimissa miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen John McEnroe. Naisten kaksinpelin voitti 16-vuotias yhdysvaltalainen Tracy Austin turnauksen kaikkien aikojen nuorimpana kaksinpelivoittajana.[64][65]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti argentiinalainen Guillermo Vilas ja naisten yhdysvaltalainen Barbara Jordan.[66]
- Yhdysvallat voitti sekä Davis Cupin että Federation Cupin.[67]
Voimistelu muokkaa
- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 3.–12.12. Fort Worthissa Yhdysvalloissa. Ohjelmaan kuului kahdeksan miesten ja kuusi naisten lajia. Neuvostoliitto voitti viisi kultamitalia sekä Romania ja Yhdysvallat kolme. Neuvostoliiton Aleksandr Ditjatin voitti kultaa moniottelussa, renkailla, hypyssä ja joukkuekilpailussa. Hänen lisäkseen yhdysvaltalainen Kurt Thomas ylsi kahteen telinemestaruuteen, permannolla ja rekillä.[68]
- Telinevoimistelun naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 11.–12.5. Kööpenhaminassa, Tanskassa. Romanian Nadia Comăneci voitti kolme kultaa, ja loput kaksi mestaruutta menivät Neuvostoliittoon.[69]
- Telinevoimistelun miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 18.–19.5. Essenissä Länsi-Saksassa. Neuvostoliitto voitti viisi mestaruutta, joista Aleksandr Ditjatin ja Bogdan Makuts kumpikin kaksi. Myös Bulgarian Stojan Deltšev voitti kaksi kultaa, joista toisen kuusiottelussa.[70]
Yleisurheilu muokkaa
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 25.3. Limerickissä Irlannissa. Miesten mestaruuden voitti Irlannin John Treacy ja naisten nopein oli Norjan Grete Waitz.[71]
- Maailmancupin finaali 24.–26.8. Montrealissa Kanadassa. Miesten kilpailun voitti Yhdysvallat ennen Eurooppaa ja Itä-Saksaa, ja naisten kärkikolmikko oli Itä-Saksa, Neuvostoliitto ja Eurooppa.[72]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 24.–25.2. Wienissä Itävallassa. Itä-Saksa voitti neljä kultamitalia sekä Neuvostoliitto ja Puola kolme.[73]
- Maailmanennätyksiä parannettiin useissa lajeissa: Italian Pietro Mennea juoksi 12.9. Méxicossa 200 metrillä ajan 19,72. Britti Sebastian Coe juoksi 5.7. Oslossa 800 metrillä ajan 1.42,4, 17.7. samassa paikassa maililla ajan 3.49,0 ja 15.8. Zürichissä 1 500 metrillä ajan 3.32,1. Yhdysvaltalainen Renaldo Nehemiah juoksi 14.4. San Joséssa 110 metrin aitajuoksun ennätyksen 13,16 ja paransi sitä 6.5. Westwoodissa aikaan 13,00. Bill Rodgers juoksi 21.2. Saratogassa 25 000 metrillä ajan 1.14.11,8. Itä-Saksan Marita Koch juoksi 3.6. Leipzigissa 200 metrillä ajan 22,02 ja paransi ennätystä 10.6. Karl-Marx-Stadtissa aikaan 21,71. Koch juoksi 400 metrillä 29.7. Potsdamissa ajan 48,89 ja 4.8. Torinossa Euroopan cupin finaalissa ajan 48,60. Euroopan cupin finaalissa maailmanennätystä paransi myös Itä-Saksan naisten viestijoukkue 4 × 100 metrillä aikaan 42,09 juostuaan 10.6. Karl-Marx-Stadtissa edellisen ennätyksen 42,10. Romanialainen Natalia Mărășescu paransi 27.1. Aucklandissa mailin juoksun ennätystään aikaan 4.22,1. Neuvostoliittolainen Marina Makejeva teki 27.7. Moskovan spartakiadeissa 400 metrin aitajuoksun ennätyksen 54,78. Itä-Saksan Ruth Fuchs teki 13.6. Dresdenissä keihäänheiton maailmanennätyksen 69,52.[74][75]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 1: 1978–79. Oy Scandia Kirjat Ab, 1979. ISBN 951-9466-17-7.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
Viitteet muokkaa
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 106–107
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 110
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 110–111
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 198
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 116–117
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 107
- ↑ Pihlaja, s. 124
- ↑ Pihlaja, s. 123
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ a b Pihlaja, s. 152
- ↑ a b c Stokkermans, Karel: European Competitions 1978-79 17.3.2016. RSSSF. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 130
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 212
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 136–137
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2017–2018, s. 234. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 141
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 220
- ↑ Pihlaja, s. 290
- ↑ a b Siukonen & Ahola 1979, s. 148
- ↑ Pihlaja, s. 322
- ↑ Oklahoma City Thunder Basketball Reference. Arkistoitu 6.5.2020. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Siukonen & Ahola 1980, s. 228
- ↑ Krastev, Todor: Men Volleyball XI European Championship 1979 Paris (FRA) - 05-12.10 Winner Soviet Union todor66.com. 8.1.2020. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Krastev, Todor: Women Volleyball XI European Championship 1979 Lyon (FRA) - 05-13.10 Winner Soviet Union todor66.com. 8.1.2020. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 160–161
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 163
- ↑ a b c d Siukonen & Ahola 1979, s. 168
- ↑ Pihlaja, s. 404–405
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 175
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 384, 698. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 88, 104
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 126
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 704. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 700. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 702. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 176, 178
- ↑ Pihlaja, s. 465–467
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 179–180
- ↑ Pihlaja, s. 484–488
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 180–181
- ↑ Pihlaja, s. 490–494
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 246
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 82, 184
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 191–192
- ↑ Pihlaja, s. 550–551
- ↑ a b Siukonen & Ahola 1979, s. 192
- ↑ Pihlaja, s. 550, 552
- ↑ Pihlaja, s. 555
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 173
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 122
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 56–57, 173
- ↑ a b Siukonen & Ahola 1979, s. 198
- ↑ a b Pihlaja, s. 605
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 200
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 206–207
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 100–101, 211, 214
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 78, 215
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 84–85, 215
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 216
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 216–217
- ↑ Pihlaja, s. 710–711
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 738
- ↑ Tracy Austin International Tennis Hall of Fame. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Pihlaja, s. 739–740
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 133–134, 288
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 80, 233
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 81, 233
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 244
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 246–247
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 242
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 65, 75, 78, 83–84, 88, 91–93, 95, 102, 254–255
- ↑ Laitinen, Esa: Suomen yleisurheilun tilasto-osa, s. 533–536, 538, 540, 554–556, 558–559, 564. , 1987.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1979 Wikimedia Commonsissa
