Unite the Right Rally

Unite the Right Rally oli Yhdysvaltain Virginian osavaltion Charlottesvillen kaupungissa 11.–12. elokuuta 2017 pidetty mielenosoitus. Yhdysvaltain äärioikeisto järjesti mielenosoitukseen vastustaakseen Yhdysvaltain sisällissodassa Konfederaation orjavaltioiden asevoimia johtanutta Robert E. Leetä esittävän patsaan poistoa Charlottesvillen Emancipation Parkista.[1][2] Mielenosoituksessa oli paikalla myös suuri määrä äärioikeistoa vastustavia vastamielenosoittajia. Mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi äärioikeiston ja vastamielenosoittajien taistellessa.[3]

Äärioikeistolaisia mielenosoittajia.
Video yliajosta, jossa kuoli ihmisoikeusaktivisti Heather Heyer.

12. päivän iltapäivänä valkoista ylivaltaa kannattanut äärioikeistolainen James Fields ajoi autollaan vastamielenosoittajien väkijoukkoon, jolloin 32-vuotias paikallinen ihmisoikeusaktivisti Heather Heyer kuoli ja 19 muuta loukkaantui.[2][4] Oikeusministeri Jeff Sessionsin mukaan teko oli kotimaista terrorismia.[5] Lisäksi valkoista ylivaltaa kannattavien mielenosoittajien joukko pahoinpiteli vastamielenosoitukseen osallistuneen afroamerikkalaisen miehen teräsputkilla paikallisessa pysäköintihallissa.[6]

Joulukuussa 2017 Charlottesvillen kaupunki nimesi kadun vastamielenosoituksessa surmansa saaneen antifasistin Heather Heyerin mukaan.[7]

Reaktiot muokkaa

Kaksi entistä presidenttiä, George H. W. Bush ja George W. Bush, tuomitsi lausunnossaan kaiken antisemitismin ja rotuvihan.[8]

Donald Trumpin lausunto muokkaa

Tapahtumien jälkeen kohua herätti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhtautuminen mielenosoitukseen ja autoiskuun. Toisin kuin monet muut poliitikot sekä Trumpin edustamassa republikaanipuolueessa että opposition demokraattipuolueessa, Trump ei tuominnut yksiselitteisesti äärioikeiston väkivaltaa, vaan syytti väkivaltaisuuksista ”monia osapuolia” (engl. many sides).[3][2][4][9] Tosin myöhemmin Trump tuomitsi Charlottesvillen rasistisen väkivallan ja kutsui rasismia pahuudeksi ja Ku Klux Klania, uusnatseja sekä valkoisen ylivallan puoltajia roistoiksi ja rikollisiksi.[10]

Kymmenet valtakunnan tason poliitikot molemmista pääpuolueista tuomitsivat presidentin ensimmäiset lausunnot häpeällisinä ja uusnatsismia puolustavina. Varapresidentti Mike Pencen mukaan "me emme suvaitse uusnatsien ja KKK:n vihaa ja väkivaltaa".[11] Lääkeyritys MSD:n toimitusjohtaja Kenneth Frazier erosi Trumpin teollisuusneuvostosta 14. elokuuta ja totesi olevansa velvollinen ottamaan kantaa "suvaitsemattomuutta ja ääriliikkeitä vastaan".[12]

Lähteet muokkaa

  1. Yksi kuollut USA:n Charlottesvillen väkivaltaisuuksissa Yle Uutiset. 12.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
  2. a b c Laughland, Oliver: James Fields, accused driver in Charlottesville attack, appears in court The Guardian. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  3. a b Ortamo, Simo: Hitlerin ihailijaa epäillään yliajosta mielenosoitukseen – Mistä Charlottesvillen kaaoksessa oli kyse? Yle Uutiset. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
  4. a b Kennedy, Maev: Heather Heyer, victim of Charlottesville car attack, was civil rights activist The Guardian. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  5. Charlie Savage ja Rebecca R. Ruiz: Sessions Emerges as Forceful Figure in Condemning Charlottesville Violence New York Times. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  6. Eleftheriou-Smith, Loulla-Mae: Charlottesville: Black protester Deandre Harris ‘beaten with metal poles’ by white supremacists Independent. 15.8.2017. Viitattu 7.9.2017. (englanniksi)
  7. Rankin, Sarah: Charlottesville victim Heather Heyer's mother to speak at street dedication USA Today. 19.12.2017. Viitattu 22.12.2017. (englanniksi)
  8. Jeskanen, Jenni: Yhdysvaltojen entiset presidentit Bush ja Bush nuorempi tuomitsevat rotukiihkoilun – Charlottesvillen tapahtumat ovat käynnistäneet Yhdysvalloissa kiivaan keskustelun rasismista. Helsingin Sanomat, 16.8.2017. Verkkoversio. Viitattu 18.8.2017.
  9. Becker, Amanda ja Mason, Jeff: Trump blames 'both sides' for Virginia violence as many Republicans balk 15.8.2017. Reuters. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  10. Trump tuomitsi Charlottesvillen väkivallan – "Rasismi on pahuutta" Keskisuomalainen-STT. 14.08.2017. Viitattu 19.8.2017.
  11. Kevin Uhrmacher, Denise Lu, Kevin Schaul and Aaron Steckelberg: Trump again blamed ‘both sides’ in Charlottesville. Here’s how politicians are reacting. washingtonpost.com. 16.8.2017. Viitattu 17.8.2017. (englanniksi)
  12. Egan, Matt: Trump lashes out at black CEO who quit council CNNMoney. 14.8.2017. Viitattu .8.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa