Uniapnea

Uniapnea on unenaikainen hengityshäiriö, joka heikentää elimistön hapensaantia ja aiheuttaa hiilidioksidin liiallista kertymistä kudoksiin. Uniapnea luokitellaan neurologiseksi tai obstruktiiviseksi sairaudeksi.

Uniapnea

Miehillä uniapnea ilmenee yleensä muutamasta sekunnista yli minuuttiinkin kestävinä hengityskatkoksina. Vakavissa tapauksissa voi esiintyä jopa satoja katkoksia yön aikana. Hengityskatkosta seuraa usein tavallista voimakkaampi hengitys, jopa korahdus, johon potilas itse saattaa herätä tai havahtua. Naispotilailla ei esiinny välttämättä lainkaan hengityskatkoksia, vaan kyse on tyypillisesti ylähengitysteiden ilmavirtausta vaikeuttavasta osittaisesta ylähengitystieahtaumasta, joka heikentää kehon hapensaantia.

Uniapneaa pidettiin ennen ylipainoisten keski-ikäisten miesten sairautena, koska sitä todettiin 1990-luvulla naisilla vähemmän kuin miehillä. Naispuolisten uniapneapotilaiden kohdalla esiintyy kuitenkin alidiagnosointia ja hoidotta jättämistä, koska unirekisteröinnissä on vaikeampi todeta hengitysvajausta kuin täydellisiä hengityskatkoksia.

Uniapnea on yleisintä 40–65-vuotiailla. Miehet ovat yliedustettuina nuoremmissa ikäluokissa, mutta vaihdevuosi-iän ohittaneita naispotilaita on yhtä paljon kuin samanikäisiä miespotilaita.

Osa potilaista kärsii jopa vuosikymmeniä uniapnean seurauksista saamatta diagnoosia tai hoitoa.

Oireet

Päiväväsymys on uniapnean tyypillisin oire. Se ilmenee uneliaisuutena tai pakonomaisena taipumuksena nukahtaa päivällä. Naiset kuvailevat väsymystään usein uupumukseksi tai saamattomuudeksi. Lisäksi muisti tuntuu ”pätkivän” ja keskittyminen herpaantuu helposti.

Kuorsaaminen ja hengityskatkokset ovat yleisiä uniapnean oireita, vaikka niitä ei esiinnykään kaikilla potilailla. Muita oireita ovat aamupäänsärky, suun kuivuminen, uupumus ja päiväaikainen väsymys. Päiväaikainen vireystilan aleneminen, jatkuva väsymys ja nukahtelutaipumus johtuvat aivojen happivajeesta. Muita oireita ovat muun muassa yöhikoilu ja yöllinen virtsaamistarve, muistivaikeudet, henkisen ja ruumiillisen toimintakyvyn alentuminen sekä saamattomuus.

Seuraukset

Hoitamattoman uniapneapotilaan verenpaine voi nousta unen aikana jopa huomattavasti yli 200 mmHg, vaikka päiväaikaiset verenpainearvot olisivat normaalit. Hoitamaton uniapnea 3–6-kertaistaa riskin kuolla sydän- ja verisuonitautiin. Se lisää myös eteisvärinää, aivoinfarkteja, keuhkovaltimon verenpainetautia ja kakkostyypin diabetesta. Uniapnealla on yhteyttä myös kohonneeseen verenpaineeseen, keskittymis- ja oppimisvaikeuksiin, muistihäiriöihin ja masennukseen. Hoitamaton uniapnea lisää myös onnettomuus- ja tapaturmariskiä. Hoitamaton uniapnea moninkertaistaa myös masennuksen riskin.

Uniapnea lisää riskiä sairastua esimerkiksi eteisvärinään ja muihin sydän- ja verisuonitauteihin, kakkostyypin diabetekseen ja verenpainetautiin. Raskaudenaikainen uniapnea saattaa häiritä sikiön kasvua, nostaa äidin verenpainetta ja aiheuttaa jopa raskausmyrkytyksen. Uniapnealla oletetaan olevan myös yhteyttä lasten kätkytkuolemiin.

Kuorsaaminen ja uniapnea

Kuorsaamista esiintyy ajoittain melkein kaikilla, mutta jokaöinen kuorsaaminen voi olla terveysriski. Sillä on todettu olevan yhteys sydän- ja aivoinfarkteihin. Tupakointi ja alkoholi lisäävät kuorsaamista huomattavasti ja samoin riskejä. Jos kuorsaaminen on äänekästä, katkeilevaa, välillä on selviä taukoja hengittämisessä ja tauot päättyvät erityyppisiin "korahduksiin", "poksahduksiin", "ähinään" ja "puhinaan" ja lisäksi henkilöllä esiintyy voimakasta päiväaikaista väsymystä sekä nukahtelutaipumista, voidaan epäillä henkilön sairastavan jonkinasteista uniapneaa.

Lasten uniapnea

Tietämys uniapnean tarkasta esiintymisestä imeväisikäisillä on puutteellista. Hengitystä ahtauttavia apneoita esiintyy usein ennenaikaisena syntyneillä, mutta täysiaikaisena syntyneillä harvemmin. Apneaoireilu lisääntyy kahden–kolmen kuukauden ikään asti ja alkaa tämän jälkeen vähetä. Puolivuotiaista kuusivuotiaisiin lapsiin uniapneaa on arvioitu esiintyvän vähintään kahdella prosentilla. Eräiden tutkijoiden mielestä uniapnea on eräs kätkytkuoleman riskitekijä. Lasten uniapnea voi oirehtia muun muassa yöhikoiluna, äänekkäänä hengityksenä, suu auki nukkumisena, säpsähtelyinä ja hengityksen pidätyksinä. Lapsille hoitomuotona suositellaan kotiseurantaa erilaisin liikeanturein ja CPAP-hoitoa ja mahdollisesti erilaisia kirurgisia hoitoja. Nielurisojen ja kitarisojen poisto saattaa korjata tilanteen täysin. Oikojahammaslääkärin osuus lasten uniapnean hoidossa on keskeisen tärkeätä. Imeväisillä vaikea-asteisen uniapneataudin tiedetään voivan johtaa henkiseen kehitysvammaisuuteen, kasvuhäiriöön, kuopparintaan tai keuhkosydänvikaan.

Diagnosointi

Ihmisen on periaatteessa mahdollista elää vuosikymmeniä oireiden kanssa tajuamatta sairastavansa uniapneaa. Varhainen puuttuminen on tärkeää, koska hoitamattomana uniapnea moninkertaistaa muun muassa verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin ja masennuksen riskin. Työpäivän aikana uniapneaan voivat viitata voimakas päiväväsymys, muistihäiriöt, keskittymiskyvyn puute ja jopa nukahtelu. Yöaikaan tunnusmerkkejä ovat herääminen tukehtumisen tunteeseen, yöhikoilu, yöllinen virtsaamistarve ja aamupäänsärky. Myös voimakas kuorsaus on tavallinen uniapnean oire.

Uniapneaa epäilevän henkilön on syytä ottaa yhteys ensin omalääkäriin, jolta saa tarvittaessa lähetteen jatkotutkimuksiin. Uniapnean diagnosointi on perinteisesti keskittynyt kaikkiin keskussairaaloihin ja eräisiin hyvin varustettuihin aluesairaaloihin sekä eräisiin yksityisiin sairaaloihin ja laitoksiin. Nykyisin uniapneaa voidaan diagnosoida osin myös perusterveydenhuollossa, terveyskeskuksissa ja yksityisillä lääkäriasemilla. Uniapnean tutkimus ja hoito vaatii usean erikoisalan osaajien yhteistyötä.

Uniapnean diagnosointi tapahtuu joko suppealla yöpolygrafialla tai laajalla unipolygrafialla. Suppeassa yöpolygrafiassa tutkittavalle asetetaan akuilla toimiva tutkimuslaite, joka rekisteröi ja tallentaa muistiinsa yön aikana eri anturien avulla mitattavat pulssin, veren happikylläisyyden (oksimetri), nenän ja suun kautta kulkevan ilmavirran vaihtelun, potilaan asennon (selällään/kyljellään/mahallaan) sekä rintakehän liikkeen (keuhkojen liike). Laitteen asettaminen tapahtuu unilaboratoriossa (ja/tai sille annetaan käyttökoulutus, jolloin asettaminen kotona) ja itse tutkimusyön tutkittava saa yleensä nukkua kotona. Yön jälkeen laite palautetaan laboratorioon, jossa tiedot ladataan tutkimuslaitteesta lääkärin tulkittavaksi.

Laajassa unipolygrafiassa rekisteröidään suppean yöpolygrafian lisäksi aina myös aivojen sähköinen toiminta (EEG), lihasjänteys (EMG), silmien liikkeet (EOG). Erikoistuneissa uniklinikoissa potilasta seurataan myös infrapunavideokameralla, jolloin voidaan nähdä poikkeava yöllinen toiminta. Tutkimus voidaan tehdä myös kotioloissa. Laaja unipolygrafia tulee kyseeseen ongelmallisissa uniapneatapauksissa. Usein diagnoosiin riittää huolellinen lääkärin tutkimus ja suppea yöpolygrafia.

Koska uniapneaan liittyy usein korkea verenpaine, jota uniapnea voi vielä pahentaa, on verenpaineen selvittäminen tärkeä osa uniapnean kokonaisvaltaisessa diagnostiikassa. Nykyisin verenpaine voidaan mitata myös syke-sykkeeltä (beat-by-beat), jolloin ei tarvita yöunta häiritsevää olkavarsimansettia. Uniapneapotilailla verenpaine voi nousta unen aikana jopa huomattavasti yli 200 mmHg, vaikka päiväaikaiset verenpainearvot olisivat normaalit.

Myös dosentti Jukka Alihangan ideoimaa SCSB (Static Charge Sensitive Bed) -menetelmää voidaan käyttää uniapnean seulonnassa. Se ei kuitenkaan riitä yksin diagnoosin tekemiseen.

Esiintyvyys

Uniapnea on yleisintä 40–65-vuotiailla. Keskivaikeaa tai vaikeaa uniapneaa sairastaa 17 prosenttia keski-ikäisistä miehistä ja 9 prosenttia naisista. Yli 20 prosenttia merkittävästi ylipainoisista (BMI yli 30) ihmisistä kärsii uniapneasta, mutta vain 3 prosenttia normaalipainoisista.

Uniapneaa sairastaa yli 100 000 suomalaista. Sitä on Suomessa ruvettu tutkimaan ja diagnosoimaan vasta 1970-luvun alussa. Sitä oletetaan sairastavan 30–60-vuotiaista miehistä noin 4 prosenttia ja naisista 2 prosenttia eli lähes 120 000–200 000 suomalaista kärsii tästä unihäiriöstä.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS) lisää huomattavasti uniapneariskiä.

Uniapneatutkimuksen historiaa

Suomessa on uniapneaa alettu tutkia ja diagnosoida 1970-luvun lopussa. Maan ensimmäiset uniapneadiagnoosit teki HYKS:n neurologian klinikassa vuosina 1976–1978 professori Markku Partinen. Stanfordin yliopiston tutkimusprofessuurinsa (1985–1986) jälkeen hän toi Suomeen mukanaan ensimmäisen CPAP-laitteen. Suomessa CPAP-hoidot aloitettiin Ullanlinnan palvelukeskuksessa vuonna 1986 ja HYKSissä vuonna 1987. CPAP-hoitoa pidetään nykyisin uniapnean ensisijaisena hoitona. CPAP-hoitomenetelmän kehitti vuonna 1980 australialainen professori Colin E. Sullivan. Tosin silloinen laite oli kovin äänekäs "häirikkö". Nykyiset laitteet ovat lähes äänettömiä, ja moderneimmat laitteet ovat niin sanotusti "ajattelevia" eli niiden vastapaine on automaattisesti säätyvä. Uniapnean diagnosointi ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet alkuajoista valtavasti. Hoidon "marssijärjestykseksi" on vakiintunut CPAP-hoito, laihdutushoito, hammaskiskohoidot ja kirurgiset hoidot.

Hoitotapoja

CPAP-hoito

CPAP (Continuous Positive Airway Pressure) -laite on puhaltimesta, nenän tai nenän ja suun peittävästä maskista ja letkusta koostuva laite, joka pitää nielun ylipaineen avulla avoimena nukuttaessa. Tavallisin maski on nenän peittävä, jolloin puhutaan nenän kautta annettavasta ylipaine-hoidosta, eli nenä-CPAP-hoidosta ja -laitteesta. Suomessa on tällä hetkellä julkisen sektorin puolella käytössä yli 10 000 CPAP-laitetta ja henkilökohtaisesti ostettuja lienee jo useita satoja. Suomessa arvioidaan olevan kymmenkertainen määrä CPAP-hoitoa tarvitsevia. CPAP-hoito antaa yleensä välittömän avun oireisiin. Lopullinen tulos riippuu potilaan hoitomyönteisyydestä, laitteen aiheuttamista epämukavuuksista ja laitteen soveltuvuudesta yleensä potilaalle. CPAP-hoidon etuna leikkaushoitoon verrattuna on se, että ylipainehoito auttaa koko hengitysmatkalla, kun taas leikkaukset kohdistuvat tiettyyn alueeseen ja ahtaumat voivat tulla muualle leikkauksen jälkeen. Leikkaustulos ei ole aina pysyvä, ja leikkaushoito soveltuu vain pienelle osalle potilaita.

Laihdutus uniapnean hoitomuotona

Koska 2/3 uniapneetikoista on ylipainoisia ja ylipaino selvästi lisää apneoita, tulee painon hallinnan olla aina osa uniapnean kokonaisvaltaista hoitoa. Laihdutus onnistunee parhaiten laihdutusryhmissä, joista on saatu hyviä tuloksia. Jos vaikeasti ylipainoinen (BMI > 35) henkilö onnistuu pudottamaan painoaan tasolle BMI alle 30, saattaa uniapnea parantua täysin. Jo 10 prosentin laihdutus merkitsee huomattavaa vähennystä uniapneoiden lukumäärässä ja kestossa. Laihtumisella on suuri merkitys myös muiden sairauksien ja terveysriskien kannalta, kuten esimerkiksi kohonnut verenpaine, diabetes, masennus ja tulehdusvaivat. Parhaita esimerkkejä ovat henkilöt, jotka ovat voineet luopua laihdutuksen avulla CPAP-laitehoidosta. Laihdutuksen asiantuntijat painottavatkin, että jokainen osaa laihduttaa, mutta saavutetun painon säilyttäminen on vaikeaa. Tulisikin puhua painon hallinnasta, mikä edellyttää aina ruokailu- ja liikuntatapojen pysyvää muuttamista.

Hammaslääketieteen mahdollisuudet uniapnean hoidossa

Obstruktiivisen uniapnean syntyyn vaikuttavat sekä anatomiset että neurologiset seikat, joiden vaikutus vaihtelee eri potilailla. Suun, nielun ja leuan anatomian tutkiminen on johtanut kehittämään kojeita, jotka siirtävät alaleukaa eteenpäin tai vaikuttavat kielen asentoon. Näitä ovat muun muassa erilaiset hammaskiskot. Ne ovat edullisia ja hoitomyönteisyys on korkeaa tasoa. Niiden käyttöä voidaan harkita lievää tai keskivaikeaa uniapneaa sairastaville. Hammaskoje sopii monille joko ainoaksi hoidoksi lievän uniapnean hoidossa tai osana muuta hoitoa.

Leikkaushoidoilla lievitystä uniapneaan

1980-alussa japanilainen lääkäri Fujita kehitti pehmeän suulaen typistykseen perustuvan leikkauksen (UPPP = Uvulopalatofaryngoplastia tai LUPPP, jossa käytetään laseria leikkauksessa). UPPP:sta kehittyikin maailmanlaajuisesti tavallisin kirurginen hoitomuoto. Stanfordin yliopistossa unihäiriöiden tutkimusyksikössä kirurgit, joista eräillä oli myös hammaslääkärikoulutus ja kokemusta suulakihalkioleikkauksista, huomasivat uniapneetikoilla alaleuan ja usein myös alakasvojen olevan huomattavasti lähempänä nielun takaseinää kuin ”terveillä”. He kehittivät leikkausmenetelmiä, joilla alaleukaa siirretään eteenpäin ja näin lisätään ilmatilaa nieluun. Näitä leikkauksia toteutetaan Suomessa vuosittain muutama sata. Uniapneetikoilla kieli kuitenkin usein valuu nukkuessa tukkimaan nielun, ja sen estämiseksi kehitettiin ns. box-leikkauksen, jossa alaleukaan leikataan ”laatikko” (engl. box) kohtaan, johon kielen lihakset ovat kiinnittyneet, ja se vedetään leukaluun ulkopuolelle, käännetään 90 astetta ja kiinnitetään kahdella titaaniruuvilla leukaluun ulkopuolelle. Tällä operaatiolla kieli ei enää laskeudu ahtauttamaan nielua. Uusin menetelmä nielun avarrukseen on RFA-hoito (Radio-frequency Thermal Ablation), jolla saadaan laajennusta nieluun. Kummastakaan viimeksi mainituista leikkauksista ei ole vielä^milloin? pitkäaikaisia seurantatutkimuksia, mutta subjektiivisesti saadut tulokset ovat rohkaisevia.

Nukkuma-asento

Selällään nukkuessa kieli valuu voimakkaimmin alaspäin nieluun tukkien hengitysteitä. Erityisesti lievemmissä tapauksissa voidaan hengityskatkoksia vähentää kyljellään nukkumalla. Selällä nukkumista voidaan yrittää ehkäistä ompelemalla yöpaidan selkäpuolelle esimerkiksi sähly- tai tennispallo. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että menetelmä soveltuu jopa vain kuudelle prosentille potilaista, koska pallo tuntuu selässä liian epämiellyttävältä, ei pysy paikoillaan, ei estä selällä nukkumista tai aiheuttaa selkäsärkyä.

Perimällä on vaikutusta uniapnean syntyyn

Uniapnean tutkimus- ja hoitotyö on pitkälti "palokuntatyötä" eli potilaan tämän hetkisessä elämänkaaressa vaikuttavien asioiden hoitoa. Kuorsausta esiintyy suvuittain, ja lähes kaikilla on lähiomaisia tai tuttavia, joiden kanssa ei yksinkertaisesti voi nukkua samassa huoneessa. Kuorsaus on erittäin kovaa, katkonaista, ähisevää, poksahduksellista ja välillä on pitkiä hiljaisia toveja, jolloin epäillään jo hengen lähteneen, kunnes "moottori" taas käynnistyy pakkokäynnistystä muistuttavilla ääniefekteillä ja kuulijan kärsimys jatkuu. Tulevaisuudessa geenitutkimus tuonee uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja mahdollistaen muun muassa täsmälääkityksen.

Uniapnean liitännäissairauksia

Puolella uniapneapotilaita esiintyy aikuistyypin diabetesta.

Aiheesta muualla

• Unenaikaiset hengityskatkot (uniapnea),Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009
• Uniliitto ry ja Suomen Uniapneayhdistys ry
• Hengitysliitto Heli
• Valtakunnallinen Uniapnea 2002-2012 -ohjelma, Sosiaali- ja terveysministeriö
• Tietoa unettomuudesta (Arkistoitu – Internet Archive), Tietoaunettomuudesta.fi, Oy Leiras Finland Ab, Nycomed
• Helsingin Uniklinikka: tietoa unihäiriöistä