Wikipedia

Ulrika Eleonoran kirkko (Kristiinankaupunki)

kirkko Kristiinankaupungissa

Ulrika Eleonoran kirkko on Kristiinankaupungissa Raatihuoneen pohjoispuolisella mäellä sijaitseva vuonna 1700 valmistunut puukirkko. Se on Kristiinankaupungin merkittävimpiä nähtävyyksiä ja suosittu vihkikirkko, mutta on ainoastaan kesäkäytössä, eikä se siten ole vakituinen seurakuntakirkko. Se edustaa kaupungin vanhinta rakennuskantaa.[2][3] Kirkko kuuluu Suomen 1700-luvun puukirkoista merkittävimpiin, ja se on säilynyt poikkeuksellisen autenttisena.[4]

Ulrika Eleonoran kirkko
Ulrika Eleonoran kirkko.
Ulrika Eleonoran kirkko.
Sijainti Kristiinankaupunki
Koordinaatit 62°16′30.3″N, 021°22′21.8″E
Seurakunta Kristinestads svenska församling
Rakentamisvuosi 1700 [1]
Materiaali Puu
Tyylisuunta Tukipilarikirkko
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Kirkkokadun päässä Ulrika Eleonoran kirkko ja tapuli.

Kirkko on saanut nimensä leskikuningatar Ulrika Eleonoran mukaan, joka oli kuningas Kaarle XII:n äiti.[5]

Kirkko on niin sanottu autiokirkko, mikä tarkoittaa, että se on jäänyt pois ympärivuotisesta seurakuntakäytöstä, kun lähelle on rakennettu uusi kirkko, josta on tullut seurakunnan varsinainen kirkko. Autiokirkkoja kuitenkin ylläpidetään, ja niistä saa kuvan entisajan vailla mukavuuksia olevasta kirkkotilasta.[2] Kirkossa on järjestetty Korsholman musiikkijuhlien konsertteja.[6][7]

Historia muokkaa

Samalle paikalle oli valmistunut vuosina 1654–1658 kirkko, joka ankaralla ukonilmalla paloi salamaniskusta 16. kesäkuuta 1697, aikana jolloin seutua kohtasi muitakin vastoinkäymisiä. Nykyinen puukirkko jäi pois käytöstä 1897, kun tiilikirkko valmistui,[1] ja oli hylättynä, kunnes se 1965 otettiin jälleen käyttöön kunnostuksen jälkeen. Ensimmäinen kellotapuli valmistui vuosina 1675–1679, mutta sen tilalle rakennettiin kirkon valmistuttua, jo 1702–1704, nykyinen kiviaitaan liittyvä kaksikerroksinen tapuli. Rakentajana oli Matts Larsson Murick.[5][8]

Kirkko entistettiin vuosina 1958–1964 Museoviraston rakennuskonservaattori Thorvald Lindqvistin johdolla. Korjauksessa otettiin esille sisätilan 1700-luvun värit ja purettiin eteläseinustalle 1770-luvulla rakennettu lehteri.[3] Kirkko sai 2005 Museovirastolta 50 000 euroa rungon korjaukseen, paanukatteiden uusimiseen ja paloturvallisuuden parantamiseen.[2][4][9] Kristinestads Kulturfondin tehtäviin kuuluu tukea muun muassa Ulrika Eleonoran kirkon ylläpitoa ja korjausta myöntämällä apurahoja.[10]

Arkkitehtuuri muokkaa

 
Takaparvi ja sisäänkäynti. Kuvassa näkyy kaareva kattorakennelma, joka on tukipilarikirkkojen yleiseen tapaan lautainen tynnyriholvattu katto.[11]

Kirkko on länsitornillinen[3] kahden pilariparin tukipilarikirkko ja säilynyt ennallaan lukuun ottamatta ikkunoita, joita suurennettiin 1800-luvun alkupuolella.[12] Suippohuippuinen torni on rakennettu kolmannekseltaan länsipään sisään[3] ja hiukan kallellaan rakennusteknisen virheenvuoksi, ja sitä sanotaan joskus leikillisesti Kristiinankaupungin "Pisan torniksi".[13][14][15] Paanukatto on itäpäästä aumattu, toisin kuin muissa tukipilarikirkoissa.[16] Kirkon rakennustöitä valvoi Gabriel Saarenpää Lapualta.[17] Kirkko on tyypillinen rannikkoseudun kirkko. Laivanrakennustaito näkyy kirkon kaarevassa sisäkattorakenteessa. Kirkkosalissa on pyörylöin koristellut sidehirret molempiin suuntiin. Sisätilojen penkit ja länsilehterit ovat alkuperäiset, saarnastuoli ajalta 1759–1761.[16] Sakaristossa on tulisija vuodelta 1760. Ne olivat aiemmin tavallisia, mutta niitä on säilynyt vain muutama.[16] Kirkossa on votiivilaivoja. Kuorin koilliskulmassa oleva urkulehteri, ja siellä olevat urut ovat 1770-luvulta.[3][18] Kirkon ympärille valmistui kirkkotarha 1653. Sinne on aiemmin haudattu kaupungin merkkisuvut ja siellä on myös sankarihaudat.[13][19] Tapulin vieressä oleva neljän yhteen rakennetun hautakappelin pulpettikattoinen rivistö on 1700-luvun lopulta.[3]

Seurakunta ja kappalaisen asunto muokkaa

 
Sama kohta, Kirkkokadun päässä Ulrika Eleonoran kirkko ja tapuli. Vasemmalla taempana pappila. Kuva vuodelta 1919.

Kristiinankaupungin seurakunta oli Lapväärtin emäseurakunnan alainen kappeliseurakunta vuoteen 1897.[1] Kirkon omistaa Kristinestads svenska församling.[4]

Kaupungin kappalaisen asunto oli ennen isoavihaa vaatimaton rakennus ja sijaitsi Kirkkotorin varressa. Isonvihan jälkeen kappalaiset asuivat länsiportin itäpuolella olleessa koulun uudessa rakennuksessa. Kappalainen C. A. Aspegren asui kuitenkin Kirkkotorin varressa omalla tilallaan, joka ostettiin hänen kuolemansa jälkeen 1769 seurakunnalle pappilaksi.[1]

Urut muokkaa

 
Saarnastuoli ja sen takana pieni urkuparvi.
 
Ulrika Eleonoran kirkko, sankarihaudat

Kirkon urut on rakentanut urkurina ja urkujenrakentajana Kristiinankaupungissa ja Raumalla toiminut Nils Strömbäck, joka ensimmäisenä Suomessa käytti itsestään nimitystä "urkujenrakentaja". Strömbäck esitti vuonna 1775 kaupungin maistraatille tarjouksen, että hän rakentaisi kirkkoon urut ja jäisi urkuriksi. Tarjous hyväksyttiin, ja urut valmistuivat 1776. Maistraatti tarkasti urut alustavasti, mutta lopullisen tarkastuksen teki vuonna 1781 urkujenrakentajamestari Carl Wåhlström. Urut ovat yhdeksänäänikertaiset, niissä on sormio ja liitejalkio. Soittokoneisto ja hallinta ovat mekaaniset.[20]

Urut olivat käytössä lähes 150 vuotta, kunnes uusi kirkko valmistui. Sen jälkeen sekä itse kirkko että urut jäivät rappiolle. Urkupillit hävisivät, ja ilmalaatikolle kertyi likaa. Soitinta puhdisti ja kunnosti 1980–1990-luvun vaihteessa Juhani Martikainen. Hän asensi kaksi uutta pilliriviä, toinen Principal. Urkuja voi kunnostuksen jälkeen jälleen soittaa. Alkuperäisestä soinnista ei saa tarkkaa kuvaa, koska jäljellä on vain muutamia suuria puupillejä ja kieliäänikertojen jäänteitä. Urut ovat alttarin vasemmalla puolella pienellä parvella, jonne mahtuu vain soitin sekä urkuri ja polkija. Urkujen kaappi on hyvin taidokkaasti tehty ja koristeellinen.[20]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Teemu Mökkönen: Kristiinankaupunki – Kristinestad – kaupunkiarkeologinen inventointi (pdf) 2001. Museovirasto. Arkistoitu 8.2.2006. Viitattu 30.5.2010.
  2. ↑ a b c Marja Terttu Knapas: Tukipilarikirkko on suomalainen erikoisuus Rakennusperintö.fi. 16.8.2006. Museovirasto. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 30.5.2010.
  3. ↑ a b c d e f Kristiinankaupungin ruutukaava-alue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 30.5.2010.
  4. ↑ a b c Museovirasto myönsi suuret entistämisavustukset Kristiinankaupunkiin ja Pohjaan 22.3.2005. Museovirasto. Viitattu 30.5.2010.
  5. ↑ a b Finska hamnar, Norra kvarken, Mariehamn
  6. ↑ Catharina Östman: Strömbäck, Nils (1751 – noin 1790) Kyrkpressen. 2.07.2009. Arkistoitu 15.7.2009. Viitattu 30.5.2010.
  7. ↑ Hans Björknäs
  8. ↑ Harri Blomberg: Släkten Reichenbach – borgare, prästfolk och gästgivare i Sydösterbotten sydaby.eget.net. Viitattu 30.5.2010.
  9. ↑ Meillä on hieno vanha talo. Voisiko korjaamiseen saada avustusta? (pdf) (s. 11) Maanomistaja-lehti. 1 / 2006. Viitattu 30.5.2010. [vanhentunut linkki]
  10. ↑ Svenska Kulturfonden[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Suurvalta-ajan kirkot (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Jukka Koivula: Ulrika Eleonoran kirkko, Kristiinankaupunki (pdf) (s. 16) Puu-lehti. 1 / 2008. Puuinfo Oy. Viitattu 30.5.2010. [vanhentunut linkki]
  13. ↑ a b Kauniita kirkkoja Kristiinankaupungin matkailu ry. Arkistoitu 17.4.2009. Viitattu 30.5.2010.
  14. ↑ Matkalehti 6/2008
  15. ↑ Equal Slup.se projekt och Rådet för lokal utveckling i Stockholms län (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ a b c Kulttuuriympäristön rekisteriportaali, Museovirasto (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Anbytarforum, Kristinestad
  18. ↑ Strömbäck, Nils (1751 – noin 1790) Biografiakeskus. Viitattu 30.5.2010.
  19. ↑ Ulrika Eleonoran kirkko. Kristiinankaupungin vanha kirkko. Sisäkuva. (Numero: 124901:6) Museovirasto. Viitattu 30.5.2010. [vanhentunut linkki]
  20. ↑ a b Suomen historiallisia urkuja / Ulrika Eleonoran kirkko. Sibelius-Akatemia. Viitattu 30.5.2010.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Pettersson, Lars: Kristiinankaupungin puukirkot ja kellotapulit. Teoksessa Kristiinankaupungin historia I. Kristiinankaupunki 1985. ISBN 951-99561-4-X. ss. 347–456.
Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia
Tuomiokirkkoja

Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere

Katedraaleja

Uspenskin katedraali • Pyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali

Paikkamäärältään suuria

Kerimäki • Lapväärtti • Johanneksenkirkko • Nurmes • Keski-Porin kirkko • Heinävesi

Vanhoja puukirkkoja

Ulrika Eleonoran kirkko • Muhos • Petäjäveden vanha kirkko • Sammatti • Sodankylän vanha kirkko • Uudenkaupungin vanha kirkko • Vöyrin puukirkko

Vanhoja kivikirkkoja

Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Tyrvään Pyhän Olavin kirkko • Ulvila

Modernistisia

Kannonkoski • Lakeuden Risti • Nakkila • Rajamäki • Temppeliaukion kirkko • Varkauden pääkirkko

Luovutettujen alueiden kirkkoja

Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko • Kristuksen kirkastumisen katedraali • Viipurin tuomiokirkko • Viipurin vanha tuomiokirkko • Terijoen ortodoksinen kirkko

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ulrika_Eleonoran_kirkko_(Kristiinankaupunki)&oldid=22243187”