Uimaharju

taajama Joensuussa
Tämä artikkeli käsittelee taajamaa. Uimaharjun reunamoreenista on eri artikkeli.

Uimaharju on Joensuun kaupungissa sijaitseva taajama. Se sijaitsee noin 48 kilometriä koilliseen kaupungin keskustasta. Uimaharju liitettiin Enon kunnan osana kuntaliitoksella Joensuuhun vuoden 2009 alusta. Uimaharjun taajaman väkiluku on 1 301[1].

Uimaharjun rautatieasema.
Enocellin sellutehdasta.

Kylä sijaitsee Pielisen Rukaveden rannalla, Pielisjoen alkupäässä. Taajama on Joensuu–Kontiomäki-rautatien varressa. VR:n henkilöjunat pysähtyvät Uimaharjun asemalla. Rata ylittää Pielisjoen Uimasalmen silloilla, jotka valmistuivat 1970-luvulla. Ensimmäinen rautatiesilta Uimaharjuun valmistui vuonna 1909. Uimaharjun rautatieaseman seutu ja sitä ympäröivä puisto ovat yksi Museoviraston vuonna 2009 määrittelemistä Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Uimaharju oli entisen Enon kunnan teollinen keskus ja siellä sijaitsee suurin osa entisen Enon alueen teollisuuden työpaikoista. Suurimmat teollisuuslaitokset ovat Stora Enso -konserniin kuuluvat Enocellin sellutehdas ja Uimaharjun saha. Uimaharjun julkisia palveluja ovat esimerkiksi luokka-asteiden 0-9 yhtenäiskoulu (Uimaharjun koulu)[2] ja Uimaharjun kirjasto.[3]

Uimaharjusta on 34 km Patvinsuon kansallispuistoon ja 44 km Kolin kansallispuistoon. Uimaharjun taajamasta alkaa valtion 15 000 hehtaarin laajuinen pienriistan metsästysalue. Sen lisäksi Pielinen ja Koitere tarjoavat hyvät mahdollisuudet veneilyyn ja kalastukseen. Alakoitajoen patikointireitit, Pamilon kierto ja luontopolku ovat vain 11 kilometrin päässä taajamasta. Lieksaan ja Ilomantsiin on matkaa 50 km.

Urheiluseuroja muokkaa

  • Uimaharjun Kari

Lähteet muokkaa

  1. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2019 Tilastokeskus. Arkistoitu 23.11.2019. Viitattu 21.1.2021.
  2. Uimaharjun koulu Joensuun kaupunki, joensuu.fi. Viitattu 29.9.2021.
  3. Uimaharjun kirjasto Vaara-kirjastot, vaara.finna.fi. Viitattu 29.9.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.