Tykistö

Tykistö on raskaita pitkän kantaman aseita kuten tykkejä käyttävä merivoimien tai maavoimien osa.

Yhdysvaltain merijalkaväen 155 mm kenttätykki ampuu Fallujan toisen taistelun aikana marraskuussa 2004.

Tykistön tyyppejä

Panzerhaubitze 2000 -telatykki Afghanistanissa helmikuussa 2009.

Kenttätykistön taktinen merkki

Tykistö jaetaan käyttötarkoituksensa ja -tapansa mukaan eri ryhmiin.

• Kenttätykistö – liikkuvia tai liikutettavia aseita, jotka tukevat jalkaväkeä taistelussa. Suomessa kenttätykistön tehtävät ovat

1. tukea jalkaväen taistelua maa- ja meriammunnoin
2. taistella tarvittaessa jalkaväen tapaan
3. sissitoiminta

• Laivatykistö – laivoihin asennettuja kanuunoita, joita käytetään merellä pinta- ja ilmamaaleja sekä maajoukkoja vastaan.
• Rannikkotykistö (rt) – kiinteästi tai liikkuvasti rannikolle sijoitettuja tykkejä, jotka suojelevat tärkeitä satamia ja meriväyliä. Kiinteät rannikkotykit voivat olla paljon suurempia kuin vastaavat kenttätykistön osat. Toisen maailmansodan jälkeen ne ovat tulleet vanhanaikaisiksi ohjustekniikan ja rynnäköivien ilmavoimien kehittyessä. Suomessa rannikkotykistöön ennen sen sulauttamista merivoimiin kuului liikutettavaa tykistöä sekä ohjuskalustoa. Merivoimat puolustushaarana vastaa nykyään meripuolustuksen lisäksi myös rannikkopuolustuksesta.
• Telatykistö Tela-ajoneuvoon asennettu kenttätykki jota käytetään kenttätykistön tai rannikkotykistön tavoin. Etuna parempi liikkuvuus, parempi suoja, nopeampi tulenavaus ja se että kokonaisuus kuljettaa ammukset mukanaan.

• Ilmatorjuntatykistö (it-tykistö) – yleensä liikkuvia aseita, joita käytetään lentokoneiden, helikoptereiden yms torjuntaan. Nykyään aselajista käytetään selkeyden ja lyhyyden vuoksi ilmatorjunnan nimitystä. Tyypillistä verrattaen pienet kaliiperit, korkea tulinopeus ja ammusten ketjusyöttö. Nämä ovat siis pääsääntöisesti konetykkejä.

Lisäksi jalkaväki on käyttänyt panssarintorjuntatykkejä panssarintorjuntaan sekä jalkaväkitykkejä bunkkereiden ja raskaiden aseiden lamauttamiseen suora-ammunnalla. Joissakin maissa pst-tykit on luettu kuuluvaksi kenttätykistöön. Rautatietykit olivat junan vaunuun asennettuja, yleensä laiva- ja/tai rannikkotykkejä, joita kuuluivat useimmiten rannikkotykistöön ja käytettiin kiinteän rannikkotykistön vahvistamiseen, mutta maavoimien tukeminenkin kuului rautatiepattereiden tehtäviin.

Tykkityypit

Suomen rannikkotykistön käyttämä 130 TK -tornikanuuna Isosaaressa.

Skodan valmistama 305 mm:n mörssäri vuodelta 1911

Putkellisia aseita käyttävä tykistö jaetaan yleensä sen mukaan, miten korkeilla kulmilla ne ampuvat.

Kanuunat ovat tyypillisesti pitkäputkisia ja ampuvat matalilla kulmilla. Tyypillisesti putken pituus on yli 25 kertaa suurempi kuin kaliiperi. Useimpien toisen maailmansodan jälkeen valmistettujen kanuunoiden putken pituus on yleensä vähintään 30, jopa yli 50 kertaa kaliiperi. Kanuunan rihlan nousu on vakio. Useimpien modernien tykkien kantama on perävirtausyksiköllä varustetuilla kranaateilla yli 40 kilometriä.

Haupitsin putki on perinteisesti lyhyempi ja paksumpi. Se pystyy ampumaan kanuunaa suuremmalla korotuskulmalla, yläkulmilla (> 45°). Haupitsin putken pituus on yleensä 14–25 kertaa kaliiperi. Haupitsin rihlan nousu on kasvava. Hyvä esimerkki haupitsista on maailman suosituin kenttätykki, neuvostoliittolainen D-30 (suom. 122H63).

Kanuunahaupitsi-nimitystä voidaan käyttää yläkulmilla (> 45°) ampumaan pystyvistä kanuunoista. Suomen kenttätykistön ylpeys, 155 K 98 on periaatteessa kanuunahaupitsi.

Mörssäri on vanhentunut tykkityyppi. Ne olivat yleensä hyvin suurikaliiperisia, erittäin lyhyellä, alle 14 kertaa kaliiperi, putkella varustettuja, suurella korolla ampuvia tykkejä. Eräässä mielessä kranaatinheitin vastaa entisiä mörssäreitä nykyisessä sodankäynnissä, vaikka onkin huomattavasti kevyempi ase. Englannin kielessä sana mortar tarkoittaa sekä mörssäriä että kranaatinheitintä.

Tykistön kalusto voidaan jakaa kolmeen osaan sen liikkumiskyvyn mukaan: kiinteään, vedettävään ja omalla alustallaan liikkuvaan tykistöön. Sotatekniikan kehitys on aiheuttanut sen, ettei kiinteää tykistöä juuri esiinny lukuun ottamatta rannikkotykkejä. Vedettävä tykistö jaetaan vetäjän tyypin mukaan tela-, kuorma-auto-, traktori- ja hevosvetoiseen tykistöön. Yleisin vetäjä on nykyään maastokuorma-auto. Traktori puolestaan tarjoaa halvan ja tavallista kuorma-autoa maastokelpoisemman vetäjän. Telatykit on taas pysyvästi kiinnitetty ajoneuvoon (usein kuljetuspanssarivaunun runko), jossa ne liikkuvat miehistön ja ampumatarvikkeiden kanssa ja voivat nopeasti vaihtaa sijaintiaan tuliasemasta toiseen. Myös kuorma-auton lavalle kiinnitettyjä, moderneita panssarihaupitseja halvempia tykkejä on kehitetty.

Neuvostoliittolainen raketinheitin "Stalinin urut" (BM-13 Katjuša) kuorma-auton lavalla

Lisäksi tykistöön voi kuulua muita epäsuoraan tuleen kykeneviä aseita kuten esimerkiksi:

• Kranaatinheittimistö (joskus myös vain 120-milliset ja raskaammat)
• Raketinheittimet
• Ohjukset

Ammukset

Lentotapa

Kaikki tykistön ammukset tarvitsevat ajoainetta lentääkseen maaliinsa. Ampumiseen on kehitetty useita eri tekniikoita, joiden ominaisuudet vaihtelevat. Näihin kuuluvat:

• Putkesta ammuttavat – ammuksessa oleva palava ajoaine, joka palaa putken sisällä, lähettää ammuksen ulos putken suusta.
  • Kiertovakautetut – käyttää rihloja putken sisällä aiheuttamaan ammukselle pyörimisliikkeen, joka vakauttaa sitä lennon aikana. Ammuksen pyörimisestä aiheutuva hyrräilmiö pitää ammuksen pyörimisakselin suunnilleen lentoradan tangentin suunnassa, varsinkin kun ammus on ohittanut lakipisteen, jolloin ammukseen vaikuttava ilmanvastus saa pyörimisakselin kiertymään menosuuntaan (siis alaspäin).
  • Siipivakautetut – käyttää siivekkeitä ammuksen takaosassa vakauttamaan lentoa.
• Rekyylitön – putkesta ammuttava ase, joka päästää palokaasut pois putken toisesta päästä ja vähentää rekyyliä.
• Rakettikäyttöinen – putkesta tai kiskoilta laukaistava – ammuksessa on kiinnitettynä työntövoimaa tuottava järjestelmä.
• Rakettiavusteinen – yhdistelmä putkesta ammuttavan ja rakettikäyttöisen väliltä – käyttää rakettimoottoria pidentämään kantamaa noin 30 %.

Ammustyypit

130 mm sirpalekranaatti Hämeenlinnan tykistömuseossa.

Ammuksissa voi olla useita erilaisia vaikutuksia kohteeseen kuten esimerkiksi:

• sirpalekranaatti (elävää voimaa vastaan)
• herätteinen sirpalekranaatti (sirpalekranaatti herätesytyttimellä, kranaatti räjähtää esim. 10m maanpinnan yläpuolella ja on siten tehokkaampi suojautunutta kohdetta vastaan sirpaleiden tullessa ylhäältä)
• painekranaatti (sisältää paljon räjähdysainetta mutta vähän sirpaloituvia osia)
• kuorma-ammus (elävää voimaa ja panssarivaunuja vastaan)
• ontelokranaatti (panssarivaunuja vastaan)
• polttotaisteluaine (esimerkiksi napalm, valkoinen fosfori tai termiitti)
• kemiallinen tai biologinen ase.
• taktinen ydinase
• savuammus tai -kranaatti
• valoammus
• valojuova-ammus
• elektronisen sodankäynnin (ELSO) ammus, esimerkiksi häirintälähetin.
• propaganda-ammus (lentolehtisiä).
• Itseohjautuva Bonus-älyammus
• Satelliitti ohjautuva ammus

Lisäksi on erikoistarkoituksiin valmistettuja ammuksia, joista tärkeimpiä ovat panssarintorjunta-ammukset, jotka löytävät kohteensa joko ohjatusti tai automaattisesti ja tuhoavat sen tämän jälkeen ontelolatauksella.

Putkien halkaisija on pyritty eri maissa standardoimaan. Länsimaissa tyypilliset koot ovat 105 ja 155 mm, venäläisissä aseissa 122 ja 152 mm. Lisäksi venäläisissä tykeissä on käytetty 76 mm ja 130 mm tykkejä. Suomessa pyritään ilmeisesti tällä hetkellä järjestelmään, jossa kevyet tykit olisivat 122-millisiä ja raskaat 155-millisiä. Järeistä, yli 160 mm tykeistä on luovuttu kaikkialla. Näiden tykkien kaliipereita olivat muun muassa 230 mm, 280 mm ja 320 mm.

Sytyttimet

Halkileikattu ilma-ammunnassa käytetty aikasytytin.

Ammuksen sytyttimen valinta riippuu kohteen tyypistä. Ammuttaessa suojaamatonta elävää voimaa pyritään räjäyttämään kranaatti jo ilmassa, jolloin sirpaleet sinkoavat myös avoimissa poteroissa tai muissa kuopissa olevia taistelijoita päin. Linnoittautunutta vihollista pyritään ampumaan kranaateilla, jotka räjähtävät vasta maahan jonkin verran kaivauduttuaan. Tällöin niiden vaikutus linnoitteisiin on suurin. Räjähdyshetki määritetään sytyttimen valinnalla. Ammuksessa voidaan käyttää isku-, aika- tai herätesytytintä. Aikasytytin on nykyään melko harvinainen, koska se vaatii tarkkaa ammunnan valmistelua. Herätesytyttimet perustuvat yleensä tutkaan, joka mittaa kranaatille oikean räjähdyskorkeuden. Ne ovat kalliita, mutta tyypillisiä suurvalta-armeijoissa. Elävää voimaa vastaan käytettynä herätesytyttimellinen kranaatti on erittäin tehokas. Isku-aikasytytin eli iskusytyttimen ja aikasytyttimen yhdistelmää käytetään jonkin verran ilmatorjunnassa jolloin ammus räjähtää joko osuessaan maaliin tai kun tietty aika on kulunut. Hyötynä on se ettei räjähtämättömiä ammuksia sada maahan.

Iskusytyttimellä varustettu kranaatti voidaan ampua joko herkkänä tai jäykkänä. Jäykkä sytytin räjähtää vasta n. metrin syvyydessä maan sisällä. Herkkä sytytin räjähtää osuessaan mihin hyvänsä esteeseen. Metsässä herkkä sytytin räjäyttää kranaatin jo latvustossa, mitä voidaan hyödyntää tulenjohdossa suuntaamalla kranaattien (ja siis myös sirpaleiden) lentorata sopivassa kulmassa viholliseen nähden.

Kaikki nykyaikaiset kranaatit on varustettu suojamekanismilla, joka estää kranaatin räjähtämisen ennenaikaisesti. Yleensä kranaatin varmistus poistuu vasta, kun kranaatti on kokenut riittävän kiihtyvyyden.

Laukaustyypit

Laukaus voi olla tyypiltään patruunalaukaus, kartussilaukaus, kartussipatruunalaukaus tai irtopanoslaukaus. Patruunalaukauksessa, joita käytetään yleensä pienissä, nopeaa tulta ampuvissa aseissa, kranaatti on liitetty kiinteästi samaan pakkaukseen ruudin kanssa. Kartussilaukauksessa ruuti on sijoitettu pusseihin, joita sijoitetaan metalliseen kartussiin kulloinkin tarvittava määrä. Venäläisissä tykeissä määrä ilmaistaan täydestä kartussista poistettavien pussien määränä ja länsimaisessa käytettävien kartussien määränä. Kartussipatruunalaukauksessa kranaatti ja täytetty kartussi ovat yhtenä kokonaisuutena. Kaikissa kolmessa tyypissä nalli on kartussin tai patruunan alapäässä. Irtopanoslaukauksessa ruuti heitetään putkeen kranaatin perään irtonaisissa pusseissa, joista viimeisen taakse sijoitetaan nalli. Verrattuna patruunalaukaukseen kartussi- ja irtopanoslaukausten etuna on mahdollisuus valita kranaatin kantama. Vajaalla panoksella voidaan ampua lyhyelle etäisyydelle melko suurella korolla. Tämä vähentää tarvetta raivata tykin edestä esteitä ja parantaa kranaatin sirpalevaikutusta kohteessa.^lähde?

Ammunnan valmistelu

Tykistö muodostaa monimutkaisen asejärjestelmän, jonka käyttö edellyttää huolellista valmistelua. Valmistelu voidaan jakaa ballistiseen ja muuhun valmisteluun. Ballistisessa valmistelussa suuritöisin osa on asemien valmistelu. Aseiden (tykkien tai kranaatinheitinten) tuliasemien paikat ja suunnat on välttämätöntä mitata tarkasti. (Suomessa toleranssi on tykeillä luokkaa 2 m ja 2 piirua.) Myös tulenjohtopaikat on mitattava, vaikkei tarkkuusvaatimus olekaan yhtä suuri. (Suomessa 30 m, 10 piirua.) Telatykistö on varustettu automaattisin inertiapaikannusjärjestelmin, mutta perinteisessä vedettävässä tykistössä mittaukset suoritetaan suuntakehien ja mittavaijereiden avulla. Suomalaisessa maastossa on myös yleensä toteutettava raivauksia, jotta tykkien eteen saataisiin esteetön ampuma-ala. Raivausten laajuus määrätään käskemällä tykeille lyhyin ampumaetäisyys, pienin koro sekä ampumasektorin vasen ja oikea raja perussuuntaan nähden. Lisäksi muutama tykki pyritään aina sijoittamaan siten, että ne voisivat ampua mahdollisesti murtoon päässeitä panssarivaunuja suora-ammunnalla. Usein tämä ei onnistu, jolloin voidaan valmistella erityisiä suora-ammunta-asemia. Vihollisen vastatykistö- ja ilmatoiminnalta suojautumiseksi voidaan valmistella myös väistö- ja valeasemia.

Ballistiseen valmisteluun kuuluu myös tykkien yksilöllisten lähtönopeuksien mittaaminen, joka tehdään säännöllisin väliajoin lähtönopeustutkaa käyttäen. Samaan patteriin olisi sijoitettava ballistisilta ominaisuuksiltaan mahdollisimman samankaltaisia tykkejä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että patterin tykeillä on ammuttu yhtä paljon. Tykistöllä on oma sääpalvelu, joka toimittaa kuuden tunnin välein, tai useammin jos sää on muuttunut merkittävästi, sääsanoman, jossa on tiedot ilmakehän olosuhteista 20 km:n korkeuteen saakka. Säätila vaikuttaa myös ruudin lämpötilaan, jonka tykkiryhmät mittaavat tuliasemassa.

Tuliyksikön (Suomessa yleensä patteristo, 18 tai 12 tykkiä) johtaminen edellyttää viestiyhteyksien rakentamista, jota varten tykistöllä on omat viestiosansa. Yhteydet ovat joko radio- tai lankapohjaisia. Pitkäkestoinen taistelu kuluttaa valtavasti ampumatarvikkeita, joiden toimittaminen tykeille edellyttää suurehkoa huolto-organisaatiota. Suomessa kenttätykistö on ainoa aselaji, joka huolehtii omasta ampumatarvikehuollostaan. Näin varmistetaan, että ylempi johtoporras ei vahingossa jätä alistamatta tarvittavia huolto-osia.

Tulenjohto

Tykistötulenjohtoon suunniteltu SSARF-laseretäisyysmittari.

Tyypillisesti jalkaväkiyksiköllä on alistettuna tai orgaanisesti osanaan tulenjohtovoimaa. Suurvalta-armeijoissa tulenjohto on melko korkealla organisaatiotasolla, mutta Suomessa se on alistettu joukkuetasolle. Tulenjohtaja on joukkueenjohtajan taistelijapari ja lähin yhteistyökumppani. Apunaan tulenjohtajalla on tulenjohtoryhmä tai -partio. Korkeammilla organisaatiotasoilla on myös tulenjohto-osansa: komppaniassa on tulenjohtopäällikkö ja pataljoonassa tulenjohtokomentaja. Nämä vastaavat epäsuoran tulen käytöstä omassa joukossaan.

Tykistön tulta voidaan johtaa suoraan käskemällä kohde, ampuvat tuliyksiköt ja haluttu määrä tulta. On kuitenkin tehokkaampaa, mikäli ammunta on etukäteen valmisteltua. Ylemmät johtoportaat antavat kullekin jalkaväkijoukolle tietyn määrän tulenkäyttöoikeutta, jonka ne saavat käyttää harkintansa mukaan. Yleensä näiden oikeuksien perusteella määritellään omalta puolustusalueelta joukko erityyppisiä maaleja, joiden koordinaatit tiedotetaan tuliyksiköille. Hätätilanteessa kuka hyvänsä osaa pyytää tulta tällaiseen maaliin. Puolustuksessa ja viivytyksessä maalit ovat yleensä määriteltyjä alueita. Varoetäisyyden vuoksi tykistön maalit ovat kauimpana, kranaatinheittimistön maalit lähimpänä omia asemia. Hyökkäyksessä tulisuunnitelma käsittää tiedustelun perusteella valittuja maastonkohtia, joihin tilataan tulta hyökkäyksen niin vaatiessa. Jos vihollisen asemat ovat tiedossa, suunnitellaan murtokohtaan valmistelu, joka ammutaan aikataulutetusti. Tavoitteena on estää vihollisen toiminta jalkaväen lähestyessä murtokohtaa. Valmistelun kesto on n. 5 minuuttia ja se alkaa tykistöllä, jatkuu raskaalla kranaatinheittimistöllä ja päättyy mahdollisesti kevyeen kranaatinheittimistöön. Koska kevyen kranaatinheittimistön varoetäisyys on vain 100 m, sen turvin päästään rynnäkköetäisyydelle.

Kaikkea tulenkäyttöä tulisi edeltää tarkistusammuntoja, joilla varmistetaan ballistisen valmistelun onnistuminen. Tarkistusammunnoilla pyritään mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan viholliseen, mutta yleensä ne käsittävät yhden tai kaksi vaarattomaan paikkaan ammuttua tuliyksikön kertaa (kaikkien putkien yhteislaukausta), joiden osumisen perusteella tehdään tarvittavat korjaukset ampuma-arvoihin. Heittimistöllä ammuttaessa tehdään ensin ns. vakautuslaukas, jolla ase vakautetaan tuliaseemaansa. Sen jälkeen siirrytään varsinaisiin tarkistusammuntoihin.

Tarkistusammuntoja voidaan tehdä koska tahansa taistelun aikana. Koska tulenjohdolla on lanka- tai radioyhteys tuliyksikköön, sen mahdollisuudet eivät ole sidottuja valmiiksi määriteltyihin maaleihin. Tarvittaessa tulta voidaan joustavasti siirtää haluttuun paikkaan taistelun kulun mukaisesti. Raketinheittimistöllä, jota käytetään laajoja pehmeitä aluemaaleja, esimerkiksi huoltokeskuksia, vastaan, tällainen tulenkäyttö on sääntönä. Tulenkäytön valmistelu tarkastetaan yhdellä kerralla, minkä jälkeen ammutaan välittömästi vaikutusammuntana raketinheitin (40 putkea) tyhjäksi. Tämän jälkeen asemista lähdetään välittömästi, jotta vihollisen vastatykistötoiminta ei tuhoa tuliyksikköä.

Tulta voidaan edellä kuvatun perinteisen menetelmän lisäksi johtaa myös ilma-aluksista, esimerkiksi lennokeista tai helikoptereista. Myös tykistötutkia tai elektronista tiedustelua voidaan käyttää maalien havaitsemiseen. Erityisesti vastatykistötoiminnassa tutkat ovat tärkeitä. Tällöin ongelmana on kuitenkin tulen korjaaminen ja vaikutuksen havaitseminen, jotka edellyttäisivät joko hyviä sensoreita tai paikan päällä olevaa tulenjohtajaa. Tiedustelutulenjohtajia käytetäänkin vihollisen kärjen takana olevien kohteiden havaitsemiseen ja tuhoamiseen.

Suomen kenttätykistö

Pääartikkeli: Suomen kenttätykistö

Maavoimien käyttämä 155 mm panssarihaupitsi K9 Thunder lippujuhlanpäivän paraatissa vuonna 2017.

Suomen puolustusvoimissa kenttätykistökoulutusta antavat Satakunnan Tykistörykmentti Niinisalossa, Karjalan Tykistörykmentti Vekaranjärvellä, Kainuun tykistörykmentti Kajaanissa sekä Jääkäritykistörykmentti Parolassa. Lisäksi kenttätykistön reserviupseereja koulutetaan Reserviupseerikoulussa Haminassa (Tuliasema- ja tulenjohtopatterit, Viestikomppania) ja Panssarikoulussa Parolassa. Upseerien kenttätykistökoulutus järjestetään Tykistökoulussa Niinisalossa. Jo lakkautettuja tykistöjoukkoja ovat Pohjois-Karjalan Patteristo niin ikään lakkautetussa Liperin Ylämyllyn varuskunnassa.

Yksi Suomen maavoimien näkyvimmistä erityispiirteistä on juuri tykistö, jonka numeromääräinen vahvuus on läntisen Euroopan suurin. Suomen puolustusvoimilla on 1 566 tykkiä ja raskasta kranaatinheitintä. Saksalla on 202 tykkiä vähemmän, Ranskalla ja Britannialla on puolestaan yli 700 vähemmän. Venäjän tykistön vahvuus on 26 000, mikä yhdessä Suomen lukumääräisesti vahvojen maavoimien kanssa selittää Suomen tykistön koon.

Katso myös

• AMOS-kranaatinheitinjärjestelmä
• Haarakiikari
• Haupitsi
• Ilmatorjunta
• Kanuuna
• Kiertokaukoputki
• Kollimaattori
• Mörssäri
• Rannikkotykistö
• Rautatietykistö
• Museo Militaria (Hämeenlinna), entinen Suomen Tykistömuseo (Hämeenlinna), entinen Viestimuseo (Riihimäen varuskunta) ja Pioneerimuseo (Miehikkälä) 1. tammikuuta 2013 alkaen
• Tykki
• Tulenjohto

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tykistö Wikimedia Commonsissa

• Suomen Tykistömuseo (suomeksi).
• Finnish Army 1918 – 1945 Website (englanniksi).

Sota