Twice

eteläkorealainen tyttöbändi

Twice (kor. 트와이스, Teuwaiseu) on vuonna 2015 perustettu eteläkorealainen tyttöyhtye, jonka levy-yhtiönä toimii JYP Entertainment. Yhtyeeseen kuuluvat yhdeksän jäsentä, jotka ovat Nayeon, Jeongyeon, Momo, Sana, Jihyo, Mina, Dahyun, Chaeyoung ja Tzuyu. Yhtye debytoi 20. lokakuuta 2015 minialbumillaan The Story Begins.

Twice
Twice helmikuussa 2022 Vasemmalta oikealle: Tzuyu, Nayeon, Jihyo, Dahyun, Momo, Sana, Jeongyeon, Mina ja Chaeyoung
Twice helmikuussa 2022
Vasemmalta oikealle: Tzuyu, Nayeon, Jihyo, Dahyun, Momo, Sana, Jeongyeon, Mina ja Chaeyoung
Tiedot
Toiminnassa 2015
Tyylilaji k-pop, j-pop, purukumipop, tanssipop, EDM
Kotipaikka Soul, Etelä-Korea
Laulukieli korea, japani, englanti
Jäsenet

Nayeon
Jeongyeon
Momo
Sana
Jihyo
Mina
Dahyun
Chaeyoung
Tzuyu

Levy-yhtiö

JYP Entertainment

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia muokkaa

Perustaminen – 2019 muokkaa

JYP Entertainment ilmoitti uudesta tyttöyhtyeestä, joka debytoisi vuonna 2014.[1] Tulevan yhtyeen debytti päätettiin kuitenkin peruuttaa, kun osa sen jäsenistä erosi juuri ennen debyytin alkua.[2] JYP Entertainmentin johtaja Park Jin-young ilmoitti helmikuussa 2015, että yhtiön tulevan yhtyeen jäsenet valittaisiin televisio-ohjelman Sixteen kautta.[3] Park kertoi lehdistötilaisuudessa toivovansa yhtyeeltä Wonder Girlsin ja miss A:n kaltaista luonnollista mutta terveellistä tunnelmaa hurjemmalla puolella.[3] Ohjelman nimi viittaa sen kuuteentoista kilpailijaan, joista seitsemän valittaisiin uuteen yhtyeeseen.[3] Ohjelma alkoi 5. toukokuuta ja päättyi Nayeonin, Sanan, Dahyunin, Tzuyun, Chaeyoungin, Minan, Jihyon, Jeongyeonin ja Momon voittoon sekä Twicen lopulliseen kokoonpanoon yhdeksänhenkisenä ryhmänä.[4][5] Park Jin-yongin mukaan yhtyeen nimi (suom. kahdesti) tarkoittaa yhtyeen tekevän vaikutuksen kahdesti: kerran korvien kautta ja kerran silmien kautta (once through the ears and once through the eyes).[6]

JYP Entertainment aloitti yhtyeen viralliset kotisivut ja ilmoitti yhtyeen tulevasta minialbumista The Story Begins sekä sen nimikkokappaleesta ”Like OOH-AHH” 7. lokakuuta 2015.[7] Kappaletta kuvailtiin värikkääksi dance-kappaleeksi, jossa on elementtejä hip hopista, rockista ja rhythm and bluesista (R&B). Albumi ja sen nimikkokappaleen musiikkivideo julkaistiin 20. lokakuuta.[8] Nimikkokappaleen musiikkivideo oli ensimmäinen k-pop debyyttiraita, joka saavutti 100 miljoonaa katselua Youtubessa.[6] Yhtye piti livetilaisuuden samana päivänä, missä he esittivät sekä kappaleen ”Like OOH-AHH ” että dance-kappaleet ”Must Be Crazy” ja ”Do It Again”.[9] Debyttialbumi The Story Begins oli myös yhtyeen ensimmäinen listoille noussut albumijulkaisu.[10]

Yhtye erottuu muista k-pop -ryhmistä pirteillä kappaleilla ja värikkäällä tyylillä.[6] Rohkeat kertosäkeet ja tanssiliikkeet ovat merkittävästi erottuvia ominaisuuksia yhtyeen albumien nimikappaleilla.[6] Ryhmän nimikappaleet lähtevät lähes aina viraaleiksi hiteiksi osaltaan koska ne ottavat inspiraatiota viimeisimmistä trendeistä verkossa.[6]

Twice voitti Vuoden naistulokkaan palkinnon Mnet Asian Music Awards -palkintogaalassa 2. joulukuuta 2015.[11] Yhtyeen faneja kutsutaan nimellä Once.[12] Faniklubin nimen merkitykseksi kerrotaan jos rakastat meidät edes kerran, maksamme rakkauden takaisin kahdesti (If you love us even once, we will repay your love with twice of our love).[6]

Yhtyeen toinen minialbumi Page Two julkaistiin 25. huhtikuuta 2016. Albumi sisältää nimikkokappaleen ”Cheer Up”, joka on Park Ji-yoonin kappaleiden ”Precious Love” ja ”I'm Gonna Be A Star” uudistettu versio.[13] Twice voitti kappaleellaan ensimmäisen palkintonsa musiikkiohjelmassa M!Countdown, tasan vuosi Sixteen -ohjelman ensiesityksestä.[14] Twice julkaisi kolmannen minialbuminsa Twicecoaster: Lane 1 ja sen nimikkosinglen ”TT” musiikkivideon 24. lokakuuta 2016. Kappale tuo esiin yhtyeen energisen ja iloisen puolen aiempien singlejen tapaan.[15] ”Cheer Up” voitti vuoden parhaan kappaleen palkinnon Melon- ja MAMA -tapahtumissa vuonna 2016.[16][17]

 
Yhtye esiintymässä vuonna 2017.

Yhtye nousi nopeasti halutuimmiksi malleiksi mainoksiin.[18] Yhtye on ensimmäinen idoliryhmä, joka on valittu markkinoimaan Pocari Sweat -urheilujuomaa juoman 30-vuotismerkkipäiväksi.[19]

Vuosina 2017 ja 2018 yhtye vakiinnutti asemansa sarjalla listojen kärkeen nousseita hittikappaleita.[20] Musiikkivideo ”Knock Knock” oli Koreassa vuoden 2017 suosituin musiikkivideo YouTubessa perustuen katselukertojen lisäksi jakokertojen, kommenttien ja tykkäyksien määrään.[21] Toiseksi suosituin musiikkivideo samana vuonna oli yhtyeen ”Signal” ja edellisenä vuonna suosituin oli yhtyeen ”Cheer Up”.[21]

Vuonna 2017 julkaistu Signal EP ja sen nimikkokappale ”Signal” rikkoivat yhtyeen aiemmin tekemiä ennätyksiä ensimmäisen päivän levymyynnissä.[22][23][24] ”Signal”-kappaleen kappaleen musiikkivideosta tuli yhtyeen kahdeksas 200 miljoonaa katselua ylittänyt video.[25]

Vuonna 2017 ”Likey”-kappaleen musiikkivideo rikkoi yhtyeen aiemmat ennätykset katselukerroista ja nopeiten 100 miljoonaa katselua saaneesta tyttöbändin videosta.[26][27] Kappaleesta tuli myös yhtyeen toinen 500 miljoonaa katselua kerännyt video ”TT”-kappaleen musiikkivideon jälkeen.[28] ”Likey” on single yhtyeen ensimmäiseltä täyspitkältä albumilta Twicetagram, joka julkaistiin 30. lokakuuta 2017.[29] Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Japanissa oli kaksiosainen Touchdown in Japan.[30] Vuonna 2017 yhtye piti Twiceland-kiertueen.[31][32]

Vuonna 2018 yhtyeen ensimmäinen japanilainen studioalbumi BDZ nousi ensimmäisenä päivänä Oricon-listan ensimmäiselle sijalle.[33] Albumin nimikappale ”BDZ” oli julkaistu singlenä ja sille oli julkaistu musiikkivideo.[34] BDZ-albumi myi platinaa ollen yhtyeen viides platina RIAJ:lta.[35] Samana vuonna julkaistu kokoelma-albumi #Twice ja single ”One More Time” saavuttivat platinaa ollen ensimmäinen Korealainen tyttöbändi, jolla on samana vuonna platinaa sekä albumilla että singlellä Japanissa.[36]

Huhtikuussa 2018 yhtye julkaisi EP:n What Is Love?.[37] Koreassa samana vuonna julkaistu ”Dance the Night Away” nousi heti julkaisun jälkeen kuuden suosituimman Korealaisen suoratoistopalvelun kärkeen.[38] Marraskuussa 2018 yhtye julkaisi minialbumin Yes or Yes, jonka nimikappale on samoin nimetty ”Yes or Yes”.[39] ”Yes or Yes” nousi ensimmäiselle sijalle reaaliaikaisilla ja päivittäisillä listoilla kuudella merkittävimmällä musiikkisivustolla sekä iChartin reaaliaikaisilla ja viikoittaisilla listoilla.[40]

Toukokuussa yhtye aloitti TWICELAND ZONE 2: Fantasy Park -kiertueen.[36] Loppuunmyyty areenakiertue Japanissa sisälsi yhdeksän esiintymistä neljässä kaupungissa syys-lokakuussa 2018.[41][42]

Joulukuussa 2018 yhtye sai kolmannen peräkkäisen Mnet Asian Music Awardsin (MAMA) vuoden kappale -palkinnon: yhtye on voittanut palkinnon vuosina 2016 (”Cheer Up”), 2017 (”Signal”) ja 2018 (”What is Love?”).[43]

Japanilaisten raporttien mukaan yhtye on eteläkorealaisen populaarikulttuurin kolmatta hallyu-aaltoa.[44] Yhtyeen eri kansallisuuksista tulevat jäsenet merkitsevät muuttuvaa tilannetta aasialaisessa populaarikulttuurissa, jossa nuorella sukupolvella on globalisoitunut kulttuuri ja avoimuus ulkomaisille kulttuureille.[45]

Vuonna 2019 yhtyeestä tuli ensimmäinen K-pop-tyttöbändi, joka on esiintynyt Japanissa useamman kaupungin kattavalla dome-kiertueella mukaan lukien Osaka Dome, Tokyo Dome ja Nagoya Dome.[46] Kiertueessa oli viisi konsertia (kaksi Osakassa ja kaksi Tokiossa) maaliskuun ja huhtikuun aikana vuonna 2019.[46] Konserttien liput myytiin loppuun yhdessä minuutissa 210 000 henkilölle.[46]

Vuonna 2019 yhtye aloitti Twicelights maailmankiertueen, johon kuuluivat muun muassa Bangkok, Singapore, useita esiintymisiä Yhdysvalloissa sekä esiintymiset Meksikossa ja Kuala Lumpurissa.[47] Twicelights-kiertueen esiintymiset Tokyo Domessa, jotka oli suunniteltu huhtikuulle 2020 peruttiin maaliskuussa 2020 Covid-19-pandemian johdosta.[48] JYP Entertainment ja YouTube ilmoittivat vuonna 2019 yhteistyöstä dokumenttisarjan tuottamisesta yhtyeen maailmankiertueen Pohjois-Amerikan osuuden yhteydessä.[49]

Fancy You on yhtyeen seitsemän minialbumi, joka julkaistiin 22. huhtikuuta 2019.[50] Fancy You ja sen nimikkokappale ”Fancy” tekivät uuden ennätyksen K-pop-tyttöryhmien ensimmäisen viikon albumimyynnille ylittäen 150 000 kappaletta.[51] Musiikkivideota ”Fancy” katsottiin YouTubessa ensimmäisen 24 tunnin aikana 42,1 miljoonaa kertaa.[52]

Feel Special on yhtyeen kahdeksas minialbumi, joka julkaistiin 23. syyskuuta 2019.[53] EP:llä kuullaan muun muassa elektronista tanssimusiikkia, hip hopia sekä 90-luvun vivahteita.[54] Feel Special nousi Billboardin digitaalisen myynnin listan ensimmäiselle sijalle ja Kanadalaiselle Hot 100 -listalle sijalle 82.[55]

Yhtye nousi eniten myyneeksi tyttöryhmäksi: 10. toukokuuta 2019 mennessä yhtye oli myynyt yhteensä yli 5 miljoonaa albumia Gaon- ja Oricon-listojen mukaan.[56]

2020 – nykyhetki muokkaa

Yhtyeen EP More & More nousi Billboard 200 -listalle Twicen ollessa viides korealainen tyttöbändi joka nousee listalle.[57] More & More teki kesällä 2020 uuden ennätyksen eniten myyneenä tyttöryhmän albumina Gaon-listalla.[58] Minialbumilla on muun muassa trooppinen house, tekno-trap ja new jack swing -tyylejä.[59][60] Kappaleessa ”Firework” yhtye kokeilee ensi kertaa latinopop-tyyliä.[61]

Eyes Wide Open albumilla on 80-luvun yhdysvaltalais-retroa, japanilaista city popia ja nykyaikaista rhythm and bluesia.[62] Albumilla on useita yhtyeen jäsenien tekemiä sanoituksia kappaleissa ”Bring It Back”, ”Queen”, ”Handle It” ja ”Depend On You”.[63] Eyes Wide Open on myynyt GAONin mukaan platina-albumin verran joulukuuhun 2020 mennessä ja tupla-platinaa huhtikuuhun 2021 mennessä.[64][65] Yhtyeestä tuli ensimmäinen tyttöryhmä, jolla on vähintään kaksi albumia myynyt tupla-platinaa Etelä-Koreassa.[66] Toinen yhtye, jolla on vähintään kaksi albumia myynyt tupla-platinaa on Iz*One.[66]

Albumi Eyes Wide Open nousi Billboard 200 -listalla sijalle 72.[67] Twice ylti Billboard 200 -listalla sadan joukkoon kolmantena K-pop-tyttöyhtyeenä kahden muun ollessa Blackpink ja 2NE1.[68] Bloombergin maailman suurimpien pop-tähtien listalla yhtye on sijoittunut 12. sijalle vuonna 2020.[69]

Heinäkuussa 2020 yhtye ilmoitti verkossa pidettävästä konsertista Beyond LIVE – TWICE : World in A Day, joka esitettiin Naverin Beyond LIVE -palvelussa.[70] Katsojamäärä oli vastaava suosittujen poikabändien esityksille.[71]

Heinäkuussa 2020 julkaistu single ”Fanfare” nousi Oricon-listan kärkeen ja myi ensimmäisen viikon aikana 208 778 kappaletta sekä nousi listojen kärkeen.[72] Elokuussa ”Fanfare” saavutti platinaa ollen yhtyeen kymmenes platina RIAJ:lta Japanissa.[73] Marraskuussa 2020 kerrottiin yhtyeen albumimyynnin ylittäneen 10 miljoonaa kappaletta kaiken kaikkiaan.[74] Yhtye on myynyt 5 818 380 korealaista albumia Gaon-luettelon mukaan ja 4 210 862 japanilaista albumia Oricon-luettelon mukaan.[74]

Maaliskuussa 2021 yhtye piti Twice in Wonderland -konsertin verkossa, jossa käytettiin lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden tekniikkaa.[75][76] Konsertissa oli mahdollisuus äänestää esitettäviä kappaleita.[75] Huhtikuussa 2021 yhtye esitti kappaleen ”Cry For Me” The Kelly Clarkson Showssa.[77]

Vuonna 2021 yhtye vastaanotti YouTubelta Diamond Creator Award -palkinnon (timanttisen play-napin) huomionosoituksena yhtyeen saavutettua 10 miljoonaa tilaajaa sen virallisella kanavalla ollen neljäs K-pop-yhtye joka saa palkinnon.[78] Vuonna 2021 yhtye sai platinaa RIAJ:n suoratoistolistalla ensimmäisenä ulkomaisena naisartistina ja toisena K-pop-artistina.[79] Gaonin suoratoistolistalla yhtyeellä on neljä platinaan yltänyttä (yli 100 miljoonaa toistoa) singleä.[80]

Yhtyeellä on tyttöryhmien ennätys eniten 100 miljoonaa katselua ylittäneissä musiikkivideoissa: toukokuussa 2021 ”Breakthrough” ylitti 100 miljoonaa katselua ollen yhtyeen 17. musiikkivideo, joka ylittää rajapyykin.[81] Yhtyeellä on kymmenen 300 miljoonaa katselua ylittänyttä musiikkivideota ja kolme musiikkivideota on ylittänyt 500 miljoonaa katselua.[82][83] ”What Is Love?” on yhtyeen kolmas 500 miljoonaa katselua ylittänyt musiikkivideo YouTubessa.[83]

 
Yhtye kesäkuussa 2021.

Kesäkuussa 2021 julkaistun Taste of Love minialbumin nimikappale ”Alcohol-Free” yhdistää bossa novaa ja hip hopia.[84] Yhtye esitti kappaleen ”Alcohol-Free” The Ellen DeGeneres Showssa.[85] Taste of Love on yhtyeen kymmenes minialbumi, jonka seitsemästä kappaleesta viisi on yhtyeen jäsenien kirjoittamia.[86][85] Rolling Stone -lehden mukaan yhtye on näyttänyt monipuolista lähestymistä ja uutta charmia jokaisessa julkaisussa: yhtye on kasvanut ja uudet kappaleet näyttävät ryhmän kypsempää puolta.[87] Yhtye vaikuttaa tuotantoon aiempaa enemmän osallistuen kappaleiden kirjoittamisen lisäksi musiikkivideoiden ja kuvausten tuotantoon.[87] Taste of Love on myynyt yli 500 000 kappaletta ennakkotilauksina ja on yhtyeen kolmas yli 100 000 kappaletta päivässä myynyt albumi More & More ja Eyes Wide Open -albumien jälkeen.[88][89] Taste of Love nousi 6. sijalle Billboard 200 -listalla.[90] Albumi on vasta toinen listan kärkikymmenikköön noussut K-pop-tyttöyhtyeen albumi.[90] Yhtye nousi Billboardin Artist 100 -listalla 9. sijalle.[91]

28. heinäkuuta 2021 yhtyeeltä julkaistiin Japanissa albumi Perfect World.[86][92] Albumi nousi Oriconin päivittäisen albumilistan sekä Billboard Japanin Hot Albums -listan ensimmäiselle sijalle.[93][94] Perfect World sisältää kymmenen kappaletta, joista neljä on julkaistu singlenä.[95]

Yhtyeen ensimmäinen englanninkielinen single ”The Feels” julkaistiin 1. lokakuuta 2021.[96][97] Samalla ilmoitettiin seuraavan täysipituisen studioalbumin tulevan marraskuussa.[97] ”The Feels” nousi Billboard Hot 100 -listalle sekä Ison-Britannian viralliselle singlelistalle, jotka ovat yhtyeelle ensimmäisiä.[98][99] Singlellä on myös yhtyeen korkein sijoitus Billboardin digitaalisella myyntilistalla sekä Billboardin globaalilla listalla.[98][100] 12. marraskuuta julkaistu albumi on Formula of Love: O+T= <3.[101] Albumin nimikappaleen ”Scientist” sävellykseen on osallistunut Anne-Marie ja muissa kappaleissa on yhtyeen jäsenten tekemiä sanoituksia.[102] Albumi on tehnyt yhtyeen oman ennätyksen ennakkotilauksien määrässä.[102] Albumi on rikkonut yhtyeen aiemman ennätyksen ensimmäisen viikon albumimyynnissä.[103] Albumi nousi Billboard 200 -listalla 3. sijalle rikkoen yhtyeen aiemman ennätyksen.[104]

15. marraskuuta 2021 kerrottiin yhtyeen neljännestä maailmankiertueesta nimellä III: kiertue alkoi joulukuussa Soulista ja jatkui Yhdysvalloissa.[105] Kiertue alkoi kaksipäiväisellä konsertilla 25. ja 26. joulukuuta 24. päivän konsertin peruunnuttua.[106] Joulukuun konsertissa Soulissa oli voimassa rajoituksia koronapandemian johdosta, mutta kaksipäiväinen konsertti pidettiin yleisön edessä ja lisäksi toinen päivä lähetettiin myös verkossa Beyond Live -palvelussa.[107] Yhdysvaltoihin suunnitellut viisi esiintymistä myivät loppuun nopeasti, jonka jälkeen kiertueeseen lisättiin kaksi esiintymistä.[108] Yhtyeellä oli seitsemän esiintymistä viidessä kaupungissa ja yhtye on ensimmäinen K-pop tyttöyhtye, joka on pitänyt kaksi loppuunmyytyä areenakiertuetta Yhdysvalloissa.[109] Maaliskuussa ilmoitettiin, että kiertueeseen lisätään toukokuussa Yhdysvalloissa pidettävä stadionkonsertti, johon lisättiin toinen esiintyminen ensimmäisen myytyä loppuun nopeasti.[110][111][112] Kiertue jatkui huhtikuussa Japanissa, jolloin yhtye piti kolmena perättäisenä päivänä konsertin Tokyo Domessa, joka myös lähettiin suorana elokuvateattereihin eri prefektuureihin.[107][113][110] 14. ja 15. toukokuuta yhtye piti stadion-konsertin Yhdysvalloissa ensimmäisenä k-pop tyttöryhmänä.[114][115] Yhtye esiintyi The Late Show with Stephen Colbert -ohjelmassa.[116]

2. joulukuuta 2021 yhtye julkaisi digitaalisessa muodossa japanilaisen singlen nimeltä ”Doughnut” ja sen musiikkivideon: fyysinen painos on julkaistu 15. joulukuuta.[117][118] ”Doughnut” on myynyt Japanissa kultalevyn verran ja on yhtyeen 15. albumi joka saa RIAJ:n sertifikaatin.[119] Maaliskuussa Japanissa julkaistu EP #TWICE4 sisältää japaninkieliset versiot kappaleista ”Scientist”, ”Alcohol-Free”, ”I Can’t Stop Me” ja ”Cry For Me”, jonka lisäksi yhtye julkaisi singlen ”Just Be Yourself”.[111] #TWICE4 nousi Oriconin päivittäisen ja viikoittaisen albumilistan ensimmäiselle sijalle.[120] Yhtye on myös saanut RIAJ:lta suoratoistosta platinasertifikaatin kappaleelle ”Fancy”: aiemmin yhtye on saanut platinasertifikaatin kappaleille ”Feel Special” ja ”I Can’t Stop Me”.[121]

Tammikuussa 2022 ”The Feels” -kappaleen musiikkivideo ylitti 200 miljoonaa katselua YouTubessa ja on yhtyeen 16. musiikkivideo joka ylittää tuon määrän katseluja: yhtye on ensimmäinen tyttöyhtye joka ylittää 200 miljoonaa katselua 16 eri musiikkivideolla.[122] Helmikuussa 2022 ”Scientist”-kappaleen musiikkivideo ylitti 100 miljoonaa katselua ja on yhtyeen 20. musiikkivideo joka ylittää tuon määrän katseluja.[123] ”More & More” -kappaleen musiikkivideo ylitti 300 miljoonaa katselukertaa ja on yhtyeen 12. musiikkivideo joka ylittää tuon rajapyykin.[124] Yhtye on rikkonut aiemmin tekemänsä ennätykset tyttöryhmien musiikkivideoissa.[125][126] Maaliskuussa 2022 ”Fancy”-kappaleen musiikkivideo ylitti 500 miljoonaa katselua ollen yhtyeen neljäs video, joka ylittää tuon rajapyykin.[127] Toukokuussa 2022 "Signal"-kappaleen musiikkivideo ylitti 300 miljoonaa katselua ollen yhtyeen 14. musiikkivideo, joka ylittää tuon rajapyykin.[128]

25. huhtikuuta 2022 yhtye ilmoitti studioalbumin Celebrate tulevan 27. heinäkuuta 2022.[129] Single ja musiikkivideo ”Celebrate” julkaistiin 14. heinäkuuta 2022.[130] Albumilla on yhdeksän kappaletta mukaan lukien kappaleet ”Celebrate”, ”Doughnut” ja ”Just Be Yourself”.[129] Dahyun on kirjoittanut sanoituksia kahteen albumin kappaleeseen: ”Tick Tock” ja ”That's All I'm Saying”.[130] Albumi nousi Oriconin albumilistan kärkeen julkaisun jälkeen ja ennakkoon julkaistu nimikappale nousi kappalelistan kärkeen.[131] Albumi nousi myös Billboard Japanin listan toiselle sijalle ja albumi on myynyt kultaa RIAJ:n mukaan.[132][133]

12. heinäkuuta 2022 yhtye kertoi sopimuksen JYP Entertainmentin kanssa jatkuvan.[134] Yhtyeen jäsenet ovat uusineet sopimuksen, joka oli päättymässä syksyllä 2022.[134] Samana päivänä yhtye ilmoitti minialbumin Between 1&2 tulevan 26. elokuuta 2022.[135] Minialbumilla on seitsemän kappaletta joihin Chaeyoung, Jihyo ja Dahyun ovat kirjoittaneet neljä kappaletta.[136] Kappaleesta ”Talk That Talk” julkaistiin single ja musiikkivideo.[137] Between 1&2 nousi Billboard 200 -listalla sijalle kolme ja yhtye nousi Billboard Artist 100 -listan ensimmäiselle sijalle.[138]

Tammikuussa 2023 julkaistu ”Moonlight Sunrise” nousi Billboardin Hot 100 -listalle. ”Moonlight Sunrise” on yhtyeen toinen englanninkielinen single ja ennakkojulkaisu tulevalta EP-levyltä.[139] Helmikuussa kerrottiin yhtyeen julkaisevan Ready To Be -minialbumin maaliskuussa.[140] Yhtye sai Billboardin Breakthrough Award -palkinnon Billboard Women in Music Awards -tapahtumassa maaliskuussa.[141] ”Set Me Free” julkaistiin singlenä yhtyeen 12. minialbumilta Ready To Be.[142] Ready To Be nousi julkaisun jälkeen Billboard 200 -listalla toiselle sijalle.[143][144] Ready To Be on ylittänyt yhtyeen aiemman ennakkotilausten ennätyksen.[145][146] Ready To Be nousi ensimmäiseksi Billboardin World Albums, Top Album, Top Current Album ja Tastemaker Album -listoilla.[147]

Yhtye aloitti viidennen maailmankiertueen Ready To Be Etelä-Koreasta huhtikuussa ja kiertue jatkaa Japanissa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa.[148] Ready To Be -kiertueen myötä yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa myös Euroopassa syyskuussa.[149]

Helmikuussa 2024 yhtye julkaisi englanninkielisen singlen "I Got You", joka on ennakkojulkaisu helmikuussa julkaistavalta minialbumilta With You-th.[150] With You-th nousi julkaisun jälkeen Billboard 200 -listan ensimmäiselle sijalle.[151]

Palkinnot ja saavutukset muokkaa

Tammikuussa 2021 yhtyeellä oli 113 musiikkiohjelmavoittoa, joka on enemmän kuin millään muulla tyttöyhtyeellä.[152] Yhtye voitti Inkigayo-musiikkiohjelmassa kolmoiskruunun seitsemännen kerran vuonna 2018. Kolmoiskruunulla tarkoitetaan, että kappale sijoittuu ensimmäiseksi kolmena peräkkäisenä viikkona ohjelmassa. Kolmannen voiton jälkeen kappale poistetaan listalta eikä enää voi voittaa uudestaan.[153]

Elokuussa 2021 yhtyeestä tuli ensimmäinen K-pop-tyttöyhtye, jolla on vähintään kaksi kappaletta ylittänyt 100 miljoonaa kuuntelua Billboard Japanin suoratoistolistalla.[154] Vuonna 2021 yhtye ohitti Little Mixin tyttöryhmänä, jolla on eniten yli 100 miljoonaa katselua keränneitä musiikkivideoita YouTubessa.[155]

Yhtye on saavuttanut yhteensä yli seitsemän miljardia suoratoistoa Spotifyssa. Yhtye on toiseksi nopeimmin lukumäärään yltänyt k-pop -yhtye BTS:n jälkeen.[155][156][157][158]

Jäsenet muokkaa

Yhtyeen jäsenet:[6][159][160]

  • Nayeon (나연) – laulu, tanssi
  • Jeongyeon (정연) – laulu
  • Momo (모모) – tanssi, laulu, rap
  • Sana (사나) – laulu
  • Jihyo (지효) – johtaja, päälaulu
  • Mina (미나) – tanssi, laulu
  • Dahyun (다현) – rap, laulu
  • Chaeyoung (채영) – rap, laulu
  • Tzuyu (쯔위) – tanssi, laulu

Diskografia muokkaa

Pääartikkeli: Twicen diskografia

Korealaiset albumit muokkaa

Japanilaiset albumit muokkaa

Filmografia muokkaa

  • Twiceland, Twiceland Zone 2: Fantasy Park -kiertueen elokuva ”ScreenX”-muodossa[161]
  • Twice: Seize the Light, dokumenttisarja YouTubessa[162]

Televisio muokkaa

Suoratoisto muokkaa

Yhtyeellä on Twice TV ja Time to Twice -tosi-TV ohjelmia suoratoistona Naver TV Cast, V Live ja YouTube-palveluissa.

Konserttikiertueet muokkaa

  • Twice 1st Tour: Twiceland – The Opening (2017)[163][32]
  • Twice Debut Showcase "Touchdown in Japan" (2017)[164][165]
  • Twice Showcase Live Tour 2018 ”Candy Pop” (2018)[166]
  • Twice 2nd Tour: Twiceland Zone 2 – Fantasy Park (2018)[167]
  • Twice 1st Arena Tour 2018 "BDZ" (2018)[168][169]
  • Twice Dome Tour 2019 ”#Dreamday” (2019)[46][170]
  • Twice World Tour 2019 ”Twicelights” (2019–2020)[47][48]
  • Twice 4th World Tour "III" (2021–2022)[105]
  • Twice 5th World Tour "Ready To Be" (2023)[171][172]

Lähteet muokkaa

  1. New JYP girl group rumored to be named 6Mix and to debut in April allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  2. Former JYP trainee Lena talks about how she came to compete for the title of Miss Korea allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  3. a b c ‘Sixteen’ compete for spot in JYP’s next girl group Korea Herald. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  4. JYP Entertainment & Mnet announce premiere date for upcoming girl group survival show 'Sixteen' allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  5. The members for JYP's new girl group Twice chosen on final episode of 'SIXTEEN' allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Kat Moon: Everything to Know About K-Pop Group Twice time.com. 20.9.2019. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  7. JYP Entertainment start teasing for new girl group TWICE! allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  8. Twice Enters Girl Group Competition with ′Like OOH-AHH′ Mwave. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  9. Twice’s ‘Story Begins’ K-pop Herald. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  10. Chart History Twice billboard.com. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  11. Check out the Winners of the '2015 MAMA'! allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  12. TWICE announce official fan club name! allkpop.com. Viitattu 12.3.2016. (englanniksi)
  13. Twice to move on to 'Page Two' The Korea Herald. Viitattu 7.6.2016. (englanniksi)
  14. TWICE thank their fans for helping them win first place with 'Cheer Up' allkpop.com. Viitattu 7.6.2016. (englanniksi)
  15. TWICE's new EP bets on cheerful vibe Yonhap. Viitattu 25.10.2016. (englanniksi)
  16. Winners from the 2016 MelOn Music Awards kpopherald.koreaherald.com. 20.11.2016. Viitattu 6.5.2021. (englanniksi)
  17. [2016 MAMA Twice Wins the HotelsCombined Song of the Year Award] mwave.interest.me. 3.12.2016. Arkistoitu . Viitattu 6.5.2021. (englanniksi)
  18. Girl Group TWICE’s Commercial Appearance Earnings Revealed soompi.com. 19.2.2016. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
  19. TWICE wins endorsement deal for Pocari Sweat en.yna.co.kr. 15.3.2017. Viitattu 28.4.2021. (englanniksi)
  20. Natasha Mulenga: TWICE talk new mini-album ‘Taste Of Love’, its tough recording process and their favourite songs to perform nme.com. 11.6.2021. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  21. a b Kim So-yeon: Twice’s ‘Knock Knock’ tops most popular music video on YouTube koreaherald.com. 8.12.2017. Viitattu 19.6.2021. (englanniksi)
  22. Angie Chui: TWICE's 'Signal' Breaks Their Own Record For 1st Day Album Sales kpopstarz.com. 17.5.2017. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  23. Jeff Benjamin: TWICE Earn Biggest U.S. Sales Week Yet, First Heatseekers Chart Entry With 'Signal' billboard.com. 24.5.2017. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  24. Twice's 'Signal' music video tops 100 mln YouTube views koreaherald.com. 31.8.2017. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  25. TWICE’s “Signal” Becomes Their 8th MV To Hit 200 Million Views soompi.com. 6.2.2019. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  26. TWICE’s “Likey” MV Beats Their Personal Record For Most Views In 24 Hours soompi.com. 31.10.2017. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  27. TWICE become the fastest K-pop girl group to reach 100 million views with "Likey" MV allkpop.com. 3.12.2017. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  28. TWICE’s “Likey” Becomes Their 2nd MV To Hit 500 Million Views soompi.com. 9.2.2021. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  29. Tamar Herman: TWICE Returns with Third Single of the Year, 'Likey': Watch billboard.com. 30.10.2017. Viitattu 18.5.2021. (englanniksi)
  30. TWICE、日本初ワンマンに1万5000人熱狂!日本人メンバーも笑顔で凱旋<ライブレポ・セットリスト> mdpr.jp. 2.7.2017. Viitattu 26.5.2021. (japaniksi)
  31. TWICE 1st Tour TWICELAND The Opening in Bangkok asialive365.com. Arkistoitu 17.5.2021. Viitattu 18.5.2021. (englanniksi)
  32. a b TWICE 1st World Tour ‘TWICELAND’ thestar.sg. 2.5.2017. Viitattu 18.5.2021. (englanniksi)
  33. TWICE Tops Oricon’s Daily Album Chart With “BDZ” soompi.com. 13.9.2018. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  34. Tamar Herman: TWICE Save Happiness in Music Video for Japanese Single 'BDZ': Watch billboard.com. 16.8.2018. Viitattu 3.10.2021. (englanniksi)
  35. TWICE earn their 5th platinum certification from RIAJ for their 1st full Japanese album 'BDZ' allkpop.com. 9.10.2018. Viitattu 16.5.2021. (englanniksi)
  36. a b TWICE Sells Over 1 Million Albums In Japan soompi.com. 26.2.2018. Viitattu 16.5.2021. (englanniksi)
  37. What Is Love? (EP) by Twice channel-korea.com. 27.10.2021. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  38. TWICE’s Achieves A Realtime All-Kill With “Dance The Night Away” koreaboo.com. 9.7.2018. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  39. Yes or Yes (EP) by Twice channel-korea.com. 3.11.2021. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  40. TWICE Achieves Perfect All-Kill With “Yes Or Yes” soompi.com. 10.11.2018. Viitattu 26.5.2021. (englanniksi)
  41. TWICE Sells Out Tickets For Japanese Arena Tour soompi.com. 21.8.2018. Viitattu 17.5.2021. (englanniksi)
  42. TWICE to Holds Japan Arena Tour Later This Year koreabizwire.com. 4.6.2018. Viitattu 17.5.2021. (englanniksi)
  43. TWICE Wins Song Of The Year For 3rd Year In A Row At 2018 MAMA soompi.com. 14.12.2018. Viitattu 28.10.2021. (englanniksi)
  44. 'Third hallyu' blooming in Japan koreatimes.co.kr. 18.6.2018. Viitattu 28.5.2021. (englanniksi)
  45. Jung Chul-hwan: 3 Japanese Girls at the Top of K-Pop: The Story Begins english.chosun.com. 20.2.2018. Viitattu 28.5.2021. (englanniksi)
  46. a b c d Tamar Herman: TWICE Make History as First K-Pop Girl Group to Hold Japanese Dome Tour billboard.com. 21.3.2019. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  47. a b K-Pop Phenoms Twice Announce First Ever U.S. Dates As Part Of Their ‘Twice World Tour 2019’ livenationentertainment.com. 1.5.2019. Viitattu 8.5.2021. (englanniksi)
  48. a b TWICE cancels Tokyo Dome concerts over COVID-19 koreaherald.com. 30.3.2020. Viitattu 18.5.2021. (englanniksi)
  49. Jeff Benjamin: TWICE to Give Intimate Look at North American Tour in YouTube Original Series: Exclusive billboard.com. 19.8.2019. Viitattu 5.5.2021. (englanniksi)
  50. Fancy You (EP) by Twice channel-korea.com. 3.11.2021. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  51. TWICE set new K-pop girl group sales record sbs.com.au. 30.4.2019. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi) 
  52. TWICE Breaks Personal Record With Impressive Views In 24 Hours For “FANCY” MV soompi.com. 23.4.2019. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  53. Feel Special (EP) by Twice channel-korea.com. 29.10.2021. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  54. Chris Gillett: TWICE's 'Feel Special' EP review: K-pop girl group mix EDM, hip hop and 90s vibes and make it work scmp.com. 2.10.2019. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  55. Jeff Benjamin: TWICE's 'Feel Special' Hits No. 1 on World Digital Song Sales & Enters Canadian Hot 100 billboard.com. 4.10.2019. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  56. Top 3rd Generation K-Pop Girl Groups With The Highest Album Sales In 2019 kpopmap.com. 13.5.2019. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  57. Hugh McIntyre: Twice Is Just The Fifth Korean Girl Group To Chart An Album On The Billboard 200 forbes.com. 15.6.2020. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi) 
  58. Twices "More & More" Becomes Highest-Selling Girl Group Album on Gaon Chart hellokpop.com. 4.7.2020. Viitattu 16.6.2021. (englanniksi)
  59. TWICE Drop the Good Girl Act in New Song: “More & More” indigomusic.com. 1.6.2020. Viitattu 16.6.2021. (englanniksi)
  60. TWICE - More & More (2020) channel-korea.com. 4.8.2021. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  61. TWICE Opens Up About New Mini Album Concept, Difficulty Of “MORE & MORE” Choreography, And More soompi.com. 1.6.2020. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  62. Lai Frances: Twice's Eyes Wide Open Is A Journey Through Time And Space mtv.com. 26.10.2020. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  63. TWICE Want You to Keep Your Eyes Wide Open with New Album thekrazemagazine.com. Arkistoitu . Viitattu 19.6.2021. (englanniksi)
  64. TWICE's 'Eyes Wide Open' is now certified platinum by GAON! twiceportal.net. 9.12.2020. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
  65. TWICE Earns Double Platinum Certification For “Eyes Wide Open” + SHINee, TXT, and More Certified By Gaon kpopthing.com. 29.4.2021. (englanniksi)
  66. a b Hugh McIntyre: TWICE Is The First Girl Group To Score Two Double Platinum Albums In South Korea forbes.com. 12.4.2021. Viitattu 11.5.2021. (englanniksi)
  67. Chart History Twice billboard.com. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  68. Hugh McIntyre: Korean Superstars TWICE Make History On The Billboard 200 With Their Latest Album forbes.com. 15.12.2020. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)
  69. Lucas Shaw: Lady Gaga Dethrones Bad Bunny as the World’s Biggest Pop Star bloomberg.com. 14.7.2020. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)
  70. TWICE Announces Online Concert “World In A Day” Through “Beyond LIVE” Platform soompi.com. 17.7.2020. Viitattu 18.5.2021. (englanniksi)
  71. The number of viewers of TWICE’s online concert revealed kbizoom.com. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)
  72. Yoon So-yeon: Twice once again tops Japan's Oricon chart with latest single koreajoongangdaily.joins.com. 14.7.2020. Viitattu 21.6.2021. (englanniksi)
  73. TWICE’s ‘Fanfare’ Officially Becomes Their 10th Album to Receive Platinum Certification By RIAJ kpopthing.com. 8.8.2020. Viitattu 16.5.2021. (englanniksi)
  74. a b TWICE officially surpass 10 million cumulative album sales allkpop.com. 30.11.2020. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  75. a b NTTドコモ 新体感ライブ CONNECT Special Live「TWICE in Wonderland」 pics.tokyo. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  76. IMAGICA EEX、P.I.C.S.が、「TWICE」のXRを駆使した次世代オンラインライブを日韓のリモート環境下で企画・演出・制作! prtimes.jp. 12.3.2021. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  77. TWICE Share Energized Performance on 'Cry For Me' on 'Kelly Clarkson Show': Watch billboard.com. 27.4.2021. Viitattu 28.10.2021. (englanniksi)
  78. Watch: TWICE Becomes 4th K-Pop Group To Receive YouTube Diamond Creator Award – KpopHit kpophit.com. 1.5.2021. Viitattu 5.5.2021. (englanniksi)
  79. TWICE Becomes 1st Foreign Female Artist To Earn RIAJ Platinum Certification For Streaming In Japan; BTS, BLACKPINK, And MAMAMOO Go Gold And Silver soompi.com. 27.4.2021. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  80. Hugh McIntyre: Twice Breaks An Important Tie With Blackpink With Their Latest Platinum Single forbes.com. 7.5.2021. Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  81. TWICE Breaks World Record For Girl Group With Most MVs With Over 100 Million Views, Overtaking Little Mix soompi.com. 19.5.2021. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  82. TWICE Sets New Personal Record As “I CAN’T STOP ME” MV Soars Past 300 Million Views soompi.com. 15.5.2021. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  83. a b TWICE’s “What Is Love?” Becomes Their Fastest MV To Hit 500 Million Views soompi.com. 23.5.2021. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  84. [Today’s K-pop Twice drums up excitement for new album] koreaherald.com. 9.6.2021. Viitattu 9.6.2021. (englanniksi)
  85. a b TWICE welcome the summer season with their 10th mini-album bandwagon.asia. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  86. a b Hugh McIntyre: Loona, Twice And Mamamoo: The Most-Anticipated K-Pop Girl Group Releases Coming In June forbes.com. 7.6.2021. Viitattu 9.6.2021. (englanniksi)
  87. a b Kristine Kwak: ‘We’ve Grown a Lot’: K-Pop Girl Group Twice Shares ‘Alcohol-Free’, Discusses Summer Plans rollingstone.com. 11.6.2021. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi) 
  88. 트와이스, '알콜-프리' MV 티저 공개…선주문 50만 장 돌파 [공식입장] n.news.naver.com. 7.6.2021. Viitattu 11.6.2021. (koreaksi)
  89. TWICE's 'Taste of Love' Achieves Highest 2021 First-Day Album Sales for a K-pop Girl Group + Tops 31 iTunes Charts kpopstarz.com. 14.6.2021. Viitattu 16.6.2021. (englanniksi)
  90. a b TWICE Makes Billboard 200 History As “Taste Of Love” Debuts In Top 6, Becoming 1st Mini Album By Female K-Pop Act To Enter Top 10 soompi.com. 21.6.2021. Viitattu 21.6.2021. (englanniksi) 
  91. TWICE Makes Billboard History As 1st Girl Group (From Any Country) To Hit No. 1 On Top Album Sales Chart With An EP soompi.com. 22.6.2021. Viitattu 28.6.2021. (englanniksi)
  92. TWICE、JAPAN 3rdアルバム『Perfect World』7月リリース 様々な愛のカタチを集めた作品 billboard-japan.com. 19.5.2021. Viitattu 24.5.2021. (japaniksi)
  93. SHINee, TWICE, And ATEEZ Rank High On Oricon Daily Album And Single Charts soompi.com. 29.7.2021. Viitattu 8.8.2021. (englanniksi) 
  94. Hot Albums billboard-japan.com. Viitattu 8.8.2021.
  95. Patricia Cabela: Twice Impressively Tops Oricon Daily Album Chart With "Perfect World" hellokpop.com. 31.7.2021. Viitattu 7.10.2021. (englanniksi)
  96. TWICE Unveils Teasers For 1st Full English Single “The Feels” soompi.com. 6.8.2021. Viitattu 8.8.2021. (englanniksi)
  97. a b TWICE Announces November Comeback And New Tour soompi.com. 1.10.2021. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  98. a b TWICE Enters Billboard Hot 100 For 1st Time With “The Feels” soompi.com. 12.10.2021. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  99. TWICE Debuts On UK’s Official Singles Chart With “The Feels” soompi.com. 9.10.2021. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  100. The Kid LAROI & Justin Bieber's 'Stay' Holds Atop Global Charts, Elton John & Dua Lipa, TWICE Add Top 10s billboard.com. 11.10.2021. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
  101. TWICE Announces Comeback Date With 1st Teaser For New Album “Formula of Love: O+T=<3" soompi.com. 8.10.2021. Viitattu 8.10.2021. (englanniksi)
  102. a b TWICE Breaks Personal Record For Stock Pre-Orders With Upcoming Studio Album soompi.com. 10.11.2021. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  103. TWICE Breaks Own Record For Highest 1st-Week Sales Of Any Girl Group Album In 2021 With “Formula Of Love: O+T=<3" soompi.com. 20.11.2021. Viitattu 20.11.2021. (englanniksi)
  104. TWICE Achieves Their Highest Ranking Yet On Billboard 200 As “Formula Of Love: O+T=<3" Debuts At No. 3 soompi.com. 21.11.2021. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  105. a b TWICE Announces First Stops For 4th World Tour “Ⅲ” soompi.com. 15.11.2021. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  106. TWICE Cancels One Date Of Their Seoul Concerts + Others To Go Ahead As Planned soompi.com. 16.12.2021. Viitattu 20.12.2021. (englanniksi)
  107. a b TWICE Successfully Wraps Up First In-Person Seoul Concerts In Two And A Half Years soompi.com. 26.12.2021. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  108. TWICE’s U.S world tour SOLD OUT, two more concerts confirmed to be added kbizoom.com. 14.12.2021. Viitattu 28.2.2022. (englanniksi)
  109. Lai Frances: TWICE's New York Concert Brought Out All the Stops popcrush.com. 8.3.2022. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  110. a b TWICE Becomes 1st Foreign Female Artist And Only 2nd Overall After AKB48 To Hold 3-Day Concert At Tokyo Dome soompi.com. 23.4.2022. Viitattu 24.4.2022. (englanniksi)
  111. a b Starr Bowenbank: TWICE to Return for One-Night-Only Encore Concert in Los Angeles billboard.com. 30.3.2022. Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  112. TWICE Announces 1st Stadium Concert In U.S., Making Them Only The 2nd K-Pop Artist In History To Hold One soompi.com. 30.3.2022. Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  113. TWICE、東京ドーム公演のライブビューイングが決定!4月24日に日本全国の映画館で開催 news.kstyle.com. 29.3.2022. Viitattu 3.4.2022. (japaniksi)
  114. 트와이스, 북미 스타디움 2회 단독 공연 성료…K팝 걸그룹 최초 n.news.naver.com. 17.5.2022. Viitattu 22.5.2022. (koreaksi)
  115. Kristine Kwak: Twice Take Big Step With First U.S. Stadium Shows: ‘I Hope I Make You Proud’ rollingstone.com. 16.5.2022. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  116. Lars Brandle: TWICE Dazzle With Late-Night TV Debut Performance of ‘The Feels’: Watch billboard.com. 19.5.2022. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  117. 12/15(水)発売TWICE JAPAN 9th SINGLE『Doughnut』ご購入者対象オンラインイベント開催決定! twicejapan.com. Viitattu 28.10.2021. (japaniksi)
  118. Starr Bowenbank: TWICE Drops Winter Wonderland-Themed Video for Japanese Single ‘Doughnut’: Watch billboard.com. 2.12.2021. Viitattu 3.12.2021. (englanniksi)
  119. TWICE Becomes K-Pop Girl Group With Most RIAJ Album Certifications In Japan + SEVENTEEN Goes Platinum soompi.com. 14.1.2022. Viitattu 14.1.2022. (englanniksi)
  120. TWICE Breaks Oricon Record For Most No. 1 Albums On Weekly Chart Of Any Foreign Female Artist soompi.com. 24.3.2022. Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  121. TWICE And BTS Earn RIAJ Platinum And Gold Certifications For Streaming In Japan soompi.com. 30.3.2022. Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  122. TWICE Sets New Girl Group Record As “The Feels” Becomes Their 16th MV To Hit 200 Million Views soompi.com. 25.1.2022. Viitattu 25.2.2022. (englanniksi)
  123. TWICE’s “SCIENTIST” Becomes Their 20th MV To Reach 100 Million Views soompi.com. 23.2.2022. Viitattu 25.2.2022. (englanniksi)
  124. TWICE’s “MORE & MORE” Becomes Their 12th MV To Reach 300 Million Views soompi.com. 24.2.2022. Viitattu 25.2.2022. (englanniksi)
  125. 트와이스, '사이언티스트' 1억 뷰…'1억 뷰 이상 뮤비 최다 보유 기록' 경신 n.news.naver.com. 24.2.2022. Viitattu 25.2.2022. (koreaksi)
  126. 트와이스 ‘MORE & MORE’ MV 유튜브 3억뷰 돌파…걸그룹 최다기록 n.news.naver.com. 25.2.2022. Viitattu 25.2.2022. (koreaksi)
  127. “FANCY” Becomes TWICE’s 4th And Fastest MV To Surpass 500 Million Views soompi.com. 14.3.2022. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  128. TWICE’s “SIGNAL” Becomes Their 14th MV To Reach 300 Million Views soompi.com. 31.5.2022. Viitattu 10.6.2022. (englanniksi)
  129. a b TWICE announce new Japanese album 'Celebrate' bandwagon.asia. 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (englanniksi)
  130. a b Carmen Chin: TWICE live it up in music video for new Japanese single, ‘Celebrate’ nme.com. 15.7.2022. Viitattu 16.7.2022. (englanniksi)
  131. 트와이스, 日 앨범 'Celebrate' 오리콘 일간 앨범 차트 1위 star.mt.co.kr. 28.7.2022. Viitattu 30.7.2022. (koreaksi)
  132. Hot Albums billboard-japan.com. Viitattu 5.8.2022. (japaniksi)
  133. TWICE, ENHYPEN, And SEVENTEEN Earn Gold RIAJ Certifications In Japan soompi.com. 10.8.2022. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  134. a b All 9 Members Of TWICE Renew Contracts With JYP Entertainment soompi.com. 12.7.2022. Viitattu 12.7.2022. (englanniksi)
  135. TWICE Announces August Comeback + Drops 1st Teaser For “BETWEEN 1&2” soompi.com. 12.7.2022. Viitattu 12.7.2022. (englanniksi)
  136. Starr Bowenbank: TWICE Unveils Full Tracklist For Upcoming Album ‘Between 1&2’ billboard.com. 25.7.2022. Viitattu 10.8.2022. (englanniksi)
  137. Starr Bowenbank: TWICE’s ‘Between 1&2 Album’ Has Arrived: Stream It Now billboard.com. 26.8.2022. Viitattu 15.9.2022. (englanniksi)
  138. TWICE Tops 4 Billboard Charts + Becomes 2nd Female K-Pop Act In History To Hit No. 1 On Artist 100 soompi.com. 7.9.2022. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
  139. TWICE Earns 2nd Entry On Billboard’s Hot 100 With “MOONLIGHT SUNRISE” + Becomes 4th K-Pop Group To Chart Multiple Songs soompi.com. 30.1.2023. Viitattu 2.2.2023. (englanniksi)
  140. TWICE Announces Comeback Date With 1st Teaser For “READY TO BE” soompi.com. 2.2.2023. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  141. TWICE To Receive Breakthrough Award At 2023 Billboard Women In Music Ceremony soompi.com. 30.1.2023. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  142. TWICE Talks About Message Of “SET ME FREE,” Performing At Billboard’s Women In Music Awards, Upcoming World Tour, And More soompi.com. 10.3.2023. Viitattu 13.3.2023. (englanniksi)
  143. Keith Caulfield: Morgan Wallen Spends Second Week at No. 1 on Billboard 200 With ‘One Thing at a Time’ billboard.com. 19.3.2023. Viitattu 19.3.2023. (englanniksi)
  144. TWICE Sets Record For Biggest U.S. Sales Week Of Any Female K-Pop Act As “READY TO BE” Debuts On Billboard 200 soompi.com. 19.5.2023. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  145. TWICE secures largest preorders in career with 'Ready to Be' koreatimes.co.kr. 8.3.2023. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  146. TWICE’s “READY TO BE” Achieves 2nd Highest 1st-Week Sales Of Any Girl Group Album In Circle Chart History soompi.com. 18.3.2023. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  147. TWICE, TXT, NCT 127, BTS, Stray Kids, NewJeans, And BLACKPINK Sweep Top Spots On Billboard’s World Albums Chart soompi.com. 26.3.2023. Viitattu 28.3.2023. (englanniksi)
  148. TWICE Announces 1st Batch Of Dates And Venues For 5th World Tour “READY TO BE” soompi.com. 21.2.2023. Viitattu 29.4.2023. (englanniksi)
  149. Update: TWICE Adds 2 “READY TO BE” Europe Tour Dates Due To Popular Demand soompi.com. 24.4.2023. Viitattu 29.4.2023. (englanniksi)
  150. Puah Ziwei: TWICE are inseparable in their new music video for ‘I Got You’ nme.com. 2.2.2024. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  151. Hugh McIntyre: Twice Charts Their First No. 1 Album In America forbes.com. 3.3.2024. Viitattu 4.3.2024. (englanniksi)
  152. Eunice Dawson: These K-pop Groups Have the Most Music Show Wins through the Years kpopstarz.com. 3.2.2021. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  153. Jessica Rapir: TWICE Takes Home Prestigious Triple Crown From ‘Inkigayo,’ K-Pop Group Sets New Record In The Music Show en.koreaportal.com. 7.5.2018. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  154. TWICE's 'Fancy' becomes their second song to surpass 100 million streams on 'Billboard Japan' allkpop.com. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  155. a b Kat Moon: TWICE Is Entering a Whole New Era—Are You Ready? cosmopolitan.com. 6.7.2022. Viitattu 7.7.2022. (englanniksi)
  156. Twice makes history on Spotify and achieves an unprecedented record for any Kpop act musicmundial.com. 24.7.2021. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  157. TWICE becomes the fastest Korean act to hit 5 billion streams on Spotify allkpop.com. 28.8.2022. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  158. Ashley King: K-Pop Group TWICE Hits 7 Billion Cumulative Streams on Spotify digitalmusicnews.com. 28.8.2023. Viitattu 4.9.2023. (englanniksi)
  159. Hanna Tamondong: Everything You Need To Know About The Members Of The K-Pop Girl Group, TWICE COSMO.PH. 18.10.2020. Viitattu 17.3.2021. (englanniksi)
  160. TWICE Members Profile (Updated!) Kpop Profiles. 23.5.2016. Viitattu 17.3.2021. (englanniksi)
  161. https://aminoapps.com/c/once/page/blog/twiceland-movie-a-look-at-the-screenx-cinema-format/1Ja5_YadS6uzJDoLDMa2L4M88ddWJbVkzne
  162. Twice's Upcoming 'Seize the Light' World Tour Docu-Series Looks Amazing billboard.com. 14.4.2020. Viitattu 7.5.2021. (englanniksi)
  163. Twice 1st Tour 'Twice Land' - The Opening - In Bangkok bangkokpost.com. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  164. Twice Debut Showcase twicejapan.com. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  165. TWICE Announces Plans For Debut Showcase In Japan soompi.com. 21.3.2017. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  166. TWICE「SHOWCASE LIVE TOUR 2018“Candy Pop”」東京公演のライブ・ビューイング実施が決定! news.kstyle.com. 28.12.2017. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  167. TWICE To Return To Singapore For “TWICELAND ZONE 2: Fantasy Park” Tour soompi.com. 9.4.2018. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  168. TWICE、日本での初アリーナ・ツアー「TWICE 1st ARENA TOUR 2018 “BDZ”」開幕 tower.jp. 1.10.2018. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  169. TWICE 1st ARENA TOUR 2018 "BDZ" 全国47都道府県の映画館でライブ・ビューイング実施決定! prtimes.jp. 20.9.2018. Viitattu 1.10.2021. (japaniksi)
  170. Twice Shines In First Dome Tour Concert In Japan hellokpop.com. 21.3.2019. Viitattu 1.10.2021. (englanniksi)
  171. TWICE Adds Additional “READY TO BE” Australia And North America Tour Dates Due To Popular Demand soompi.com. 23.3.2023. Viitattu 24.3.2023. (englanniksi)
  172. TWICE Becomes 1st Girl Group From Any Country To Sell Out California’s SoFi Stadium soompi.com. 24.3.2023. Viitattu 24.3.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa