Tuvalaiset
Tuvalaiset, tuvat eli tuvaanit (aikaisempia nimityksiä sojootit, sojoonit, urjanhait; tuvaksi тыва, tyva) ovat Venäjällä Tuvan tasavallassa ja sen lähialueilla Mongoliassa ja Kiinassa asuva turkkilaista tuvan kieltä puhuva kansa.
| Tuvalaiset | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Tuvan lippu |
||||||||||
   |
||||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
| Kielet | Tuva, venäjä | |||||||||
| Uskonnot | Šamanismi, buddhalaisuus | |||||||||
Demografia muokkaa
Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 206 200 tuvalaista. Heistä 96,3 % asui Tuvan tasavallassa, jossa he muodostivat 64,3 % väestöstä. Mongoliassa tuvalaisia arvioitiin olleen 25 000 henkeä ja Kiinan Xinjiangissa 3 000.[1]
Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 243 400 tuvalaista,[2] joista 96,7 % asui Tuvassa. Heidän osuutensa tasavallan väestöstä oli kasvanut 77,0 prosenttiin.[3] Vuoden 2010 väestönlaskennassa heidän määränsä oli noussut lukuun 263 934[4].
Venäjän tuvalaisista 55,7 % asuu maaseudulla.[2] Väestö on nuorta: keski-ikä on 23,0 vuotta.[5] Koulutustaso on alhainen: 9,7 % on suorittanut korkeakoulututkinnon ja yhteensä 62,4 % keskikoulun.[6]
Tuvan kieli on varsin elinvoimainen. Vuonna 1989 Venäjän tuvalaisista 98,6 % piti äidinkielenään tuvaa ja 1,3 % venäjää. Toisena kielenään venäjää puhui 59,2 %.[7] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 84,8 % tuvalaisista osaa venäjää.[8] Kotitasavallassaan asuvista tuvalaisista 98,5 % puhuu tuvaa ja 1,6 % mongolia.[9]
Etninen historia muokkaa
Tuvalaisten esi-isiä ovat Keski-Aasian turkkilaisheimot, joihin on sulautunut mongoleja, samojedeja, kettejä sekä mahdollisesti myös tunguuseja. Antropologiselta tyypiltään tuvalaiset ovat mongolideja. Turkkilaistumisprosessi päättyi 1800-luvun alussa, jolloin koko kansan nimeksi vakiintui aikaisempi heimonimitys tyva.[10]
1500-luvun lopulta 1600-luvun loppupuolelle Tuva kuului Altyn-kaanien mongolivaltakuntaan. 1700-luvun puolivälissä se liitettiin mantšudynastian hallitsemaan Kiinaan. Vuonna 1914 alueesta tuli Urjanhai-niminen Venäjän protektoraatti. Vuonna 1921 perustettiin muodollisesti itsenäinen Tannu-Tuvan kansantasavalta (vuodesta 1926 Tuvan kansantasavalta). Vuonna 1944 se liitettiin autonomisena alueena Neuvostoliittoon. Vuonna 1961 alue sai Venäjän federaatioon kuuluvan autonomisen tasavallan aseman. Vuodesta 1991 lähtien sen nimenä on Tuvan tasavalta.[10]
Elinkeinot ja kulttuuri muokkaa
Perinteinen elinkeino on paimentolaisuuteen perustuva karjanhoito. Lisäksi harjoitettiin maanviljelyä, metsästystä ja käsityöammatteja. Alueen itäosassa Sajanvuorten taigametsissä asuvien Todžan tuvalaisten (noin 5 % kansasta) elinkeinoja olivat metsästys, poronhoito ja keräilytalous. Asumuksena toimi huopakankaalla katettu jurtta tai varsinkin todžalaisilla tuohella tai nahoilla katettu kota. Vaatteita ja jalkineita valmistettiin taljoista, nahasta, kankaasta ja huovasta. Ruokavalion perustan muodostivat maitotuotteet, liha, vilja ja villikasvit.[11]
Tuvalaisten uskontoon kuuluu luonnonvoimien kunnioittaminen, šamanismi ja lamalainen buddhalaisuus. Tuvan kansantasavallassa vainottu buddhalaisuus on viime aikoina nopeasti elpynyt. Suullinen kansanperinne käsittää sankarirunoja, myyttisiä ja historiallisia kertomuksia, lauluja ja sananlaskuja. Kansanmusiikki perustuu pentatoniseen asteikkoon. Musiikkikulttuurissa erityinen sija on kurkkulaululla. 1930-luvulla luotiin tuvan kirjakieli, neuvostoaikana kehittyi kansallinen kirjallisuus ja ammattitaide.[12]
Nykytilanne muokkaa
Tuvalaiset poikkeavat monessa suhteessa Venäjän muista vähemmistökansoista. Lähes kaikki heistä asuvat kotitasavallassaan ja äidinkielen asema on vahva. Syntyvyys on korkea ja väestö on viime vuosikymmeninä nopeasti kaupungistunut. Kansallinen itsetunto on voimakas ja seka-avioliitot vähäisiä.[13]
Suurimman ongelman muodostaa tasavallan heikko taloudellinen ja sosiaalinen tilanne. Elintaso on alhainen, työttömyys korkea, teollisuus kehittymätöntä ja maatalous suurissa vaikeuksissa. Peräti 38 % tuvalaisista työskentelee palveluammateissa. Muita ongelmia ovat korkea lapsikuolleisuus, rikollisuus ja alkoholismi. Muiden kansallisuuksien edustajat ovat muuttaneet joukoittain pois tasavallasta, mutta tuvalaiset ovat toistaiseksi pysyneet uskollisina kotiseudulleen.[13]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 337–338, 434,442. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ a b Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. perepis2002.ru. Arkistoitu 10.10.2008. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Национальный состав населения Российской Федерации (pdf) (Venäjän vuoden 2010 väestönlaskenta) gks.ru. Arkistoitu 6.9.2018. Viitattu 12.8.2016. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.7. Naselenije otdelnyh natsionalnostei po vozrastnym gruppam i polu po subjektam Rossijskoi Federatsii. perepis2002.ru. Arkistoitu 8.10.2007. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.10. Naselenije otdelnyh natsionalnostei po vozrastnym gruppam, polu i urovnju obrazovanija perepis2002.ru. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 442. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. perepis2002.ru. Arkistoitu 17.2.2007. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.6. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii. perepis2002.ru. Arkistoitu 8.10.2007. Viitattu 28.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 338. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 338–341. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 341–342. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ a b Tšto nužno znat o narodah Rossii: Spravotšnik dlja gosudarstvennyh služaštših, s. 271–273, 275–276. Moskva: Skriptori, Russki mir, 1999. ISBN (mahdollisesti virheellinen) 5-85810-029-9.