Turska

Turska (Gadus morhua) on Pohjois-Atlantin kalastuksessa perinteisesti tärkeimpiä saaliskaloja niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Turska elää myös Itämeressä, mutta sen esiintyminen Suomen rannikolla on ajoittaista.

Turska
Uhanalaisuusluokitus
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka:	Luukalat Osteichthyes
Luokka:	Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka:	Neopterygii
Lahko:	Turskakalat Gadiformes
Heimo:	Turskat Gadidae
Suku:	Gadus
Laji:	morhua
Kaksiosainen nimi
Gadus morhua Linnaeus, 1758
Turskan levinneisyys
Katso myös
Turska Wikispeciesissä   Turska Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Ulkonäkö ja koko

Muiden turskien heimon (Gadidae) lajien tapaan turskalla on kolme selkäevää ja kaksi peräevää. Väriltään se on vihertävän tai ruskehtavan harmaa, mutta joissain ympäristöissä myös punertava; vatsa on valkoinen. Kylkiviiva on selvästi erottuva, vaalea, ruumiin etuosassa ylös kaartuva. Pää on suuri, ja leuan alla on pieni mutta paksuhko viiksisäie.

Viiksisäie

Kolme selkäevää ja kaksi peräevää

Suomen suurimmat turskat ovat olleet yli 30-kiloisia. Yleensä Suomessa tavattavien turskien paino on kuitenkin ollut 0,5–5 kg ja pituus alle 75 cm. Maailmanennätysturskat ovat kaksimetrisiä, 96-kiloisia ja 25-vuotiaita.

Ravinto ja elintavat

Turska liikkuu pohjan tuntumassa ulappavesillä, yleisimmin 100–200 metrin syvyydessä, mutta voi joskus myös siirtyä pelagiseksi ravinnon perässä tai lisääntymistarkoituksessa.

Turska on kaikkiruokainen. Enimmäkseen se syö suurehkoja äyriäisiä ja pieniä kaloja. Itämeren turskan pääravintoa on silakka. Turska on huomattavan nopeakasvuinen kala. Itämeressä 2-vuotias turska painaa puolisen kiloa, 5-vuotias jo 2–4 kiloa.

Lisääntyminen

Eri turskakannat tulevat sukukypsiksi eri ikäisinä. Kutuaika on kerran vuodessa ja kestää muutaman kuukauden. Kutuaika vaihtelee alueittain; levinneisyysalueen eteläosissa kutu on alkutalvesta, Itämeressä huhtikuusta heinäkuuhun. Kutuaikana turskat liikkuvat suurissa parvissa, ja kutu yleensä tapahtuu pohjan tuntumassa. Turska laskee mädin useassa erillisessä erässä. Mätimunat ovat pieniä ja kelluvia.

Levinneisyys ja kannat

Euroopassa turskan levinneisyys ulottuu Biskajanlahdelta Barentsinmerelle Karhusaaren ympäristöön asti ja Vienanmereen sekä Islannin vesille. Amerikassa turskaa esiintyy Pohjois-Carolinan Cape Hatterasista Quebecin pohjoisrannikon Ungvanlahdelle saakka ja Grönlannin rannikoilla. Turskan levinneisyys ulottuu Itämereen, mutta lisääntymistä tapahtuu vain eteläosassa.

Turska on jakautunut varsin selväpiirteisiin alueellisiin lisääntymiskantoihin. Tärkeimmät kannat Euroopassa ovat Norjan Barentsinmeren kanta ja Islannin kanta. Luoteis-Atlantilla Grönlannin ympäristön ja Newfoundlandin kannat ovat romahtaneet dramaattisesti 1900-luvun lopulla.

Itämeren turska

Itämeren turska käsittää kaksi jokseenkin erillistä kantaa. Läntinen kanta ulottuu Kattegatista Itämereen Bornholmin vesille saakka, itäinen kanta taas elää tästä itään ja pohjoiseen. Turskaa tavataan lähes koko Itämeressä, mutta lisääntymään se pystyy vain Itämeren suolaisimmissa osissa: mäti kelluu vain yli 10 promillen suolapitoisessa vedessä, ja tällaista vettä on vain syvänteissä ja aivan Tanskan salmien tuntumassa. Kutumenestys täälläkin vaihtelee ja on riippuvainen Tanskan salmista tulevasta happipitoisesta ja suolaisesta vedestä. Suurten suolapulssien jälkeen syntyvät voimakkaat vuosiluokat voivat levitä runsainakin myös Suomen rannikoille. Suomessa runsaat turskavuodet osuivat viimeksi 1980-luvun alkuun, jonka jälkeen laji on käynyt harvinaiseksi. Nyt kuitenkin turskakanta on elpynyt ja sitä tavataan jälleen Suomen vesillä eniten Saaristomerellä, eteläisellä Selkämerellä ja läntisellä Suomenlahdella.

Kalastus ja kantojen tila

Maailman turskasaaliiden kehitys 1950–2002: Eurooppa (sininen), Luoteis-Atlantti (vihreä), kokonaissaalis (punainen). FAO:n tilasto.

Turskaa pyydetään troolilla, pitkälläsiimalla, verkoilla mutta myös pilkkimällä eli juksaamalla.

Turska on tärkeimpiä kauppa- ja saaliskaloja Euroopassa, ja oli aiemmin myös Pohjois-Amerikassa. Pohjois-Amerikan turskakannat kuitenkin romahtivat dramaattisesti 1970-luvulla ja lähes katosivat 1990-luvulla. Turskan kokonaissaalis on vähentynyt 1960-luvun lähes kolmesta miljoonasta tonnista alle miljoonaan 2000-luvulla. Turskaa on alettu viime vuosia tuottaa myös kalanviljelyssä, mutta tuotanto 2010-luvulle tultaessa oli vasta noin 10 000 vuositonnia.

Itämeren kalastus

Itämeren turskasaalis oli huipussaan 1984 noin 500 000 tonnia mutta vuoteen 1992 se laski 73 000 tonniin. Itämeren kannan pienenemiseen ovat vaikuttaneet liikakalastus, vähentyneet suolapulssit Pohjanmerestä sekä rehevöityminen.

Vuonna 2010 suomalaisten ammattikalastajien turskasaalis Itämerestä oli noin 1 000 tonnia. Käytännössä koko saalis saatiin Etelä-Itämereltä.

Juksaaminen

Turskia myytävänä

Turska.

Syvissä vesissä asustavan turskan juksa on järeä, ainakin parin sadan gramman, mutta jopa yli kilon painoinen. Myös siiman järeyden tulee olla samaa tasoa, yksisäikeisenä (nailon) siimana ainakin millimetrin vahvaa ja mahdollisimman venymätöntä. Turska on verestettävä heti sen jälkeen kun se on saatu ylös, sillä sen veri on kitkerää ja pahanmakuista.

Turskan ravintokäytöstä

Venäläinen säilyke, joka sisältää turskan maksaa.

Lipeäkala on perinteisesti ollut turskaa, mutta nykyään molva on korvannut turskan Suomessa lipeäkalana. Turskan mätimunista valmistetaan mätitahnaa.

Portugalilaisen bacalhau à Brás -perinneruoan pääraaka-aine on suolattu turska.

Lähteet

• Gadus morhua (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
• Atlantic cod (Arkistoitu – Internet Archive). Arkive.

Aiheesta muualla

• Laji.fi: Turska (Gadus morhua)
• Turskan ravintosisältö (Arkistoitu – Internet Archive)
• UniProt: Taxonomy - Gadus morhua (englanniksi)