Turkin sota
Turkin sota käytiin Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan välillä vuosina 1877–1878. Sotaa on nimitetty eri maissa myös Romanian itsenäisyyssodaksi ja Bulgarian itsenäisyyssodaksi.
| Turkin sota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Plevnan sankarien muistomerkki Moskovassa
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
|
|||||||
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Sodan alku muokkaa
Vuonna 1876 turkkilaiset kukistivat Bulgarian kapinan, jolloin Euroopan lehdistössä nostettiin meteli turkkilaisjoukkojen Bulgariassa tekemistä hirmuteoista. Venäjän joukot hyökkäsivät maahan 1877. Nimellisesti venäläiset hyökkäsivät suojellakseen Bulgarian kristittyjä ja vapauttaakseen slaavit Turkin vallasta, käytännössä myös turvatakseen Venäjän etuja Mustallamerellä.
Venäjän joukot ylittivät Tonavan ponttooneilla ja etenivät lähelle Konstantinopolia. Venäjän joukkoihin kuului myös Suomen kaarti. Suomen kaarti kunnostautui erityisesti Gornyi Dubnjakin taistelussa, ja huomionosoituksena keisari Aleksanteri II antoi sille kunnianimen Vanhan kaartin pataljoona. Nykyisin joukko-osasto tunnetaan Kaartin jääkärirykmenttinä.
Sodan tapahtumat muokkaa
Sodan alussa Venäjä ja Romania tuhosivat kaikki laivat Tonavan varrelta ja miinoittivat joen. Kesäkuussa 1877 venäläinen sotajoukko siirtyi Tonavalta jokisuistoon Galațissa ja jatkoi kulkua kohti Rusçukia. Heinäkuussa 1877 venäläiset rakensivat Svištovissa Tonavan yli sillan ja aloittivat ylittämisen. Osmanien sotamarsalkka Osman pašša siirtyi Plevnaan. Venäläinen kenraali Mihail Skobelev hyökkäsi kaupunkiin. Venäläiset taistelivat vallatakseen Plevnan lähellä sijaitsevan Grivitsan.[1][2] Osman paššan sitkeän puolustuksen vuoksi venäläiset eivät useista yrityksistään huolimatta saaneet vallatuksi kaupunkia suoraan ja joutuivat siksi saartamaan sen. Plevnan piiritys (heinä–joulukuu 1877) kääntyi venäläisten ja romanialaisten joukkojen voitoksi niiden katkaistua kaupungin kaikki huoltoyhteydet Turkkiin.
Romanian armeija (130 000 miestä, joista 10 000 kaatui, ja 12 000 bulgarialaista) osallistui taisteluun Venäjän puolella.
Kaukasus muokkaa
Sotavoimat Georgiassa ja Armeniassa koostuivat venäläisten 75 000 miehestä ja turkkilaisten 20 000 miehestä.[3] Ensimmäinen hyökkäys tapahtui Bayczidissa 29. huhtikuuta 1877. Lokakuussa 1877 turkkilaiset käynnistivät Adžariassa laajan hyökkäyksen venäläisiä joukkoja vastaan. Turkkilaisten tappiot Adžarian taistelussa nousivat 5 000–6 000 kaatuneeseen, ja yli 8 500 jäi sotavangeiksi. Venäläisten kuolleiden määrä oli 15 500.[4]
Sodan päättyminen muokkaa
Murtauduttuaan läpi Balkanin vuorilta Venäjän armeija eteni nopeasti Marmaranmeren rannikolle saakka. Aselevosta sovittiin 31. tammikuuta 1878, mutta venäläiset etenivät tämänkin jälkeen. He pysähtyivät helmikuun lopussa vasta aivan Konstantinopolin porteilla, San Stefanossa. Britannian lähetettyä sotalaivoja turkkilaisten avuksi Venäjä kuitenkin luopui osmanien pääkaupungin valtaamisesta. Sodan päättänyt allekirjoitettiin San Stefanon rauhansopimus 3. maaliskuuta.
Sodan jälkeen muokkaa
San Stefanon rauhansopimuksella Venäjään liitettiin Armenian itäosa ja syntyi Suur-Bulgaria, johon kuului laajoja alueita Balkanista. Britannian ja Saksan vastustuksen vuoksi kutsuttiin koolle Berliinin kongressi, jossa Venäjä menetti voittamansa alueet. Serbia, Romania ja Montenegro itsenäistyivät, Bulgaria sai autonomian.
Vuonna 1879 demokraattisesti valittu kansankokous valitsi Bulgarian ruhtinaaksi saksalaisen Battenbergin prinssin Alexanderin. Keisari Aleksanteri II nimitti suomalaisen kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnroothin vuonna 1880 Bulgarian sotaministeriksi. Hänen avustuksellaan ruhtinas Aleksanteri syrjäytti seuraavana vuonna edistyksellisen valtiosäännön ja ryhtyi hallitsemaan itsevaltiaana. Vuonna 1885 Bulgarian ruhtinas Aleksanteri liitti Itä-Rumelian Bulgariaan, minkä johdosta venäläiset upseerit vangitsivat hänet ja hänet pakotettiin eroamaan.
Sota aiheutti Kansainvälisen Punaisen Ristin liikkeen tunnusten jakaantumisen ristiä kannattavien kristittyjen ja puolikuuta kannattavien turkkilaisten muslimien välille. Jako on voimassa edelleen tänäkin päivänä, ja yhdistykset toimivat yhdessä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisenä liittona.
Sota kulttuurissa muokkaa
Leo Tolstoin romaanin Anna Karenina loppupuolen tapahtumat sijoittuvat Turkin sodan aikaan. Teoksen viimeisessä osassa kuvataan Balkanille lähteviä vapaaehtoisia ja sodan venäläisissä herättämiä tunteita, niin isänmaallista (panslavistista) hurmosta kuin uskonnosta kumpuavaa vastustustakin.
Sodan peruja on tunnettu marssilaulu ”Suomen kaartin paluulaulu” (”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää…”), jonka sanotaan soineen, kun suomalaiset joukot palasivat kotiin. Gornyi Dubnjakin taistelu mainitaan sen toisessa säkeistössä. Sodan muistoksi laulu on Kaartin pataljoonan marssilaulu.
Muuta muokkaa
Viimeinen elossa ollut Turkin sodan suomalainen veteraani Matti Teerisalo kuoli vuonna 1950. [5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Furneaux, Rupert "The Siege of "Plevna". 1958.
- ↑ Herbert, William: The Defense of Pleve, 1877
- ↑ Viktor Hambardzumyan, 1877–1878 The Russo-Turkish War, Soviet Armenian Encyclopedia, (SR: Armenian fendery of Sciences) 1984, s. 93–94
- ↑ SovArm2, Viktor Hambardzumyan, The Battle of Ajarian, Soviet Armenian Encyclopedia. vol. 1. Terevan (Armenian SSR: Armenian Academy of Sciences) 1974. s. 138
- ↑ Seppo Karjala : Suomen Kaartin sotilas Matti Teerisalon tarina
Kirjallisuutta muokkaa
- Tapio Hiisivaara: Tuhannenpa verran poikia läksi. Suomen kaarti Balkanin sodassa 1877-1878. WSOY, 1968.
- Keijo Kylävaara: Balkanin santaa. Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1513-4.
- Jouni Suistola ja Heikki Tiilikainen: Sodassa vieraalla maalla: suomalaiset Turkin sodassa 1877–1878. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-083-4.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkin sota Wikimedia Commonsissa
- Turkin sodan veteraanit muistelevat, äänite Ylen Elävässä arkistossa
- Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja Suomen kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle vuosina 1877–1878. (e-tekstinä Projekti Lönnrotin sivulla
- Turkin sodan veteraanit kertovat muistojaan, Helsingin Sanomat, 18.09.1937, nro 251, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kaarti Turkin sodassa. Vanha Kaartin juhlissa läsnä ollut veteraani kertoo, Hakkapeliitta, 28.09.1937, nro 39, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kun Suomen Kaarti lähti Turkin sotaan, Hakkapeliitta, 21.02.1939, nro 8, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomalaisen upseerin kertoelmia Turkin sodasta, Hakkapeliitta, 21.03.1939, nro 12, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- S. A. Merivirta : Suomalaisen upseerin kertoelmia Turkin sodasta, jatkoa, Hakkapeliitta, 28.03.1939, nro 13, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Jussi Jalonen: Kansallista sotahistoriaa monikansallisella sotanäyttämöllä. Kirja-arvostelu teoksesta Sodassa vieraalla maalla: suomalaiset Turkin sodassa 1877–1878. Atena, 2014. (Agricolan kirja-arvostelut, 28.11.2014.)
- Antero Leitzinger: Suomalaiset todistajina Balkanin sodissa. Kirja-arvostelu teoksesta Sodassa vieraalla maalla: suomalaiset Turkin sodassa 1877–1878. Atena, 2014. (Agricolan kirja-arvostelut, 15.5.2015.)
| 1500-luku |
Astrahanin sotaretki 1569 |
|---|---|
| 1600-luku |
Venäjän–Turkin sota (1676–1681) · Suuri Turkin sota (1683–1699) |
| 1700-luku |
Venäjän–Turkin sota (1710–1711) · Venäjän–Turkin sota (1735–1739) · Venäjän–Turkin sota (1768–1774) · Venäjän–Turkin sota (1787–1792) |
| 1800-luku |
Venäjän–Turkin sota (1806–1812) · Kreikan vapaussota (1821–1829) · Venäjän–Turkin sota (1828–1829) · Krimin sota (1853–1856) · Turkin sota (1877–1878) |
| 1900-luku |
Kaukasuksen rintama (1914–1917) (osana ensimmäistä maailmansotaa) · Neuvosto-Venäjän–Turkin sota (1917–1918) (osana Venäjän sisällissotaa) |