Tuomas Hannikainen

suomalainen kapellimestari ja viulisti

Tuomas Touko Tapani Hannikainen (ent. Ollila; s. 10. maaliskuuta 1965 Myrskylä) on suomalainen kapellimestari ja viulisti.

Hannikainen suoritti Sibelius-Akatemiassa viulunsoiton diplomin vuonna 1988 ja kapellimestaridiplomin vuonna 1991 Jorma Panulan opissa. Hän on täydentänyt opintojaan muun muassa Ilja Musinin oppilaana Pietarin konservatoriossa vuosina 1990–1992 sekä eri mestarikursseilla.[1] Vuonna 2018 hän väitteli musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiassa aiheenaan Jean Sibeliuksen ooppera Neito tornissa.[2]

Vuodet 1994–1998 Hannikainen toimi Tampereen kaupunginorkesterin ylikapellimestarina sekä taiteellisena johtajana. Tätä seurasi vakituisen kapellimestarin toimi Tapiola Sinfoniettassa yhdessä Jean-Jacques Kantorowin kanssa (vuodet 19992001). Vuosina 20012003 hän oli West Australian Symphony Orchestran (Perth) päävierailija. Vuosina 2005–2009 hän toimi periodisoittimilla soittavan Kuudennen kerroksen orkesterin taiteellisena johtajana Helsingissä. Vuoden 2009 alusta on hän ollut yhtenä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin neljästä kapellimestarista, ja vuonna 2011 Joroisten Musiikkipäivien taiteellisena johtajana.

Tuomas Hannikainen (Ollila) on viulisti Arvo Hannikaisen (1897–1942) tyttärenpoika.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Tuomas Hannikainen – Conductor Patrick Garvey management. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 17.11.2013.
  2. Hannikainen, Tuomas: Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä. Väitöskirja. EST-julkaisusarja, 40. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018. ISSN 1237-4229. ISBN 978-952-329-102-7. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Hannikaisten sukupuuArkistoitu kopio Hannikaisten sukuseura. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 14.12.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ollila, Tuomas hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Edeltäjä:
Leonid Grin
Tampereen kaupunginorkesterin ylikapellimestari
1994–1998
Seuraaja:
Eri Klas
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.