Tuntematon sotilas (vuoden 1985 elokuva)

Rauni Mollbergin ohjaama elokuva vuodelta 1985

Tuntematon sotilas on vuonna 1985 valmistunut suomalainen sotaelokuva. Elokuvan on ohjannut Rauni Mollberg Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanin pohjalta.

Tuntematon sotilas
1. DVD-julkaisun kansikuva.
1. DVD-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Rauni Mollberg
Käsikirjoittaja Rauni Mollberg
Väinö Linna
Veikko Aaltonen
Perustuu Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas
Tuottaja Rauni Mollberg
Säveltäjä Heikki Valpola
Kuvaaja Esa Vuorinen
Leikkaaja Olli Soinio
Lavastaja Ensio Suominen
Erikoistehosteet Timo Etelälahti
Pääosat Risto Tuorila
Paavo Liski
Pirkka-Pekka Petelius
Mika Mäkelä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Arctic-Filmi
Ensi-ilta 6. joulukuuta 1985
Kesto 199 minuuttia (elokuvateatteriversio)
228 minuuttia (TV-versio)
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 14 000 000 markkaa
Katsojat 590 902
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Mollbergin elokuva on toinen Linnan romaanista tehdyistä kolmesta elokuvasovituksesta. Ensimmäisen (1955) ohjasi Edvin Laine, kolmannen (2017) Aku Louhimies.

Mollbergin Tuntematon sotilas oli vuonna 1985 ensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista toiseksi katsotuin 590 271 katsojallaan.[1] Vuonna 2018 elokuva oli kaikkien aikojen 21. katsotuin kotimainen elokuva. Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa: Rauni Mollberg ohjauksesta sekä Risto Tuorila Koskelan ja Paavo Liski Rokan roolisuorituksesta.[2]

Tuotanto muokkaa

Hanke ja käsikirjoitus muokkaa

Mollbergin Tuntematon sotilas oli herättänyt jo etukäteen suurta kiinnostusta, ja elokuvasta keskusteltiin vilkkaasti jo pitkään ennen sen valmistumista. Klassikkokirjan uudelle filmatisoinnille tuntui olevan patoutunut tarve, ja uuden aikakauden elokuvana siitä haluttiin tietoisesti erilainen kuin Edvin Laineen versiosta. Rauni Mollbergin valttikorttina oli, että hän tunsi Väinö Linnan hyvin ja henkilökohtaisesti. Tampereen seudulla asuneet Mollberg ja Linna pitivät keskenään tiivistä yhteyttä, ja Tuntemattoman sotilaan uusi filmatisointi oli ollut Mollbergin ajatuksissa jo 1960-luvulta lähtien. Mollberg ei ollut ainoa Tuntemattomasta sotilaasta kiinnostunut ohjaaja: Matti Kassila ja Jörn Donner kehittelivät samoihin aikoihin kumpikin tahollaan omia hankkeitaan, mutta nämä eivät koskaan edenneet toteutusvaiheeseen.[3][4]

Linnan romaanissa ja Laineen elokuvassa oli mukana runsaasti huumoria, kun taas Mollbergin versiosta se puuttui miltei täysin; Mollberg halusi korostaa sodan julmuutta ja mielettömyyttä.[5] Keskeinen rooli oli käsikirjoittaja Veikko Aaltosella, joka toi elokuvaan nuoren miehen näkökulmaa.[6] Linna itse oli käsikirjoittamisessa mukana neuvonantajana, ja lisäsi mukaan vänrikki Koskelan lapsuusmuistoja. Linnan mukaan Mollberg otti oikealla tavalla riskejä elokuvanteossaan.[7][8]

Näyttelijöiden valinta muokkaa

Mollberg valitsi elokuvaansa myös nuoria, tuntemattomiakin näyttelijöitä, joista monet olivat amatöörejä. Tarkoituksena tällä oli tuoda esiin sotilaiden nuoruutta, mikä poikkesi Edvin Laineen ohjaamasta Linnan romaanin ensimmäisestä elokuvasovituksesta.[9][10][11] Kun Laine oli käyttänyt Kansallisteatterin noin kolmikymmenvuotiaita ammattinäyttelijöitä, Mollberg piti ensijaisimpana sopivuutta kuhunkin rooliin, ei niinkään ammattilaisuutta.[12] Paavo Liski (Rokka) ja Risto Tuorila (Koskela) olivat jo entuudestaan arvostettuja teatterinäyttelijöitä, Pirkka-Pekka Petelius (Hietanen) oli tullut suurelle yleisölle tutuksi muun muassa television Velipuolikuu- ja Mutapainin ystävät -ohjelmista, ja Kari Väänänen (Lammio) oli päässyt Aki ja Mika Kaurismäen luottonäyttelijäksi.[13]

Näyttelijöiden etsimisen kerrotaan saaneen valtavat mittasuhteet: Mollberg ajoi satoja tuhansia kilometrejä pitkin Suomea löytääkseen sopivat esiintyjät kuhunkin rooliin.[10][14] Lopulta sopivien näyttelijöiden ja kuvauspaikkojen etsintä kesti kaksi vuotta.[15] Tätä kautta valittuihin kuuluivat Hannu Kivioja, Pertti Koivula ja Mika Mäkelä. Yksi valituista, Pertti Koivula piti Mollbergin valintoja osuvina: riitti kun kukin oli vain oma itsensä. Suurempia vaikeuksia oli Koivulan mukaan näyttelijäkokemusta omanneilla. Kiviojan Mollberg löysi Teatterikorkeakoulun pääsykokeista, Koivulan harrastajateatteriyhteyksien kautta ja Mäkelän Teivon raviradalta Tampereelta, josta hän kutsui tämän koekuvauksiin.[10][16] Mäkelä kertoo, ettei hänellä tuolloin juuri ollut näyttelijäkokemusta.[16] Jälkeenpäin Mollbergin ratkaisua käyttää todella nuoria näyttelijöitä, toisin kuin Laine omassa sovituksessaan, on pidetty aikaa kestäneenä ja onnistuneena.[8][11] Elokuvan amatöörinäyttelijöistä Koivula ja Kivioja päätyivätkin sittemmin näyttelijänuralle.[17][18]

 
Näyttelijä Risto Tuorila (vänrikki Koskela) taistelukuvauksissa Niinisalon varuskunnan harjoitusalueella Kankaanpäässä.

Kun näyttelijät oli valittu, näitä valmistettiin rooleihinsa kielikylvyillä: varsinaissuomalaista henkilöhahmoa esittämään valittu Pirkka-Pekka Petelius lähetettiin maatöihin Varsinais-Suomeen, pohjoiskarjalaisen hahmon rooliin valittu Mäkelä Pohjois-Karjalaan ja Tampereelta kotoisin olevan hahmon rooliin valittu Pertti Koivula Tampereelle.[15]

Mollbergin elokuva nosti siinä mukana olleita näyttelijöitä tunnetuiksi, osan jopa suursuosikeiksi. Pertti Koivula hylkäsi haaveet opettajan urasta, Hannu Kivioja pyrki ja pääsi Teatterikorkeakouluun dramaturgilinjan sijasta näyttelijälinjalle, juuri näyttelijäksi valmistunut Pauli Poranen (Lehto) sai omalle uralleen oivallisen aloituksen, ja Hietasen rooli paljasti koomikkona tunnetusta Pirkka-Pekka Peteliuksesta myös toisenlaisen puolen. Kaikki eri yhteyksissä haastatellut Tuntemattoman sotilaan näyttelijät ovat korostaneet Mollbergin psykologisia taitoja amatöörinäyttelijöiden ohjaajana. Toisaalta elokuvan keskeisissä rooleissa olleet Mika Mäkelä, Pekka Ketonen (Kariluoto), Tero Niva (Vanhala) ja Ossi-Ensio Korvuo (Määttä) eivät jatkaneet uraansa näyttelijöinä.[13]

Kuvaukset muokkaa

 
Ohjaaja Rauni Mollberg elokuvan ensimmäisen taistelun kuvauksissa Niinisalossa 6. kesäkuuta 1984.

Elokuvan kuvaukset alkoivat Lammilla Evon maastossa maaliskuussa 1984.[19] Elokuva kuvattiin käsivarakameralla.[20] ”Levottomaksi” ja ”kaaottiseksi” kuvailtu käsivarakuvaus on kerronnallinen elementti, jolla haettiin dokumentaarista tehoa.[14]

Tuntemattoman sotilaan näyttelijät ovat muistelleet Rauni Mollbergia erittäin vaativana ohjaajana, joka ei päästänyt amatöörejäkään helpolla. Elokuvan valmistumisen jälkeen useat näyttelijät kertoivat, että Mollberg oli karsinut näyttelijöiden pyrkimyksiä hahmojen suurieleisempään tulkintaan.[7] Mollbergin mukaan tuhansia ihmisiä työllistävä miljoonabudjetin elokuvatuotanto tarvitsee ”kuria ja järjestystä”.[14] Rokkaa näytelleen Paavo Liskin mukaan syöksyvenekohtaus kuvattiin parikymmentä kertaa uusiksi, ja myös perääntymisvaiheen joenylityskohtaus oli äärimmäisen rankka.[14]

Musiikkia ei käytetty missään kohdassa tehosteena: sitä kuuluu ainoastaan, jos se liittyy suoraan käsikirjoitukseen pohjautuviin konkreettisiin tapahtumiin, kuten Äänislinnan valtausparaatissa soittokunnan soittamana ja kun Vanhala soittaa gramofonissa levyjä.[21] Äänislinnan valtausta on pidetty elokuvan näyttävimpänä kohtauksena.[22]

 
Kirjailija Väinö Linna ja ohjaaja Rauni Mollberg kuvaustauolla kesäkuussa 1984.

Laine toteutti elokuvansa ilman puolustusvoimien apua, mutta hänellä oli käytettävissään sodanaikaista kuvamateriaalia. Mollberg taas sai useisiin elokuvansa kohtauksiin – joista kukin oli kuvattava erikseen – käyttöönsä miehistöä ja kalustoa puolustusvoimilta, mutta värielokuvaan ei voitu sisällyttää vanhaa mustavalkoista reportaasikuvaa.[22] Elokuvan tekoon osallistui näyttelijöiden lisäksi yli 5 000 avustajaa.[19] Väinö Linna seurasi itse tarkoin Mollbergin elokuvan kuvauksia siitä huolimatta, että hän sai niiden aikana aivoinfarktin ja menetti puhekykynsä; hän oli läsnä Tampereen-ensi-illassa, mikä oli yksi hänen viimeisistä esiintymisistään julkisuudessa.[23]

Mollberg ei esitellyt roolihahmoja juuri lainkaan, ja katsojat joutuivat välillä arvailemaan, kuka Linnan romaanin hahmo kulloinkin oli kyseessä. Elokuvatutkija Antti Alasen mukaan Mollberg oletti valtaosan katsojista ennestään joko lukeneen romaanin tai nähneen Laineen elokuvan. Mollberg marssitti valkokankaalle myös joukon Laineen elokuvasta puuttuneita romaanin henkilöhahmoja, esimerkiksi everstiluutnantti Karjulan, sotamies Viirilän ja lotta Raili Kotilaisen, jota Laine oli aikoinaan pitänyt liian rienaavana.[21] Viirilän teloitusta on pidetty erittäin pasifistisena ja osana Mollbergin elokuvan ja Linnan kirjan sanoman keskiötä.[21] Toisaalta Mollberg jätti omasta elokuvastaan pois muun muassa romaanin loppusivuilla esiintyneen sotamies Asumaniemen.[3]

Vuoden 1985 Tuntematon sotilas maksoi vuoden 1955 elokuvaan verrattuna yli 20-kertaisesti: Laineen elokuvan tuotantokustannukset olivat vuoden 1985 rahanarvon mukaan noin 650 000 markkaa, Mollbergin elokuvan yli 14 miljoonaa markkaa.[7] Valmistuessaan se oli kaikkien aikojen kallein suomalainen elokuva.[8]

Näyttelijät muokkaa

 Risto Tuorila  vänrikki, myöh. luutnantti Koskela  
 Pirkka-Pekka Petelius  alikersantti, myöh. kersantti Hietanen  
 Paavo Liski  alikersantti Rokka  
 Mika Mäkelä  sotamies Rahikainen  
 Pertti Koivula  alikersantti Lahtinen  
 Tero Niva  sotamies, myöh. alikersantti Vanhala  
 Ossi-Ensio Korvuo  sotamies, myöh. alikersantti Määttä  
 Mikko Niskanen  sotamies Salo  
 Pauli Poranen  alikersantti Lehto  
 Hannu Kivioja  sotamies Riitaoja  
 Juha Riihimäki  sotamies Sihvonen  
 Seppo Juusonen  sotamies Susi, "Suentassu"  
 Timo Virkki  sotamies Honkajoki  
 Vesa Ala-Seppälä  sotamies Hauhia  
 Risto Hetta  sotamies Vuorela  
 Veli-Matti Pernu  sotamies Kaukonen  
 Kari Väänänen  luutnantti, myöh. kapteeni Lammio  
 Pekka Ketonen  vänrikki, myöh. kapteeni Kariluoto  
 Veikko Tiitinen  kapteeni Kaarna  
 Matti Nurminen  majuri Sarastie  
 Olavi Levula  everstiluutnantti Karjula  
 Martti Kainulainen  vääpeli Korsumäki  
 Jaakko Kuusisaari  alikersantti Mäkilä  
 Erkki Hetta  sotamies Viirilä  
 Markku Lukka  sotamies Ukkola  

 Jouni Näreaho  sotamies Tyynelä  
 Risto Salmi  sotamies Korpela  
 Ensio Kortelainen  alikersantti Mielonen  
 Eija-Riitta Rantanen  lotta Kotilainen  
 Eeva Kankaanpää  Vera  
 Veli-Pekka Sahari  sotilaspastori  
 Yrjö Parjanne  eversti  
 Jarmo Tulonen  kapteeni Lautsalo  
 Ivan Varpalahti  karjalaisukko  
 Pentti Vyyryläinen  luutnantti Autio  
 Juhani Lairo  sotamies Eerola  
 Jarmo Kingelin  vänrikki  
 Roger Casagrande  inkeriläinen sotavanki  
 Ola Tuominen  kouluttajakorpraali  
 Ibragim Aliev  venäläinen sotavanki  
 Pentti Helin  kuolemaantuomittu  
 Maija-Liisa Takalo  vanha nainen Petroskoissa  
 Ilkka Järvi-Laturi  nuori vänrikki  
 Juho Jansson  teloitusryhmää johtava luutnantti  
 Ari Korventausta  poika  
 Mikael Kerimov  Baranov, Rokan vangitsema neuvosto-upseeri  
 Jouko-Thomas Kleine  alokas lääkärintarkastuksessa  
 Esko Koiranen  kuolemaantuomittu  
 Tarja Härkönen  lotta kanttiinissa  

Vastaanotto muokkaa

Lehdistö muokkaa

Hyvinkään Sanomat kysyi tammikuussa 1986 tekemässään mielipidetiedustelussa sekä Laineen että Mollbergin elokuvan nähneiden mielipiteitä. Otantaan kuului 693 henkilöä 75 kunnassa. Haastatelluista 64 prosenttia piti Mollbergin ja 21 prosenttia Laineen elokuvaa sodanvastaisena. Isänmaalliseksi katsoi Laineen elokuvan 77 prosenttia, mutta Mollbergin elokuvan vain 12 prosenttia vastanneista. 12 prosenttia haastatelluista katsoi Laineen, mutta peräti 47 prosenttia Mollbergin jättäneen elokuvastaan pois romaanin keskeisiä kohtia.[22] Helsingin Sanomien haastattelussa Mollberg sanoikin lähteneensä siitä, että hänen elokuvansa henkilöt ”ovat ihmisiä ja yksilöitä, joiden tulee osoittaa sodan mädännäisyys tämän päivän nuorisolle”.[19] Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista Mollberg nimesi Riitaojan häntä itseään eniten koskettaneeksi ja hänelle läheisimmäksi.[24]

Mollbergin suurimpana painolastina katsottiin olleen sen, että hän pyrki tietoisesti tekemään Laineen elokuvasta poikkeavan tulkinnan, mutta pysymään samalla uskollisena Väinö Linnan yleislinjalle. Vaikka Mollbergin kohderyhmänä olikin erityisesti 1980-luvun nuoriso, tavoite jäi osittain saavuttamatta siinä mielessä, että nimenomaan nuorten katsojien osuus elokuvan pääsylipun lunastaneista jäi alle odotusten.[22] Vuoden 1955 elokuvassa kapteeni Jorma Kariluotoa näytellyt Matti Ranin on pitänyt nuorten näyttelijöiden ottamista elokuvaan oikeana ratkaisuna, koska jatkosotaan aikoinaan lähteneet miehet olivat iältään suureksi osaksi varsin nuoria. Hänen mukaansa 1980-luvun nuorilla näyttelijöillä ei kuitenkaan ollut 1950-luvun näyttelijöiden tavoin enää kosketusta siihen aikakauteen, josta elokuva kertoi.[25]

Mollbergin Tuntemattoman sotilaan saamat arvostelut olivat pääosin myönteisiä, ja se oli yksi 1980-luvun katsotuimmista kotimaisista elokuvista, mutta katsojamäärien osalta se hävisi samaa aihepiiriä käsitelleelle Pekka Parikan vuonna 1989 ohjaamalle Talvisota-elokuvalle. Vuosikymmenten kuluessa Mollbergin elokuva ei ole saavuttanut samanlaista suosiota kuin vuosittain itsenäisyyspäivänä esitettävä Laineen elokuva.[20] Myös Mollbergin omassa tuotannossa hänen aiempi elokuvansa Maa on syntinen laulu (1973) sijoittuu katsotuimpien kotimaisten elokuvien tilastossa Tuntemattoman sotilaan edelle, 11. sijalle.[26]

»Mollberg ei karsastanut poimia Linnan kirjasta ihmisyyden irvokkaimpia piirteitä. Itse asiassa Mollberg jopa korosti niitä. Ero menneeseen oli valtava ja yleisöllä oli vaikeuksia sulattaa Mollbergin lakonisia hahmoja. Elokuvan jälkeinen katsojapalaute oli voittopuolisesti positiivista, elokuvaa pidettiin korkeatasoisena, teknisesti taitavasti toteutettuna ja etenkin sotakuvauksessaan realistisena, mutta kritiikkiä nostatti Linnan romaanin rakkaiden hahmojen jääminen kovin ontoiksi.»
(Ylen Tapio Pajunen[21])

Helsingin Sanomien Harri Römpötti piti vuonna 2017 Mollbergin versiota Tuntemattoman sotilaan kolmesta sovituksesta pelkistetyimpänä ja luokkatietoisimpana ja kiinnitti erityistä huomiota dokumenttielokuville tyypilliseen käsivarakameran käyttöön. Römpötin mukaan ”nykyään Mollbergin Tuntemattoman ankara kuvasto näyttää jo luontevalta”.[9] Käsivarakuvaus oli aikalaisyleisölle vaikeasti sulateltava tyylikeino, ja 1980-luvun arviot kutsuivat sitä ”amatöörimäiseksi”.[14]

Elokuvaohjaaja Klaus Härö on kuvaillut Mollbergin elokuvaa poikkeuksellisen vaikuttavaksi ja suomalaiselle elokuvalle merkittäväksi.[7]

Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen kymmenenneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi[27].

Palkintoja muokkaa

Elokuvalle myönnettiin vuonna 1986 kolme Jussi-palkintoa: Rauni Mollbergille ohjauksesta, Paavo Liskille ja Risto Tuorilalle miespääosista. Jussi-kunniakirjan saivat elokuvan järjestäjänä toimimisesta Veikko Aaltonen, joka oli ollut myös apulaisohjaajana ja yhtenä käsikirjoittajista sekä Hannu Kivioja sivuosastaan.[28]

Televisioesitykset muokkaa

Päivämäärä Kanava Katsojamäärä[29]
12.12.1987 TV2 570 000
6.12.1997 309 000
9.6.2001 YLE TV2
7.12.2007
6.12.2012 YLE Teema
5.12.2017[30] Yle Teema & Fem (Kino Suomi)
15.12.2020
4.12.2023[31] Yle TV2

Lähteet muokkaa

  • Jaatinen, Satu: Tuntemattomat: Suomen suosituimman tarinan monet maailmat. Jyväskylä: Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-457-6.
  • Reinikainen, Pauli: Mollberg korosti sodan raakuutta. Tuntematon: Iltalehden erikoislehti 2017. Helsinki: Alma Media Finland.

Viitteet muokkaa

  1. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1985 Elokuvauutiset.fi. 8.1.2008. Viitattu 11.7.2019.
  2. Mitä-Missä-Milloin 1987, s. 400. Helsinki: Otava, 1986.
  3. a b Reinikainen 2017.
  4. Jutila, Niko: ”I: Puoli vuosisataa studiossa”, Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat, s. 73-89. Aviador Kustannus, 2020. ISBN 978-952-7347-28-7.
  5. Lindfors, Jukka: Tapahtui 1985: Uusi Tuntematon osa 2 Yle. 6.12.2012. Viitattu 16.12.2020.
  6. Reinikainen 2017, s. 44–47.
  7. a b c d Lindfors, Jukka: Tapahtui 1985: Uusi Tuntematon osa 1 Yle. 6.12.2012. Viitattu 16.12.2020.
  8. a b c Hänninen, Harto: Tuntematon sotilas – Mollbergin pidempi versio televisiolle Yle. 15.12.2020. Viitattu 16.12.2020.
  9. a b Römpötti, Harri: Tänään televisiossa: Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas on kolmesta elokuvaversiosta luokkatietoisin Helsingin Sanomat. 5.12.2017. Viitattu 10.10.2019.
  10. a b c Salomaa, Tomi: Mollen nuoret sankarit – katso video Iltalehti. 24.11.2014. Viitattu 12.10.2019.
  11. a b Kino Suomi. Tuntematon sotilas (12) 29.11.2012. Yleisradio, Yle Teema. Viitattu 13.10.2019.
  12. Jaatinen 2018: 162–163.
  13. a b Tomi Salomaa: Mollen nuoret sankarit. Tuntematon sotilas: Iltalehden erikoislehti , s. 58–61. Helsinki: Alma Media Suomi Oy, 2014.
  14. a b c d e Lindfors, Jukka: Tapahtui 1985: Uusi Tuntematon osa 3 Yle. 6.12.2012. Viitattu 16.12.2020.
  15. a b Jaatinen 2018: 163.
  16. a b Merilä, Kai: Ensin sotaelokuvaan, sitten armeijaan. Somero, 17.11.2017, 90. vsk, nro 88, s. 8–9. Näköislehti Lehtiluukku-palvelussa (maksullinen). Viitattu 11.10.2019.
  17. Pertti Koivula Elonet. Viitattu 13.10.2019.
  18. Hannu Kivioja Elonet. Viitattu 13.10.2019.
  19. a b c Tuntemattoman sotilaan kuvaukset alkavat parin viikon päästä. Helsingin Sanomat 4.3.1984.
  20. a b Varjus, Seppo: Viholliset väreissä. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 63.
  21. a b c d Lindfors, Jukka: Tapahtui 1985: Uusi Tuntematon osa 4 Yle. 6.12.2012. Viitattu 16.12.2020.
  22. a b c d Kari Uusitalo: Kaksi Tuntematonta sotilasta, kaksi erilaista toteutusta. Mitä-Missä-Milloin 1987, s. 398–399. Helsinki: Otava, 1986.
  23. Päivä on tehnyt kierroksensa. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 11. Helsinki: Sanoma News.
  24. Malmberg, Ilkka: Tuntemattomat sotilaat, s. 41–42. Helsingin Sanomat, 2008.
  25. Varjus, Seppo: Totaalista raatamista. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 54. Helsinki: Sanoma News.
  26. Kaikkien aikojen katsotuimmat kotimaiset elokuvat top 20 (PDF) 2003. Suomen Elokuvasäätiö. [vanhentunut linkki]
  27. Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.
  28. Rauni Mollbergille parhaan ohjaajan Jussi. Helsingin Sanomat, 8.2.1986, s. 24. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.12.2021.
  29. Tuntematon sotilas Elonet.
  30. Tuntematon sotilas – kaksi klassikkotulkintaa Teemalla Yle Teema. Viitattu 2.12.2017.
  31. Tänään tv:ssä: Onko paras Tuntematon sotilas jätetty paitsioon? Yle esittää suurelokuvan erikoispitkänä versiona Episodi. 4.12.2023. Viitattu 11.12.2023.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Jokinen, Kimmo – Linko, Maaria: Uusi tuntematon: Rauni Mollbergin ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-illan aikainen vastaanotto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimusyksikkö, 1987. ISBN 951-679-667-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 16.12.2020).

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuntematon sotilas (vuoden 1985 elokuva).