Tuija Nurmi

suomalainen poliitikko

Tuija Anna-Liisa Nurmi (o.s. Pönkä, s. 19. maaliskuuta 1958 Seinäjoki) on suomalainen lääkäri ja poliitikko. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1995–2011.[1] Tuija Nurmen kotipaikka on Lahti, ja hän on opiskellut Georg-August-yliopistossa Saksan liittotasavallassa valmistuen vuonna 1982. Dr. med. -tutkinnon samasta yliopistosta hän suoritti vuonna 1985. Lahteen Tuija Nurmi tuli Hämeen Rykmenttiin sotilaslääkäriksi vuonna 1990[2].

Eduskunnassa Tuija Nurmi oli neljännellä kaudellaan, kaudella 2007–2011, jäsenenä suuressa valiokunnassa ja valtionvarainvaliokunnassa, minkä lisäksi hän toimi Länsi-Euroopan unionin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.[1] Hän keräsi vuoden 2011 vaaleissa 4 727 ääntä, mikä ei riittänyt valituksi tulemiseen.[3] Nurmi on ollut Lahden kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1993 ja Lahden seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston jäsen vuodesta 1995. Hänen muihin luottamustehtäviinsä on kuulunut muun muassa Patrian neuvottelukunnan jäsenyys.

Nurmi tunnetaan kiinnostuksestaan maanpuolustukseen, talouteen, erityisesti energiakysymyksiin sekä lääkärinä terveydenhuoltoon.

Nurmi on naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta. Nurmi työskentelee oman yrityksensä (Nurmi & Sons Oy) kautta Terveystalo Oy:ssa.[4]

Sopeutumiseläkekohu muokkaa

Vuonna 2017 julkisuuteen nousi tieto, jonka mukaan Nurmi on eduskunnasta pudottuaan nostanut yhtäjaksoisesti sopeutumiseläkettä ja työskennellyt lääkärinä. Hän on laskuttanut Terveystalo Oy:tä oman yrityksensä kautta, jolloin tulot eivät ole vähentäneet sopeutumiseläkettä.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Tuija Nurmi. Kansanedustajana 24.03.1995 - 19.04.2011 Eduskunta. Viitattu 13.7.2015.
  2. [https://www.ess.fi/paikalliset/159159 IL: Tuija Nurmi irtisanoutui vain pari kuukautta ennen "eläkkeelle" jäämistään - vakituinen lääkärin virka odotti kansanedustajaa liki 16 vuoden virkavapaan ajan]
  3. Nurmi, Tuija
  4. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/moni-ex-kansanedustaja-nostaa-tuhansia-euroja-kuussa-sopeutumiselaketta-ja-on-mukana-menestyvassa-yrityksessa/HmbbTNvy www.kauppalehti.fi. Viitattu 5.10.2017.
  5. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201806252201034030 www.iltalehti.fi. Viitattu 16.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.