Trakhiin naiset

Trakhiin naiset (myös Traakhiin neidot; m.kreik. Τραχινίαι, Trakhiniai, lat. Trachiniae) on Sofokleen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, jossa Deianeira tietämättään myrkyttää miehensä Herakleen kentauri Nessoksen verellä.

Trakhiin naiset
Τραχινίαι
Likhas tuo Nessoksen verellä voidellun vaatteen Herakleelle. Sebald Beham, n. 1542–1548.
Kirjoittaja	Sofokles
Alkuperäiskieli	muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji	tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika	Trakhis Thessalian Maliissa, joitakin vuosia ennen Troijan sotaa
Kantaesitys	n. 450–425 eaa.
Kantaesityspaikka	Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt	Herakles Deianeira, Herakleen vaimo Hyllos, edellisten poika Likhas, Herakleen palvelija Iole, Oikhalian kuninkaan tytär lastenhoitaja sanansaattaja vanha lääkäri sotilaita sotavankeja
Kuoro	Trakhiin neitoja
Infobox OK

Historia

Sofokleen Trakhiin naisten tarkkaa ajoitusta ei tunneta, ja siitä on useita teorioita. Usein sen on arveltu kuuluvan kirjoittajansa varhaistuotantoon, ja se sijoitetaan 450-luvun eaa. lopulle. Tämä perustuu siihen, että monien tutkijoiden mielestä näytelmän muoto ei ole vielä yhtä kehittynyt kuin Sofokleen myöhemmissä töissä. Toisaalta sitä on arveltu myös hieman myöhemmäksi ja kirjoitetuksi noin 440–430 eaa., mahdollisesti jonkin verran ennen Kuningas Oidipusta, koska näytelmien teemoissa on joitakin yhtäläisyyksiä. Kolmanneksi näytelmä on sijoitettu niinkin myöhään kuin vuosiin 425–424 eaa., sillä siinä on nähty viittauksia tuon ajan tapahtumiin peloponnesolaissodassa.

Sisältö

Näytelmä koostuu yhteensä 1 278 runosäkeestä. Se sijoittuu Trakhiiseen Thessalian Maliissa. Sen nimi viittaa näytelmän kuoroon (khoros), joka koostui Trakhiin neidoista.

Juoni

Näytelmä alkaa siitä, että Herakleen toinen vaimo Deianeira kertoo aiemmasta elämästään ja vaikeuksista sopeutua avioelämään. Hän on suunniltaan, koska Herakles laiminlyö perhettään ja käy sen luona harvoin, ja on sen sijaan usein milloin milläkin seikkailulla. Deianeira lähettää heidän poikansa Hylloksen etsimään isäänsä, koska on huolissaan ennustuksista, jotka koskevat Heraklesta ja sitä paikkaa, jossa tämä juuri sillä hetkellä oli. Hylloksen lähdettyä saapuu sanansaattaja, joka kertoo Herakleen voittaneen tuoreimman taistelunsa, suorittavan juuri uhreja Kenaionin niemellä ja tulevan pian kotiin Trakhiiseen.

Herakles surmaa Likhaan. Pavel Sorokin, 1849.

Herakleen palvelija Likhas tuo paikalle joukon sotavankeja. Hän kertoo Deianeiralle valheellisen version siitä, miksi Herakles oli piirittänyt Oikhalian kaupunkia Euboialla. Hän väittää, että kaupungin kuningas Eurytos oli orjuuttanut Herakleen, ja siksi Herakles vannoi kostoa häntä ja hänen kansaansa kohtaan. Sotavankien joukossa on nuori ja kaunis Iole, Eurytoksen tytär. Deianeiralle selviää pian, että todellisuudessa Herakles oli piirittänyt kaupunkia vain saadakseen Iolen, jonka on ottanut rakastajattarekseen.

Deianeira ei voi sietää ajatusta, että hänen miehensä on rakastunut nuorempaan naiseen, ja päättää käyttää Heraklesta kohtaan rakkaustaikaa, taikavoidetta, joka voittaisi hänet takaisin. Kun Deianeira oli nuorempi, kentauri Nessos oli kerran vienyt hänet joen yli. Puolessa välissä jokea Nessos oli yrittänyt raiskata Deianeiran, mutta Herakles saapui pelastamaan hänet ja ampui kentauria nuolella. Kuollessaan Nessos kertoi, että hänen verensä, joka oli nyt sekoittunut Lernan Hydran vereen, johon Herakleen nuoli oli kastettu, estäisi Heraklesta rakastamasta ketään toista naista.

Deianeira, jolla oli verta edelleen tallella, kastoi siihen kankaan ja antoi Likhaan viedä sen Herakleelle kahdella tiukalla ehdolla: kukaan muu kuin Herakles ei saa pukeutua siihen, ja se tulee pitää pimeässä, kunnes Herakles pukee sen ylleen. Pian lahjansa lähetettyään Deianeira tulee kuitenkin katumapäälle. Hän heittää osan jäljelle jääneestä aineesta auringonvaloon, ja se käyttäytyy kiehuvan hapon lailla. Nessos oli siis valehdellut rakkaustaian suhteen.

Hyllos saapuu ja kertoo, että Herakles oli pukenut lahjavaatteen ylleen ja suorittanut hekatombiuhrin vielä mielissään kauniista asustaan, mutta oli nyt kuolemaisillaan lahjan vuoksi:

»Mutta kun pyhien uhrien verinen liekki leimui pihkaisista männyistä,
kihosi hiki hänen iholleen ja vaate liimautui hänen kylkiinsä,
koko kehon pituudelta — aivan kuin taitavan ompelijan tekemä alusviitta.
Samalla hänen luitaan alkoi kouria tuska.
Tappava myrkky ahmi hänessä kuin vihainen käärme – – 
tuon tuosta valittaen, hän onneton
sitten kirosi onnettoman aviovuoteen, jonka oli jakanut sinun katalan kanssa
ja kuinka sukuliitto Oineuksen kanssa aiheutti elämän tuhon.»

Herakleen tuskat olivat niin suuret, että hän oli surmannut lahjan tuoneen Likhaan. Deianeira tuntee suurta häpeää teostaan, ja tätä lisäävät hänen poikansa kovat sanat. Niinpä hän surmaa itsensä. Hyllokselle selviää, ettei hänen äitinsä tarkoituksena ollut surmata miestään. Kuoleva ja suuria tuskia kärsivä Herakles kannetaan kotiin. Hän on raivoissaan, koska uskoo vaimonsa halunneen murhata hänet. Hyllos kertoo totuuden, ja Herakles ymmärtää, että hänen kuolemaansa koskeneet ennustukset olivat käyneet toteen: hänet tulisi surmaamaan joku, joka oli jo kuollut, ja nyt kävi ilmi, että tämä tarkoitti Nessosta.

Lopulta Herakleen kärsimykset ovat niin suuret, että hän pyytää jotakuta lopettamaan ne. Heikkona hän sanoo olevansa kuin nainen. Hän esittää vimeisen pyynnön, jonka Hyllos lupaa toteuttaa, vaikkakin vastustellen: Hylloksen tulisi naida Iole. Näytelmä päättyy siihen, että Heraklesta viedään poltettavaksi elävältä, jotta hänen kärsimyksensä päättyisivät.

Tulkintoja

Näytelmässä on poikkeuksellisesti kaksi päähenkilöä, aluksi näytelmän kahden ensimmäisen kolmasosan verran Deianeira aina itsemurhaansa saakka, ja tämän jälkeen loppukolmanneksessa Herakles. Siksi se on usein aiheuttanut päänvaivaa tutkijoille. Deinairean saama suuri rooli ohi suuren heeroksen ja itsensä Zeuksen pojan Herakleen on huomiota herättävää. Ennen Sofoklesta tämä on ollut myytissä enemmän pelkkä sivuhahmo. Näin näytelmän yhtenä keskeisenä teemana voidaan nähdä naisten maailma ja tuntemukset. Deianeiran ja Herakleen esiintymistavat ovat täysin päinvastaiset, ja Herakles näyttäytyy varsin epäedullisessa valossa. Hahmojen välistä eroa alleviivaa se, etteivät he ole koskaan samaan aikaan näyttämöllä.

Muina keskeisinä teemoina näytelmässä voidaan nähdä lojaalisuus omaa perhettä kohtaan, sekä rakkauden voima, joka voi olla myös tuhoava. Kaikki päähenkilöt kamppailevat näiden asioiden kanssa, mutta epäonnistuvat kukin tavallaan. Erityisesti painottuu naisten ahdinko sekä se, ettei Herakles kunnoita vaimoaan.

Kirjallisuutta

Suomennos

• Sofokles: Traakhiin neidot. Suomentanut Tua Korhonen. Teoksessa Neljä näytelmää. Sisältö: Traakhiin neidot; Filoktetes; Aias; Elektra. Suomentaneet Tua Korhonen, Kirsti Simonsuuri ja Vesa Vahtikari. Helsinki: Teos, 2018. ISBN 978-951-851-779-8.

Tekstilaitoksia ja käännöksiä

• Sophocles: Trachiniae. Teoksessa Sophoclis fabulae. Toim. Hugh Lloyd-Jones & Nigel Wilson. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-814577-6. Kreikankielinen alkuteksti.
• Sophocles: The Women of Trachis. Teoksessa Sophocles: Volume II. Antigone. The Women of Trachis. Philoctetes. Oedipus at Colonus. Edited and translated by Hugh iLloyd-Jones. Loeb Classical Library 21. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994. ISBN 9780674995581. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Sophocles: Women of Trachis. Teoksessa Sophocles: The Complete Sophocles. Volume II: Electra and Other Plays. Greek Tragedy in New Translations. Toimittajat Peter Burian & Alan Shapiro. Oxford University Press, 2010. ISBN 9780195387827.

Muuta kirjallisuutta

• A Study Guide for Sophocles's "Women of Trachis: Trachiniae". Drama For Students. Gale, Cengage Learning, 2016. ISBN 9781410350244.

Aiheesta muualla

• Σοφοκλής: Τραχινίαι. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
• Sophocles: Trachiniae. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Sophocles: Trachiniae. Wikisource. (englanniksi)

Sofokleen näytelmät