Touat (myös Tuwat) on keidasalue Adrarin maakunnassa Algerian Saharassa. Se on noin kaksisataa kilometriä pitkä kapea painauma, joka rajoittuu pohjoisessa Läntiseen Isoon Ergiin, lännessä Erg Chechiin, lounaassa Tanezrouftiin ja kaakossa Tadmaïtin tasankoon.[1] Touatin pohjoispuolella sijaitsevat Gouraran keitaat[2]. Alueen keskus on Adrarin kaupunki. Sen muut 11 kuntaa ovat Bouda, Fenoughil, In Zghmir, Ouled Ahmed Timmi, Reggane, Sali, Sbaa, Tamantit, Tamest, Tsabit ja Zaouiet-Kounta. Kunnissa on yhteensä 217 700 asukasta (vuonna 2011).[3]

Touatin keidasalue ympyröitynä.
Touatin kaupungit.

Alue on äärimmäisen kuiva ja sen luonnonvarainen kasvillisuus vähäistä. Elämän keitailla tekee mahdolliseksi pohjavesi, jota hyödynnetään perinteisen kastelujärjestelmän foggaran sekä nykyaikaisten vesipumppujen avulla. Asutus on keskittynyt kahteentoista linnoitettujen kylien eli ksarien ryhmään. Asuttuja ksareja on yhteensä 248.[1]

Touatin varhaisimmat asukkaat olivat zenata-ryhmän berbereitä. Nykyään berberin kieli on lähes kokonaan väistynyt arabian tieltä. Keskiajalla keitaalla asui myös juutalaisia, joiden islaminuskoon käännytetyt jälkeläiset muodostavat mhadjiriyya-nimisen ryhmän. Kanta-asukkaiden joukossa on myös mustaihoisia haratineja. Uudempia tulokkaita ovat arabit.[1]

Touat toimi keskiajalla Saharan ylittävän karavaanikaupan välietappina. Sen kautta kuljetettiin erityisesti Sudanista tuotuja mustia orjia. Alue kuului pitkään Marokon hallitsijoiden valtapiiriin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d The Encyclopaedia of Islam, new edition, volume X, s. 757–758. Leiden: Brill, 2000. ISBN 90-04-11211-1.
  2. The Encyclopaedia of Islam, new edition, volume XII (supplement), s. 328. Leiden: Brill, 2004. ISBN 90-04-13974-5.
  3. Direction du Commerce de la Wilaya d’Adrar: Présentation de la Wilaya dcwadrar.dz. Arkistoitu 20.8.2014. Viitattu 19.8.2014. (ranskaksi)