Topi Sorsakoski

suomalainen laulaja

Topi Sorsakoski, oikealta nimeltään Pekka Erkki Juhani Tammilehto (27. lokakuuta 1952 Ähtäri13. elokuuta 2011 Seinäjoki[1]) oli suomalainen laulaja, joka aloitti varsinaisesti uransa Agentsin kakkossolistina 1980-luvulla. Myöhemmin hän nousi yhtyeen ykkössolistiksi. Sorsakoski jätti Agentsin 1992 ja aloitti sen jälkeen soolouransa, jota oli jo käynnistellyt Agents-aikanaan.

Topi Sorsakoski
Topi Sorsakoski elokuussa 2001.
Topi Sorsakoski elokuussa 2001.
Henkilötiedot
Koko nimi Pekka Erkki Juhani Tammilehto
Syntynyt27. lokakuuta 1952
Ähtäri
Kuollut13. elokuuta 2011 (58 vuotta)
Seinäjoki
Muusikko
Taiteilijanimi Topi Sorsakoski
Laulukielet suomi, englanti
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Kalle Kiwes Blues Band,
The Boys,
Topi Sorsakoski & Agents,
Topi Sorsakoski & Kulkukoirat
Levy-yhtiöt Johanna, EMI, Audiovox, Finpile
Sorsakoski esiintymässä Nurmeksessa elokuussa 1988.

Ura laulajana muokkaa

Sorsakoski aloitti uransa muun muassa Juice Leskisen kokoonpanoissa vaikuttaneen veljensä Antti Tammilehdon kanssa Kalle Kiwes Blues Bandissa. Yhtye sijoittui kolmanneksi rockin SM-kisoissa vuonna 1971. Tämän jälkeen Sorsakoski soitti The Boys -yhtyeessä kitaristina. Hän myös lauloi muutamalla kappaleella, jotka jäivät vähäiselle huomiolle. Tällöin hän käytti vielä esiintymisnimenään Pekka Tammilehtoa. Boys-yhtyeen keikkabussissa hän kertoi tarinoita kuvitteellisesta hanuristista nimeltä Topi Sorsakoski, ja vähitellen yhtyeen muut jäsenet alkoivat kutsua häntä Topi Sorsakoskeksi.

Sorsakosken laulajan ura alkoi varsinaisesti 1980-luvulla hänen alkaessaan esiintyä Agentsin kakkossolistina, ykkössolistin ollessa Rauli Somerjoki. Hän tulkitsi esimerkiksi Olavi Virran kappaleita. Somerjoen ja Agentsin yhteistyön päättyessä Sorsakoskesta tuli Agentsin ainoa solisti.

Topi Sorsakosken ja Agentsin musiikki, joka on yhdistelmä rokkia, rautalankaa ja Suomi-iskelmää, nautti suurta suosiota 1980-luvulla. Yhteistyö Agentsin kanssa päättyi 1992, syynä olivat muun muassa erimielisyydet keikkapalkkioiden jaosta. Sorsakoski oli esiintynyt Agentsin keikkojen ohessa myös sooloartistina ja julkaissut soololevyn 1991.

Topi siirtyi soolouralle ja alkoi kiertää keikoilla Kulkukoirat-taustayhtyeen kanssa. Vuonna 2005 hän perusti levy-yhtiön FINPILE.[2] Keväällä 2007 Sorsakoski palasi Agentsin miehistöön yhden levyn (Renegades) ja keikkakiertueen ajaksi. Sorsakoski lauloi metalliyhtye Viikatteen vuonna 2010 julkaistulla Hautajaissydän-kappaleella. Sorsakosken agenttina toimi pitkään Juhani Mansikkamäki.

Vain kahta päivää ennen Sorsakosken kuolemaa tiedotettiin, että hänen seuraava albuminsa Tummansininen sävel julkaistaan 26. lokakuuta 2011. Levyn ensimmäinen julkaistu, samanniminen single oli Olavi Virran vuonna 1962 levyttämä käännöskappale laulusta Blue Melodie.

Kuoleman jälkeen on julkaistu pari Kultaa ja timantteja -kokoelmajulkaisua: tupla-albumi sekä kuuden levyn boksi[3][4].

Yksityiselämä muokkaa

Topi Sorsakoski oli suomalaisen tangolaulaja Yrjö "Tapio" Tammilehdon poika. Tapio Tammilehdon Tangoyhtye oli 1960-luvulla yksi tunnetuimpia tanssiorkestereita Pohjanmaalla. Sorsakosken veli oli basisti Antti Tammilehto ja serkku Seppo Tammilehto, joka on myös suomalainen muusikko. Topi Sorsakosken äiti oli vuonna 2007 kuollut Maija Tammilehto (os. Lehtomäki). Iskelmälaulaja Jiri Tammilehto on Sorsakosken ja Antti Tammilehdon sukulainen.[5]

Maaliskuussa 2011 Sorsakoski joutui sairaalaan muun muassa hengitysongelmien vuoksi, mutta hänet kotiutettiin viikkoa myöhemmin. 3. huhtikuuta 2011 julkisuuteen kerrottiin hänen sairastavan keuhkosyöpää.

Elokuun alussa 2011 kerrottiin Sorsakosken joutuneen jälleen sairaalahoitoon yllättäen heikentyneen terveydentilan vuoksi, mutta tilan ei mainittu olevan tuolloin erityisen vakava.[6][7] Viimeisen viikkonsa hän vietti kotonaan Ähtärissä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä hänen vointinsa heikkeni jälleen niin pahasti, että hänet vietiin sairaalahoitoon.[8] Sorsakoski kuoli lauantaina 13. elokuuta 2011 iltapäivällä Seinäjoen keskussairaalassa. Julkisuudessa kerrottiin virheellisesti Sorsakosken lopettaneen hoidot.[8]

Sorsakosken hautajaiset olivat 27. elokuuta 2011 Ähtärissä. Hautajaisten jälkeiseen muistotilaisuuteen osallistui noin 160 henkeä.[9] Hänet on haudattu Ähtärin hautausmaalle.[10]

Sorsakoski oli naimisissa, ja hänellä oli yksi lapsi aiemmasta avoliitosta.[11]

Ähtärissä lähellä Ähtäri-hallia on vuonna 2013 paljastettu Varpaisjärven graniitista veistetty suurikokoinen Topi Sorsakosken muistopatsas.[12]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Kokoelmat muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Reijo Ikävalko: Topi Sorsakoski - Kulkukoira. Gummerus, 2011. ISBN 978-951-208-799-0[13]
  • Muistoissamme Topi Sorsakoski, toimittaneet Irja Suihko ja Sinikka Jalkanen. Ähtärin kaupunki, 2014.
  • Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski Viimeiseen korttiin. Johnny Kniga, 2016.[14]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa