Tong Wen (kiin. 佟文, s. 1. helmikuuta 1983) on kiinalainen judoka, moninkertainen arvokisavoittaja.

Mitalit
Maa:  Kiina
Naisten judo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 yli 78 kg
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 yli 78 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Osaka 2003 avoin luokka
Kultaa Kultaa Kairo 2005 yli 78 kg
Kultaa Kultaa Rio de Janeiro 2007 yli 78 kg
Kultaa Kultaa Levallois-Perret 2008 avoin luokka
Kultaa Kultaa Rotterdam 2009 yli 78 kg
Kultaa Kultaa Pariisi 2011 yli 78 kg
Kultaa Kultaa Tjumen 2011 avoin luokka
Pronssia Pronssia München 2001 avoin luokka
Joukkue-MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Peking 2007
Pronssia Pronssia Pariisi 2006

Tong voitti vuonna 2000 Aasian mestaruuden Osakassa yli 78 kg:n sarjassa. Junioreiden MM-kilpailuissa Nabeulissa hän sai pronssia ja Aasian juniorimestaruuskilpailuissa Hongkongissa hopeaa. Lisäksi hän voitti GP-kilpailun Roomassa ja oli kolmas Rotterdamin maailmancupissa. Vuonna 2001 hän saavutti avoimessa luokassa pronssia sekä Münchenin MM-kilpailuissa että Pekingin universiadeissa.

Tong voitti avoimen luokan mestaruuden Aasian kisoissa Busanissa 2002. Seuraavana vuonna hän voitti saman sarjan maailmanmestaruuden Osakassa kukistettuaan loppuottelussa Ison-Britannian Karina Bryantin. Kairon MM-kilpailuissa 2005 Tong voitti yli 78 kiloisten mestaruuden kukistettuaan loppuottelussa jälleen Bryantin.

Tong kuului Kiinan joukkueeseen, joka saavutti pronssia joukkue-MM-kilpailussa Pariisissa 2006. Aasian kisoissa Dohassa hän voitti mestaruuden yli 78 kiloisten sarjassa. Vuonna 2007 Tong voitti Rio de Janeiron MM-kilpailuissa kultaa yli 78 kg:n sarjassa voitettuaan loppuottelussa Japanin Maki Tsukadan. Joukkue-MM-kilpailuissa Pekingissä hän saavutti kultaa. Lisäksi hän voitti yli 78 kg:n sarjan Bangkokin universiadeissa ja oli kolmas supermaailmancup-kilpailussa Hampurissa.

Helmikuussa 2008 Tong voitti yli 78 kiloisten sarjan Budapestin ja Pariisin maailmancupin kilpailuissa. Pekingin olympialaisissa hän voitti samassa sarjassa kultaa kukistettuaan finaalissa Maki Tsukadan. Saman vuoden joulukuussa hän voitti avoimen luokan MM-kilpailuissa Levallois-Perret'ssä kultaa voitettuaan loppuottelussa Venäjän Jelena Ivašenkon. Helmikuussa 2009 hän voitti 78 kg:n sarjan Grand Slam -kilpailun Pariisissa ja maailmancup-kisan Wienissä. Rotterdamin MM-kilpailuissa 2009 hän voitti yli 78-kiloisten sarjan loppuottelussa Karina Bryantin. Hän antoi kisoissa klenbuterolia sisältäneen dopingnäytteen ja menetti aluksi voittonsa sekä sai kahden vuoden kilpailukiellon. Tong valitti kilpailukiellostaan urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen, joka kumosi kilpailukiellon ja palautti maailmanmestaruuden hänelle.[1]

Vuonna 2011 Tong voitti Grand Slam -kilpailun Moskovassa, maailmancupin Madridissa, Grand Prix -kilpailun Qingdaossa sekä maailmanmestaruuden yli 78-kiloisten sarjassa Pariisissa ja avoimen luokan MM-kisoissa Tjumenissa. Tong oli Lontoon olympialaisten suosikkeja, sillä hän ei ollut hävinnyt Pekingin olympiakisojen jälkeen. Tong hävisi kuitenkin välierässä Idalys Ortízille mutta pystyi voittamaan pronssiottelun.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. CAS 2010/A/2161 Wen Tong v. International Judo Federation (PDF) 23.2.2011. CAS. Arkistoitu 5.3.2014. Viitattu 30.8.2014. (englanniksi)
  2. Tong Wen vows Rio return SINA English. 3.8.2012. SINA Corporation. Viitattu 12.8.2012. (englanniksi)