Tommi Hartonen

suomalainen pikajuoksija

Tommi Mikael Hartonen (s. 12. toukokuuta 1977 Helsinki) on suomalainen pikajuoksija. Hän edusti vuoteen 1999 asti Helsingin Kisa-Veikkoja ja sen jälkeen HIFK-Friidrottia.[1]

Hartonen voitti 200 metrin Suomen mestaruuden vuosina 2000, 2001, 2002 ja 2004 sekä 400 metrin juoksun vuonna 1996. Hän on saanut lisäksi hopeaa 100 metrillä vuonna 2005 sekä pronssia 100 metrillä vuonna 2009 ja 400 metrillä vuonna 1995.[1]

Arvokisoissa Hartonen juoksi 200 metrin välierissä Sydneyn olympialaisissa 2000[2], Edmontonin MM-kisoissa 2001 ja Münchenin EM-kisoissa 2002.[1]

Hartonen paransi kahdesti sekä 100 metrin että 200 metrin juoksun Suomen ennätystä. 100 metrillä hän juoksi heinäkuussa 2002 Lapinlahdella ajan 10,27 s ja paransi aikaisempaa Ari Pakarisen ja Janne Haapasalon nimissä olluttä ennätystä 0,15 sekunnilla. Kesäkuussa 2001 yleisurheilun Euroopan cupissa Vaasassa Hartonen paransi Suomen ennätystään aikaan 10,21 s. 200 metrillä Hartonen sivusi Antti Rajamäen 25 vuotta vanhaa Suomen ennätystä 20,69 s elokuussa 2000. Myöhemmin samana vuonna Sydneyn olympialaisten toisissa alkuerissä Hartonen juoksi ajan 20,47 s.[3] Molemmat sekä 100 että 200 metrin Suomen ennätykset Hartonen menetti heinäkuussa 2022 kun Samuli Samuelsson juoksi 10. heinäkuuta 100 metrillä ajan 10,16[4] ja Samuel Purola viikkoa myöhemmin 200 metrillä ajan 20,45[5]. Helsingin MM-kisoissa 2005 Hartonen oli mukana 4 × 100 metrin viestijuoksussa Suomen joukkueessa, joka sivusi lähes 33 vuotta vanhaa Suomen ennätystä 39,30 s. Sisäradoilla Hartonen paransi 200 metrin juoksun Suomen ennätystä virallisella halliradalla kolmesti ja epävirallista ennätystä ylipitkällä halliradalla kerran.[3]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Yksityiselämä muokkaa

Tommi Hartonen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin naisen pahoinpitelystä vuonna 2007. Tuomion mukaan hän veti naista takaapäin hiuksista, retuutti ympäri asuntoa, puristi käsistä, heitti naisen päin seinää ja lopulta puristi tätä sängyllä kurkusta. Oikeus määräsi Hartosen maksamaan uhrille 463 euron korvaukset kivusta, särystä, henkisestä kärsimyksestä ja hoitokuluista. [6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Tommi Hartonen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 17.7.2022.
  2. Tommi Hartonen Olympedia. Viitattu 17.7.2022. (englanniksi)
  3. a b Suomen ennätysten kehitys www.tilastopaja.eu. Tilastopaja. Viitattu 10.7.2022.
  4. Samuelsson tykitti 100 metrin SE:n: ”Uskomatonta, en voi muuta sanoa” Yleisurheilu.fi. 10.7.2022. Viitattu 10.7.2022.
  5. Purola 200 m Suomen ennätykseen: 20,45! Yleisurheilu.fi. 17.7.2022. Viitattu 17.7.2022.
  6. Rami Mäkinen: Pikajuoksijatähdelle sakkoja pahoinpitelystä: Runttasi ja retuutti Ilta-Sanomat. 5.12.2007. Viitattu 17.7.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.