Tommaso Rocchi

italialainen jalkapalloilija

Tommaso Rocchi (s. 19. syyskuuta 1977 Venetsia, Italia) on italialainen uransa lopettanut jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Rocchin uran ensimmäinen ammattilaisseura oli Juventus, mutta hän ei onnistunut nousemaan torinolaisseuran ykkösjoukkueeseen. Ura jatkui Italian alasarjojen joukkueissa Pro Patriassa, US Fermanassa, FBC Saronnossa ja Calcio Comossa, joissa maaleja syntyi kohtalaisesti.

Tommaso Rocchi vuonna 2008.

Vuonna 2000 Rocchi siirtyi Serie B:ssä pelanneeseen Treviso FBC:hen, jossa hän teki kahdeksan maalia. Vuotta myöhemmin hän siirtyi saman sarjatason Empoli FC:hen, jonka paidassa tehdyt 11 maalia auttoivat omalta osaltaan pientä toscanalaisseuraa nousemaan Serie A:han. Seuraavalla kaudella Rocchi tekikin debyyttinsä Serie A:ssa. Hän pelasi Empolin paidassa vielä kaksi kautta tehden 17 maalia, muun muassa hattutempun Juventusta vastaan kaudella 2003–2004. Empolin pudottua sarjaporrasta alaspäin keväällä 2004 Rocchi vaihtoi seuraa SS Lazioon.

Pahojen talousvaikeuksien runtelema Lazio oli joutunut myymään suuren osan tähdistään. Kärkipäässä pelaamaan tottunut Lazio varmistikin sarjapaikkansa vasta viimeisellä kierroksella. Rocchi teki liigassa 13 maalia ja pelasi uransa parhaan kauden. Kahdella seuraavalla kaudella hän teki 16 maalia ja Lazion sijoituttua keväällä 2007 sarjassa kolmanneksi seura pääsi neljän vuoden tauon jälkeen Mestarien liigaan.

Kapealla materiaalilla pelanneelle Laziolle europeleistä aiheutunut otteluruuhka oli ylitsepääsemätön esteselvennä ja sarjapelit sujuivat heikosti. Myöskään Rocchi ei päässyt omalle tasolleen, johon vaikutti varmasti myös Lazion presidentin Claudio Lotiton kanssa pitkään jatkuneet erimielisyydet jatkosopimuksesta, jonka suhteen ei lukuisista yrityksistä huolimatta ollut päästy molempia tyydyttävään ratkaisuun.

Lazion tie mestarien liigassa katkesi alkulohkoon ja tämän jälkeen joukkueen otteet Serie A:ssa alkoivat hieman kohentua. Vuonna 2008 Rocchi solmi jatkosopimuksen, joka ulottui vuoteen 2013.

Ennen kauden 2008–2009 alkua Rocchi nousi Lazion kapteeniksi. Hän kärsi kaudella useammasta loukkaantumisesta ja kunnossa ollessaankin joutui monta kertaa istumaan penkillä Goran Pandevin ja Mauro Zaraten ollessa aloituskokoonpanossa.

Italian jalkapallomaajoukkueessa Rocchi on esiintynyt kolme kertaa.

Rocchi kuului Italian joukkueeseen Pekingin kesäolympialaisissa 2008. Hän onnistui myös maalinteossa alkulohkon toisessa pelissä Etelä-Koreaa vastaan. Hänen kisansa päättyivät kuitenkin ennenaikaisesti loukkaantumiseen.

Lähteet muokkaa