Tomas Ek

suomalainen toimittaja ja muusikko

Georg Tomas Bertel Ek (6. tammikuuta 1957 Helsinki2. toukokuuta 2020 Helsinki[1]) oli suomenruotsalainen radiotoimittaja ja muusikko.

Ekin ura muusikkona alkoi kun hän voitti koulukaverinsa Pasi Hiihtolan kanssa Nylands svenska ungdomsföreningin järjestämän kykyjenetsintäkilpailun bändisarjan. Parhaat pääsivät esiintymään televisioon, josta Kompass Recordsin Christian Schwindt keksi Ekin. Vuonna 1976 Ekin säveltämä ja Hiihtolan sanoittama ”Nuoruus” kuultiin Syksyn Sävelen satoa -ohjelmassa, ja se soi sen jälkeen myös radiossa. Ek lähti kuitenkin ensilevytyksen jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistoon.[2]

Ekin seuraava levy oli vuonna 1979 Pave Maijasen tuottama albumi Elämänmyönteinen hyönteinen. Toinen albumi Mainosvalot ilmestyi seuraavana vuonna. Vuoden 1984 euro­viisu­karsinnoissa Ek esitti Yleisradion valitsemana solistina kolme laulua, joista kaksi ruotsiksi ja yhden Leena Nilssonin kanssa.[3] Vuoden 1990 euroviisukarsinnoissa Ek sijoittui neljänneksi kappaleellaan ”Du går så skyggt”.[2]

Ek työskenteli vuodesta 1986 Yleisradion ruotsinkielisen radion toimittajana.

Vuonna 1993 hän näytteli yhdeksäsluokkalaisista ja heidän opettajistaan kertovassa tv-sarjassa "16".[4] Siinä hän lauloi "Vi ska va vi" -dueton Ami Aspelundin kanssa.

Vuonna 2006 hän julkaisi mini-EP:n "Orfelino" ja 2017 Youtubessa laulun "Livet"[5].

Tomas Ekin puoliso oli toimittaja Bettina Sågbom-Ek. Ekillä diagnosoitiin vuoden 2020 alussa syöpä ja hänet leikattiin,[6] mutta hän menehtyi kahden suuren leikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin.[7]

Diskografia muokkaa

  • Elämänmyönteinen hyönteinen  (Kompass, 1979)
  • Mainosvalot  (Kompass, 1980)
  • Hiljaa virtaa kaupunki  (Kompass, 1981)
  • Tomas Ek  (Kompass, 1983)
  • Tro mej: sanna sagor: vita lögner  (Polarvox, 1985)
  • Orfelino: Visor: Laulelmia  (Backbeat, 2006)

Lähteet muokkaa

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 24.5.2020, s. C 20.
    Många ville sända en sista hälsning till Tomas Ek Yle Areena. Viitattu 14.5.2020. (ruotsiksi)
  2. a b Latva, Tony & Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas, s. 63–64. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  3. Suomen karsinta 1984 Viisukuppila. Viitattu 22.7.2009. [vanhentunut linkki]
  4. ”16”.
  5. Tomas Ek / Johan Finne: Livet 2017.
  6. Pennanen, Tyyne: Bettina Sågbomin raskas kevät – mies sairastui syöpään ja äiti kuoli: ”Niin kauan kuin on pakko jaksaa, sitä jaksaa.” Anna. 9.4.2020. Viitattu 30.4.2020.
  7. Ekholm, Kjell: Nekrolog: Redaktör Tomas Ek. Hufvudstadsbladet, 24.5.2020, s. 38.