Wikipedia

Tieteisfantasia

fiktiokirjallisuuden lajityyppi

Tieteisfantasia[1] (engl. science fantasy) on spekulatiivisen fiktion lajityyppi, joka sekoittaa fantasiaa ja science fictionia. Tyylilaji kuvaa kuvitteellisia maailmoja, joissa sekä taikuus että kehittynyt tiede ovat läsnä. Joissakin tieteisfantastisissa teoksissa tiede ja taikuus ovat erillisiä mutta yhtä lailla todellisia ilmiöitä. Vaihtoehtoisesti taikuus saatetaan selittää kehittyneeksi tieteeksi, jonka teknologinen luonne on unohtunut.

Imagination-lehden kansi vuoden 1950 lokakuulta.

Lajityyppi syntyi 1900-luvun alussa, jolloin yhdysvaltalainen Edgar Rice Burroughs teki toiminnalliset miekka ja planeetta -seikkailut suosituiksi. Samoihin aikoihin A. Merritt kirjoitti seikkailuja, joissa tavalliset ihmiset siirtyivät taikuuden tai tieteen avulla fantastisiin maailmoihin. Clark Ashton Smith kehitti 1930-luvulta lähtien rinnakkaisen tieteisfantasian suuntauksen, joka kuvasi taantunutta ihmiskuntaa aikojen lopussa. Vuosina 1939–1943 ilmestyneessä pulp-lehti Unknownissa julkaistiin lajityyppejä ja vaikutteita rohkeasti sekoittaneita novelleja, joiden jalanjäljissä moderni tieteisfantasia on sittemmin jatkanut.

Fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta ei vielä 1900-luvun alussa pidetty erillisinä lajityyppeinä, eikä fantasiakirjallisuudelle ollut vakiintuneita markkinoita. Siksi monet kirjailijat antoivat fantasioilleen kevyen näennäistieteellisen naamion. Vasta 1960- ja 1970-luvuilla fantasiakirjallisuutta alettiin markkinoida omana kirjallisuuden lajinaan. Samalla myös tieteisfantasian suosio väheni huomattavasti. Nykyään tieteisfantasia on marginaalinen genre, mutta sen jäljet näkyvät esimerkiksi uuskummana tunnetusta lajityypissä.

Määritelmä muokkaa

Brian Stablefordin mukaan tieteisfantasialla viitataan monenlaiseen kirjallisuuteen, useimmin kuitenkin ”sekamuotoiseen pulp-kirjallisuuden perinteeseen – – joka tieteiskirjallisuudesta lainatun sanaston ja käsitteiden avulla pyrki tuomaan uskottavuutta estottoman eskapismin eksotiikkaan.”[2] Käsite on aina ollut epämääräinen eikä sitä ole määritelty tarkasti.[3] Genrerajoja hämärtää entisestään se, että jotkin fantasiaromaanit pyrkivät perustelemaan näennäisen yliluonnolliset elementtinsä tieteellä. Miekka ja magia -kirjallisuuden miljööt taas hakevat esikuvansa todellisesta historiasta.[4]

Monet tieteisfantasian teemoista ovat yhteisiä valtavirran tieteiskirjallisuuden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi rinnakkaismaailmat ja -ulottuvuudet, hirviöt, parapsykologiset ilmiöt sekä yli-ihmiset.[3] Tieteisfantasia ei kuitenkaan pyri antamaan oudoille ilmiöille ja huipputeknologialle uskottavia tieteellisiä selityksiä. Tämän johdosta sen katsotaan edustavan ”pehmeää tieteiskirjallisuutta”. Varsinaisesta fantasiasta tieteisfantasia eroaa toisaalta siinä, että yliluonnolliset elementit ovat vähäisiä tai niille annetaan näennäistieteellinen selitys.[5]

Tieteen ja taikuuden suhde vaihtelee eri teoksissa. Jotkin tieteisfantasiat esittävät ne toisilleen vastakkaisina, toisinaan taas ne esiintyvät rinnakkain ja niitä on mahdollista hyödyntää yhdessä. Joissakin tarinoissa taikuus selitetään äärimmäisen kehittyneenä teknologiana, joka on alkanut muistuttaa enemmän taikuutta kuin tiedettä.[5] Jos tarina sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, ihmeellisten laitteiden ja voimien teknologinen luonne on saattanut unohtua eivätkä henkilöhahmot enää erota sitä oikeasta taikuudesta.[4] Myös parapsykologiset voimat voivat toimia tarinassa magian kaltaisesti.[5]

Judith Merril suosi 1950-luvulla termiä tieteisfantasia, koska katsoi tieteiskirjallisuuden kokonaisuudessaan olevan ennen kaikkea fantasiaa.[4] Joseph M. Crawford, James J. Donahue ja Donald M. Grant yrittivät vuoden 1953 teoksessaan ”333”. A Bibliography of the Science-Fantasy Novel määritellä tieteisfantasian yläkäsitteeksi, jonka alle mahtuisivat sekä tieteiskirjallisuus että fantasia. Tämä määritelmä ei kuitenkaan vakiintunut.[3] Gary K. Wolfe taas on määritellyt tieteisfantasian ”hyödyntävän fantasian tehokeinoja science fictionin tarjoamassa kontekstissa”. Hänen mukaansa tieteisfantasian kuvaamat maailmat ovat yhteydessä tosielämään, mutta aika, avaruus tai vieraat ulottuvuudet erottavat ne toisistaan.[4]

Arthur C. Clarken mukaan puhdas science fiction kuvaa asioita, jotka nykytiedon mukaan voisivat jonain päivänä olla totta. Tällä perusteella esimerkiksi televisiosarja Star Trek voitaisiin määritellä tieteisfantasiaksi, sillä siinä esiintyy mahdottomina pidettyjä ilmiöitä, kuten valoa nopeampaa matkustamista ja sujuvaa englantia puhuvia inhimillisiä avaruusolentoja. Toisaalta Clarke huomautti myös, että tieteen kehittyessä uskomatonkin voi muuttua mahdolliseksi.[6] Esimerkiksi tieteisfiktiossa kuvatut kvanttimekaniikan ilmiöt voivat näyttäytyä niitä ohjaavia, järkiperäisesti selitettäviä periaatteita tuntemattomille fantastisina.[7]

Historia muokkaa

 
Other Worlds, lokakuun 1952 numero.

Varhainen tieteisfantasian edelläkävijä oli englantilainen Edwin Lester Arnold (1857–1935), joka ensimmäisenä kirjoitti planeettaromansseja.[8] Tieteisfantasian vakiinnuttivat Edgar Rice Burroughs (1875–1950) ja A. Merritt (1884–1943).[2] Burroughsin tieteiskirjat olivat toimintapainotteisia planeettaseikkailuja, kun taas Merrittin tarinoissa siirryttiin tieteen, taikuuden tai hallusinaatioiden voimalla maailmasta toiseen. Kummankin teksteissä korostuivat voimakas eksotiikka ja eskapismi.[9] Burroughsin viitoittamalla tiellä jatkoivat sittemmin lukuisat kirjailijat, tunnetuimpina Leigh Brackett, Lin Carter ja Andrew J. Offutt.[8]

Vuodesta 1932 alkaen Clark Ashton Smith kirjoitti kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvia tieteisfantasianovelleja.[10] Niissä ihmiskunta elää eräänlaista ”toista nuoruutta” ja tieteen aikoinaan syrjäyttämät taikuus ja yliluonnolliset olennot ovat tehneet paluun. Aihetta oli jo aiemmin hyödyntänyt englantilainen William Hope Hodgson romaanissaan The Night Land (1912). Myöhemmin samalla tiellä jatkoivat Jack Vancen Iltaruskon maa (1950) sekä Michael Shea (1946–2014). Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan tieteisfantasian toistuva teema on äärimmäinen dekadenssi.[11]

Tieteisfantasia saavutti laajempaa suosiota ensi kerran 1930- ja 1940-luvuilla.[5] Genren tekstejä julkaistiin paljon Unknown-lehdessä (1939–1943), jonka kirjoittajat sekoittivat vapaasti eri tyylilajeja ja aiheita.[12] 1900-luvun puolivälin kielenkäytössä fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta ei yleensä erotettu toisistaan.[13] Lajityyppien erot olivat nykyistä hämärämmät,[14] ja fantasiaa pidettiin lähinnä science fictionin alalajina.[13] Yleisessä käytössä tieteisfantasian käsite oli lähinnä vuosina 1950–1966, jolloin Britanniassa ilmestyi Science Fantasy -niminen lehti.[3] Stablefordin mukaan tieteisfantasia oli ”kevyt kosmeettinen naamio”, jonka avulla miekka ja magia -kirjallisuudesta saatiin taloudellisesti kannattavaa ennen modernin fantasiakirjallisuuden läpimurtoa.[8] Lajityyppien rajat vakiintuivat 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin fantasiaa alettiin markkinoida omana kirjallisuudenlajinaan.[13][14]

Nykyään verrattain harvat kirjailijat kirjoittavat sekä fantasiaa että tieteiskirjallisuutta.[14] Jotkut kirjoittajat ovat silti jatkaneet tieteisfantasian kirjoittamista esteettisenä valintana.[15] Unknown-lehden aikanaan suosituksi tekemät, eri lähteistä ja tyylilajeista ammentavat tekstit tekivät fantasiamarkkinoiden vakiintumisen seurauksena paluun.[2] Gene Wolfen neliosaista Uuden auringon kirjaa (1980–83) on sanottu tieteisfantasian merkkiteokseksi ja uudelleenelvyttäjäksi.[16] Alan suosituimpia kirjailijoita ovat Tom Arden, Jonathan Carroll, Jasper Fforde sekä Terry Pratchett.[15]

1980-luvulta alkaen on fantasiassa yleistynyt humanistisista tieteistä ammentava suuntaus, joka pyrkii kuvaamaan kuvitteellisen maailman kulttuurit mahdollisimman uskottavasti.[17] Vesa Sisätön (2003) mukaan tuoreempi suuntaus on ollut fantasiakirjallisuuden ja tieteiskirjallisuuden lähentyminen.[1] Perinteisessä fantasiakirjallisuudessa on tullut suosituksi järkeistää taikuus johdonmukaiseksi, tiedettä muistuttavaksi järjestelmäksi, joka perustuu kuvitteellisten luonnonilmiöiden hyödyntämiseen.[18] Uuskumma taas on haastanut fantasian ja realismin suhteet kirjallisuudessa.[19]

Lajityyppejä muokkaa

Tieteisfantasialla on useita alalajeja. Miekka ja planeetta -tarinat kuvaavat vieraita planeettoja, joiden kulttuurissa yhdistyvät keskiaikaiset vaikutteet ja tulevaisuuden teknologia. Genrelle ovat tyypillisiä eksoottiset maailmat ja lukuisat miekkataistelut, joista se on saanut nimensä.[20][21] Planeettaromanssi on miekan ja planeetan realistisempi lähisukulainen.[20] Kuoleva maapallo -genre keskittyy kuvaamaan maapalloa lähestyvän maailmanlopun alla. Sen teemoja ovat maailmantuska, kuolevaisuus, väsymys ja rappio.[22] Myös steampunk saattaa sijoittua lähelle tieteisfantasiaa.[16]

Tuoreempi tieteisfantastinen genre on niin sanottu uuskumma, joka sekoittaa vapaamielisesti erilaisia vaikutteita ja tyylilajeja.[15] Toinen uudehko kehitelmä on ”kova fantasia” (vrt. ”kova tieteiskirjallisuus”), joka painottaa uskollisuutta todelliselle historialle ja antropologialle, kuitenkin sillä erotuksella, että magia ja myyttiset ilmiöt oletetaan todellisiksi.[17]

Kirjailijoita muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Sisättö 2003, s. 10.
  2. ↑ a b c Stableford 2009, s. 362.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Nicholls, Peter: Science Fantasy The Encyclopedia of Science Fiction. 2.4.2015. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d Clute, John: Science Fantasy. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 2.2.2018). (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Science Fantasy Science Fiction Best Science Fiction Books. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Clarke, Arthur C.: Forty Years of Star Trek Star Trek: Of Gods and Men. Viitattu 17.5.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Roine 2021, s. 194, 196.
  8. ↑ a b c Stableford 2009, s. 319.
  9. ↑ Stableford 2009, s. 57, 274–275.
  10. ↑ Stableford 2009, s. 362, 378.
  11. ↑ Stableford 2009, s. 145–146.
  12. ↑ Stableford 2009, s. 74, 362.
  13. ↑ a b c Clute, John & Edwards, Malcolm & Stableford, Brian M.: Howard, Robert E (toimittaneet John Clute ja David Langford) The Encyclopedia of Science Fiction. 4.4.2017. SFE Ltd/Ansible Editions. Viitattu 15.4.2017. (englanniksi)
  14. ↑ a b c Nicholls, Peter: Sword and Sorcery (toimittaneet John Clute ja David Langford) The Encyclopedia of Science Fiction. 29.12.2012. SFE Ltd/Ansible Editions. Viitattu 14.10.2016. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Stableford 2009, s. 74.
  16. ↑ a b c d e f g h Roine 2021, s. 193.
  17. ↑ a b Stableford 2009, s. 191.
  18. ↑ Sisättö 2003, s. 11.
  19. ↑ Roine 2021, s. 198.
  20. ↑ a b Sword and Planet SF Best Science Fiction Books. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
  21. ↑ Sword and Planet Fantasy Best Fantasy Books. Arkistoitu 17.10.2016. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
  22. ↑ Dying Earth Science Fiction Best Science Fiction Books. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tieteisfantasia&oldid=21447436”