Thutmosis hieroglyfein
syntymänimi
G26F31S29
Thutmosis
Thot-jumalasta syntynyt
valtaistuinnimi
N5
Y5
L1Z2
Menkheperura
Ra-jumalan ilmenemismuodot ovat pysyviä

Thutmosis IV hallitsi Egyptiä Uuden valtakunnan 18. dynastian aikaan vuosina 1400–1390 eaa.[1]

Thutmosiksen isä oli hänen edeltäjänsä Amenhotep II ja hänen äitinsä kuningatar Tia. vaikka hän oli pyhää sukua, hänen oli tehtävä vallankaappaus isäänsä vastaan saadakseen vallan käsiinsä. Mahdollisesti kyse oli myös erimielisyydestä sotien jatkamisen suhteen.[1] Uuden hallitsijan päävaimo oli kuningatar Mutemwiyan, jonka kanssa hän sai ainakin yhden pojan, Amenhotep III:n, josta tuli hänen seuraajansa. Lisäksi hänellä oli lukuisia sivuvaimoja joiden nimet eivät ole tiedossa.

Thutmosiksen kymmenvuotisesta hallitusajasta ei ole säilyt juurikaan tietoa. Hänellä oli papiston kanssa erimielisyyksiä uskontoasioissa. Hänen tiedetään kuitenkin kukistaneen kapinan Nubiassa noin vuonna 1392 eaa.[1] Lisäksi hän kunnosti Gizan sfinksin ja rakensi loppuun Thutmosis III:n aloittaman obeliskin. Taru kertoo että Thutmosis IV oli metsästysmatkalla lähellä sfinksiä, joka oli hautautunut hiekkaan kaulaansa myöten. Kun hän meni nukkumaan sfinksin pään luokse, sfinksi näyttäytyi hänelle unessa. Se lupasi tehdä Thutmosiksesta faaraon jos hän raivaisi hiekan sfinksin ympäriltä. Thutmosis teki kuten sfinksi oli pyytänyt ja sai kuninkuutensa.

Thutmosis haudattiin Kuninkaiden laakson itäiseen haaraan Thutmosis I:n ja Hatšepsutin haudan viereen (KV43). Haudasta löytyi Thutmosiksen kivinen sarkofagi, joka on yhä hautakammiossa. Thutmosiksen muumio löydettiin 1881 löytyneestä muumiokätköstä ja se on nykyään Kairon museossa.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 2, Jokilaaksojen valtakunnat, Päätoim. Erling Bjöl, Otava. Keuruu 1982. ISBN 951-1-06987-X. Sivut 97. Teos käyttää nimestä muotoa Tuthmosis IV Menheperura.

Aiheesta muualla muokkaa


Edeltäjä:
Amenhotep II
Egyptin faarao
18. dynastia
Seuraaja:
Amenhotep III